Mitäs mieltä olette tästä tarinasta. olin aika eksyksissä vuosikymmeniä, kunnes ajauduin aika traagisten taphtumien seurauksena umpikujaan.Vaihtoehdot olivat hauta tai hakeutua hakemaan apua. Siitä saikin alkunsa 11v kestänyt psykoterapia,ei psygolokin vaan psykiatrin kanssa. No siinä olikin sulkeutuneelle poikaselle aika moinen haaste,kun piti ensin opetella puhumaan,mutta kuitenkin aloin saada kosketusta itseeni. Alkoi tulemaan voimakas itsensä ilmaisun tarve,aloitin huovvuttamisen ja siirryin pikkuhiljaa metalliin ja huoli luonnosta ja ympäristöstä sai käyttämään pääasiassa kierrätysmateriaaleja. No veistoksia ym. alkoi tulemaan kuin liukuhihnalta ja mietin mitä näillä teen .Aloin kantamaan töitäni metsään ja näin sai alkunsa taidepuisto johon johtaa köynnöksillä koristeltu käytävä. Rakensin myös pajan sekä myyntitilat ym. Sitten kerran olin metsässä keräämässä hirven luita, joita sattumalta löytyi paikallisen salametsästäjän jäljiltä. No siinä sitten tuleee vastaan kaunis nuori nainen hevosen kanssa vastaan,minulla syli täynnä luita,niitä näitä juteltiin ja pyysin tyttöä kylään. Siitä syttyi romanssi ja saimme kaksi ihanaa lasta.Päädyimme 2v sitten eroon,isäni kuoli samalla viikolla ja oli omakin henki lähtöä vaille valmis. Mutta selvisin näistä koettelemuksista. Jouduin laittamaan puljun hyllylle toistaiseksi ku rahat loppu eikä töitö ollut. Nyt laitan itseäni kisa kuntoon 2uuden harrastuksen avntouinnin ja punttisalin avulla,juoksemista olen harrastanut n.5v.Tarina jatkuu. www.pirunpaja.com
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi kerrot taustoja itsestäsi, kun se ei mielestäni liity itse aiheeseen?
..ja mistä tuo pirunpaja saa nimensä, onko siellä jotakin pirullista?
Nuo webbisivut vaikuttavat ihan asiallisilta mutta alustus juttuun hieman outo.. on tässä itsekullakin ollut vaikeuksia mutta mitä niistä sen enempiä.
No kerron sen tähden, koska Pirun pajaan Liittyy tarina. Siinä hiemana valotetaan,sitä miten olen tähän päätynyt ja miten Pirun paja on saanut alkunsa. Eli Pirun paja sai nimensä toistuvista painajaisista,joissa Piru hyökkäsi kimppuuni,enkä mahtanut mitään,kunnes sitten perustin Pirun pajan,painajaiset loppuivat siihen. Mitä vaikeuksiin tulee,niin kyllä niistä on hyvä puhua.
Hyvä Pekka, tsemppiä
Kiitos ja kumarrus.
Hieno osoitus että ei aina kannata antaa periksi ja antautua negatioon niinkuin nähtävästi ainakin tuo yksi vastaaja on vajonnut. Nostan sinulle peukkuja ja toivon että elämän asenteesi pysyy edelleenkin samalla linjalla. Tulin tavattoman hyvälle tuulelle tuosta avauksestasi, sillä se antaa toivoa myös meille monelle muulle ns. luovalle ihmiselle. Tahdon vielä lisätä että ystävät ovat ihmiselle tärkeä voimavara. Heidän avulla selviytyy monista karikoista eikä tarvitse todistella mitään kenellekään.
Varsinkin täällä Suomi24 taidepalstalla ollaan nähty varsin surullinen esimerkki ihmisestä joka jumaloi itseään, eikä hänellä ole ystäviä jotka hän itselleen olisi kelpuuttanut. Kaikki samoja asioita harrastavat ovat hänen 'kilpailijoitaan' ja näin ollen suurimpia vihollisia.
Toivotan sinulle elämää suurempia 'oivalluksia' ja jaksamista! Varmaankin taas tulen käymään ensi kesänä 'ympärisössäsi' jossa todellakin viihtyy.
Olet hieno taiteilija!
Hei ja kiitos viestistäsi. Juu periksi antaminen ei johda mihinkään. Avain sanana on jatkaminen/jatkuvuus eli jatkaa valitsemallaan tiellä vaikka sataisi kiviä taivaalta ja pitää asettamansa tavoite pisteen kirkkaana,jota voi ajan mittaan kuitenkin tarkastaa.
Yksi syy miksi kirjoitin tälle saitille, on tosiaankin se että joku voisi saada uskoa ja voimia omiin tavoitteisiinsa. Itse aloin käydä vertaistuki ryhmässä, jossa on saanut kuulla muiden ihmisten tarinoita ja saanut huomata että muillakin on erinäisiä ongelmia.
Ystävät ovat varmastikin erittäin tärkeitä,itselleni ei niitä vielä ole löytynyt. Välillä meinaa olla aika vaikeata kun ei ole ketään kenen kanssa voisi jutella. No olen tottunut yksin oloon ja yksinäisyyteen. Mutta ehkä löydän vielä joskus ystävän,eikä sitä tarvitse montaa ystävää.,kunhan muistaa ettei hukuta ystäväänsä omiin asioihinsa. Harrastukset ovat pitäneet minua elämän syrjässä kiinni.
Vielä paljon tsemppiä kaikille omien polkujen kulkijoille sekä muille luovuuden riivaamille. Tervetuloa ensi kesänä pajalle.
"Mutta ehkä löydän vielä joskus ystävän,eikä sitä tarvitse montaa ystävää.,kunhan muistaa ettei hukuta ystäväänsä omiin asioihinsa."
Kerrassaan erinomainen pointti! Ainakin muutamien kanssa allekirjoittaneella tuon yhteyden luominen on joskus hankalaa. Kun osoittaa olevansa kiinnostunut/huolissaan kaverinsakin jaksamisesta niin parikin heistä todella pläjäyttää sen likasankonsa jalkojen juureen (kuvainnollisesti) jokaisella kerralla kun tavataan ja ilman sen kummemmin kyselemättä. Myöskään oma jaksamiseni juuri näitä "ystäviä" ei näytä juurikaan kiinnostavan. Heidänt pyrin todellakin kiertämään jo kaukaa jos heitä sattumalta jossakin näen.
Vuorovaikutus ystävien kesken on mielestäni kaikkein tärkeintä.
Itselleni sääntönä on että jos kaveri todella on kiinnostunut "voinnistani" niin sopivasti annosteltuna ne omat huolet tuntuu luontevalta jakaa vilpittömän kiinnostuneen kanssa. Ainakin minä tunnistan milloin kaveri on vilpitön.
Kyllä se siitä! Kunhan on avoin eikä luule vainoharhaisesti aina kaikkien tahtovan itselleen pahaa, on elämä paljon helpompaa. Elämänsä kyllä saa helposti yhdeksi helvetiksikin....niinkuin tällä palstalla on opittu näkemään. :)