Joskus, ei tietenkään aina, mutta joskus kohtaan sunnuntain todella harmaana. Joinakin sunnuntaipäivinä tuntuu olevan jokin todella outo ja kieroltakin tuntuva luonnonlaki, että tämä kyseinen päivä näyttäytyy niin kovin ankeana ja synkkänä. Niille monille, joille varsinkin valottomat ajat tuottavat kestämisvaikeuksia, on varsin hankalaa se, miten niin monet näistä päivistä ovat juuri niin valottomia, sekä kuvainnollisesti kuin myös kirjaimellisesti.
Kun tällaiset sunnuntait osuvat kohdalle, vaistoni johtavat omat ajatukseni lapsuuteeni. Silloinkin saatoin havaita monet sunnuntait juuri tällaisiksi. Varsinkin lapsena tällaiset päivät olivat melko ahdistavaa koettavaa; lapsena lähinnä siksi, etteivät edes television lastenohjelmat olleet pelastamassa tuolta psyykkiseltä kurjuuden ja tylsyyden tunteelta (suurin osa parhaista ohjelmista tuli aina lauantaina).
Mutta aina tässä päivässä oli havaittavissa myös jonkinlaista harmaata hartautta, sillä olen ainakin itse oppinut elämäni aikana pitämään sunnuntaita viikon hartaimpana ja ”kristillisimpänä” ajankohtana, vain koska se sattuu olemaan kristinuskoisten lepopäiväksi pyhittämä. Vaikka kirkossa ei olisikaan käynyt, vaikka sen opit olisivat alati lojuneet jossain hyllyn nurkassa pölyttyvässä virsikirjassa ja Raamatussa vailla kuuntelijaa, oli tämän päivän hartaus silti yhtä aistittavissa kuin hengitettävä ilma.
Tällaisina olen tottunut kohtaamaan lähes kaikki sunnuntait – ei aina, mutta joskus. Melko usein.
Kun tällaiset sunnuntait osuvat kohdalle, vaistoni johtavat omat ajatukseni lapsuuteeni. Silloinkin saatoin havaita monet sunnuntait juuri tällaisiksi. Varsinkin lapsena tällaiset päivät olivat melko ahdistavaa koettavaa; lapsena lähinnä siksi, etteivät edes television lastenohjelmat olleet pelastamassa tuolta psyykkiseltä kurjuuden ja tylsyyden tunteelta (suurin osa parhaista ohjelmista tuli aina lauantaina).
Mutta aina tässä päivässä oli havaittavissa myös jonkinlaista harmaata hartautta, sillä olen ainakin itse oppinut elämäni aikana pitämään sunnuntaita viikon hartaimpana ja ”kristillisimpänä” ajankohtana, vain koska se sattuu olemaan kristinuskoisten lepopäiväksi pyhittämä. Vaikka kirkossa ei olisikaan käynyt, vaikka sen opit olisivat alati lojuneet jossain hyllyn nurkassa pölyttyvässä virsikirjassa ja Raamatussa vailla kuuntelijaa, oli tämän päivän hartaus silti yhtä aistittavissa kuin hengitettävä ilma.
Tällaisina olen tottunut kohtaamaan lähes kaikki sunnuntait – ei aina, mutta joskus. Melko usein.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voisiko edes joku sanoa, olisiko tämä tällainen teksti jo luettavampaa kuin aiemmin esittämäni pätkät?
….....no voi herzzenzxyykselsssentään kun on taas niin
daideellista !
-
Ja minäpä räväkästi ehdottelenkin Sinulle Yur,
että pientä intttervalllia nyt
hopihopi
otappa vaikka näistä kirjoittamistasi
kolmesta kappaleesta
kolme aihetta,
esim:
valoisa sunnuntai
telkkariohjelmat joita lapsena katselin
kun kävin kirkossa
ja usko tai älä
siitä se taas lähtee elämä rullaamaan !
En tiedä voisiko tekstiäsi luokitella pakinaksi. Pakinat ovat yleensä ytimekkäitä, kevyitä, huumorilla höystettyjä lyhyitä tekstejä. Olet tässä kirjoittanut omia tuntemuksiasi ja sunnuntain harmautta, mutta saisitko kirjoitettua sen pienellä huumorilla..?Kevyemmin, luoden kuitenkin sen pointin minkälaisia sunnuntait ovat..Eli huumoria hieman peliin!Kenties?
Yur,
kirjoituksesi saa minut kuvittelemaan talven jäljiltä ruostunutta ruohonleikkuria, joka ei tahdo käynnistyä. Ensimmäisessä kappaleessa kokeillaan, lähtisikö moottori liikkeelle. Köhisee, niin maan köhisee, mutta ei ota lähteäkseen. Ensimmäisen ja toisen kappaleen välissä vaihdetaan uudet öljyt moottoriin, ja VHROOM! Moottori hörähtää käyntiin toisen kappaleen ajaksi. Valitettavasti bensatankki on unohtunut täyttää, sillä on sunnuntai – päivistä uneliain. Viimeisessä kappaleessa bensa loppuu, ruohonleikkuri alkaa köhiä ja sammuu.
Minulle tuli lukiessa sunnuntain kaltainen vetämätön olo, eli toisaalta voin onnitella sinua ja toisaalta en. Jäin myös pohtimaan, tuliko nurmikko lopulta leikattua vai oliko tarkoitus vain kokeilla, että lähteekö ruohonleikkuri ylipäätään liikkeelle.
Tekstissä ilmenevät täytesanat (jonkinlainen, kin-päätteet, kovin, melko, myös ja tällainen) saavat vetämättömän tunnelman aikaan, mutta varoisin niiden toistuvaa käyttöä. Täytesanat tekevät lukemisen raskaaksi eivätkä ne yleensä paranna sisältöä vaan päinvastoin. Tässä kerronnan paikallaan rämpivä toistuvuus on miltei perustua.
valinnut tyyliksesi venyttelevän ja varovaisen jaarittelun, etkä halua sanoa mitään (paitsi kiemuraisia epäselviä lauseita), tämä tekstihän on täydellinen!
tässäpä jälleen oivasti rakenneltukin The-ketju!:)
Parhaimmat onnittelutkin!
Ja seuraavaksi kaksi jo ennestään jonkun kirjoittavan itselleen varaamaa riviväliä ja se yksi ennestään varattu hymiökin, kas näin:)
:)
Auttaisiko tarinaa jos siinä olisi selkeä tilanne: ei vain minä -henkilön pohdintaa suhteessa itseensä, vaan suhteessa muihin hahmoihin? Hauskuus syntyy hahmojen välisestä käytöksestä ja asenteista, sen sijaan, että hahmo suoraan pohtii kaiken.
kurpitsa ja niin edelleen.
Ymmärsinkö oikein, että esitit juuri minulle kysymyksen?
Enhän minä osaa mihinkään mitään vastata, enkä mistään vastata saatika ketään miksikään hahmottaa tai mitään hahmoa pitää aitona ihmisenä.
Asennetesteri-tekstikö tämäkin?
Vai olisiko joku muukin väline?
Kuten tullet huomanneeksi, en taida osata edes kysyä?
Ainakaan niitä oikeita kysymyksiä?
Ajatteletko muuten ensisijaisesti olevasi ihminen, joku minä vai luomasi hahmo?
Kirjailijanalut-sivu on hyvä vitsi sinällään muiden S24-vitsien joukossa, ja sangen opettavainen, jos sen haluaa siltä kannalta ottaa. Opetuksia sataa ropisemalla.:)
Ellei opetusten saaja/vastaanottajapuoli satu olemaan liian oppimaton ymmärtääkseen tämänkään sivun syvintä vitsiä, kuten kaltaiseni kirjoittavan tapauksesta lienee jo käynyt ilmi.
Ja liian ylpeä yksinkertaisuudestaan kirjoittaakseen koskaan niin sanotusti tosissaan yhtään mistään muusta kuin minästä suhteessa itseensä.
Muuhun hänen tietämyksensä esim. elämästä, kirjoittamisesta ja mistään palstaelämästä ei riitä. Mutta sen jo pitäisi sinällään olla joita kuita kylliksi huvittavaa.
Ai, eikö?
Ja ettäkö jonkun toisen käytös olisi moisesta huvittavasta käytöksestä entistä huvittavammaksi silloin tällöin muuttunut? Tai jollekin ilmaantunut närästystä, jonka hoidoksi kelpaa vain jeesustelu?
Ai, eikö?
Itseäni on ainakin koko pienen ikäni huvittanut tyhjänhuitojat, jotka yrittävät tehdä ilmaan reikiä.
Ai että miksikö?
Aattelepa ite...:)
Vaikutuksille altis: tein kysymyksen Yur:lle. Eli tarkoitin, että miten tuo teksti toimisi jos siinä olisi huvittava tilanne ja henkilöt keskustelemassa... pakinasta kun on kysymys.
Voihan palstaa ajatella ironisena sähköisenä tauluna, mutta näen muitakin mahdollisuuksia. Opettavia, kannustavia. Jos niin halutaan.
Entä, jos kokeilisit poimia tekstistä avainsanat ja lähtisit kisrjoittamaan niiden ympärille esimerkiksi runoa. Tekstihän on runon tapaan tunteellinen.
Niin ne voisivat mielestäni olla esimerkiksi:
sunnuntai lapsi kristillinen laki harmaus/taus päivä ohjelma luonto
Sinusta ei tule kirjoittajaa, ellet lakkaa tuota pakonomaista yrittämistäsi johonkin "tyyliin" ja ala kirjoittaa omalla äänelläsi. Ihan ensikisi yritä löytää jotain sanottavaa. Jauhat paskaa tökerö lause lauseen perään. Tässä huonoimmat kohtasi:
"Joskus, ei tietenkään aina, mutta joskus
kohtaan sunnuntain todella harmaana.
tuntuu olevan jokin todella outo ja kieroltakin tuntuva
, että tämä kyseinen päivä näyttäytyy niin kovin ankeana ja synkkänä.
Niille monille, joille varsinkin valottomat ajat tuottavat kestämisvaikeuksia, on varsin hankalaa se, miten niin monet näistä päivistä ovat juuri niin valottomia, sekä kuvainnollisesti kuin myös kirjaimellisesti.
vaistoni johtavat omat ajatukseni lapsuuteeni.
Silloinkin saatoin havaita monet sunnuntait juuri tällaisiksi.
Varsinkin lapsena tällaiset päivät olivat melko ahdistavaa koettavaa; lapsena lähinnä siksi, etteivät edes television lastenohjelmat olleet pelastamassa tuolta psyykkiseltä kurjuuden ja tylsyyden tunteelta (suurin osa parhaista ohjelmista tuli aina lauantaina).
oli havaittavissa myös jonkinlaista harmaata hartautta, sillä olen ainakin itse oppinut elämäni aikana pitämään sunnuntaita viikon hartaimpana ja ”kristillisimpänä” ajankohtana, vain koska se sattuu olemaan kristinuskoisten lepopäiväksi pyhittämä. Vaikka kirkossa ei olisikaan käynyt, vaikka sen opit olisivat alati lojuneet jossain hyllyn nurkassa pölyttyvässä virsikirjassa ja Raamatussa vailla kuuntelijaa, oli tämän päivän hartaus silti yhtä aistittavissa kuin hengitettävä ilma.
Tällaisina olen tottunut kohtaamaan lähes kaikki sunnuntait – ei aina, mutta joskus. Melko usein. "
Jaa, huonoimpien kohtien väliin ei juuri jäänyt poistettavia paloja, jotka olisivat olleet onnistuneempia. Koko roska on täkeröä väkisinpuurtamista, jossa ei ole mitään sanottavaa.
En jaksaisi enää puolustella itseäni, kun se ei varmasti mitään muuttaisi. Mutta sanotaan silti:
Eikö puhe tässä minun tyylissäni ole ollut nimenomaan sen tapaista, että se on omanlaisensa, ja erottuu joukosta melkolailla? Ehkä se ei tässä "pakinassa" näy niin selvästi, mutta ainakin romaanini tapauksessa kyllä. Ja sanottavaa kyllä on, mutta tämä ei ehkä ollut kovin laaja aihe käsiteltäväksi; sanoisin, että jotain sanottavaa kyllä on, muttei ehkä tähän juttuun tarpeeksi. Ja vaikka tämän tekeleen pakersin melko helposti, niin (ehkä tämä liittyy juuri siihen) totisesti tämä on melko väkisin pakerretun oloinen.
Harmi, ettei se miellyttänyt ketään, mutta ehkä vielä pystyn parempaankin. Toivottavasti.
kenenkään teksti ei parane puolustuspuheilla. joillekin se avautuu ja joillekin ei. se siitä ja sitten vaan eteenpäin.
Nuin monta virkettä, eikä minulla edes ollut mitään sanomista. Enkös olekin taitava?