Hei olen 17v nuori mies Pohjois-Karjalaista ja minulla on ongelma
Valitettavasti, vaikka kuinka olen yrittänyt minulla on erittäin huono suhde vanhempieni kanssa. Minulla on ollut paljon henkilökohtaisia ongelmia puoli-isäni ja äitini kanssa. Enkä millään tunnu tulevan toimeen niitten kanssa, vaikka tekisin mitä en tunnu olevan tarpeeksi hyvä niitten silmissä. Kutenkin ---
Olen opiskellut ulkomailla (euroopassa) vaihto-oppilaana ja tulin takaisin kotiin vain huomatakseni että edes vuoden tauko ei ole rauhoittanut ongelmia kotona. Joten, vaikka olen siis vieläkin lukiolainen :/ olen päättänyt muutta pois kotoa (ei mitään karkaamis suunnitelmaa vaan ihan rauhallinen muutto pois) jotta voin alkaa elämään rauhallisempaa elämää ja kokemuksen ulkomailla ovat osoittaneet minulle että taidan pystyä siihen ..
En siis halua velvoittaa vanhempiani rahallisesti millään tavalla ( eli en halua pyytää tai lainata heiltä rahaa) eikä lainakaan kuulosta houkuttelevalta.
Ainut ratkaisu jonka minä tähän mennessä olen löytänyt on alkaa opiskelemaan jossain muualla ja, jotta voisin elättää itseni alkaa tekemään töitä (ei siis mitään kesätöitä, vaikka niistä minulla on jo runsaasti kokemusta vaan kunnon työ mielellään koulun ajan ulkopuolella)
Todellinen ongelma onkin se missä 17v nuorimies vailla koulutusta tai kokemusta voi saada työn ja palkan jolla voi elää (vaatimaton yksiö .. ei sillä väliä) asunnossa.
En halunnut selittää tarkemmin suhdettani vanhempieni kanssa, mutta uskokaa minua tämä ei ole mitään teini angstia ongelma on ollut olemassa jo pienestä pitäen se on erittäin monimutkainen juttu ja riitely ja lyöminen ja haukkuminen melkein joka päivä on saanut minut luovuttamaan ja yritän päästä pois koska minulla ei vaan ole paikkaa minne mennä.
Tiedän että pystyn siihen joten aion yrittää.
Eli onko mitään vinkkejä tai kysymyksiä .. mielellään asiallisia kiitos.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Siihen asti kuin täytät 18 v asioiden hoitaminen helpottuu.Työtä ei ilman koulutusta saa väh työnantajan perehdyttäminen lehdenjako ? kukaan yksityinen ei ota vuokralle tuollaisilla ominaisuuksilla.
Mutta haluan muuttaa pois ennen lukion tokaa vuotta, jotta ei sitten tarvitse kesken kaiken pois lähteä. On varmaan aika tyhmää muuttaa pois ennen lukion viimeistä vuotta, kun silloin on kirjoitukset ja yms.
Menetin ulkomailla opiskellessani yhden vuoden suomessa .. en siis saanut siellä opiskellusta vuodestani merkintää vaan opiskelen "tokan luokan" uudestaan.
Olemme perineet pahan sydämen syntymälahjana ja se on jokaisen ongelma tässä ajassa. Asiaasi ei helpota huonot perhejutut, vaan päinvastoin, mutta sinulla on toivoa, kun vielä etsit apua ja parempaa elämää.
Tarvitsimme voimaa elämään ja paljon hyvään sellaiseen... mutta kun voimaa puuttuu... ja emme voi itse muuttaa itseämme, ja teemme vääriä asioita ja sanomme vääriä sanoja, olemme masentuneita. Vaikka monet tämän ymmärtävät, ettei asiat ole kohdallaan, mutta ei heille kuitenkaan oikea apu kelpaa (kuka saa neuvoa ihmistä on ratkaisevaa),... koska olemme ylpeitä ja meillä on niin heikko itsetunto... syitä löytyy väärään menoon... ja pettymksiin.
Voidaan kysyä rakastaako kukaan minua oikeasti?
Voi sanoa, että kaikkiin ihmisiin tulet pettymään, enemmän tai vähemmän, mutta onneksi on Luoja, jolla on varaa... rakastaa luotuaan, vaikka eksynyttä. Jumala etsii, mutta ihminen pakenee, hassua, mutta liian totta.
Kannattaa kuitenkin ajatella asia loppuun, todisteet puhuu samasta mahdollisuudesta, kun he ovat kokeneet, niin asian toinen puoli, mitä nöyrtymistä, parannuksen teosta.... seuraa tässä ajassa ja tulevassa, elämä on taistelua, mutta oikeassa seurassa se on voittoisaa ja täynnä iloa ja toivoa paremmasta.
http://www.youtube.com/watch?v=b-g2MkK_MaU
http://www.youtube.com/watch?v=FEs7CvASEd0&feature=related
http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Rahnasto, Raimo/Rahnasto Raimo - Iankaikkisuus.mp3
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=29
Kaikkea hyvää sinulle!
Itse muutin pois kotoa ollessani 16 -vuotias ja sain todella hyvin opintojeni alettua asumistukea ja jonkin ajan päästä 17v täytettyäni opintorahaa, koska vain äitini tulot laskettiin (yksinhuoltaja) ja hän on työtön, joten tuet minulle olivat aikas suuret. Pärjäsin pelkillä tuilla ensimmäisen vuoden (asunnon vuokrakin oli todella huokea, reilut 250 euroa), olin kesällä kesätöissä ja sitten pääsin jatkamaan ihan apulaisena kesätyöpaikassani seuraavana lukuvuonna koulun ohessa. Kyseessä siis rakennustavaraliike.
Asuin hyvin pienellä paikkakunnalla jossa vuokra on huokea ja asunto silti ihan kiitettävä! Rauhallinen ja ihan mukavat naapurit, seinissä ei mitään kissanpissoja tai sellaista.
Joten tarkoitukseni on sanoa, että kyllä sinäkin töitä löydät! Kysele vaikkapa niistä paikoista joissa olet ollut kesätyössä, ehkä he ottavat sinut muutenkin töihin selitettyäsi tilanteesi?
Asumiseen apurahaa saat varmasti sinäkin, sekä jo opintorahaakin. Pahemmassa tilanteessa on tietty opintolainatkin, jos sellaisen haluat ottaa.
Tsemppiä!
Kiitos vinkeistä! Olen parhaillaan tsekkaamassa asuntoa joka kuulostaa kiinnostavalta (halvalta :D) taidan jakaa tämän kaksion kaverin kanssa. Perhe asiat vaan harmittaa kun asiaan ei tunnu olevan ratkaisua!