Skrivaan kun en saa nukutuksi....Tällainen erittäin vaikea asia meille. Joilla on joko omana lapsena tai lähipiireissämme etc...ns. Erilanen lapsi. Vaatii meiltä itseltämme paljon voimavaroja selvitä ja jaksaa arki ja pyhät...tämän lapsemme/nuoren aikuisemme kanssa. Tätä ei pidä lukea väärin minään marttyyri tai valitus-aloituksena.....saamme myös erittäin paljon. Raskainta on ainakin minulle ollut asian lopullinen hyväksyminen. Lapseni syntyi normaalina..(tästä) olen täällä kertonut. Koska, olen halunut hälventää ennakkoluuloja myös niille ihmiselle joille asia on ehkä uusi...No. Kuitenkin olen sen verran pitkän ja raskaan tien..monien vuosien jälkeen huomanut...Että, tämä ei vielä riitä. Minun on mutsina myös opittava kaikkein vaativin yksi läksy...(jälleen...) ja yksi niistä on tämä.
Me emme voi....joilla lapsi/nuori aikuinen myöskään vaatia muilta ihmisiltä sitä asennetta että, he aina hyväksyivät vaikka olemme jo itse asian hyväksyneet eikä se helppoa kaikille ei ainakaan ollut minulle...Tämä tuli mieleeni...Vaikka toisin sanoen juuri tämä erilaisuus (lapsemme/nuorenaikuisemme oma kasvu yhdessä kanssamme on tämän meille oppettanut ja paljon..erittäin paljon muuta mitä ei opita kirjoista....Siis kaikenlaisenkin erilaisuuden hyväksymisen....Niin kaikille ihmisille se ei ole helppoa eivätkä kaikki hyväksy koskaan. Voimme vain toivoa lisää sydämessämme ymmärrystä...ja jos, sitä ei synny;)) mikä luonnollista koska olemme kaikki niin ERILAISIA siinäkin...on tavallaan itselleni ainakin tämä tietoisuus tuonut nyt helpostusta. Minun ei tarvitse muuttaa maailmaa vaikkakin maailma muuttaa minua...
Tahdon myös painottaa tätä joskus, voi suuremmassa kaupungissa olla helpompaa asua ja elää ympyrät ovat laajemmat ja ihmiset saattavat olla ennakkoluulottomampikin....tämä lähinnä viestiänä niille jotka, painiskelevat näiden samojen ongelmien kanssa läpi elämänsä...
Meidän on annettava aikaa, myös niille ihmisille, jotka uutena haluavat tulla ystäviksemme...Emme voi vaatia asennetta että, hänen olisi tiedettävä se kaikki minkä jo itse tiedämme jonka tiedon olemme joutuneet ottamaan myös pakotettanukin vastaan..Kun ei ole kysytty, tätä TAHDOTKO....Eräs mies joka haluisi tulla nyt minunkin ystäväksi: Sanoi: eihän hyväksy neurologiaa...se on puppua, hän ei usko siihen...No jäin, miettimään jatkoa mahdonta edes yrittää....Kundini kun on Autistinen ja meidän snadi maailmamme pyörii näiden kysymysten ympärillä;))) kuitenkin olen päättänyt antaa hänelle mahdollisuuden, koska olen ihminen ja tiedän että, hänelläkin on lämmin sydän joka siellä rinnassa sykkii.......Ehkä meistä voi tulla ystävät vielä...mutta, en jaksa surra sitä enää vaikka ei tulisikaan...Koska, emme voi VAATIA....elämältä enempää kuin se antaa...voimme vain hyväksyä....
Tsau:Friidu.
Joku minua viisaampi sanonut joskus....näin: Jos, elämä ei opeta muuta se opettaa kulkemaan pienin askelin;))) Se on muuten tosi....juttu.
