ei enää jaksa

Eli olen 8 luokkalainen ja minua kiusataan. Olen ollut kiusattu jo noin 5vuotta ja en kestä enään, koska kiusaajien porukka on vain kasvanut. Koulussani on ihan kauheasti pissiksiä ja ne ovat ne kiusaajatkin.
Itse tykkään japanista ja pukeudun j-rock tyylisesti aina välillä jos vain saan rohkeutta, muuten käytän koulussa tavallisia vaatteita (myös semmoisia mitä vihaan) mutta minulla ei ole rohkeutta pukeutua kun haluan niiden helvetin kiusaajien takia. Kiusaajat huutelevat käytävillä, nauravat, haukkuvat salaa sekä kuullen, laittavat omat virheensä minun ja ystäväni syyksi, joukkue peleissä syytetään häviämisestä vaikka ollaan parhaimpia pelaajia, räpsitään valokuvia ilman lupaa, rikotaan jotain esim: minulta ja ystävältäni rikottiin ruotsin kuuntelu cd-levyt mistä piti maksaa sitten koululle, ja epäilemme nyt että ne varasti koulukirjoja koska ei niitä enään löydy mistään. Olemme käyneet kuraattorilla joka on puhutellut kiusaajia, mutta sitten se kiusaaminen pahenee. Minä olen puhunut äitille kotona siitä mutta se vaa sanoo et pitää sanoo takaisin (mutta ei se niin helppoa ole) ja sitten että elämme vain niitä helvetin pissiksiä varten. Miks noi aikuset ei voi tajuta et ne ei hyväksy sitä meijä tyylii siitähä se kaikki kiusaaminen alko! Haluun vaihtaa kouluu mut tän alueen ainut ylä-asteelaiste koulu on täl alueel ja jos vaihtais kouluu nii pitäis mennä kokonaa toiselle paikkakunnalle ja siin on kuitenki jonkuverra matkaa.
9533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kylmästi vaan rehtorille sanot aina jos tekevät tuollaista. Jollei rehtori tee mitään, kantele koulutoimelle. Vie vaikka koko kunta käräjille perusopetuslain rikkomisesta.

Äänestä

Ensinnäkin, pukeudu AIVAN niinkuin tahdot, mitä pahaa siinä on jos japanista pidät.

Toiseksi, puhut suoraan rehtorille, sen on PAKKO tehdä jotain asialle. Myös terkkarille voit asiasta kertoa.
Ainahan voit vaihtaa koulua, tai alkaa pissikseksi ja liittyä porukkaan, mutta sitä tuskin tahdot.

Se on vaan niin vitun vaikea tilanne, tiiän sen. Sun pitää vaan jotenkin antaa niille takas, ole ovela.

Sun pitää vaan kerätä rohkeutta ja sanoa niille lissuille takaisin, voit kotona vaikka miettiä etukäteen että mitä niille voisi sanoa milloinkin.

Pissikset on niin massalissuja, että jos sä panostat omaan tyyliisi, sillain uskottavasti, niin kyllä ne vähän rauhottuu. KUNHAN VAAN SANOT NIILLE TAKAISIN, esitä KOVISTA. (Tupakkaa ei sit tarvi alkaa polttamaan ! )

Alota ihan alusta, kuvittele ettet tunne niitä, ja oot ihan oma itsesi ( ripaus koviksen luonnetta jottet jää alakynteen niitten kanssa).

Tsemppiä !

Äänestä
  • Ota selvää bussiaikatauluista sille toiselle paikkakunnalle. Olisi kiva, jos saisit nämä puolitoista vuotta peruskoulua viettää rauhassa. Mieluummin silloin herääkin vähän aikaisemmin aamulla.

    Äänestä

  • Mä olin kans koulukiusattu koko ala ja ylä-asteen ajan ja mietein kans samallaisii juttui. Kesälomalla kuitenki uskalsin panostaa ulkonäkööni niin tuli rutkasti itseluottamusta lisää kun sitte menin amikseen (hain sellaseen paikkakuntaan missä ei varmasti olis yhtääainutta tän kaupungin sällei ja niin tapahtu). Täällä oon yks luokan suosituimmista oppilaista, kukaan ei oo ikinä sanonu mulle mitään pahaa. Itseluottamuksen myötä oon myös oppinu sanomaa takasi heti jos joku aukoo. Kiusaajilta lyö luun kurkkuu jos heti ensikerrast lähtie uskaltaa sanoo jotai ilman että ääni väpättää.

    Mun kämppis on kans ollu koulukiusattu, se puhuu siitä aina kuinka sitä ollaa kiusattu ym. Se vauvaa sitä, se pukeutuu paskasti, pelaa ja vetää mässyy 24/7. En oo puhunu sille kertaakaa siitä et mua on kiusattu, alotin kaiken puhtaalta pöydältä enkä muistele menneitä muutaku selviytymis tarinaani 8] Nyt se sanoo aina et mä oon hopealusikka persees syntyny jota ei oo ikinä kiusattu. No eise mua haittaa, tuntuu hyvältä et kerranki oon onnistunu jossai!

    Tsemii!

    Äänestä

  • rfkkjdfkkjfdkdfdff kirjoitti:

    Mä olin kans koulukiusattu koko ala ja ylä-asteen ajan ja mietein kans samallaisii juttui. Kesälomalla kuitenki uskalsin panostaa ulkonäkööni niin tuli rutkasti itseluottamusta lisää kun sitte menin amikseen (hain sellaseen paikkakuntaan missä ei varmasti olis yhtääainutta tän kaupungin sällei ja niin tapahtu). Täällä oon yks luokan suosituimmista oppilaista, kukaan ei oo ikinä sanonu mulle mitään pahaa. Itseluottamuksen myötä oon myös oppinu sanomaa takasi heti jos joku aukoo. Kiusaajilta lyö luun kurkkuu jos heti ensikerrast lähtie uskaltaa sanoo jotai ilman että ääni väpättää.

    Mun kämppis on kans ollu koulukiusattu, se puhuu siitä aina kuinka sitä ollaa kiusattu ym. Se vauvaa sitä, se pukeutuu paskasti, pelaa ja vetää mässyy 24/7. En oo puhunu sille kertaakaa siitä et mua on kiusattu, alotin kaiken puhtaalta pöydältä enkä muistele menneitä muutaku selviytymis tarinaani 8] Nyt se sanoo aina et mä oon hopealusikka persees syntyny jota ei oo ikinä kiusattu. No eise mua haittaa, tuntuu hyvältä et kerranki oon onnistunu jossai!

    Tsemii!

    Mulla meni entisessä luokassa ihan hyvin. Mutta sitte luokkaa hajoitettiin ja jouduin eri luokalle. Siellä uudessa luokassa olikin sitten ihan oikesti mieleltään vammaisia. adhd yms. Ne rupes lyömään jo ekana päivänä. Ja ei puhettakaan että niille pärjäisi kun ne tulee aina joukolla päälle eikä yksin. Jos yksin tulee, niin sillo tulee vuotta vanhmepi ja paljon isompi ääliö kimppuun. Ei sitä saatanan hakkaamista ihan oikeesti kestä jokaista päivää.

    Joskus ne vittuileekin ja olen kyllä takaisikin sanonu ja eikä ne sitä lopeta. Yks entine luokka ''kaverikin'' lähti siihen mukaan. Ei ollu mitää oikee kaveri vaa sellane tuttu kuitenki ja entisessä luokassa oli ihan normaalisti. Ja ne käy just aina sillee raukkamaisesti kimppuun, eli sen kimppuun käyvät joita ovat paljon vahvempia jne. Onneks kuitenkaa yksin ei tarvii olla, eli kavereita on toki muutama. Onneks tätä ei tarvi kestää enää ku 4kk. Kun pääsee eri paikkakunnalle jatko-opintoihin.

    Mitä te sanositte että tän paskan sais loppumaan? Opettajille kertomalla ei ainakaan, kun se jatkuu sitte koulun jälkeen jne. Vai kestäiskö vaan nuo 4kk

    Äänestä

  • etelääääe kirjoitti:

    Kuulostaa ihan multa, oon kans kasilla nimittäin.. Ja mua on kiusattu 8 vuotta...

    Äänestä

Just nää oon niin idiootteja nää kiusaajat itekkin olen ollu jonku aikaa kiusattu kans.. Mut ei enää ainoo mikä autto oli et viimes luokal ala-asteel sanoin opelle et ne on tehny samantyylisesti nii se uhkas soittaa poliiseille seuraavan kerran jos mua kiusataa tolla tyylillä. Eikä oo enää ylä-asteel pahemmin kiusannu paitsi seiskal oli viel jotain känää jonka iskä sitte huomas ja sano hirttävänsä pojat munista ellei ne lopeta kiusaamista joo sen jälkee ne lopetti ihan tyystin ja nyt oon oollu positiivinen koko ajan vaikka ois ollu pahoja päiviä nii sai niitä muitaki kavereita ku älyttömiä poikia =))

Äänestä
  • Korjaan tohon samantyylisesti = samantyylisesti ku sua on kiusattu ni

    Äänestä

Luulísin, että ymmärrän sua paremmin kun sä uskotkaan! Mäkään en voi pukeutua niin kuin tahtoisin koska meidänkin koulun pissikset jaksaa jauhaa p*skaa mun pukeutumisestani! Haluaisin laittaa hiukset oikein oikein rajun näköisiksi, käyttää mustia, löysiä ja omituisia vaatteita, koska... RAKASTAN NIITÄ! Mutta se etetään kiusaamalla, haukkumalla jne. Mun äitinikään ei tue mua tässä, vaikka se tietää mitä haluan! Voimia! Mulla on sulle pieni vinkki! Tän toteutus voi kyl olla vaikeeta, mut yritä! Jos joku haukkuu sua, nii esitä ettet kuuel. Kun kiusaajat tajuavat, ettet välitä, niin ne lopettavat. Minunkin kiusaajani ovat jo tuolla taktiikalla vähentyneet! pukeudu miten haluat ja ole rohkea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiusattu_panda kirjoitti:

Eli olen 8 luokkalainen ja minua kiusataan. Olen ollut kiusattu jo noin 5vuotta ja en kestä enään, koska kiusaajien porukka on vain kasvanut. Koulussani on ihan kauheasti pissiksiä ja ne ovat ne kiusaajatkin.
Itse tykkään japanista ja pukeudun j-rock tyylisesti aina välillä jos vain saan rohkeutta, muuten käytän koulussa tavallisia vaatteita (myös semmoisia mitä vihaan) mutta minulla ei ole rohkeutta pukeutua kun haluan niiden helvetin kiusaajien takia. Kiusaajat huutelevat käytävillä, nauravat, haukkuvat salaa sekä kuullen, laittavat omat virheensä minun ja ystäväni syyksi, joukkue peleissä syytetään häviämisestä vaikka ollaan parhaimpia pelaajia, räpsitään valokuvia ilman lupaa, rikotaan jotain esim: minulta ja ystävältäni rikottiin ruotsin kuuntelu cd-levyt mistä piti maksaa sitten koululle, ja epäilemme nyt että ne varasti koulukirjoja koska ei niitä enään löydy mistään. Olemme käyneet kuraattorilla joka on puhutellut kiusaajia, mutta sitten se kiusaaminen pahenee. Minä olen puhunut äitille kotona siitä mutta se vaa sanoo et pitää sanoo takaisin (mutta ei se niin helppoa ole) ja sitten että elämme vain niitä helvetin pissiksiä varten. Miks noi aikuset ei voi tajuta et ne ei hyväksy sitä meijä tyylii siitähä se kaikki kiusaaminen alko! Haluun vaihtaa kouluu mut tän alueen ainut ylä-asteelaiste koulu on täl alueel ja jos vaihtais kouluu nii pitäis mennä kokonaa toiselle paikkakunnalle ja siin on kuitenki jonkuverra matkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu