Kyseiseen hotelliin helmikuussa. Kokemuksia, onko Marsa alamissa paljon hyttysiä (olen allerginen). TripAdvisorilla hyviä arvioita hotellista, mutta suomalaisten arvioita en ole löytänyt. Ruoka, juoma, palvelu, siisteys?
Vastaukset 8
- ei hyttysiä
Tammikuun alussa ei nähty yhtään hyttystä. Hotelli on aavikolla, kasvillisuus on vielä pientä ja viikko oli tuulinen.
- Merikilpikonna
hyvästä valinnasta! Oltiin marraskuussa, lämpöä riitti, joitakin päiviä oli punaiset liput tuulen vuoksi, tai kuulemma n. 4 km päässä oltiin nähty hai, ja Port Ghalibin keskustassa oli jokun hotellin ranta tyhjennetty, kyllä tässä hotellissa näytti silti sukeltajia olevan vedessä. Snorklauspaikat aivan ihanat, etenkin oman hotellin laiturin päästä, ja noin 15 min. kun kävelette oikealle, niin siellä on laguuni jossa on merikilpikonnia!
Me saimme tosi hyvät huoneet, v'ähän syrjässä olivat, mutta loistava näköala! Ruoka oli OK, juomat sai laseittain, mutta meillä oli mukana omat termosmukit, ja kyllä niihin sai myös juomansa. Veden kanssa oli sellainen systeemi, että aluksi saimme kaksi isoa vesipulloa, ja sen jälkeen niitä sitten tarpeen mukaan sai täytettyä baareissa ja ravintolassa, ekologista! Meidän huone oli ainakin siisti, oli varmaan juuri valmistunut. Palvelu oli ihan OK, varsinkin kun pikkasen tippasi. Iltaelämää ei oikein ollut, tai ehkä vaan mentiin liian aikaisin nukkumaan. Hyvää matkaa! Jos peruutusmatkoja sattuu hyvään hintaan maaliskuulle, saatamme lähteä uudelleen! - Merikilpikonna
Hyttysiä ei näkynyt, mutta liekö ollut, kun viisi puremaa huomasin kotona käsissäni, olivat kyllä aivan pieni, mutta syhyivät kyllä pari viikkoa vielä jälkeenpäinkin. Mullekin tulee Suomen hyttysistä armottomat palot, mutt ei näistä. Egyptin hyttysethän eivät surise, joten niitä ei ainakaan kuule. Ja sitten vielä siitä kilpparirannasta, sinne kannattaa mennä heti aikaisin aamulla kun vesi on vielä kirkasta, noin 10 aikaan sinne tulee jahteja, jotka tuovat jostain kauempaa turisteja niitä kilppareita katsomaan. Näimme samalla rannalla myös purjekalan poikasia, ja lisäksi yhden keihäsrauskun, keihäsrauskuja oli kyllä enemmänkin hotellin omassa rannassa laiturin toisessa sukelluspaikalla. Meren puolella oli eniten kaloja, oikeastaan eniten mitä olen Egyptissä nähnyt (ollaan oltu 4 kertaa eripuolilla Egyptiä), paras!
- kaikille ...
vastaajille. Odotan innokkaana matkaa!
- Turku28
Varasimme juuri kahden viikon reissun ko. hotelliin. Reissun tarkoitus on rentoutua ilman mitään kulttuurielämyksiä yms hömpötyksiä. Vaimoke ottaa aurinkoa ja minä snorklaan ja sukeltelen. Ilmeisesti hyvä hotellivalinta ko. tarkoitukseen?
Itse en tunne aluetta mutta viimeksi egyptissä koukutuin vesipiippuihin (mitä lie oon polttanut). Onko hotellissa vesipiippuja? Jotenkin mukava rupatella ja pössytellä auringon laskiessa aina päivän päätteeksi. Onko lähistöllä ravintoloita tai "keskuksia" vai onko alue täysin eristäytynyt hotelliresortti?
Mitä mieltä olitte all inclusivesta? Miten kaikenkaikkiaan toimii? Onko ne ruokailut buffetpöydistä vai menulta? Tietääkseni buffeteista. Onko buffetpöydissä valinnanvaraa? Ei tarvitse olla mitään kulinaristisia elämyksiä kunhan on valinnan varaa kun tuo toinen puoli on nirso kaikelle ;)
Kiitoksia kokemuksista!- Minnas
Oltiin mieheni kanssa kyseisessä hotellissa helmikuussa 2011 ja hotelli oli aivan mahtava. Hyvät snorklausmahdollisuudet ja mukava ranta jossa viettää aikaa aurinkoa ottaen. Myös uimaallas alue oli mieletön ja sen baari hyvä. Ruokaa emme voineet moittia, kaikkea hyvää oli tarjolla niin aamiasella lounaalla kuin päivälliselläkin. Buffet tyylisesti ruuat tarjolla paitsi a'la cartessa jossa kävimme nauttimassa romanttisen 5 ruokalajin illallisen ja kerran pizzalla. A'la carteen on kerran viikkoon hotellin vieraalle muistaakseni 40egyptinpunnan "alennus". Sishan saa tilattua pöytään 2 euron hintaan iltaisin ainakin siihen yläkerran terassiravintolaan. Kävelymatkan päässä oli mukavia pikku putiikkeja joissa mukava aikansa kuluksi tingata ja tehdä kauppaa. Aivan loistopaikka kaiken kaikkiaan vaikka lomamme silloin jäikin hieman vajaaksi kun ulkoministeriö aloitti evakuoinnin ja jouduimme tulemaan evakuointilennolla pois.
- Manse36
Tervehdys! Täällä ois kans viikon reissu eessä marraskuun alussa! Kokemuksia tänvuoden puolelta lukis mielellään ja vinkkejä kans... Luxorin päiväretki kiinnostaa kans, onko kukaan käynyt? Joko Turku28 oli reisussa? Kaikki info tervetullutta!
- Manse36
http://rossa.kuvat.fi/kuvat/Matkalla/Marsa Alam - Egypti/
Kuvia hotellilta ja Port Ghalibista...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231128
- 651023
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93803- 77753
- 44699
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la37675- 67614
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467