Jos haluaisin sanoa jotain tämän palstan seksinovellisteille, se olisi:
"Nuolen tehokkuuteen vaikuttaa toki nuolen vahvuus ja terävyys. Paljon enemmän siihen kuitenkin vaikuttaa se, kuinka kireälle jousen jaksaa jännittää ennen ampumista ja kuinka tarkkaan onnistuu tähtäämään."
-Tonya-
***
Roope ja Jon
Elokuun yö
Kappale 2
Roopen sydän hakkasi hullun lailla, kun hän käveli koulun käytävää kohti matikanluokkaa, jossa heidän ensimmäinen tuntinsa olisi. Siniset silmät etsivät tummatukkaista käytävillä notkuvien koululaisten joukosta.
Jon nojaili käytävän seinään, kaveriporukan ympäröimänä. Roope nielaisi ja hänen askeleensa kävivät epävarmemmiksi. Kaikki näytti niin tavalliselta. Jon näytti samalta kuin kaikkina muinakin aamuina. Roopen kaveri Kalle istui edempänä käytävällä yksikseen.
Hitain askelin Roope lähestyi Jonia ja hänen hoviaan. Jon oli juuri selittämässä jotakin kavereilleen, kun heidän katseensa kohtasivat –Roopen odottava ja Jonin ilmeetön. Roopen kasvoille oli juuri leviämässä hymy, kun tummatukkaisen ilme koveni ja hän käänsi katseensa pois.
Roopen vatsassa muljahti ikävästi. Kompuroiden vähän hän käveli Jonin ohi ja istui Kallen viereen. Tämä tervehti Roopea tavalliseen tapaan. Roope ei kuullut.
”Roope?”
”Ai mitä? Ai. Moi.”
Kalle rypisti kulmakarvojaan. Hän ja Roope eivät olleet kovin läheisiä, luokkatovereita vain, mutta sen verran Kalle toista poikaa tunsi, että hän osasi kertoa jonkun olevan nyt vinossa. Hän ei kuitenkaan viitsinyt kysyä mitään.
Roope vilkaisi Jonia, joka seisoi selkä häneen päin. Mikä Jonia vaivasi? Miksei hän ollut reagoinut Roopeen mitenkään? Tai olihan hän, välttelemällä. Normaalisti Jon olisi heittänyt jonkun halveksuvan kommentin vastauksena Roopen katseeseen.
Mutta sen enempää Roope ei ehtinyt ajatella, kun hän huomasi tuijottavansa lattian sijaan tutunnäköistä jalkaparia. Hän kohotti katseensa, ja kohtasi vihreät silmät. Ne kiiluivat samaan tapaan kuin aina ennekin, ennen eilistä. Uhkaavina.
”Mitä Roope-poju? Kais oot tehnyt matikanläksyt?” Pahaenteinen ääni, ylimielinen virne. Jonin jengi kerääntyi puoliympyräksi tummatukkaisen taakse.
Roopen silmät kaventuivat. ”Mitä sitten?”
”No katos kun mä unohdin ne. Niin ajattelin että otan sun läksyt.”
Roope nousi seisomaan, raivostuneena. Kuinka Jon kehtasi ensin olla huomioimatta häntä ja sitten tulla vielä aukomaan päätään?
”Jaa, kumma juttu. Mitäs eilen sattui, kun läksyt nyt noin vain unohtuivat?”
Jonin virne hyytyi hieman.
”Lahjattomat lukee. Katsotaas mitä täältä löytyy.” Jon nosti yhtäkkiä Roopen repun lattialta.
Roope tarttui Jonia ranteesta kiinni.
”Anna olla”, hän sihisi suljettujen hampaidensa välistä. Heidän kasvonsa olivat yhtäkkiä aika lähellä toisiaan. Niin lähellä, että Roope tunsi Jonin lämmön poskeaan vasten. Hän haistoi Jonin tutun tuoksun.
Jokin Jonin silmissä muuttui. Hetkeksi. Sitten Jon päästi Roopen repusta irti ja vilkaisi sivulleen.
”Helvetti.” Opettaja lähestyi heitä käytävää pitkin. Sekä Roope että Jon tiesivät, että yksikin tappelu käytävällä poikisi heille paljon normaalia enemmän ikävyyksiä. Molemmat muistivat vielä reksin vihaisen naaman. Roope hellitti Jonin ranteesta ja poika veti kätensä pois.
Sen jälkeen Jon ei vilkaissutkaan Roopeen. Oppilaat valuivat sisään luokkaan, ja tunti alkoi.
Roope ei pystynyt keskittymään yhtään. Jon istui suoraan hänen takanaan, joten Roope ei uskaltanut kääntyä katsomaan tummatukkaista. Mutta se ei vienyt hänen ajatuksiaan pois Jonista.
