Ok-elämää.

Tuli saunottua näin sunnuntaina jo kello 11.00 Aito-kiukaan löylyissä. Oli vielä pelikunnossa aamulla eilisen lämmityksen jäljiltä. Nunna-Uunin leivinuuniin raapaisin myös tulet. Tänään syödään ok-asukkaan eliittiherkkua eli uunilenkkiä kiviuunissa paistettuna ja kylkeen nautitaan aimo annos makaronia, kyllä on eväät kohdallaan. Autotallissa läiskittiin vaimon kanssa pingpongia ja kuntosalihuoneessa on hiki vedetty pintaan jo kello 8 aamulla. Tällaista on meno täällä ok-piireissä, miten siellä kasarmeilla sunnuntaita vietellään. Kiinnostaa tietää, mitä olen jäänyt elämässäni paitsi kun itsestä tuntuu, että paremmin ei voi asiat olla. Voiko siis elementeissä saunoa milloin haluaa? Onko mahdollisuus harrastaa kotona muutakin kuin vihreällä vakosamettisohvalla löhöilyä? Riehuiko naapurin Seebu taas humalassa ja onko mamut vallanneet porttikongin?
7167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä! Hyvin menee täälläkin! Eilen illalla tuli kurlattua Renaultia hieman yli lääkärin ohjeiden, minkä vuoksi aamulla maistui suussa hieman tunkkaiselta. Vaan ei muuta kuin puulämmitteinen kiuas kuumenemaan ja pakastimesta puoli lasillista jääkylmää konjakkia, ja jo oli suu laakista raikas!

Kun lapsetkin ovat mummolassa, tantrattiin siinä kauniin vaimon kanssa muutamakin tunti. On punaiset valot, on peili katossa, lämpötila on 22,9 astetta varjossa.

Kohta olen tiukan valinnan edessä: ottaako lämpöisestä tallista city-volvo vai city-audi käyttöön. Taidan valita värin perusteella, kun on niin raikkaan näköinen talvipäivä tuolla ulkonakin, niin valitsen mustan.

Sitten marketista hakemaan sisäfilettä ja illalla grillaillaan terassilla 3000 watin led-lamppujen hehkussa. Päälle Karhu-olutta sekä vaimon tekemiä uuniperunoita sekä yrttikastiketta.

Kuinkas tuhnujen luona, särkeekö päätä ja joko naapurin remontti-reiska on lopettanut porauksen? Entä naapurin hörhöjengi, joko pääsivät kruunun kyydillä liekkihotelliin vai jatkuuko rymyäminen vielä tämänkin päivän? Entä onko maan alle kadonnut huoltoyhtiö vihdoin tuonut avuttoman bobcattinsa siirtelemään pihan lumivuoria paikasta toiseen?

Äänestä
  • Ottaa kyllä todella pattiin, miten hienosti teillä menee siellä ok-alueella. Toisin on täällä kasarmissa. Nyt ei kylläkään kukaan enää poraile seiniä. Varmaankin nököttävät krapulassa. Ja silloinhan ei tule porahommat mieleen. Eilen illalla taas oli ilot ylimmillään. Poliisit kävi rauhoittelemassa erästä pariskuntaa. Aamulla rouva kävi viemässä vanhoja lehtiä keräykseen.Hänen naama oli saanut pahoja iskuja. Silmä oli muurattu umpeen. Datsun pitäis kai saada pois tuolta lumikinoksesta. Mutta kun ei ole lämmityspaikkaa, joten voi olla heikkoa käynnistys. Meillä ei ole saunaa alakerrassa, joten tyydymme suihkuun. Lämmintä vettä kuitenkin, joten siellä ei palellu. Sisällä kämpässä on vain 19 lämmintä, joten tuntuu ettei tarkene näin laiha ihminen. Pitää lopettaa, kun pihaan näyttää kääntyvän taas poliisiauto. Seurataan tilannetta!

    Äänestä

  • hilut...... kirjoitti:

    Ottaa kyllä todella pattiin, miten hienosti teillä menee siellä ok-alueella. Toisin on täällä kasarmissa. Nyt ei kylläkään kukaan enää poraile seiniä. Varmaankin nököttävät krapulassa. Ja silloinhan ei tule porahommat mieleen. Eilen illalla taas oli ilot ylimmillään. Poliisit kävi rauhoittelemassa erästä pariskuntaa. Aamulla rouva kävi viemässä vanhoja lehtiä keräykseen.Hänen naama oli saanut pahoja iskuja. Silmä oli muurattu umpeen. Datsun pitäis kai saada pois tuolta lumikinoksesta. Mutta kun ei ole lämmityspaikkaa, joten voi olla heikkoa käynnistys. Meillä ei ole saunaa alakerrassa, joten tyydymme suihkuun. Lämmintä vettä kuitenkin, joten siellä ei palellu. Sisällä kämpässä on vain 19 lämmintä, joten tuntuu ettei tarkene näin laiha ihminen. Pitää lopettaa, kun pihaan näyttää kääntyvän taas poliisiauto. Seurataan tilannetta!

    Tommostahan se varmaan on, mutta kannattaisiko tehdä jotakin asian eteen. Ei ole tuommoinen elämä tarkoitettu ainakaan lapsia varten, ei. Samanlaisia vätyksiä pruukkaa tulemaan jälkikasvustakin.

    Äänestä

  • Hui helvata... kirjoitti:

    Tommostahan se varmaan on, mutta kannattaisiko tehdä jotakin asian eteen. Ei ole tuommoinen elämä tarkoitettu ainakaan lapsia varten, ei. Samanlaisia vätyksiä pruukkaa tulemaan jälkikasvustakin.

    Tuhnuus on periytyvää ja välillä tuntuu kuin paha karma ympäröisi koko vuokraghettoa. Viinaa, huumeita, työttömyyttä, väkivaltaa, räkää, koiranpaskaa ja ties mitä. Yhteistä omaisuutta ei kunnioiteta vaan kaikki on joko rikottu tai töhritty.

    Tuhnuuden kierteestä on vaikeaa kiskaista itseään ylös. Ei auta paroni von tuhnhausenin temppu, jolla tuhnu kiskoisi itsensä omistusasuntoon tuhnuttamalla lisää ja odottelemalla rommausta.

    Oikea tapa tietysti olisi kouluttaa itseään, mennä hyviin töihin ja ottaa rohkeasti lainaa. Mutta kun jo isoisoisä oli torppari ja neuvoi olemaan ottamatta riskiä, elämä ei meinaa parantua jälkipolvillakaan, ei sitten millään.

    Äänestä

Näin se on ja aina on ollut ok-eliitin ja vuokrakassuloisten välillä. Miten kukaan voi moisissa kimppakämpissä asustell?. Ei sitä kodiksi ainakaan voi kukaan kutsua. Ei ole valkoihoisille tarkoitettu elämänmuoto.

Äänestä
  • Melko säälittävää tekstiä ylivelkaiselta jolla jo pers'karvat käryää. Lähtö tulee , se on jo selviö. Kop 1.kerta, kop 2. kerta ja 3. kerta, luukku myyty Pankinjohtajan velipojalle (pilkkahintaan) tässä ja nyt.

    Äänestä

  • Mutta kun pakko se on jossakin asua. Pienillä tuloilla ei herran huonetta rakenneta. Meillä on yhteiset tulot vain 1700€/kk. Siitä kun makselee vuokran ja muut kulut, niin säästöön ei jää mitään. Olen miettinyt monta kertaa, jos muutan kotimökkiin asumaan keskisuomeen. Jätän helsingin pölyt jaloistani. Saman verran saamme, jos olemme siellä vaikka työttömänä. Ei tarvitse maksaa mitään vuokraa. Lämmitykseen tietenkin menisi ehkä reilut 100€/kk. Elämä on kuitenkin siellä elämisen arvoista. Varmaan ei tulisi ikävä näitä gettoja. Hullua hommaa maksaa järjetön vuokra kaupungille. Maksaa melkein 800€ joka kuukausi neljästä betoniseinästä. Ruokamenoissakin siellä säästää, kun lihaa saa metsästä. Ja kalaa saa läheisestä järvestä. Taitaa tulla kesällä elämänmuutos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nunnaveteraani kirjoitti:

Tuli saunottua näin sunnuntaina jo kello 11.00 Aito-kiukaan löylyissä. Oli vielä pelikunnossa aamulla eilisen lämmityksen jäljiltä. Nunna-Uunin leivinuuniin raapaisin myös tulet. Tänään syödään ok-asukkaan eliittiherkkua eli uunilenkkiä kiviuunissa paistettuna ja kylkeen nautitaan aimo annos makaronia, kyllä on eväät kohdallaan. Autotallissa läiskittiin vaimon kanssa pingpongia ja kuntosalihuoneessa on hiki vedetty pintaan jo kello 8 aamulla. Tällaista on meno täällä ok-piireissä, miten siellä kasarmeilla sunnuntaita vietellään. Kiinnostaa tietää, mitä olen jäänyt elämässäni paitsi kun itsestä tuntuu, että paremmin ei voi asiat olla. Voiko siis elementeissä saunoa milloin haluaa? Onko mahdollisuus harrastaa kotona muutakin kuin vihreällä vakosamettisohvalla löhöilyä? Riehuiko naapurin Seebu taas humalassa ja onko mamut vallanneet porttikongin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu