rakkautta hoitaa vai toimiiko ja sujuuko parisuhde/suhde omalla painollaan, kun osapuolet tosissaan rakastavat toisiaan? Minusta rakkaus vaalii ja hoitaa itse itseään ja ihmistä, jos kyseessä on aito rakkauden tunne.
http://www.youtube.com/watch?v=OfIc0n9q1hU&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=OfIc0n9q1hU&feature=related
Vastaukset 29
Vanhimmat
menee omalla painollaan, ensihuumassa. Mutta ei se vuosia säily sellaisena.
Kun rakastaa, sitä ei vuosien jälkeen tee joka hetki. Koska toisen huonoja puolia on vaikeaa rakastaa, niitä korkeintaan sietää. Sen huomaa siitäkin, kun puolisolla on kriisi eikä meinaa jaksaa antaa itsestään kuin ne huonot puolet, silloin suhdekin rakoilee.
Kun kummatkin jaksaa pitää toisen etua silmissä, eikä omaa, silloin suhde toimii. Muuta huoltoa ei mun mielestä vaadita. Sitten kun aletaan vetää "kotiinpäin" on suhde männyttä.
Mielenkiintoisesti ajattelet. "Kun rakastaa, sitä ei vuosien jälkeen tee joka hetki". Mihin se rakkaus mielestäsi katoaa? Elämän vaikeuksiin ja kriiseihinkö? Entä toisen etu ja oma etu? Eikö rakkaus tarjoakin juuri olkapäätä kriisissä olevalle puolisolle, eikä sen muuta tarvitse antaakaan? Eikö ole itsekästä ajatella, että olen jatkuvasti kykenevä tekemään toisen onnelliseksi, minä riitän ja jaksan aina? Minusta rakkaus on vierellä olemista, tukemista vaikka vaan läsnäoloa, kunhan se vaan ei ole hylkäämistä. Mikään ei tunnu kamalemmalta kuin kokea olevansa yksin ja hylätty parisuhteessa, jossa itsellä on vaikeaa ja toinen on täysin välinpitämätön ajatellen vaan omaa hyvinvointiaan, etuaan ja tavoitellen vaan omaa onnellisuuttaan.
Niin, onko ihminen niin itsekäs olento lopulta, että toisen etua ei jakseta ajatella ja kantaa kuin hetken matkaa, sitten jo oma napa rupeaa vaatimaan osaansa? Mistä rakkaus saa voimansa? Kerro se.
mihinkään katoa, vaan kun rakastaa, et rakasta toisen huonoja puolia, niitä vaan sietää. Koska se on muuten niin ihku :)) ja kukapa täydellinen olisi. Jos sitten toinen alkaa näyttämään yhä vähemmän niitä rakastettavia puolia, tavallaan myös pääset tuntemaan rakkautta toista kohtaan myös vähemmän. Kun tuollainen tilanne jatkuu, unohdat kohta mitä sä siinä toisessa rakastitkaan. Siksi olisi niin tärkeää tehdä työtä suhteen eteen ja olla rakastettava.
Rakkaus saa voimaa rakkaudesta. Täällä kirjoitteli joskus viisas mies nikillä "Sohtrop", ja hän sai aikaan mulle ahaa-elämyksen kun jotenkin sanoi että rakkaus tarvitsee vastarakkautta. Jos olet kiinnostunut jostakin ihmisestä, mutta hän täysin välinpitämätön, sinunkin tunteet kuolee pikkuhiljaa. Ja toisin päin, jos huomaat että joku suorastaan palvoo sua, alat itsekin kiinnostumaan vaikkei olisikaan sellainen johon normaalisti haksahdat.
On loppujen lopuksi alkuun ihastumista, sen jälkeen toisen kunnioitamista. Ketään ei jätetä tuleen makaamaan! Pidetään toisesta Huolta!:))
kunnioituksella pötkii pitkään kyllä. Vaikka timanttihäihin saakka :)
kun kipinöi ja rakastaa niin perkeleesti, kaikki sujuu omalla painollaan. Suuri tunne kantaa...
Little by little rakkaus alkaa muuttaa muotoaan, liekki pienenee ja tässä vaiheessa suhdetta viimeistään pitäisi alkaa hoitaa ja rakkautta vaalia, jottei se liekki sammu kokonaan.
Aito rakkaus, hmmm, mitä se on?
"Aito rakkaus mitä se on"? Se on syvää kiintymystä, jossa toinen ihminen täyttää koko ajatusmaailman ja jota kukaa muu ihminen ei pysty korvaamaan
"Toista et voi kahlita. Ehkä suurinta rakkautta osoitat, kun annat rakkautesi kohteen mennä etsimään itseään, jos hän niin haluaa. Annat vapauden ja odotat. Annat rakkaasi kokeilla rajojaan ja kuuntelet, kun hän kertoo, millaista siellä on, aidan toisella puolella. Ei aina niin vihreää kuin luulisi. Ja silloin tuet ja rohkaiset, vaikka oma sydämesi on rusinana kaipuusta. Jos toinen tulee takaisin, hän tekee sen aidosta rakkaudesta. Hautaat sydämeen ne ihanat Eros rakkauden hetket, joita oli ja jäljelle jää vain Agape, joka ei muistele kärsimäänsä pahaa vaan iloitsee toisen onnesta. Sen kun osaisi, olisi aika hyvä ihmiseksi."
