Piipun pohja

Olemme alle vuosi sitten muuttaneet 70-luvun alkupuolen omakotitaloon, jossa on öljylämmitys ja puukiuas. Nyt huomasin, että vessan puolella lattianrajassa olevasta kiukaan hormin nuohousluukusta tulee tunkkainen, maakellarimainen haju, jos sitä kumartuu nuuhkimaan. Talo on yksitasoinen, maanvaraiselle laatalle rakennettu.

Onko siellä nyt sitten kosteusvaurio ja hometta, mistä se todennäköisesti johtuisi, ja mitä asialle pitäisi tehdä?

Käsittääkseni asia on niin, että samassa piipussa oleva öljykattilan hormi on vuorattu haponkestävällä sisäpiipulla, kiukaan hormia ei. Lisäksi siellä tietty kulkee ilmahormeja.

Missään muualla talossa ei ole havaittavissa hajuja, ja sisäilman laatu tuntuu pysyvän ihan kohtuullisena, vaikka ilmanvaihto on painovoimainen eikä varsinkaan talvella aina muisteta pahemmin tuuletella.
63137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt kun kävin uudelleen nuuhkimassa, mitään hajua ei taas tunnu. Eilen illalla se kuitenkin oli ihan selvästi havaittavissa.

En myöskään voi sanoa, että se varmasti tulisi sieltä nuohousluukusta tai piipusta ylipäätään, tuntuupahan vaan juuri siinä nurkassa missä se on. Periaatteessa voisi olla joku putkirikkokin, putket kulkevat lattian alla, mutta en tiedä niiden tarkkaa reittiä.

Äänestä
  • Rakenteiden sisällä oleville homevaurioille on tyypillistä, että hajut tuntuvat vain ajottain johtuen ilmanpaineen vaihteluista.

    Yksi mahdollisuus hajulähteelle on myös alustäyttö, jossa voi olla lahoavia rakennusjätteitä tai humusmaata. Ilmavuotojen tiivistäminen tällaisessa tilanteessa auttaa jonkin verran, muttei poista ongelmaa kokonaan. Jos rakennuksessa on koneellinen ilmanpoisto, on syytä huolehtia, että raitisilmaventtiileistä tulee riittävästi korvausilmaa, jottei sisätiloihin muodostu liian suurta alipainetta. Mahdollisten putkivaurioiden lisäksi myös salaojien kunto olisi hyvä tarkistaa.

    Äänestä

Piipun käyttämättömien hormien ja ilmastointihormien pohjalla voi olla senttien paksuinen kerros töhnää, jossa varmasti voi olla hometta ja vaikka mitä. Piippuun tippuu aikojen kuluessa pölyä ja hyönteisiä, jotka kasvattavat hormin pohjalle aikamoisen kerroksen orgaanista massaa. Piippuun satava vesi kastelee viljelmän ja lopputuloksen voit arvata.

Sadevesiongelmaa voi pienentää tai poistaa kokonaan asentamalla sadesuojan piipun päähän. Sivussuunnasta hormiin pääsevän sateen määrä on niin vähäinen, että se kuivuu luonnollisen ilmankierron vaikutuksesta. Kaatosade kastelee suojaamattoman hormin pohjaa myöten.

Liittyykö hajun ajoittaisuus sateisiin?

Kannattaa muutamien vuosien välein puhdistaa myös käyttämättömät hormit ja etenkin niiden pohjat, jos mahdollista. Yleensähän hormin juuressa on luukku, josta sen voi tehdä.

Jos kyseessä on kuvaamani juttu, en kutsuisi sitä kosteusvaurioiksi...

Äänestä
  • Ei ole sadesuojaa, ja kuvaamasi kaltainen tilanne on periaatteessa mahdollinen.

    Lisäksi tutkin tilannetta tarkemmin, kiipesin katolle ja nuuhkin WC:n viemärin tuuletusputkea. Huomasin, että sieltä tulee juuri samanlainen haju. Siis se viemäri haisee maakellarilta. Mistäköhän tämä nyt sitten kertoisi? Olisiko se haju ollut alunperinkin viemäristä kotoisin ja kaikki on kuten pitääkin? Olen kyllä melkein varma, että haju ei kuitenkaan tullut lattiakaivosta, jota haistelin tarkasti. Voiko se puskea jostain muualtakin läpi ja pitääkö nyt sitten epäillä viemärivuotoa?

    Äänestä

  • 70-luvun talo kirjoitti:

    Ei ole sadesuojaa, ja kuvaamasi kaltainen tilanne on periaatteessa mahdollinen.

    Lisäksi tutkin tilannetta tarkemmin, kiipesin katolle ja nuuhkin WC:n viemärin tuuletusputkea. Huomasin, että sieltä tulee juuri samanlainen haju. Siis se viemäri haisee maakellarilta. Mistäköhän tämä nyt sitten kertoisi? Olisiko se haju ollut alunperinkin viemäristä kotoisin ja kaikki on kuten pitääkin? Olen kyllä melkein varma, että haju ei kuitenkaan tullut lattiakaivosta, jota haistelin tarkasti. Voiko se puskea jostain muualtakin läpi ja pitääkö nyt sitten epäillä viemärivuotoa?

    Voihan se olla viemärikin. Joskus on syy hajuihin löytynyt vessanpöntön ja viemäriputken liitoksesta. Jos sen tiivistemansetti falskaa vähänkin, niin lattianrajassa tai koko wc:ssä voi tuntua tunkkaista hajua.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Vaikka asiaan ei vielä varsinaista selvyyttä ole tullutkaan, näkemyksistänne on ollut paljon hyötyä, ja haluan kiittää kaikkia. Erinomaista, että netistä löytyy asiantuntevaa ja asiallista väkeä. Harmi vain, että Suomi24 kaipaisi vielä erinäisiä teknisiä parannuksia - mm. kunnolliset hakutoiminnot -, tai olisi paremminkin mukavaa, jos jokin Usenetin (arkistot http://groups.google.com/) kaltainen avoin keskusteluryhmien toteutus keräisi yhtä suuria käyttäjä- ja lukijamääriä Suomessakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

70-luvun talo kirjoitti:

Olemme alle vuosi sitten muuttaneet 70-luvun alkupuolen omakotitaloon, jossa on öljylämmitys ja puukiuas. Nyt huomasin, että vessan puolella lattianrajassa olevasta kiukaan hormin nuohousluukusta tulee tunkkainen, maakellarimainen haju, jos sitä kumartuu nuuhkimaan. Talo on yksitasoinen, maanvaraiselle laatalle rakennettu.

Onko siellä nyt sitten kosteusvaurio ja hometta, mistä se todennäköisesti johtuisi, ja mitä asialle pitäisi tehdä?

Käsittääkseni asia on niin, että samassa piipussa oleva öljykattilan hormi on vuorattu haponkestävällä sisäpiipulla, kiukaan hormia ei. Lisäksi siellä tietty kulkee ilmahormeja.

Missään muualla talossa ei ole havaittavissa hajuja, ja sisäilman laatu tuntuu pysyvän ihan kohtuullisena, vaikka ilmanvaihto on painovoimainen eikä varsinkaan talvella aina muisteta pahemmin tuuletella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu