Uimaan Cascais'ssa?

nupikka70

Innoissani suunnittelen ensi kesäksi reissua Lissaboniin ja ajattelin, että majapaikkaa voisi etsiä suunnalta Estoril - Cascais. Ja toiveena olisi, että voisi perheen murkkujen kanssa pulahtaa myös mereen. Tutkailin Näe ja Koe - sarjan Portugali kirjaa ja siellä todettiin Cascais'n kohdalla, että rannat eivät sovellu uimiseen?? Onko todella näin? Google Earthistä katsottuna näyttää Cascaissa ja Estorilissa olevan ihan kohtuullisesti pieniä hiekkarantoja, joissa voisi kuvitella uimaankin pääsevänsä. Mitä kommentoivat tähän paikassa käyneet?

9

3013

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kas kas

      Ei siellä ainakaan yksin joudu uimaan. Ilmeisesti jotain pieniä huolia veden laadusta on välillä ollut, mutta en ainakaan mitään uintikieltoja sen takia nähnyt. Tuskin siis mitään niin pahoja ongelmia, että lyhyen lomareissun takia pitäisi huolestua. Varsinkin kun paljon Itämerta suolaisempi merivesi on muutenkin ihan kiva huuhtoa suihkussa vedessä käynnin jälkeen pois, ja suihkuja sitä varten löytyy rannoilta. Joillain rannoilla, kuten surffailuparatiisi Guinchossa voi olla vaarallisia virtauksia. Varoituskylttejä kannattaa uskoa.

    • ...käyvät yleisesti virkistäytymässä Cascaisin rannoilla, jotka esitellään kaupungin sivustolla, http://www.cm-cascais.pt/Cascais/Visitar/PraiasCascais/. Esittelystä selviää mm. rannan pituus (Extensão da linha da Praia), onko rannalla vahti uimarantakautena (touko-kesäkuu - syyskuuu), onko ravintolapalveluita ja millä kulkuvälineillä rannalle pääsee.

      En asu Lissabonissa, mutta olen käynyt Cascaisissa useampaan kertaan. En ole kuullut mistään lähteestä, että Cascaisin rannat eivät soveltuisi uimiseen. Portugalin televisio käy Cascaisin rannoilla vähintään keväällä, kun ensimmäiset helteet ajavat ihmisiä rannoille, useimmiten huhtikuussa.

      Atlantin rannalla on syytä varoa aaltoja, jotka saattavat petollisesti yllättää. Monen Cascaisin rannan sijainti on kuitenkin suhteellisen suojainen.

    • ---

      Olisiko opaskirja tarkoittanut, että huonon vedenlaadun vuoksi ei uimista suositella? Tänä päivänä se ei enää pidä paikkaansa, vaan kaikki rannat ovat uimakelpoisia ja vedenlaatua tarkkaillaan jatkuvasti. Jopa Cascaisin keskustan ranta on käsittääkseni uimakelpoinen, korjatkaa jos näin ei ole. Itse pidän Carcavelosin rannasta, joka tosin on kesäisin hyvin ruuhkainen, mutta kooltaan iso, joten kyllä sinne mahtuu (varsinkin jos paikalle lähtee jo aamupäivällä). Parhaimpia ovat kuitenkin rannat Sintrassa, kuten Praia Grande, mutta uimiseen ne eivät sovi niin hyvin kovien virtausten ja aaltojen vuoksi. Vesi kyllä on puhtaampaa.
      Vaivattominta on mennä esim. Estorilin rannalle, joka on ihan aseman vieressä, tai sitten tuonne Carcavelosiin. Asemalta joutuu hieman kävelemään, mutta rannalle löytää helposti seuraamalla surffareita tai muita auringonpalvojia.

      • nupikka70

        Kiitos teille kaikille asiallisista ja matkaseuruettamme ilahduttaneista vastauksista! Lennot Lissaboniin on nyt varattu kesäkuulle :) Merivesi taitaa aina olla ko. paikassa melko viileää, mutta nyt tiedämme että mitään muuta isompaa estettä pulikoimiselle ei ole.
        Hyvää talven jatkoa ja kesän odotusta meille kaikille!


    • Käyty on

      Olen käynyt Cascaissa ja sinne on vain n. 1/2 tunnin junamatka Lissabonin keskustasta. Kysymyksessä on oikein viihtyisä ja pittoreski kalastajakylä. Ainakin minä näin siellä aivan uimakelpoista hiekkarantaa aivan keskustan tuntumassa vaikkakin ranta juuri siinä kohtaa ei ollut kilometrien pituinen. Mutta kyllä uimaan Atlanttiin pääsee. Eikun matkaan vaan koko perheellä, Lissabon on ihana kaupunki ja siellä sekä sen lähiympäristössä on jokaiselle jotakin.

    • Toinen varteenotettava vaihtoehto rannalle on Costa da Caparica. Sieltä löytyy kilometritolkulla hiekkarantaa ja jos jaksaa kävellä, löytää taatusti paikkoja missä ei ihmisiä ole. Lissabonista pääsee metrolla ensin Praca de espanhalle ja sieltä 20-30min bussilla. Bussin numero taisi olla 616, mutta kysymällähän se selviää. Hinta oli 2-3 euroa. Taksilla Lissabonin keskustasta Costa de Caparican rannalle maksaa 15-20e.

      Myös yksi suositeltava paikka on Guicho. Se on Cascaisista 10 km pohjoiseen. Hienoa valkohiekkaista rantaa ja turkoosia vettä, paljon surffareita. Cascaisista pääsee bussilla tai taksilla Guichoon.

      Meidän reissulla Lissabonissa oli niin tuskaisen kuuma että oli pakko lähteä päivisin rannoille sillä kaupungissa ei jaksanut tehdä mitään helteiden takia.

      • nupikka70

        Uimaan päästiin:)
        Reissu Portugaliin on nyt tehtynä. Aurinkoa ja uimista saatiin kylliksemme. Cascais-Estorilin välillä on mukavia, siistejä uimarantoja kaikkine mukavuuksineen useita. Emme käyneet meressä ihan niillä ensimmäisillä Cascaisin uimarannoilla (vuokraisäntämmekin sanoi ettei suosittele kalasataman rantaa uimiseen), mutta esim. Estorilin Tamariz-ranta oli ihan uimakelpoinen. Atlantin vesi oli kyllä niin suolaista, että ihan mielellään sitä kävi rannan suihkussa mereen pulahtamisen jälkeen.
        Seurueemme nuoret ihastuivat ikihyviksi Carcaveloksen rantaan ja sen mainioihin aaltoihin. Viettivätkin vedessä tuntikausia. Että kiitos vinkistä, jonka saimme tästä ketjusta!
        Muutoinkin reissu oli mitä onnistunein. Cascais oli viehättävä pikkukaupunki. Päiväretkiä tehtiin Lissaboniin ja Sintraan. Julkiset kulkuvälineet toimivat erinomaisesti ja olivat vielä todella edullisiakin.
        Taas tuli yksi matkakohde, jonne haluaa palata uudelleen!


      • nupikka70 kirjoitti:

        Uimaan päästiin:)
        Reissu Portugaliin on nyt tehtynä. Aurinkoa ja uimista saatiin kylliksemme. Cascais-Estorilin välillä on mukavia, siistejä uimarantoja kaikkine mukavuuksineen useita. Emme käyneet meressä ihan niillä ensimmäisillä Cascaisin uimarannoilla (vuokraisäntämmekin sanoi ettei suosittele kalasataman rantaa uimiseen), mutta esim. Estorilin Tamariz-ranta oli ihan uimakelpoinen. Atlantin vesi oli kyllä niin suolaista, että ihan mielellään sitä kävi rannan suihkussa mereen pulahtamisen jälkeen.
        Seurueemme nuoret ihastuivat ikihyviksi Carcaveloksen rantaan ja sen mainioihin aaltoihin. Viettivätkin vedessä tuntikausia. Että kiitos vinkistä, jonka saimme tästä ketjusta!
        Muutoinkin reissu oli mitä onnistunein. Cascais oli viehättävä pikkukaupunki. Päiväretkiä tehtiin Lissaboniin ja Sintraan. Julkiset kulkuvälineet toimivat erinomaisesti ja olivat vielä todella edullisiakin.
        Taas tuli yksi matkakohde, jonne haluaa palata uudelleen!

        On kiva lukea onnistuneesta matkasta.

        Tiedän, että sillä, mitä seuraavassa kerron, ei ole merkitystä matkailijalle, mutta kerron kuitenkin.

        Se vanha historiallinen Cascais, johon matkailija tutustuu, on vain pieni osa (n. 33 000 asukasta) Cascaisin runsaan 180 000 asukkaan kunnasta. Tällä väkiluvulla Cascais on yksi Portugalin väkirikkaimmista kunnista. Cascais on myös Portugalin varakkainta seutua. Kerrotaan, että matkailullisista syistä Cascais on kieltäytynyt kaupunkioikeuksia.

        Viestissä mainittu Carcavelos ja Estori kuuluvat Cascaisin kuntaan.


    • Altantitar

      Kävin kesäkuussa 2011 useallakin rannalla uimassa Cascaisin ja Estorilin välillä. Mukavia rantoja, joista saa myös kahvila- ja ravintolapalveluja. Paikallisjuna pysähtyy useallakin kohtaa, siitä vain valitsemaan.

      Suosittelen Portugalia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1366
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe