Tämä tarina on omistettu Straw:lle. Itsehän tätä kerjäsit.
"Onneksi olkoon!" Kuulin koko sukuni karjuvan ympärilläni yhteen ääneen. Pikkusiskoni talutti minut pöydän ääreen, jossa suuri suklaakakku odotti kärsimättömänä onnittelujen loppua ja syöminkien alkua. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa, ja puhalsin kaikin voimin siskoni osoittamaan suuntaan. Täytin keuhkoni uudestaan ja uudestaan, kunnes yhtäkkinen aplodien vyöry antoi ymmärtää, että viimeinenkin kahdestakymmenestäyhdestä kynttilästä oli sammunut. "Tai sitten kaikki olivat kyllästyneitä odottamaan," ajattelin.
Koko kynttilän konsepti lensi tietysti yli hilseeni, olinhan kulkenut syntymästäni lähtien täydellisessä pimeydessä. Siskoni leikkasi kakusta ensimmäisen palan, ja ojensi sen minulle. Normaalisti olisin viettänyt illan jutustellen sukuni naisten kanssa politiikasta sillä aikaa, kun miehet keskittyivät seuraamaan Avengersien peliä televisiosta, mutta tänä iltana en jännitykseltäni pystynyt keskittymään mihinkään vähääkään aivotoimintaa vaativaan toimintaan. Paras ystäväni A.C. oli-- Kyllä, minulla oli useita normaaleja ystäviä. Olin tutustunut heihin jo ennen kouluikää, iässä, jolloin fyysiset poikkeavuudet eivät vielä aiheuttaneet ennakkoluuloja. Mutta asiaan; hän oli luvannut järjestää jonkin yllätyksen illaksi. Hän ei ollut halunnut kertoa, mikä se on, mutta hänen sanojensa mukaan se "räjäyttäisi tajuntani".
Odotukseni tuntui kestävän viikkoja. Ikinä en ollut katsonut kelloa, joten sisäinen ajantajuni oli hioutunut niin hyväksi, että A.C.:n astuessa taloomme ja huutaessa ovelta: "Pete, mitä jätkä?" tiesin, että kakun leikkaamisesta oli kulunut juuri ja juuri viisi tuntia.
"Missä sinä viivyit?" Puhuin suuntaan, jossa oletin kaverini olevan. "Jos tarkoituksesi oli näyttää minulle auringonlasku, niin on jo liian myöhä."
A.C. naurahti. "Tätä yllätystä ei kovin aikaisin pysty järjestämään," hän sanoi. "Rouva D.," hän ilmoitti äidilleni, "minä palautan hänet muutaman tunnin päästä."
"Minne me menemme?" Kysyin. Hän kieltäytyi edelleen vastaamasta, mutta matkalla hänen autolleen mieleeni juolahti, että olin juuri saavuttanut Kalifornian lain määräämän täysi-ikäisyyden rajan.
Hän auttoi minut Cadillaciinsa, jossa kaksi muuta ystävääni jo odotti kaljapullot kourissaan. Bassojumputus tärisytti takapenkkiä melkein riittävästi peittämään rikkinäisen jousituksen aiheuttaman rytyytyksen, ja mieslaulajan örinäsoolo peittikin sitten kaiken muun. Matkaan meni varttitunti, sen verran, mitä meiltä menee Etelä-Hollywoodiin ajaessa. Pahamaineista seutua. Tajusin, miksei A.C. ollut kertonut aikeistaan: äitini ei olisi ikinä päästänyt minua tänne tähän aikaan illasta.
Ilmassa leijui epämääräinen erilaisten kukkivien pensaiden tuoksu, jonka tuuli oli tuonut kukkuloilta, sekoittuneena voimakkaampaan pakokaasun hajuun. Autostereoiden nappulat osoittivat edelleen kaakkoon, mutta ulkoa alkoi kuulua nopeatempoisempi teknojumputus. A.C. parkkeerasi auton, ja enemmän tai vähemmän humalainen seurueemme lähti opastamaan minua kohti rakennusta, josta tuo mainitsemani jumputus kuului.
"Onkos pojilla ikää?" Kuulin jonkun kysyvän lievästi yläpuoleltani. Kaivoin A.C.:n kehotuksesta ajokorttini esiin.
"Mikäs häntä vaivaa?" Edellinen puhuja jatkoi. "Me emme päästä narkkareita sisään."
"Hän on sokea," A.C. selitti.
"Haluatko varmasti tuoda sokean kaverin tänne?" Iso mies kysyi, eikä voinut peittää huvittuneisuutta äänessään. "Voi ruveta poikaa masentamaan."
Kaverini huokaisivat ihastuksesta päästyämme sisään. "Okei," tartuin A.C.:tä hihasta. "Mikä tämä paikka on?"
"Kaupungin paras strippiklubi," A.C. vastasi innostuneena. "Upeimmat ja härskeimmät muijat, ja parhaat baarimikot."
Jotain tällaista minun olisi pitänyt osatakin odottaa, mutta en silti keksinyt vastausta. A.C. pisti minulle martinilasin käteen ja talutti minut sohvalle. "Harmi, ettet pysty näkemään tätä," hän valitteli, "mutta eiköhän tuolta kohta joku beibi tule moikkaamaan, niin saadaan sylitanssit."
Olin itsekin vähintään yhtä innostunut kuin kaverini, mutta tilanteen uutuus ja yllättävyys herättivät painostavan pakokauhun mielessäni. Piilotin sen parhaani mukaan ja nyökkäilin tyhjää nieleskellen.
Mitä voi sanoa nautintoaineesta, jonka parhaalta maistuva osa on oliivi? Tyylikäs, juodaan näön vuoksi. Mitä siitä sanoo henkilö, jolla näön puutteen takia on herkistynyt makuaisti? Hyi helvetti. Olin silti jo lopettelemassa toista martiniani, kun eräs tytöistä huomasi seurueemme. "Mitä teidänlaisenne pojat tekevät tällaisessa paikassa?" Hän kysyi ystävällisesti.
"Kaverilla on syntymäpäivä," A.C. ilmoitti. Hetken mielijohteesta piilotin aurinkolasini taskuun.
Sydämeni tuntui pysähtyvän, kun nainen istui aivan arvaamatta syliini. Haukoin henkeä ja refleksinomaisesti yritin laskea käteni hänen päälleen, mutta en löytänyt yhtään säädyllistä kohtaa, joka olisi ollut vaatteiden peitossa. Hän oli lämmin ja tuoksui miedosti halvalle hajuvedelle. Minulla oli monta naispuolista ystävää, ja olin koko ikäni kuullut naisilta säälivän ystävällisiä "voi reppanaa"-kommentteja ja saanut halauksia. Valitettavasti naiset, niin kieroja otuksia kuin muuten ovatkin, ovat tässä yhdessä asiassa ehdottoman mustavalkoisia. Kun nainen voi olla miehelle ystävä, rakastaja, molemmat yhtä aikaa tai mitä tahansa siltä väliltä, naiselle mies on vain jompi kumpi, ja johonkin kategoriaan jouduttuaan pysyy siellä ikuisesti. Jostain kumman syystä naiset näkivät minut aina välittömästi ystävämateriaalina, ja siksi tämä kokemus oli minulle jotain uutta ja tuntematonta, vaikka unelmoinkin tästä tuhat kertaa päivässä.
"Moikka, synttärisankari, minä olen April," hän sanoi viehkeällä teinityttömäisellä äänellään. Hänen henkensä tuoksui mansikoilta.
"Moi, minä olen Pete," esittelin itseni nopeasti. Toivoin, ettei hän huomaisi hallitsematonta vapinaani.
Hän alkoi kiemurrella sylissäni kuin käärme. "Pidätkö tästä?" April kysyi. Kuulin hymyn hänen äänessään. Käänsin pääni ylös saadakseni henkeä paremmin ja pistin käteni selkäni taakse, etten vain olisi koskenut häneen enempää kuin mitä hän koski minuun; nolo tilanne oli erittäin lähellä.
"Sinulla on kauniit silmät," hän sanoi. "Useimmat eivät katso minua silmiin."
"En halua tuottaa pettymystä," sanoin väkinäisellä rentoudella (mitä se sitten lieneekään), "mutta olen sokea."
"Ai." Hän lopetti liikehdintänsä. Kaverini eivät huomanneet; sivuilta kuulemistani äänistä päätellen he olivat jo löytäneet itsellen naisseuraa. "Olen pahoillani." Hänen äänensä oli vakavoitunut, eikä hän selvästikään tiennyt, mitä olisi sanonut. Vaihteeksi hän oli uudessa ja nolossa tilanteessa.
"Älä ole," sanoin. Hänen yllättynyt reaktionsa antoi minulle osan tunteideni hallintakyvystä takaisin. "Siihen tottuu kyllä."
Hän nousi pois päältäni ja istui viereeni, mutta pysyi silti painautuneena kehoani vasten tiukemmin kuin kukaan nainen aikaisemmin. "Sinä et kiinnitä naisessa paljoakaan huomiota ulkonäköön?" Hän kysyi. Hänen äänessään oli jokin uusi sävy, jota en saanut tunnistettua.
"Sillä sanalla ei ole merkitystä minulle," vastasin. Hänen toinen kätensä kietoutui hartioideni ympärille, toisen seikkaillessa ylös ja alas rintakehääni pitkin. "Kerro jotain itsestäsi," ehdotin, koska sitä hän selvästi odotti.
Hänen äänensä kuulsi valtavaa riemua. Tuota kysymystä tuskin lausuttiin tässä rakennuksessa turhan usein. "Opiskelen UCLA:ssa psykologiaa," hän aloitti. Samaa alaa kuin minä; ihme, ettei hän ollut nähnyt minua koululla.
Jatkoimme keskustelua lähes puolitoista tuntia, jonka aikana hän kertoi minulle kaiken elämästään, menneisyydestään ja haaveistaan. Hän oli ollut vielä vuosi sitten Afrikassa tekemässä vapaaehtoistyötä, mutta hänen äitinsä kuolema oli pakottanut hänet palaamaan ja pitämään huolta pikkuveljestään, joka oli pyörätuolissa. Se oli ehkä syy sille, miksi hän ei vältellyt minua fyysisesti, kuten useimmat muut naiset. Hän asui asuntovaunussa, mutta hän toivoi pääsevänsä hyväpalkkaiseen työhön valmistuttuaan. Useimpia kavereitani häiritsi huumorintajuni, varsinkin, koska tapanani oli laukoa jatkuvasti vitsejä sokeista, mutta Aprilin pidin jatkuvassa naurun, tai ainakin hykertelyn, tilassa. Ensin luulin, että hän vain näytteli viihtyvänsä seurassani, koska sitähän hän teki työkseen, mutta kuten sittemmin sain tietää, hänen työvuoronsa oli loppunut jo aikoja sitten.
Yllätykset eivät olleet vielä loppuneet siltä yöltä. Juttelussamme tuli pieni tauko, kun mietimme kumpikin jotain sanottavaa. Aioin sanoa jotain, ihan mitä tahansa, mutta en ehtinyt saada ääntäkään kurkustani, kun hän kumartui ylleni ja suuteli minua suulle hitaasti ja hellästi. Säikähdys kangisti minut täysin, enkä pystynyt sekuntiin miettimään muuta kuin välittömän oksennusreaktion pidättämistä. Hänen suunsa oli kuuma ja kostea, ja sen maussa oli sama mansikka-aromi kuin hänen henkensä tuoksussa. Rentouduin pian, ja annoin hänen hoitaa asiansa rauhassa. Hänellä ei ollut aikomustakaan lopettaa lyhyeen; hän kietoi kätensä kaulani ympäri ja veti minut mukanaan puoliksi makaavaan asentoon sohvalle. Menetin ajantajuni täydellisesti, kun keskityin havaitsemaan pelkästään sen hellyyden ja kahden samanlaisen sielun kohdatessa syntyvän vilpittömän kiintymyksen, jolla hän minua syleili.
"No niin," A.C. keskeytti, mutta minä en piitannut. "Rahat loppuivat. Jos olet saanut tarpeeksesi, niin lähdetään."
Nousin vastahakoisesti istumaan. "Nyt jo?" Kysyin.
"No, kellohan on jo kohta yksi. Meidän muiden pitää olla aikaisin kotona."
Hetken mietittyään April tarttui minua kädestä ja veti minut jaloilleni. Hän käski kavereitani odottamaan paikoillaan, ja lähti johdattamaan minua jonnekin. Astuimme huoneeseen, jonne musiikki kuului vain vaimeana jyskytyksenä, ja jossa en kuullut kenenkään muun hengitystä tai sydämenlyöntejä. Hän vei huulensa taas huulilleni.
Viisi minuuttia myöhemmin... Okei, ei ehkä niin paljon. Kuitenkin, hän toi talutti minut takaisin ystävieni luo. Tärisevät jalkani olivat niin vetelät, että juuri ja juuri pysyin seisaallani. Saatuaan puhelinnumeroni hän suuteli minua vielä kerran nopeasti mutta hellästi, ja lähti.
"Jumankauta mikä beibi," A.C. kuvaili Aprilin kadottua kuuloetäisyyden ulkopuolelle. "Tuollainen nainen on kyllä melkein sokeuden arvoinen. Katsokaa nyt kuinka sen perse heiluu. Et tiedä, mistä jäät paitsi."
"Miten niin?" Ihmettelin. "En minä mistään jää paitsi."
"Onneksi olkoon!" Kuulin koko sukuni karjuvan ympärilläni yhteen ääneen. Pikkusiskoni talutti minut pöydän ääreen, jossa suuri suklaakakku odotti kärsimättömänä onnittelujen loppua ja syöminkien alkua. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa, ja puhalsin kaikin voimin siskoni osoittamaan suuntaan. Täytin keuhkoni uudestaan ja uudestaan, kunnes yhtäkkinen aplodien vyöry antoi ymmärtää, että viimeinenkin kahdestakymmenestäyhdestä kynttilästä oli sammunut. "Tai sitten kaikki olivat kyllästyneitä odottamaan," ajattelin.
Koko kynttilän konsepti lensi tietysti yli hilseeni, olinhan kulkenut syntymästäni lähtien täydellisessä pimeydessä. Siskoni leikkasi kakusta ensimmäisen palan, ja ojensi sen minulle. Normaalisti olisin viettänyt illan jutustellen sukuni naisten kanssa politiikasta sillä aikaa, kun miehet keskittyivät seuraamaan Avengersien peliä televisiosta, mutta tänä iltana en jännitykseltäni pystynyt keskittymään mihinkään vähääkään aivotoimintaa vaativaan toimintaan. Paras ystäväni A.C. oli-- Kyllä, minulla oli useita normaaleja ystäviä. Olin tutustunut heihin jo ennen kouluikää, iässä, jolloin fyysiset poikkeavuudet eivät vielä aiheuttaneet ennakkoluuloja. Mutta asiaan; hän oli luvannut järjestää jonkin yllätyksen illaksi. Hän ei ollut halunnut kertoa, mikä se on, mutta hänen sanojensa mukaan se "räjäyttäisi tajuntani".
Odotukseni tuntui kestävän viikkoja. Ikinä en ollut katsonut kelloa, joten sisäinen ajantajuni oli hioutunut niin hyväksi, että A.C.:n astuessa taloomme ja huutaessa ovelta: "Pete, mitä jätkä?" tiesin, että kakun leikkaamisesta oli kulunut juuri ja juuri viisi tuntia.
"Missä sinä viivyit?" Puhuin suuntaan, jossa oletin kaverini olevan. "Jos tarkoituksesi oli näyttää minulle auringonlasku, niin on jo liian myöhä."
A.C. naurahti. "Tätä yllätystä ei kovin aikaisin pysty järjestämään," hän sanoi. "Rouva D.," hän ilmoitti äidilleni, "minä palautan hänet muutaman tunnin päästä."
"Minne me menemme?" Kysyin. Hän kieltäytyi edelleen vastaamasta, mutta matkalla hänen autolleen mieleeni juolahti, että olin juuri saavuttanut Kalifornian lain määräämän täysi-ikäisyyden rajan.
Hän auttoi minut Cadillaciinsa, jossa kaksi muuta ystävääni jo odotti kaljapullot kourissaan. Bassojumputus tärisytti takapenkkiä melkein riittävästi peittämään rikkinäisen jousituksen aiheuttaman rytyytyksen, ja mieslaulajan örinäsoolo peittikin sitten kaiken muun. Matkaan meni varttitunti, sen verran, mitä meiltä menee Etelä-Hollywoodiin ajaessa. Pahamaineista seutua. Tajusin, miksei A.C. ollut kertonut aikeistaan: äitini ei olisi ikinä päästänyt minua tänne tähän aikaan illasta.
Ilmassa leijui epämääräinen erilaisten kukkivien pensaiden tuoksu, jonka tuuli oli tuonut kukkuloilta, sekoittuneena voimakkaampaan pakokaasun hajuun. Autostereoiden nappulat osoittivat edelleen kaakkoon, mutta ulkoa alkoi kuulua nopeatempoisempi teknojumputus. A.C. parkkeerasi auton, ja enemmän tai vähemmän humalainen seurueemme lähti opastamaan minua kohti rakennusta, josta tuo mainitsemani jumputus kuului.
"Onkos pojilla ikää?" Kuulin jonkun kysyvän lievästi yläpuoleltani. Kaivoin A.C.:n kehotuksesta ajokorttini esiin.
"Mikäs häntä vaivaa?" Edellinen puhuja jatkoi. "Me emme päästä narkkareita sisään."
"Hän on sokea," A.C. selitti.
"Haluatko varmasti tuoda sokean kaverin tänne?" Iso mies kysyi, eikä voinut peittää huvittuneisuutta äänessään. "Voi ruveta poikaa masentamaan."
Kaverini huokaisivat ihastuksesta päästyämme sisään. "Okei," tartuin A.C.:tä hihasta. "Mikä tämä paikka on?"
"Kaupungin paras strippiklubi," A.C. vastasi innostuneena. "Upeimmat ja härskeimmät muijat, ja parhaat baarimikot."
Jotain tällaista minun olisi pitänyt osatakin odottaa, mutta en silti keksinyt vastausta. A.C. pisti minulle martinilasin käteen ja talutti minut sohvalle. "Harmi, ettet pysty näkemään tätä," hän valitteli, "mutta eiköhän tuolta kohta joku beibi tule moikkaamaan, niin saadaan sylitanssit."
Olin itsekin vähintään yhtä innostunut kuin kaverini, mutta tilanteen uutuus ja yllättävyys herättivät painostavan pakokauhun mielessäni. Piilotin sen parhaani mukaan ja nyökkäilin tyhjää nieleskellen.
Mitä voi sanoa nautintoaineesta, jonka parhaalta maistuva osa on oliivi? Tyylikäs, juodaan näön vuoksi. Mitä siitä sanoo henkilö, jolla näön puutteen takia on herkistynyt makuaisti? Hyi helvetti. Olin silti jo lopettelemassa toista martiniani, kun eräs tytöistä huomasi seurueemme. "Mitä teidänlaisenne pojat tekevät tällaisessa paikassa?" Hän kysyi ystävällisesti.
"Kaverilla on syntymäpäivä," A.C. ilmoitti. Hetken mielijohteesta piilotin aurinkolasini taskuun.
Sydämeni tuntui pysähtyvän, kun nainen istui aivan arvaamatta syliini. Haukoin henkeä ja refleksinomaisesti yritin laskea käteni hänen päälleen, mutta en löytänyt yhtään säädyllistä kohtaa, joka olisi ollut vaatteiden peitossa. Hän oli lämmin ja tuoksui miedosti halvalle hajuvedelle. Minulla oli monta naispuolista ystävää, ja olin koko ikäni kuullut naisilta säälivän ystävällisiä "voi reppanaa"-kommentteja ja saanut halauksia. Valitettavasti naiset, niin kieroja otuksia kuin muuten ovatkin, ovat tässä yhdessä asiassa ehdottoman mustavalkoisia. Kun nainen voi olla miehelle ystävä, rakastaja, molemmat yhtä aikaa tai mitä tahansa siltä väliltä, naiselle mies on vain jompi kumpi, ja johonkin kategoriaan jouduttuaan pysyy siellä ikuisesti. Jostain kumman syystä naiset näkivät minut aina välittömästi ystävämateriaalina, ja siksi tämä kokemus oli minulle jotain uutta ja tuntematonta, vaikka unelmoinkin tästä tuhat kertaa päivässä.
"Moikka, synttärisankari, minä olen April," hän sanoi viehkeällä teinityttömäisellä äänellään. Hänen henkensä tuoksui mansikoilta.
"Moi, minä olen Pete," esittelin itseni nopeasti. Toivoin, ettei hän huomaisi hallitsematonta vapinaani.
Hän alkoi kiemurrella sylissäni kuin käärme. "Pidätkö tästä?" April kysyi. Kuulin hymyn hänen äänessään. Käänsin pääni ylös saadakseni henkeä paremmin ja pistin käteni selkäni taakse, etten vain olisi koskenut häneen enempää kuin mitä hän koski minuun; nolo tilanne oli erittäin lähellä.
"Sinulla on kauniit silmät," hän sanoi. "Useimmat eivät katso minua silmiin."
"En halua tuottaa pettymystä," sanoin väkinäisellä rentoudella (mitä se sitten lieneekään), "mutta olen sokea."
"Ai." Hän lopetti liikehdintänsä. Kaverini eivät huomanneet; sivuilta kuulemistani äänistä päätellen he olivat jo löytäneet itsellen naisseuraa. "Olen pahoillani." Hänen äänensä oli vakavoitunut, eikä hän selvästikään tiennyt, mitä olisi sanonut. Vaihteeksi hän oli uudessa ja nolossa tilanteessa.
"Älä ole," sanoin. Hänen yllättynyt reaktionsa antoi minulle osan tunteideni hallintakyvystä takaisin. "Siihen tottuu kyllä."
Hän nousi pois päältäni ja istui viereeni, mutta pysyi silti painautuneena kehoani vasten tiukemmin kuin kukaan nainen aikaisemmin. "Sinä et kiinnitä naisessa paljoakaan huomiota ulkonäköön?" Hän kysyi. Hänen äänessään oli jokin uusi sävy, jota en saanut tunnistettua.
"Sillä sanalla ei ole merkitystä minulle," vastasin. Hänen toinen kätensä kietoutui hartioideni ympärille, toisen seikkaillessa ylös ja alas rintakehääni pitkin. "Kerro jotain itsestäsi," ehdotin, koska sitä hän selvästi odotti.
Hänen äänensä kuulsi valtavaa riemua. Tuota kysymystä tuskin lausuttiin tässä rakennuksessa turhan usein. "Opiskelen UCLA:ssa psykologiaa," hän aloitti. Samaa alaa kuin minä; ihme, ettei hän ollut nähnyt minua koululla.
Jatkoimme keskustelua lähes puolitoista tuntia, jonka aikana hän kertoi minulle kaiken elämästään, menneisyydestään ja haaveistaan. Hän oli ollut vielä vuosi sitten Afrikassa tekemässä vapaaehtoistyötä, mutta hänen äitinsä kuolema oli pakottanut hänet palaamaan ja pitämään huolta pikkuveljestään, joka oli pyörätuolissa. Se oli ehkä syy sille, miksi hän ei vältellyt minua fyysisesti, kuten useimmat muut naiset. Hän asui asuntovaunussa, mutta hän toivoi pääsevänsä hyväpalkkaiseen työhön valmistuttuaan. Useimpia kavereitani häiritsi huumorintajuni, varsinkin, koska tapanani oli laukoa jatkuvasti vitsejä sokeista, mutta Aprilin pidin jatkuvassa naurun, tai ainakin hykertelyn, tilassa. Ensin luulin, että hän vain näytteli viihtyvänsä seurassani, koska sitähän hän teki työkseen, mutta kuten sittemmin sain tietää, hänen työvuoronsa oli loppunut jo aikoja sitten.
Yllätykset eivät olleet vielä loppuneet siltä yöltä. Juttelussamme tuli pieni tauko, kun mietimme kumpikin jotain sanottavaa. Aioin sanoa jotain, ihan mitä tahansa, mutta en ehtinyt saada ääntäkään kurkustani, kun hän kumartui ylleni ja suuteli minua suulle hitaasti ja hellästi. Säikähdys kangisti minut täysin, enkä pystynyt sekuntiin miettimään muuta kuin välittömän oksennusreaktion pidättämistä. Hänen suunsa oli kuuma ja kostea, ja sen maussa oli sama mansikka-aromi kuin hänen henkensä tuoksussa. Rentouduin pian, ja annoin hänen hoitaa asiansa rauhassa. Hänellä ei ollut aikomustakaan lopettaa lyhyeen; hän kietoi kätensä kaulani ympäri ja veti minut mukanaan puoliksi makaavaan asentoon sohvalle. Menetin ajantajuni täydellisesti, kun keskityin havaitsemaan pelkästään sen hellyyden ja kahden samanlaisen sielun kohdatessa syntyvän vilpittömän kiintymyksen, jolla hän minua syleili.
"No niin," A.C. keskeytti, mutta minä en piitannut. "Rahat loppuivat. Jos olet saanut tarpeeksesi, niin lähdetään."
Nousin vastahakoisesti istumaan. "Nyt jo?" Kysyin.
"No, kellohan on jo kohta yksi. Meidän muiden pitää olla aikaisin kotona."
Hetken mietittyään April tarttui minua kädestä ja veti minut jaloilleni. Hän käski kavereitani odottamaan paikoillaan, ja lähti johdattamaan minua jonnekin. Astuimme huoneeseen, jonne musiikki kuului vain vaimeana jyskytyksenä, ja jossa en kuullut kenenkään muun hengitystä tai sydämenlyöntejä. Hän vei huulensa taas huulilleni.
Viisi minuuttia myöhemmin... Okei, ei ehkä niin paljon. Kuitenkin, hän toi talutti minut takaisin ystävieni luo. Tärisevät jalkani olivat niin vetelät, että juuri ja juuri pysyin seisaallani. Saatuaan puhelinnumeroni hän suuteli minua vielä kerran nopeasti mutta hellästi, ja lähti.
"Jumankauta mikä beibi," A.C. kuvaili Aprilin kadottua kuuloetäisyyden ulkopuolelle. "Tuollainen nainen on kyllä melkein sokeuden arvoinen. Katsokaa nyt kuinka sen perse heiluu. Et tiedä, mistä jäät paitsi."
"Miten niin?" Ihmettelin. "En minä mistään jää paitsi."
Vastaukset 16
Vanhimmat
Että ihan minulle omistettu..en tiedä itkeäkö vai nauraa. Mutta itsepähän sitä kerjäsin, kyllä.:)
No ei vais. Hyvä juttu tuo oli, kerrankin mies tosiaan oli sokea..mutta strippiklubi? Teillä miehillä on kovin suppea näkemys naisista, täytyy sanoa. Ja viisi minuuttia? Ei siinä ajassa tyttö ehdi huomata mitään, kun kaikki on jo ohi. :D
Strippiklubin valitsin juuri siitä syystä, että voisin osoittaa, etteivät naiset ole seksiobjekteja edes sellaisessa paikassa, missä he itse olettavat kaikkien heitä sellaisina pitävän. Jos päähenkilö olisi tavannut naisensa jossain muualla, eikä nainen olisi ollut täysin kyllästynyt itseensä kohdistuvaan huoritteluun ja objektisointiin, yhtä voimakasta ihastumista tuskin olisi tapahtunut. Mikään muu paikka ei olisi myöskään antanut yhtä tehokasta parodiaefektiä, joten sukupuolestani riippumatta strippiklubi oli ainoa mahdollinen miljöö tälle tarinalle. Pidetään myös mielessä, että kirjoitin tuon hetken mielijohteesta aamuyöllä, joten en ehkä ollut täysissä ruumiin saatika sielun voimissa. Ja nainen ei kyllä ehdi huomata viidessä minuutissa mitään, mutta sellainen se miehen ensimmäinen kerta yleensä valitettavasti on.
..oikeastaan "pilkka" osui omaan nilkkaasi, koska tässäkin tarinassa siis pohjimmiltaan oli kyse -mistäpä muustakaan kuin- seksistä. Jos päähenkilön ja stripparin välillä ei olisi tapahtunut mitään, tarina olisi onnistunut siinä tarkoituksessa, jonka minä siitä oletin löytäväni. Mutta ei. Pakkohan sitä sokeaa oli "lykästää". Ja strippiklubit ovat suorastaan naisen esineellistämisen ruumiillistumia! Niissähän miehet kyttäävät kieli pitkällä lähes alastomia naisia ja kuvittelevat ties mitä samanaikaisesti, välittämättä tietenkään pätkääkään siitä, että nekin naiset ovat ihmisiä.
...mistä muusta tässä olisi voinut tai pitänyt olla kyse? Jos Peten ja Aprilin välillä ei olisi tapahtunut mitään, heistä olisi tullut vain ystäviä, joita Petellä oli jo ennestään enemmän kuin tarpeeksi. Tämä olisi ollut hänelle erittäin turhauttavaa ja masentavaa. Pointti oli siinä, että sokeudestaan huolimatta päähenkilö on mies, ja on siten kiinnostunut naisista. Hän ei vain kiinnitä huomiota ulkoiseen, vaan sisäiseen kauneuteen. Oletin sinun kaipaavan tarinaa tyyliin: "sokea mies rakastuu naiseen", eikä tyyliin: "sokea mies saa naispuolisen ystävän".
Jos tarkoitit sitä, että he olisivat voineet ihastua toisiinsa, mutta seurustella ensin ilman fyysistä kontaktia vähän aikaa... Alunperin aioinkin kirjoittaa niin, mutta muutin viime hetkellä. Mietitäänpäs tätä Aprilin näkökulmasta: Hän oli vuoden ajan tienannut leipänsä hinkkaamalla ruumistaan äijiä vasten, tietäen varsin hyvin, mitä heillä oli mielessään. Tietysti häntä voisi kiehtoa ajatus, että joku rakastaa häntä ilman seksuaalisia taka-ajatuksia, mutta miksi hän olisi niin olettanut? Pohjimmiltaan Pete kuitenkin on mies, vaikka ei tiedäkään miltä tissi näyttää. Toisaalta, April ei luultavasti ole pitkään aikaan, jos koskaan, tavannut sellaista miestä, ja hän viettää suurimman osan ajastaan niinkin vahvasti seksuaalisesti latautuneessa ympäristössä, joten juonenkulku ei ole mielestäni mitenkään epäuskottava eikä edes epätodennäköinen. Kyllä naisia kiinnostaa seksi siinä missä miehiäkin, vaikka se ei samalla tavalla ilmenisikään. Aprilhan itse vei ujosti vastahakoisen Peten siihen huoneeseen. (Okei, kukapa mies ei unelmoisi siitä, että upea strippari raahaa puoliväkisin sänkyyn? Myönnetään.)
Strippiklubit ovat naisen esineellistämisen ruumiillistumia. Juuri siksi kontrasti sokean ja näkevän miehen välillä on siellä niin suuri, kun sokea mies ei pidä naisia samalla tavalla objekteina (seksin haluamisen ja objektisoinnin välillä on valtava ero), ja juuri siksi tarinan oli pakko tapahtua strippiklubissa. Miksipä A.C. ei olisi voinut viedä Peteä bongaamaan naisia vaikkapa kirjastoon? Se olisi vain demonisoinut kavereita tarpeettomasti, kun kuolaavat mokomat naisten perseiden perään kaikkialla, eivätkä vain paikoissa, jotka on varta vasten kuolaamiselle perustettu. Esim, kirjastossa Pete olisi tavannut vain niitä tavallisia naisia, joita hän jo ennestään tunsi, ja jotka olisivat sokeuteen sanoneet jotain tyyliin: "Oi ressukkaa, mä voin lohduttaa. Tossa on olkapää, varo koskemasta muualle." Toisaalta enhän minä tiedä mitään sokeiden arjesta, joten en tiedä, kuinka suosittuja he todellisuudessa ovat naisten keskuudessa.
Yksi tarinan tärkeimmistä opetuksista olikin nimenomaan se, että stripparitkin tosiaan ovat ihmisiä. Näkevät eivät sitä huomaa, koska ovat liiaksi keskittyneitä ulkoiseen kauneuteen. Miehet ovat luonnostaan sellaisia: me kiinnitämme huomiota ulkoiseen, naiset sisäiseen. Minä olen muuten mahtava tyyppi, mutta olen suhteellisen ujo, enkä osaa puhua naisille. Jos nainen suuttuu esineellistämisestä, pitäisikö minun suuttua siitä, että kaikki naiset aina katsovat jumalaisen vartaloni ohi sisälleni? ;) Ehkä sinun pitäisi kirjoittaa tarina siitä, kun kuuromykkä nainen rakastuu kaltaiseeni mieheen.
Taas!
Älä nyt tyttö kaadu omaan nokkeluuteesi! =)
Tarina oli mainio, sillä oli sisältö ja sanoma eikä siitä voisi jättää mitään pois. Juuri tuonlaisena se toimii. Olisiko jokin normaali baari ja jakorasia muka toiminut paremmin?
Ainoa asia mistä olisin antanut kritiikkiä oli tuo paikkansa pitämätön "klisee" naisista joille miehet ovat joko ystäviä tai rakastajia. Ainakaan oman kokemuksen mukaan pitempi aikasissa kaverisuhteissa se ei ole enään mitenkään selvää että mitä sitä sitten ollaan.
Jotain vielä lisää kerrontaan ja kyseessä ois aivan mahtava lukukokemus.
Sinua ei kukaan muu kuin kuuromykkä varmaan sietäisikään. :)
No ei, kunhan kiusasin.
Mutta oikeasti sinulla oli aika hyvä pointti tuossa pitkässä vastauksessasi, joten jätän tämän kinan sikseen. En vain yleisesti pidä naisten esineellistämisestä, siitä se strippiklubivastaisuus. Ja ei tarvitse selittää minulle, että seksi kiinnostaa naisiakin. On totta, että April varmasti on nainen siinä missä muutkin, mutta outoa, että seksin keskellä elävä, niin sanotusti, haluaa heti seksiä ihmiseltä, joka saattaisi haluta paljon muutakin. Mutta olkoon, on tuo aika totuudenmukainen kuvaus, ja periaatteessa April ehkä juuri tuon edellä mainitun asian takia halusi mykkämme lakanoiden väliin. Loogista. :)
Keskustelu on siis loppuun käsitelty. Tämä muuten oli ensimmäinen minulle omistettu tarina. :)
..ehkä, mutta ei totuus! Minusta jokaisen naisen haave on juuri saada kumppani, joka on sekä ystävä että rakastaja. Sen sijaan miehet eivät voi pitää naista sekä rakastajana että ystävänä, koska se ei yksinkertaisesti onnistu ainakaan siinä merkityksessä, jossa naiset ystävä-sanaa käyttävät. Miehet voivat kyllä kuvitella olevansa kumpaakin, mutta minusta se on aika absurdi ajatus. Ei sillä, että naisetkaan toiveistaan huolimatta pystyisivät. :)
Toisaalta...mitä minä tuollaisista tietäisin?
Ilmeisesti meillä on, ainakin tässä yhteydessä, eri määritelmät ystävälle ja rakastajalle. Olettaisin, että ystävä on mielestäsi joku, jonka kanssa on mukava olla ja jutella, ja rakastaja on sänkytouhuja varten. Itse tarkoitin tässä ystävällä platonista ystävää, ja rakastajalla tyttö/poikaystävää, joka siis kelpaa molempiin tarkoituksiin. Minulla ei henkilökohtaisesti ole ollut montaa naispuolista pelkkää ystävää, lukuunottamatta kaverien tyttöystäviä (joihin en periaatteesta sekaannu), joten tarinaani laittama klisee perustuu lähinnä toisen käden tietoihin (mieluummin käyttäisin kliseen sijasta termiä karkea yleistys). Liikunkin siis aika vaarallisilla vesillä tämän aiheen kanssa, joten sanokaa vain, jos haluatte minun olevan hiljaa. Lähinnä tarkoitin, että miesten naisystävien on helpompi siirtyä platonisesta ystävästä vähemmän platoniseksi, kuin naisten miesystävien. Tässä vaiheessa voisit oikeastaan kertoa, missä merkityksessä naiset käyttävät ystävä-sanaa, koska omat määritelmäni eivät mielestäni ole ristiriidassa.
Tiedän, että kärjistin tekstissäni aivan liikaa. Platoninen ystävä on naiselle munaa lasikaapissa; hädän tullen riko lasi. Näin ainakin, jos uskomme Chris Rockia, ja miksemme uskoisi? Suosittelisin tutustumaan muutenkin kyseisen filosofin pohdintoihin aiheesta.
"Miehet voivat kyllä kuvitella olevansa kumpaakin, mutta minusta se on aika absurdi ajatus."
Miksi? Uskottelevatko naiset miehille pitävänsä heitä mukavina tyyppeinä, että saisivat seksiä? ;) Miksi ystävyys ja rakastajuus sulkevat toisensa pois?
Mitäpä sinä siitä tietäisit juu... =)
Mielestäni nuo mies- ja naisyleistykset alkavat ehkä käymään hieman vanhanaikaisiksi. Ainakin jossain määrin. Omakohtaisen kokemuksen perusteella uskaltaisin kuitenkin sanoa että löydettyään hyvän ystävän naiset (kuten miehetkään) eivät uskalla sitä riskeerata romanssilla. Sitten kun etsii sitä rakastajaa ja saa hieman paskaa niskaan niin on kiva että on joku jonka luokse voi palata. Ehkä hyvä ystävä voi joskus olla myös rakastaja (tai sen korvike... on muuten yleistä...) mutta rakastajasta ei ehkä koskaan saa arvokasta ystävää. Mutta yhdyn toki... mitä minä tuollaisista tietäisin? =)
Tulipa muuten mieleen... olet sitä inspiraatio pulaa valittanut... kirjoita sitten jotain siitä mitä nainen haluaa tai jotain ;)
..ymmärtänyt puoliakaan jutuistasi, mutta yritän nyt jotakin tähän säveltää.
Siis naisten ei tarvitse uskotella miehille, että nämä ovat mukavia, jotta saisivat nämä sänkyyn, koska naiset menevät sänkyyn vain mukavien miesten kanssa. Miksi uskotella, kun kerran on oikeasti sitä mieltä. Liian vaikeaselkoista. :)
"Platoniset ystävät ovat naiselle munaa lasikaapissa -tarpeen tullen riko lasi". Aika kusipäinen huomautus, ei millään pahalla. Naiset pystyvät kyllä elämään ilmankin, vaikka omaisivatkin miespuolisia, platonisia ystäviä. :)
Ja minähän juuri koetin selittää, että naisille mies voi olla molempia, mutta miehille nainen ei voi olla molempia. Siispä minäkin pahoittelen epäselvyyttä. Naisilla siis poikaystävä voi parhaimmissa tapauksissa olla sekä ystävä että rakastaja. Eikö tämän keskustelun pitänyt olla ohi?
Ei minua kiinnosta kirjoittaa sellaisesta. Tulisi vain lisää riitaa. :)
mutta vielä on pakko tuota kommentoida, ettei sinulle jää minusta kuvaa naisia ymmärtämättömänä, sovinistisena kusipäänä.
Ensinnäkin tuo, että naiset uskottelisivat miehille heidän olevan mukavia, oli vitsi. Huomasit varmaan silmää iskevän hymiön? Kaikki naiset eivät kuitenkaan mene sänkyyn vain mukavien miesten kanssa, vaan naiset pitävät usein rentuista. Tämä ei ole klisee, vaan sille on jopa puolitieteellinen perustelu. Sinä saatat tietysti olla poikkeus, ja jos näin on, toivon joskus tapaavani sinut tosielämässä ;) (
..kun en malta pitää suutani kiinni. Kyllä minä tavallaan ymmärsin, mitä se "muna lasikaapissa" tarkoitti, mutta se vain on niin kusipäinen huomautus, oikeasti. En minä ainakaan miespuoliselle kaverille menisi poikaystävän oikuista puhumaan, naispuoliset kaverit on sitä varten. Ja oikeasti kaikki naiset eivät tosiaankaan ihastu renttuihin, ja minä kuulun heihin. Yh. Inhoan renttuja. Nehän on ihan renttuja. :)
Ajattelisin joidenkin tiettyjen naistyyppien ihastuvan renttuihin, mutta en osaa sitä sen tarkemmin analysoida.
Joo. Mutta niin, olen tosiaan feministihenkinen, ja loukkaannun/suutun kaikesta vähänkin seksismiin vivahtavasta. Eihän sitä voi olla hiljaa aatteensa kanssa. Tai ainakaan minä en voi olla. :)
No
Ei kai tarvitse sanoa enempää. Hyvä että osaat arvostaa vanhempisia töitä hyvin. Työsi on loistava tapa ilmoittaa miten paljon heitä kunniotat. Hyvin toimittu! Ei jumalauta, hanki oma elämä!
Terveisin: Omaan isäänsä ja perheensä erittäin tyytyväinen tyttönen
Voi herranjumala!
Kyllä meillä naisilla (jokapuolisilla) on muutakin mietittävää kuin strippaus. Ja, tiedoksi tietämättömille, kyllä me naiset nautimme seksistä, ainakin oikean miehen saamina....
Terveisin, tyydytetty.
Tämä oli hauska. Söpöä. Mutta olisin itse luottanut vielä enemmän tuntoaistiini. ;)