Lempeässä

sunnuntaipakkasessa
näkyvät kulkevan
jälleen rinta rinnan,

toistavat rituaaliaan.

Mies astuu vaikeasti
kuin jäisen liukkaasta kadusta
sinkoutuisi kipu
lävistämään hänet
jokaisella
ottamallaan askeleella
aina
varpaista päähän saakka.

Nainen viittoo käsillään.
Hänen suunsa käy raskaasti,
huitoo sanoillaankin.

Mahtavatko olla
joskus vielä vastatusten
toistensa kanssa

nuo jokapäiväiset ohikulkijat,
vastaantulijat -

päissään
hattu ja myssy?

Osa kaupunkia
nukkuu yhä pois
katujen yleiseen autioitumiseen
johtanutta krapulaansa -

oudon hiljainen on
muutenkin keskusta.
7310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vaalipuheet?
Vai toisen paheet?

Jatkavat taivaltaan.
Ja kun aurinko jo tulilieskojansa
huuruisen aamun jälkeen
jälleen yhteen suomalaiseen
päivään lietsoo,
ehtineet jo marssillansa päästä,

aivan riippumatta sekä
sisäisestä että ulkoisesta säästä
eräälle portille.

Se onkohan sopivankokoinen
vain yhdelle ihmissortille,

vai onko sillä oma paikkansa
vain nykyajan avauskortille -

porteilla kun on usein liian
tiukat vain ne vartijansa.

Mies oikoo hartiansa.
Kurkistaa ohitse
tuimana toljottavan kopukan:

- Kas, taidettiinpa osua,
kun pitää oman naisenkin
noin innokkaasti
silmäini eessä hosua,

vaihteeksi synenergismin
oodimaiselle kotikartanolle?

- Juu, niinpäs näkyy,
vastaa puoliso
ja vihdoin tokenee.
Jo hyppää vaihteen ja
korkean ikänsäkin vuoksi
takaisin lapsen kenkiin.

- Jos itse runollakin
joku voi noin yritellä ratsastaa,
miks nousta lainkaan enää
Pegasoksen selkään?

On paikan valtaamista varten
keksitty jo ammoin
myös monin ihmisin
ja ihmisen asein täytetty
puinen, avauduttuaan
sangen suurisuinen,
outo hevonen.

Ja vaikkei se osannutkaan laukata,
jotenkin osas paikalle paukata.

Mutt sinä käännytit
mun epäilevän sydämeni
ympär ämpär kauan sitten -

jo silloin aikoinaan,
kun meillä oli oma alkuhistoria,
ja siinä tarinassa sinä
painuit ovet paukkuen
taas jälleen kerran ulos -

vain omaan verstaaseesi asti
mieltäs askartelemaan
kai sentään vain.

Ja mikä oli silloin sotimisen tulos?

Sun kiihtymykses, kiintymykses meihin,
minuun sekä lapseen tulevaan
synnytti omina taikoinaan,
sun kättes kautta,
puun syytkin huomioineen
keinuhevosenkin kaiken lisäks
meidän silloiseen maailmaan.

Se oli kiikun-kaakun,
mutta sait sen sentään
tasaiseen tahtiin keinumaan.

- Niin, ihmisen käännyttää voi
valitsemaltaan tieltä pysyvästi
vain sen oma vapaa tahto.

Äänestä
  • käännyttäisi tältäkin portilta
    tuon puisen hevosen,
    tai sen herättäisi henkiin?
    kysyi vaimo,
    yritti katsoa miestään syvälle,
    sen aidan taakse,
    runovainioita tutkaileviin silmiin.

    - Oletkos siinä!

    - Jo vain, tässä olen yhä,
    iski silmää,
    ja vain oman miehen silmään,
    oma rakkaaks,
    joskus raskaaks tullut vaimo.

    Ja kuinka ollakkaan -
    puuhevosesta vihdoin
    alkoi kuin alkoikin
    kuulua kaivattua kopinaa.

    ;)

    Äänestä

  • © kirjoitti:

    käännyttäisi tältäkin portilta
    tuon puisen hevosen,
    tai sen herättäisi henkiin?
    kysyi vaimo,
    yritti katsoa miestään syvälle,
    sen aidan taakse,
    runovainioita tutkaileviin silmiin.

    - Oletkos siinä!

    - Jo vain, tässä olen yhä,
    iski silmää,
    ja vain oman miehen silmään,
    oma rakkaaks,
    joskus raskaaks tullut vaimo.

    Ja kuinka ollakkaan -
    puuhevosesta vihdoin
    alkoi kuin alkoikin
    kuulua kaivattua kopinaa.

    ;)

    vai kuivunut kuorensako
    alkoi vuotaa niinkuin seula?
    ihmettelee vaimo.

    - Troijan portillako tässä ollaan,
    niitä osoittaako yhä hevosparan keula -
    turpaansako soittaa puinen kuori,
    lautavuori,
    vai toitottaako tarvis on jo
    varmaa voittoansa
    sisäänsä sullotuilla sotilailla?

    - Niin, jos moneen kertaan
    vuollusta ja salvetusta kuorestansa
    vuotais vielä mahlaa,
    se jos mikä oiskin suoranainen ihme.

    Visvaa tihkuu petollisten taruratsu?
    ihmii mies.
    - Varo, vaimosein, ettet siitä ainakaan
    sä kastu.

    Niin ovat jälleen yhtä keskenänsä,
    koska edessään on uhka ulkopuolinen,
    tuo kerrassansa uskomaton näky -

    vain yksi ikivanha taru.
    Ynnä sanataiteen yritykset.

    Tantere arvatenkin
    härmäinen ja karu.

    :)

    Äänestä

  • © kirjoitti:

    vai kuivunut kuorensako
    alkoi vuotaa niinkuin seula?
    ihmettelee vaimo.

    - Troijan portillako tässä ollaan,
    niitä osoittaako yhä hevosparan keula -
    turpaansako soittaa puinen kuori,
    lautavuori,
    vai toitottaako tarvis on jo
    varmaa voittoansa
    sisäänsä sullotuilla sotilailla?

    - Niin, jos moneen kertaan
    vuollusta ja salvetusta kuorestansa
    vuotais vielä mahlaa,
    se jos mikä oiskin suoranainen ihme.

    Visvaa tihkuu petollisten taruratsu?
    ihmii mies.
    - Varo, vaimosein, ettet siitä ainakaan
    sä kastu.

    Niin ovat jälleen yhtä keskenänsä,
    koska edessään on uhka ulkopuolinen,
    tuo kerrassansa uskomaton näky -

    vain yksi ikivanha taru.
    Ynnä sanataiteen yritykset.

    Tantere arvatenkin
    härmäinen ja karu.

    :)

    Seisovat kaksistansa,
    jälleen vastakkain -

    kai oikean
    rakkausrunouden tiellä...

    Äänestä

  • © kirjoitti:

    Seisovat kaksistansa,
    jälleen vastakkain -

    kai oikean
    rakkausrunouden tiellä...

    entistä vahvemmin
    yhteen liittänyt rakkaus
    kai lienee tie ja portti tähtiin?

    Mitä niistä hevosista enää,
    jotka matkallamme nähtiin?
    lausuu vaimo innoissaan.

    - Asukoon toisilleen
    kylmät ahdasporttisissa linnoissaan!

    - Että sinäkinkö kaipaat tähtiin?
    Naiset on naisia,
    taas sekin nähtiin...

    Pyrkiä miehenkinkö pitäis
    tästä kaukaisuuteen,
    johonkin Ikaroksen siivetkin
    jo polttaneeseen pätsiin?

    Kaivata aikansa roihunneen,
    kasaanromahtaneen
    tai suuruuttaan räjähtäneen tähden
    turhan kaukaa, kauan
    matkaansa taittavaan valoon?

    Maan pinnalle...

    Miehes rinnalle!
    Annahan kun halaan,

    mutta tuohon
    suorastansa kutittavaan aiheeseen,
    eläintarhan häkkikasvatettuun
    kettuun hatussas
    mä vielä joskus palaan...

    Äänestä

  • © kirjoitti:

    entistä vahvemmin
    yhteen liittänyt rakkaus
    kai lienee tie ja portti tähtiin?

    Mitä niistä hevosista enää,
    jotka matkallamme nähtiin?
    lausuu vaimo innoissaan.

    - Asukoon toisilleen
    kylmät ahdasporttisissa linnoissaan!

    - Että sinäkinkö kaipaat tähtiin?
    Naiset on naisia,
    taas sekin nähtiin...

    Pyrkiä miehenkinkö pitäis
    tästä kaukaisuuteen,
    johonkin Ikaroksen siivetkin
    jo polttaneeseen pätsiin?

    Kaivata aikansa roihunneen,
    kasaanromahtaneen
    tai suuruuttaan räjähtäneen tähden
    turhan kaukaa, kauan
    matkaansa taittavaan valoon?

    Maan pinnalle...

    Miehes rinnalle!
    Annahan kun halaan,

    mutta tuohon
    suorastansa kutittavaan aiheeseen,
    eläintarhan häkkikasvatettuun
    kettuun hatussas
    mä vielä joskus palaan...

    matkaansa taittaneeseen... kin

    ;)

    Äänestä

  • © kirjoitti:

    matkaansa taittaneeseen... kin

    ;)

    oma rakas, annas
    sitten kunnon muisku!

    Oispa siitä meitä tässäkin
    päivässämme seuraaville
    varsinainen puheen aihe!
    Aivan jotain muuta kuin että
    kolaroida saattaa jopa Antti Tuisku.

    - Oletkos siinä!

    - Juu, ja pysyn.
    Tää on aivan toista
    kuin on julkkisrakkaus -

    vaikka eukko Eskonkin
    ois ollut minkälainen vaan,
    ainakin silikoni- ynnä
    rakennekynsipakkaus.

    - Oletkos siinä!
    Me ei mitään itsestämme myydä!
    Annetaan toisillemme
    ihan ilmaseks!

    - Ei, juu ja siksi sulta kysyn:

    Sitäkö mahtaneekin
    tarkoittaa aito,
    proosallinen rakkaus?
    Joka ei rahasta,
    mutt ei myöskään vaikene
    siitä joskus pahasta?

    Tarjooko se myös
    jotakin runollista?
    Mitä siihen tarvitaan?

    - Ainakin yksi tähti.
    Jota kaivata.
    Jos ei muuten,
    pimeälle
    valoa antamaan.

    Mutt älä sinä vaimo
    toisiinsa tähteä kuin tähteä
    vaan mene sotkemaan!

    - En mene. Tästä mihinkään.
    Ja varmaaan pitäis olla
    yksi puu ja oksat
    ynnä lehdet senkin,
    ja juuret puun
    ja ihmisten
    sekä viestintuova
    taikka vievä tuuli.

    - Jep, jep, oltava on
    tuuli, joka huulia muulin
    heiluttaa.

    - Ja muutama
    puhkukaluttu fraasi,
    taidetta niistä tekee
    hoono soomenkieli,
    taikka kultturelli afrikaans.

    - Jep, jep, tai laimeet
    yksiselitteiset ilmaisut...

    - Ai, niin kuin
    usko, toivo, rakkaus,
    rakkauksista suurin, se
    näkymätön jumala
    tai jonkinsortin fanaattinen
    tahi
    taiteellinen humala?

    - Jo alkaa närästää,
    jos rakkaus tai runous
    aina vaan on tuota.

    - Maailma muuttuu Eskoseni,
    sanoi Kivi,
    liekö samat sanat runoillut
    myös eräs julkisuuden tähti -

    Seiskaa rakkauksillansa
    mainiosti myyvä
    Aitolehti
    ennen kuin taas lähti.

    Liekö yllään edes
    Eevalla tai Aatamilla
    ollut mitään?
    Paitsi tietty taivas.

    - Ehkä onnen paratiisin
    kasvustoista
    peitoiksensa oli riipaistu
    muutama aito lehti,

    joiden julkaisija
    lienee ollut joku tarujumala?

    - Juu, noin yyber aller...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


© kirjoitti:

sunnuntaipakkasessa
näkyvät kulkevan
jälleen rinta rinnan,

toistavat rituaaliaan.

Mies astuu vaikeasti
kuin jäisen liukkaasta kadusta
sinkoutuisi kipu
lävistämään hänet
jokaisella
ottamallaan askeleella
aina
varpaista päähän saakka.

Nainen viittoo käsillään.
Hänen suunsa käy raskaasti,
huitoo sanoillaankin.

Mahtavatko olla
joskus vielä vastatusten
toistensa kanssa

nuo jokapäiväiset ohikulkijat,
vastaantulijat -

päissään
hattu ja myssy?

Osa kaupunkia
nukkuu yhä pois
katujen yleiseen autioitumiseen
johtanutta krapulaansa -

oudon hiljainen on
muutenkin keskusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu