Shanghaihin

Reilun kuukauden päästä reissulle Shangahaihin. Jos teidän pitäisi nimetä kolme paikkaa missä siellä haluaisitte käydä, niin mitkä ne olisivat?
4645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitkähän mahtavat olla kiinnostuksesi kohteet? Kulttuuri, shoppailu, nähtävyydet, juhlimiset, alkuperäinen kiinalaisuus?
Shanghaissa ei ole lainkaan Pekingin veroisia nähtävyyksiä, mutta kaupunki on itsessään nähtävyys. Palloile Nanjing East Roadilla, käy Yuyuan Gardenissa, Pudongin futuristista kaupunkimaisemaa katsomassa, kävele illalla Huangpu-joen molemmilla rannoilla, shoppaile copy marketissa, mene Expo-alueen Kiinan paviljonkiin, Tianzifang-kortteleihin, Xintiandiin, French concession-alueelle...

Äänestä
  • Kiitos vastineesta. Pekingin kyllä tunnen kuin omat taskuni, mutta Shanghai on ihan outo paikka. Kaikki hommat oikeastaan käy, haluan olla avoimin silmin liikeessä. No ehkä juhliminen jää vähemmälle, sillä olen paremman puoliskon kanssa kahdestaan liikkeellä. Toki sitä tuopposen voi siemaista jossain.

    Tuo listasi vaikutti mielenkiintoiselta, pitää rueta tsekkaamaan noista. Tuo Pudongin alue kuuluu ainakin niihin must paikkoihin. Tuo Nanjing roadista olen myös kuullut... Noita muita kohteita pitänee googlettaa.

    Tack

    Äänestä

Itse kavaisin Shanghaissa viime kevaana ja suosittelisin Shanghain museota seka People's parkkia (renmin gongyuan), jonka vieressa museokin sijaitsee. Museo on ilmainen ja muistaakseni neljassa kerroksessa on mielenkiintoisia nayttelyita laidasta laitaan. Kiinalaista kalligrafiaa, huonekaluja, sinetteja, maalauksia, mutta myos vaihtuvia nayttelyita. Viime kevaana oli lansimaista maalaustaidetta myoskin.

Kansanpuisto taasen mielenkiintoinen paikka kavella ja katsella ihmisia. Puistosta loytyy paikka jossa kiinalaiset vanhemmat etsivat puolisoita lapsilleen ja pari katettua telttaa on taynna ilmoituksia. Paljon nakyi myos taijin ja muiden taistelulajien harrastajia harjoittelemassa.

Joen varrella on myos mielenkiintoista kuljeskella. Muita suosituksia en valitettavasti voi antaa, silla olin kaupungissa vain muutaman paivan expon takia.

Äänestä

1. Tianzifang eli taidekorttelit
2. Hieronnat - halpa ja hyvä paikka esim Xinzha lu'lla Jiaozhou lu'n lähellä. Tyhmät menee 200 rämpylän litku lötky hierontoihin.
3. Feikkimarketit kuten Nanjing lu 580, Helmimarketti (Hongmei lu/Yanan lu), ja Caoyang lu Qingfangxizang (kierrä kakkos ja kolmoskerros)
4. Jingan puistossa lampiravintola Bali Laguna
5. Manikyyrit ym Nanchang lu 84 ja siitä kun kävelet eteenpäin ja käännyt Yandang kadulle, niin tulee hyvä dvd-kauppa
6. Unohda Nanjing lu, ellei ole varaa Dioriin. Zaraan pääset Suomessakin. Ranskalaisella toimilupa-alueella on pieniä uniikkeja putiikkeja, aloita vaikka Shaanxi lu'lta.
7. Peace-hotellin jazzbaari
8. Pudongin puolella akvaario
9. Financial towerin näköalamesta
10. Aito Kiina ei ole Pudongin puolella

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MihinMenisi kirjoitti:

Reilun kuukauden päästä reissulle Shangahaihin. Jos teidän pitäisi nimetä kolme paikkaa missä siellä haluaisitte käydä, niin mitkä ne olisivat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu