Taloussanomat: Palkkojen noustava reilusti!

Tässä Taloussanomista tuore artikkeli kuinka kustannusten nousu vie jo niin ison osuuden palkasta, ettei millään 150 euron kk-korotuksella ole kuin se merkitys, että ollaan vasta viime vuoden tasolla 0-korotuksella kuitenkin. Uutinen: Inflaatio voi valtiovarainministeriön arvion mukaan pysyä tänä vuonna 2,4 prosentissa, jos hyvin käy. Keskituloisen palkansaajan noin 3 000 euron kuukausiliksasta tämä tekisi 72 euroa. Helsingissä kunnallisveron nousu vie lisää 27 euroa.

Jos haluaa, että elintaso kohenisi edellisvuodesta, palkansaaja tarvitseekin melkoista korotusta kuukausiliksaansa.

– Summaisin palkankorotustarpeen keskiarvoksi yhteensä noin 70 euroa, helsinkiläiselle sata euroa kuukaudessa, sanoo Veronmaksajien pääekonomisti Minna Punakallio.

Näillä summilla pääsisi vasta samalle tasolle kuin viime vuonna.

Nykyisiin työehtosopimuksiin kirjatut vuosikorotukset nostavat useimmilla aloilla palkkoja runsaan kahden prosentin verran.

– Kansalaisten ostovoiman kehitys menee siten aika lähelle nollaa, sanoo Punakallio.
0199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hölöö kirjoitti:

Tässä Taloussanomista tuore artikkeli kuinka kustannusten nousu vie jo niin ison osuuden palkasta, ettei millään 150 euron kk-korotuksella ole kuin se merkitys, että ollaan vasta viime vuoden tasolla 0-korotuksella kuitenkin. Uutinen: Inflaatio voi valtiovarainministeriön arvion mukaan pysyä tänä vuonna 2,4 prosentissa, jos hyvin käy. Keskituloisen palkansaajan noin 3 000 euron kuukausiliksasta tämä tekisi 72 euroa. Helsingissä kunnallisveron nousu vie lisää 27 euroa.

Jos haluaa, että elintaso kohenisi edellisvuodesta, palkansaaja tarvitseekin melkoista korotusta kuukausiliksaansa.

– Summaisin palkankorotustarpeen keskiarvoksi yhteensä noin 70 euroa, helsinkiläiselle sata euroa kuukaudessa, sanoo Veronmaksajien pääekonomisti Minna Punakallio.

Näillä summilla pääsisi vasta samalle tasolle kuin viime vuonna.

Nykyisiin työehtosopimuksiin kirjatut vuosikorotukset nostavat useimmilla aloilla palkkoja runsaan kahden prosentin verran.

– Kansalaisten ostovoiman kehitys menee siten aika lähelle nollaa, sanoo Punakallio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu