Rakkaat ihmiset, auttakaa minua, jos osaatte. Olen itse niin kovin typerä tietokoneiden kanssa.
Ongelmani on tämä:
Tietokoneeni sammuu tai oikeastaan käynnistää itsensä uudelleen silloin, kun huvittaa. Eniten tätä tapahtuu silloin, kun kone on ollut jo päällä tunnin tai vähän enemmän. Oltuaan noin tunnin päällä se läjähtää kiinni PIP ja aloittaa käynnistymisen uudelleen puuskuttaen samalla kamalalla äänellä. "FUUUUUUUUUh pip FUUUUUUUUUUUUUUUUH pip"
Tämän jälkeen kone pysyy auki viisi minuuttia, kaksi minuuttia, muutaman sekunnin tai se ei ehdi windowsiin ollenkaan, kunnes se sammuu jälleen ja aloittaa käynnistymisen. Jossei konetta sammuta se menettelee samoin loputtomiin. Olen katsonut sen epätoivoista kamppailua pysyä päällä monta tuntia.
Kaikki mitä olen tekemässä, esim koulutyötä yms. menetetään. Siksi en voi käyttää konetta juuri muuhun, kuin pikaiseen sp:n katsomiseen.
Tuttavani mukaan kone piti uudelleen asentaa. Se juuri tehtiin ja kone ei ole täyteen ahdettu ja täynnä roskatiedostoja. Mistä voi olla kyse?
Joku sanoi joskus vuosi sitten, koska todellakin olen kestänyt tuota konetta varmaan vuoden, että se voisi olla tuuletusvika. En tiedä mitä se tarkoittaa. Tai mitä vian korjaaminen maksaa. En edes tiedä missä koneita voi korjata.
Kone on aikaisemmin ollut korjauksessa saman vian takia, mutta en halua maksaa turhaan, jos kyse ei olekaan siitä. Kertokaa mistä se johtuu, koska muutoin heitän koko typerän koneen alas parvekkeelta! Se on pilannut nyt vuoden mun elämästä. En ole voinut opiskella kunnolla, enkä mitään muutakaan.
Kiitos!
Tuberkuloosia sairastava tietokone
8
435
Vastaukset
- asdffdsas
Kone ylikuumenee. Putsaa kone ja osta lisää tuulettimia sinne koneen sisälle
www.jimmspc.fi- luovutannn
Kone ylikuumenee kuulostaa hyvältä, mutta miten se voi ylikuumeta
vain tunnin käytön jälkeen? Onko se siksi, ettei se ole enää aivan uusi kone?
Miten mä putsaan koneen. Revin sen auki ja kidutan sitä imurilla vai?
Huoh, mun tietoni tietokoneista on säälittävä.
En edes tiedä minkälainen tuuletin siinä nyt on ja missä se siinä on
ja minkälaisen tuulettimen minun tulisi siihen ostaa.
Kiitos kuitenkin tosi paljon. Kulutit aikaasi, koska halusit auttaa erästä idioottia, heh.
Arvostan sitä todella. - yw4To
luovutannn kirjoitti:

Arvostan sitä todella.Paineilma on parempaa kuin imu. Homma vain pitää tehdä ulkona. Pölymäärä saattaa olla mahtava.
- siihen mitää
tuulettimia tarvitse ostella lisää,jos se niitä tarvitsee nii ne olisi siihen laitettu jo tehtaalla
luovutannn kirjoitti:
Kone ylikuumenee kuulostaa hyvältä, mutta miten se voi ylikuumeta
vain tunnin käytön jälkeen? Onko se siksi, ettei se ole enää aivan uusi kone?
Miten mä putsaan koneen. Revin sen auki ja kidutan sitä imurilla vai?
Huoh, mun tietoni tietokoneista on säälittävä.
En edes tiedä minkälainen tuuletin siinä nyt on ja missä se siinä on
ja minkälaisen tuulettimen minun tulisi siihen ostaa.
Kiitos kuitenkin tosi paljon. Kulutit aikaasi, koska halusit auttaa erästä idioottia, heh.
Arvostan sitä todella.ja huonosti jos ollenkaan suunniteltu (= toimii myös kotisi pölynimurina) voi ylikuumentua vaikka puolessa tunnissa. Tai alle. Varmaan ostit sellaisen juuri siksi, että se oli halpa. Osta seuraavaksi sellainen malli, josta on sen verran referenssiä että tiedät käyttäjien olevan siihen enimmäkseen tyytyväisiä.
Viisasta on pyytää apua joltakulta joka oikeasti tietää tietokoneista. Tai sitten viedä huoltotointa harjoittavaan liikkeeseen.
Miten ihmiset jaksaa näitä toimimattomia koneita yleensä ollenkaan? Saati peräti vuoden?
- ...
Kannattaa katsoa, kuinka kuumana se kone käy. Selviää esim. "SpeedFan" ohjelmalla. Ja millainen tietokone on kyseessä? Siis onko windows/mac ja jos satut tietämään, minkälaisia osia sisällä?
olevan trolli.
tekee mitä työtä hyvänsä niin aina välitallennukset, niin usein kuin vaan viitsii tehdä.
kait sulla joku kaveri on kuka tietää enemmän. hän voisi putsata pölyt koneestasi.
lataa ja asenna siw:
http://www.gtopala.com/siw-download.html
tuolta freeware versio niin sillä näät kaikki lämmöt koneestasi edellyttäen että siinä on anturit emolla ja näyttiksellä ja prossulla.
sitä kun pidät päällä ja katsot aina välillä mikä lämpenee liikaa.
vaihtoehtona on tietenkin orastava rautavika.- ukuiyiu876887tgj
rautavika luultavasti. mahdollisia vikakohteita voivat olla esim virtalähde ja muistit, muutkaan eivät ole poissuljettuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5922048- 1011023
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18967Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4827Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 70747
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74678- 65553