Me emme voi....joilla lapsi/nuori aikuinen myöskään vaatia muilta ihmisiltä sitä asennetta että, he aina hyväksyivät vaikka olemme jo itse asian hyväksyneet eikä se helppoa kaikille ei ainakaan ollut minulle...Tämä tuli mieleeni...Vaikka toisin sanoen juuri tämä erilaisuus (lapsemme/nuorenaikuisemme oma kasvu yhdessä kanssamme on tämän meille oppettanut ja paljon..erittäin paljon muuta mitä ei opita kirjoista....Siis kaikenlaisenkin erilaisuuden hyväksymisen....Niin kaikille ihmisille se ei ole helppoa eivätkä kaikki hyväksy koskaan. Voimme vain toivoa lisää sydämessämme ymmärrystä...ja jos, sitä ei synny;)) mikä luonnollista koska olemme kaikki niin ERILAISIA siinäkin...on tavallaan itselleni ainakin tämä tietoisuus tuonut nyt helpostusta. Minun ei tarvitse muuttaa maailmaa vaikkakin maailma muuttaa minua...
Tahdon myös painottaa tätä joskus, voi suuremmassa kaupungissa olla helpompaa asua ja elää ympyrät ovat laajemmat ja ihmiset saattavat olla ennakkoluulottomampikin....tämä lähinnä viestiänä niille jotka, painiskelevat näiden samojen ongelmien kanssa läpi elämänsä...
Meidän on annettava aikaa, myös niille ihmisille, jotka uutena haluavat tulla ystäviksemme...Emme voi vaatia asennetta että, hänen olisi tiedettävä se kaikki minkä jo itse tiedämme jonka tiedon olemme joutuneet ottamaan myös pakotettanukin vastaan..Kun ei ole kysytty, tätä TAHDOTKO....Eräs mies joka haluisi tulla nyt minunkin ystäväksi: Sanoi: eihän hyväksy neurologiaa...se on puppua, hän ei usko siihen...No jäin, miettimään jatkoa mahdonta edes yrittää....Kundini kun on Autistinen ja meidän snadi maailmamme pyörii näiden kysymysten ympärillä;))) kuitenkin olen päättänyt antaa hänelle mahdollisuuden, koska olen ihminen ja tiedän että, hänelläkin on lämmin sydän joka siellä rinnassa sykkii.......Ehkä meistä voi tulla ystävät vielä...mutta, en jaksa surra sitä enää vaikka ei tulisikaan...Koska, emme voi VAATIA....elämältä enempää kuin se antaa...voimme vain hyväksyä....
Tsau:Friidu.
Joku minua viisaampi sanonut joskus....näin: Jos, elämä ei opeta muuta se opettaa kulkemaan pienin askelin;))) Se on muuten tosi....juttu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kehunut kirjaa täällä joka kertoo aboriginaaleista, Marlo Morganin "Viesti oikeiden ihmisten maailmasta". Aboriginaalien uskomusten mukaan jokaisella on elämä ennen syntymänsä, (ja myös sen jälkeen). Ennen kuin aboriginali syntyy, hän saa vaikuttaa siihen millaisena ihmisenä hän tänne tulee. Kaikkein vahvimmat ja kauneimmat ihmiset ovat ne jotka antavat maallisen kehonsa syntyä jollain tapaa vajavaisena, vammaisena tai sairaana. Heidän tehtävä on opettaa muille ymmärrystä ja empatiaa. Eikö ole kaunis ajatus!
Uskon että tapaamme joitakin ihmisiä syystä, jokainen vastaantuleva ihminen pystyy antamaan meille jotain. Ja vastavuoroisesti me annamme. Siksi kannattaa aidosti kuunnella (ja lukea) ihmisiä. Tuossa sulla on sen miehen kanssa juuri sellainen tilanne. Ehkä sun tehtävä on avartaa tämän ihmisen maailma?
En tiedä onko meillä mitään hitsin tehtävää;))) muille edes antaa mitään.. Olemme vaan siinä kumpikin samaa mieltä että, jos olisimme kohdaneet kovin nuorina...emme olisi ehkä ymmärtäneet toisiamme. Koska elämästä emme olisi tieneet vielä mitään...Tuo ajatus: joka aboriginaalla otit, kyllä se on osa minuakin...Katselin tuossa pientä musta-valkoista sisaristani ja minusta...seisomme rivissä (olimme todella pieniä vielä) nuket kaikilla sylissä...muistan kuinka ajattelin iso-siskoistani...hitsi...eivät edes ymmärrä miten vauvaa pidetään sylissä, ei sitä roikoteta noin;)))
Silti ajattelen tästä uudesta mies-tuttavasta en voi laittaa sanaa ystävä;)) koska en tiedä..että, vaikka hänkin sanoi minulle suoraan: ET OLE MIKÄÄN sosiaalihoitaja! - hän kuitenkin tarkoitti vain hyvää se oli hänen tapansa sanoa välitän jo sinusta pidä myös itsestäsi huolta....Mutta, jos, en olisi kuunnellut häntä....olisin tulkinut kaiken päin prinkkalia jälleen minäkin.....Ehkä tämä me voimme kuunella ja sitten voimme todella kuunnella pätee myös itseeni...
Elämä on joskus, ihanan monimutkiaisen vaikeaa ja samalla kevyen kaunista. Tragista - ja koomista yhtä aikaa.... Kuten tämäkin kirjoituspalsta;))) Ehkä siinä se rikkaus ihmisten erilaisuus...kuitenkin...on suurin hienous...
Tsau:Friidu
Kiitos Lämmin Putkis myös sinulle ja tuosta kirjavinkistä. Täältä olen saanut minäkin monta vinkkiä mitä kandee lukea...täällä on upeita ihmisiä jotka myös lukevat hienoja kirjoja;)))
Et sitten ole vielä lukenut sitä. Minäkin sen sinulle joskus olen kertonut kaikkineen nimineen kirjailijan myötä :))))
Tuo Viron Itsenäitysmiesaikakaudet ja historia...kun vienyt mielenkiintoni...Mutta, nyt luen heti kun tuon kirjan vaan käsiini...Ongelma minullakin kun voi keskittyä kunnolla lukemiseen oikeastaan vain yöllä...kun muut nukkuvat;)) Täällä ei tämä perhe minun palveluluita silloin tarvitse...Vitsi...olen heidän piikansa;))) kukaan ei vie tavaroita koskaan paikalleen eikä myöskään siivoa jälkiään, asenteella kyllähän se Friidu...sehän on mutsi;))) Usein sitten olenkin niin väsynyt että, hyvä kun hyvästäkin kirjasta jaksan lukea pari ensimmäistä sivua...niin nukahdan;)) Toisinaan sitten onnistúu tuo lukeminen hyvinkin...
Tästä asiasta on heidän kanssaan turha neuvotella..yrittänyt olen tuloksetta pian lähes 10 vuotta...saada muutosta;)) Milloin mitenkin...ei vaan mitkään keinot tepsi;))) joten olen älynyt luovuttaa kerrankin...edes jossain...hyvä niin;))
Tsau:Friidu
Lue Jenny McCarthyn kirjoittama Louder than Words kirja autismista, se on aikamoinen tarina. Hänen poikansa Evan parani autismista äitinsä sinnikkyyden avulla. Jenny halusi selvittää poikansa autismin syyt ja lopulta selvisi mikä kaiken takana on ja minkälaista hoitoa Evanin tuli saada. Hieno tarina.
Rakkaudessa ei ole erilaisuutta
nykyisin paljon helpolmpaa jo saadakin perheiden apua..Kun tätä tietoa on tullut erikoislääkäreille koulutuksen kautta aina vuosi vuodelta lisää. Itselläni kävi aikanaan niin hyvä tuuri, sain täällä kaikkein parhaan mahdollisimman lääkärin taaksemme. Hän oli silloin Lastenlinnan Neuorologian puolen (proffessuuri jota hoiti) vastasi siis koko tuosta neurologian puolesta..Sitkeydellä ja onnella sain minäkin hänet. Meistä tuli myös tavallaan hyvin läheiset....hän ymmärsi hätäni.. joten olin tavallaan turvassa;)) Valitettavasti hän menehtyi...suren tätä paljon vielä....
Toisinaan kun tulimme näistä palavereista mitä oli siihen aikaan kun aloitimme tämän aktiivisen kuntouksen paljonkin..ja tiuhaan. Hän "heitti" monesti minut autollaan himaan saakka...Suunta kun sama..Vitsi...sitä mieltä myös itse niin pienistä seikoista saattaa kaikki olla kiinni...kenet kohtaamme...tai sanoisin näin kenet meille suodaan saamme tavallaan etuoikeuden kohdata..siksi, itse sellainen nyt...että, asiantuntijoita arvostan....he tietävät niin paljon....enemmän.
Nyt, jo tilanne minullakin sellainen...että, voi antaa omaa ns. osaamistani ja tukeani niille perheille joille asia on aivan uusi...Se on kuitenkin erittäin raskasta...koska, joudun tavallaan palaamaan myös itse henkilökohtaisesti ajassa taaksepäin...mutta, sitten tulee hyvän olon tunne...pystyn edes kuuntelemalla toisen hätää...ehkä hieman myös hetken olemaan se olkapää....siinä hänelle raskaassa hetkessä mikä on...
Täällä usein nyt tätä kirjoittanut ettemme kukaan ole yksittäisiä saarekkeita valtameressä...Ehkä tätä sillä tarkoitan...Emme kukaan...Tarvitsemme ihmisinä toisiamme...eikä meidän tarvitse selvitä kaikista suinkaan yksin....kysymys on aina viime kädessä omasta rohkeudestamme mutta myöskin tahdostamme...ja sitten tämä olemme niin erilaisia tässäkin....se tulisi kuitenkin jaksaa muistaa...
Tsau:Friidu
Rakkaudessa ei ole erilaisuutta...minullakaan. Rakkaus on aina Rakkaus. Vähän laajemmin tuota aloituksessani pohdin..lähinnä siltä kannalta miten erilaisuuten ihmiset (ulkopuoliset suhtautuvat)...Rakkaudella on suuri merkitys...tiedän sen..koska vain sillä jaksaa mennä eteenpäin...Tiedämme sen kaikki joilla on erilainen lapsi/ nuori...mýös vanhempana...
Kuitenkin meidänkin oltava realistiseja...tiettyyn rajaan saakka sitten saadaan ihmeitä aikaan...eli niitä tuloksia...Kuitenkin jossain vaiheessa nämä ns. olemassa olevat terapiakeinot ja muut...eivät enää tehoa. Siksi tuolla ns. varhaiskuntouksella on niin suuri merkitys...(kun lapsi on alle 12v..) Tästä taas puhui tämä Neurologian professori aivan suoraan minullekin...hän ei kaunistellut asioita myöskään. No, hän oli hyvin arvostettu täällä koska toi tämän uuden tiedon myös tänne Suomeen....joten täältä en olisi voinut toista yhtä pitkälle kouluttaunutta lääkäriä;)) silloin...Eli kysymys on aivorakenteessa ihmisellä....12v..ikävuoden jälkeen kun ihmisellä aivoissa tapahtuu sitten sellainen muutos...Kuntousta voidaan antaa ja annetaan...mutta, jossain vaiheessa siitä ei ns. enää ole ns. kovin paljon hyötyä...jolloin siitäkin on vanhempien ymmärrettävä luopua...mutta toivosta ja sitkeydestä ja rakkaudesta ei koskaan....Ihmisen aivot kun ovat varsin ykisllölliset ja aina erilaiset....en siis tätä pois sulje etteikö näinkin voisi tapahtua ihme...eli parantua kokonaan...Realistisena ja tietoisena kuitenkin....tällaiset paranimesit jos, katsotaan sitten kokonaisuutta...ovat erittäin, erittäin....harvinaislaatuisia....Eli tämä kuintenkin opimme hyväksymään tämän asian..on se myöskin Rakkauden teko...emme voi vaatia, voimme vain toivoa........Nykyään puhutaankin siksi täällä Suomessa käsitteessä Autismiskirjoon kuulumisesta...ennemmin....koska kaikki ovat yksilöitä myöskin tuo kuntoutus... Mutta, tottakai hieno lukea tällainen tarina...Kiitos sinulle tuosta nyt ainakin Kaksi kirjaa jotka odottavat lukemista;))) Kiitos, myöskin ystävällisestä vastauksestasi...ja vaivan näkemisestä...laitan tuo nimen nyt kirja listaan joka jo verraittain pitkä;))
Tsau:Friidu