sunnuntaipakkasessa
näkyvät kulkevan
jälleen rinta rinnan,
toistavat rituaaliaan.
Mies astuu vaikeasti
kuin jäisen liukkaasta kadusta
sinkoutuisi kipu
lävistämään hänet
jokaisella
ottamallaan askeleella
aina
varpaista päähän saakka.
Nainen viittoo käsillään.
Hänen suunsa käy raskaasti,
huitoo sanoillaankin.
Mahtavatko olla
joskus vielä vastatusten
toistensa kanssa
nuo jokapäiväiset ohikulkijat,
vastaantulijat -
päissään
hattu ja myssy?
Osa kaupunkia
nukkuu yhä pois
katujen yleiseen autioitumiseen
johtanutta krapulaansa -
oudon hiljainen on
muutenkin keskusta.
näkyvät kulkevan
jälleen rinta rinnan,
toistavat rituaaliaan.
Mies astuu vaikeasti
kuin jäisen liukkaasta kadusta
sinkoutuisi kipu
lävistämään hänet
jokaisella
ottamallaan askeleella
aina
varpaista päähän saakka.
Nainen viittoo käsillään.
Hänen suunsa käy raskaasti,
huitoo sanoillaankin.
Mahtavatko olla
joskus vielä vastatusten
toistensa kanssa
nuo jokapäiväiset ohikulkijat,
vastaantulijat -
päissään
hattu ja myssy?
Osa kaupunkia
nukkuu yhä pois
katujen yleiseen autioitumiseen
johtanutta krapulaansa -
oudon hiljainen on
muutenkin keskusta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaalipuheet?
Vai toisen paheet?
Jatkavat taivaltaan.
Ja kun aurinko jo tulilieskojansa
huuruisen aamun jälkeen
jälleen yhteen suomalaiseen
päivään lietsoo,
ehtineet jo marssillansa päästä,
aivan riippumatta sekä
sisäisestä että ulkoisesta säästä
eräälle portille.
Se onkohan sopivankokoinen
vain yhdelle ihmissortille,
vai onko sillä oma paikkansa
vain nykyajan avauskortille -
porteilla kun on usein liian
tiukat vain ne vartijansa.
Mies oikoo hartiansa.
Kurkistaa ohitse
tuimana toljottavan kopukan:
- Kas, taidettiinpa osua,
kun pitää oman naisenkin
noin innokkaasti
silmäini eessä hosua,
vaihteeksi synenergismin
oodimaiselle kotikartanolle?
- Juu, niinpäs näkyy,
vastaa puoliso
ja vihdoin tokenee.
Jo hyppää vaihteen ja
korkean ikänsäkin vuoksi
takaisin lapsen kenkiin.
- Jos itse runollakin
joku voi noin yritellä ratsastaa,
miks nousta lainkaan enää
Pegasoksen selkään?
On paikan valtaamista varten
keksitty jo ammoin
myös monin ihmisin
ja ihmisen asein täytetty
puinen, avauduttuaan
sangen suurisuinen,
outo hevonen.
Ja vaikkei se osannutkaan laukata,
jotenkin osas paikalle paukata.
Mutt sinä käännytit
mun epäilevän sydämeni
ympär ämpär kauan sitten -
jo silloin aikoinaan,
kun meillä oli oma alkuhistoria,
ja siinä tarinassa sinä
painuit ovet paukkuen
taas jälleen kerran ulos -
vain omaan verstaaseesi asti
mieltäs askartelemaan
kai sentään vain.
Ja mikä oli silloin sotimisen tulos?
Sun kiihtymykses, kiintymykses meihin,
minuun sekä lapseen tulevaan
synnytti omina taikoinaan,
sun kättes kautta,
puun syytkin huomioineen
keinuhevosenkin kaiken lisäks
meidän silloiseen maailmaan.
Se oli kiikun-kaakun,
mutta sait sen sentään
tasaiseen tahtiin keinumaan.
- Niin, ihmisen käännyttää voi
valitsemaltaan tieltä pysyvästi
vain sen oma vapaa tahto.
käännyttäisi tältäkin portilta
tuon puisen hevosen,
tai sen herättäisi henkiin?
kysyi vaimo,
yritti katsoa miestään syvälle,
sen aidan taakse,
runovainioita tutkaileviin silmiin.
- Oletkos siinä!
- Jo vain, tässä olen yhä,
iski silmää,
ja vain oman miehen silmään,
oma rakkaaks,
joskus raskaaks tullut vaimo.
Ja kuinka ollakkaan -
puuhevosesta vihdoin
alkoi kuin alkoikin
kuulua kaivattua kopinaa.
;)
vai kuivunut kuorensako
alkoi vuotaa niinkuin seula?
ihmettelee vaimo.
- Troijan portillako tässä ollaan,
niitä osoittaako yhä hevosparan keula -
turpaansako soittaa puinen kuori,
lautavuori,
vai toitottaako tarvis on jo
varmaa voittoansa
sisäänsä sullotuilla sotilailla?
- Niin, jos moneen kertaan
vuollusta ja salvetusta kuorestansa
vuotais vielä mahlaa,
se jos mikä oiskin suoranainen ihme.
Visvaa tihkuu petollisten taruratsu?
ihmii mies.
- Varo, vaimosein, ettet siitä ainakaan
sä kastu.
Niin ovat jälleen yhtä keskenänsä,
koska edessään on uhka ulkopuolinen,
tuo kerrassansa uskomaton näky -
vain yksi ikivanha taru.
Ynnä sanataiteen yritykset.
Tantere arvatenkin
härmäinen ja karu.
:)
Seisovat kaksistansa,
jälleen vastakkain -
kai oikean
rakkausrunouden tiellä...
entistä vahvemmin
yhteen liittänyt rakkaus
kai lienee tie ja portti tähtiin?
Mitä niistä hevosista enää,
jotka matkallamme nähtiin?
lausuu vaimo innoissaan.
- Asukoon toisilleen
kylmät ahdasporttisissa linnoissaan!
- Että sinäkinkö kaipaat tähtiin?
Naiset on naisia,
taas sekin nähtiin...
Pyrkiä miehenkinkö pitäis
tästä kaukaisuuteen,
johonkin Ikaroksen siivetkin
jo polttaneeseen pätsiin?
Kaivata aikansa roihunneen,
kasaanromahtaneen
tai suuruuttaan räjähtäneen tähden
turhan kaukaa, kauan
matkaansa taittavaan valoon?
Maan pinnalle...
Miehes rinnalle!
Annahan kun halaan,
mutta tuohon
suorastansa kutittavaan aiheeseen,
eläintarhan häkkikasvatettuun
kettuun hatussas
mä vielä joskus palaan...
matkaansa taittaneeseen... kin
;)
oma rakas, annas
sitten kunnon muisku!
Oispa siitä meitä tässäkin
päivässämme seuraaville
varsinainen puheen aihe!
Aivan jotain muuta kuin että
kolaroida saattaa jopa Antti Tuisku.
- Oletkos siinä!
- Juu, ja pysyn.
Tää on aivan toista
kuin on julkkisrakkaus -
vaikka eukko Eskonkin
ois ollut minkälainen vaan,
ainakin silikoni- ynnä
rakennekynsipakkaus.
- Oletkos siinä!
Me ei mitään itsestämme myydä!
Annetaan toisillemme
ihan ilmaseks!
- Ei, juu ja siksi sulta kysyn:
Sitäkö mahtaneekin
tarkoittaa aito,
proosallinen rakkaus?
Joka ei rahasta,
mutt ei myöskään vaikene
siitä joskus pahasta?
Tarjooko se myös
jotakin runollista?
Mitä siihen tarvitaan?
- Ainakin yksi tähti.
Jota kaivata.
Jos ei muuten,
pimeälle
valoa antamaan.
Mutt älä sinä vaimo
toisiinsa tähteä kuin tähteä
vaan mene sotkemaan!
- En mene. Tästä mihinkään.
Ja varmaaan pitäis olla
yksi puu ja oksat
ynnä lehdet senkin,
ja juuret puun
ja ihmisten
sekä viestintuova
taikka vievä tuuli.
- Jep, jep, oltava on
tuuli, joka huulia muulin
heiluttaa.
- Ja muutama
puhkukaluttu fraasi,
taidetta niistä tekee
hoono soomenkieli,
taikka kultturelli afrikaans.
- Jep, jep, tai laimeet
yksiselitteiset ilmaisut...
- Ai, niin kuin
usko, toivo, rakkaus,
rakkauksista suurin, se
näkymätön jumala
tai jonkinsortin fanaattinen
tahi
taiteellinen humala?
- Jo alkaa närästää,
jos rakkaus tai runous
aina vaan on tuota.
- Maailma muuttuu Eskoseni,
sanoi Kivi,
liekö samat sanat runoillut
myös eräs julkisuuden tähti -
Seiskaa rakkauksillansa
mainiosti myyvä
Aitolehti
ennen kuin taas lähti.
Liekö yllään edes
Eevalla tai Aatamilla
ollut mitään?
Paitsi tietty taivas.
- Ehkä onnen paratiisin
kasvustoista
peitoiksensa oli riipaistu
muutama aito lehti,
joiden julkaisija
lienee ollut joku tarujumala?
- Juu, noin yyber aller...