Mitä oli tapahtunut eilisen jälkeen? Eikö Jon pitänytkään hänestä? Ellei, niin miksi eilinen sitten oli tapahtunut? Roopen päätä alkoi särkeä.
Ja miksi Jon oli ollut hänelle taas ilkeä? Roope muisti Ronjan puheet. Tekikö Jon TUOLLAISTA siksi että piti hänestä? Ei, ei se niin voinut olla, Roope päätteli. Ei sen pitäisi enää olla noin ilkeää. Ja ne silmät olivat olleet kylmät.
Roopea itketti, mutta hän pakotti kyyneleet takaisin. Hän ei itkisi. Ei varmasti. Eikä etenkään Jonin takia. Helvetti, mitä hän oikein oli ajatellut? Miksi hän oli ylipäänsä ruvennut kuvittelemaan Jonista yhtään mitään? Jon on aina ollut kusipää, ja tulisi aina olemaan. Mikä sitä muuttaisi.
Niinpä.
Pahoinvoinnin aalto kävi Roopen läpi, kun hänen mieleensä juolahti, että ehkä Jon oli tehnyt eilisenkin vain kiusatakseen häntä. Saadakseen hänelle pahan olon. Ja siinä Jon oli totta vie onnistunut. Ajatus suututti Roopea niin paljon, ettei häntä enää edes itkettänyt.
Hän päätti olla ajattelematta Jonia enää yhtään. Olkoot, koko nilkki. Kiusatkoot häntä niin paljon kuin jaksaa, hän ei välittäisi. Hän ei sanoisi mitään, katsoisi vain poispäin. Ehkä Jon jättäisi hänet rauhaan. Hän ei haluaisi Jonilta enää ikinä mitään. Sen kun vaikka tappaisi kaikki koulun seiskat, hän ei enää välittäisi. Hän ei haluaisi olla missään tekemisissä Jonin kanssa.
Roope ja Jon eivät kohdanneet toisiaan koko loppupäivänä. Roope meni kotiin ja suoraan omaan huoneeseensa. Hän pysyi siellä iltaan asti, väittäen tekevänsä läksyjä. Hän ei halunnut jutella kenenkään kanssa. Eikä hän halunnut ajatella yhtään mitään. Hän halusi vain nukkua.
"Nuolen tehokkuuteen vaikuttaa toki nuolen vahvuus ja terävyys. Paljon enemmän siihen kuitenkin vaikuttaa se, kuinka kireälle jousen jaksaa jännittää ennen ampumista ja kuinka tarkkaan onnistuu tähtäämään."
-Tonya-
***
Roope ja Jon
Elokuun yö
Kappale 2
Roopen sydän hakkasi hullun lailla, kun hän käveli koulun käytävää kohti matikanluokkaa, jossa heidän ensimmäinen tuntinsa olisi. Siniset silmät etsivät tummatukkaista käytävillä notkuvien koululaisten joukosta.
Jon nojaili käytävän seinään, kaveriporukan ympäröimänä. Roope nielaisi ja hänen askeleensa kävivät epävarmemmiksi. Kaikki näytti niin tavalliselta. Jon näytti samalta kuin kaikkina muinakin aamuina. Roopen kaveri Kalle istui edempänä käytävällä yksikseen.
Hitain askelin Roope lähestyi Jonia ja hänen hoviaan. Jon oli juuri selittämässä jotakin kavereilleen, kun heidän katseensa kohtasivat –Roopen odottava ja Jonin ilmeetön. Roopen kasvoille oli juuri leviämässä hymy, kun tummatukkaisen ilme koveni ja hän käänsi katseensa pois.
Roopen vatsassa muljahti ikävästi. Kompuroiden vähän hän käveli Jonin ohi ja istui Kallen viereen. Tämä tervehti Roopea tavalliseen tapaan. Roope ei kuullut.
”Roope?”
”Ai mitä? Ai. Moi.”
Kalle rypisti kulmakarvojaan. Hän ja Roope eivät olleet kovin läheisiä, luokkatovereita vain, mutta sen verran Kalle toista poikaa tunsi, että hän osasi kertoa jonkun olevan nyt vinossa. Hän ei kuitenkaan viitsinyt kysyä mitään.
Roope vilkaisi Jonia, joka seisoi selkä häneen päin. Mikä Jonia vaivasi? Miksei hän ollut reagoinut Roopeen mitenkään? Tai olihan hän, välttelemällä. Normaalisti Jon olisi heittänyt jonkun halveksuvan kommentin vastauksena Roopen katseeseen.
Mutta sen enempää Roope ei ehtinyt ajatella, kun hän huomasi tuijottavansa lattian sijaan tutunnäköistä jalkaparia. Hän kohotti katseensa, ja kohtasi vihreät silmät. Ne kiiluivat samaan tapaan kuin aina ennekin, ennen eilistä. Uhkaavina.
”Mitä Roope-poju? Kais oot tehnyt matikanläksyt?” Pahaenteinen ääni, ylimielinen virne. Jonin jengi kerääntyi puoliympyräksi tummatukkaisen taakse.
Roopen silmät kaventuivat. ”Mitä sitten?”
”No katos kun mä unohdin ne. Niin ajattelin että otan sun läksyt.”
Roope nousi seisomaan, raivostuneena. Kuinka Jon kehtasi ensin olla huomioimatta häntä ja sitten tulla vielä aukomaan päätään?
”Jaa, kumma juttu. Mitäs eilen sattui, kun läksyt nyt noin vain unohtuivat?”
Jonin virne hyytyi hieman.
”Lahjattomat lukee. Katsotaas mitä täältä löytyy.” Jon nosti yhtäkkiä Roopen repun lattialta.
Roope tarttui Jonia ranteesta kiinni.
”Anna olla”, hän sihisi suljettujen hampaidensa välistä. Heidän kasvonsa olivat yhtäkkiä aika lähellä toisiaan. Niin lähellä, että Roope tunsi Jonin lämmön poskeaan vasten. Hän haistoi Jonin tutun tuoksun.
Jokin Jonin silmissä muuttui. Hetkeksi. Sitten Jon päästi Roopen repusta irti ja vilkaisi sivulleen.
”Helvetti.” Opettaja lähestyi heitä käytävää pitkin. Sekä Roope että Jon tiesivät, että yksikin tappelu käytävällä poikisi heille paljon normaalia enemmän ikävyyksiä. Molemmat muistivat vielä reksin vihaisen naaman. Roope hellitti Jonin ranteesta ja poika veti kätensä pois.
Sen jälkeen Jon ei vilkaissutkaan Roopeen. Oppilaat valuivat sisään luokkaan, ja tunti alkoi.
Roope ei pystynyt keskittymään yhtään. Jon istui suoraan hänen takanaan, joten Roope ei uskaltanut kääntyä katsomaan tummatukkaista. Mutta se ei vienyt hänen ajatuksiaan pois Jonista.
Mitä oli tapahtunut eilisen jälkeen? Eikö Jon pitänytkään hänestä? Ellei, niin miksi eilinen sitten oli tapahtunut? Roopen päätä alkoi särkeä.
Ja miksi Jon oli ollut hänelle taas ilkeä? Roope muisti Ronjan puheet. Tekikö Jon TUOLLAISTA siksi että piti hänestä? Ei, ei se niin voinut olla, Roope päätteli. Ei sen pitäisi enää olla noin ilkeää. Ja ne silmät olivat olleet kylmät.
Roopea itketti, mutta hän pakotti kyyneleet takaisin. Hän ei itkisi. Ei varmasti. Eikä etenkään Jonin takia. Helvetti, mitä hän oikein oli ajatellut? Miksi hän oli ylipäänsä ruvennut kuvittelemaan Jonista yhtään mitään? Jon on aina ollut kusipää, ja tulisi aina olemaan. Mikä sitä muuttaisi.
Niinpä.
Pahoinvoinnin aalto kävi Roopen läpi, kun hänen mieleensä juolahti, että ehkä Jon oli tehnyt eilisenkin vain kiusatakseen häntä. Saadakseen hänelle pahan olon. Ja siinä Jon oli totta vie onnistunut. Ajatus suututti Roopea niin paljon, ettei häntä enää edes itkettänyt.
Hän päätti olla ajattelematta Jonia enää yhtään. Olkoot, koko nilkki. Kiusatkoot häntä niin paljon kuin jaksaa, hän ei välittäisi. Hän ei sanoisi mitään, katsoisi vain poispäin. Ehkä Jon jättäisi hänet rauhaan. Hän ei haluaisi Jonilta enää ikinä mitään. Sen kun vaikka tappaisi kaikki koulun seiskat, hän ei enää välittäisi. Hän ei haluaisi olla missään tekemisissä Jonin kanssa.
Roope ja Jon eivät kohdanneet toisiaan koko loppupäivänä. Roope meni kotiin ja suoraan omaan huoneeseensa. Hän pysyi siellä iltaan asti, väittäen tekevänsä läksyjä. Hän ei halunnut jutella kenenkään kanssa. Eikä hän halunnut ajatella yhtään mitään. Hän halusi vain nukkua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.