Niin, kuinka moni voi oikeasti sanoa rakastavansa noin pyyteettömästi?
http://www.youtube.com/watch?v=tt3mOimgyc8
Ei!, olet niin väärässä! Älä koskaan tee tuota virhettä, että kuvittelet rakastavasi toista niin paljon, että annat hänet toisten "käyttöön". Se ei ole rakkautta, eikä siinä ole molemminpuolista kunnioitusta vaan se on alistumista toisen itsekkäälle käyttäytymiselle. Rakkaan rajat pitää olla koettu ennen sinua, kukaan ei jaa rakastaan toisen kanssa, jos oikeasti rakastaa ja välittää - ei todellakaan. Tuo ei ole rakkautta, vaan siinä kysymys on avoimesta sallivasta ystävyydestä, jossa tullaan ja mennään miten tahdotaan, eikä toisen tunteita ajatella. Toinen voi tulla takaisin, mutta hän voi tehdä sen aivan muista syistä kuin rakkaudesta muista se.
Rakas ystävä, pyyteetön rakkaus ei ole pettämisen sallimista vaan täydellistä lepoa siinä, että toiseen voi luottaa. Sellainen ihminen ei ole valmis rakastamaan ketään, eikä rakasta sinua oikeasti jos hänen pitää päästä aidan toiselle puolelle koikeilemaan miltä maailma siltä puolen näyttää.
http://www.youtube.com/watch?v=ltYTL_7LrZ4
lainausmerkeissä eli jonkun muun näkemys pyyteettömästä rakkaudesta. Ei siis minun.
Taidat silti ajatella asiasta samalla tavalla, kun sen tänne laitoit ;/ Muutenhan sitä et olisi laittanut :) Ajattelit tuon jopa olevan pyyteetöntä rakkautta, mutta kaukana siitä. En tiedä, mitä ajattelet mutta tuollainen "päiväperhonen" tulee takaisin vain siitä syystä, että perillä odottaa uskollinen koira aina valmiina palvelemaan. Ajatuskin puistattaa...huh.
Voi myös rakastaa vaikkei toista saa, ilman että siihen sisältyy sen kummempaa dramatiikkaa. Alkuun tietysti kyllä, kun tajuaa ettei siitä tulekaan vuosisadan rakkaustarina, mutta senkin yli pääsee. Voi olla vaan iloinen siitä että saa tuntea ne tunteet, ja että ainakin se rakkaus säilyy kauniina ja riitelemättömänä kun ei ole yhdessä ;))
Miksi itkeä sellaista mitä ei saa, kun voi olla onnellinen siitä mitä on.
Teksti oli jonkun näkemys pyyteettömästä rakkaudesta. Ei minun. Sinulla on oma näkemyksesi ja hyvä niin.
Näkemyksiä/mielipiteitä on varmasti yhtä monia kuin on ihmisiäkin, koska ihmiset kokevat asioita eri tavalla. Voitko sinä lottamari sanoa, että tuo tekstin ihminen ei rakasta aidosti/pyyteettömästi, koska ei koe asiaa samalla tavalla kuin sinä?
"Aito rakkaus ei omista mitään, ei hallitse ketään, ei aseta vaatimuksia. Se on salliva, nöyrä ja epäitsekäs."
http://www.youtube.com/watch?v=XJbcHlW8ovY&feature=related
Uskotaan, uskotaan, en minä siitä sinua syytäkään, että se sinun näkemyksesi olisi, mutta... no jaa, olet oikeassa, näkemyksiä ja tapauksia on niin monia. Tosi rakkaudesta kuitenkin oli kysymys ja siitä mitä se on ja minun näkemykseni tosiaan poikkeaa siitä, mitä odotan tosi rakkaudelta, eikä siihen todellakaan kuulu kummankaan osapuolen "sellainen vapaus", jossa käydään naimassa välillä vähän naapurissa ja tullaan muina miehinä takaisin; "Hoh hoijaa,.. jaa olet kahvia keittänyt, kiva, nyt maistuukin aamupanon jälkeen kahvi oikein hyvin, että kiitos muru vaan, käyn vaan ensin suihkussa pesemässä naapurimiehen hien päältäni, jotta voidaan sitten rauhassa juoda kupposet ja kertoa kuulumiset, juu hyvä pano oli ;)))" (hiukka huumoria, jos sallit :D )
Juu,...sellainen rakkaus se vasta rakkautta onkin, jossa: "ei vaatimuksia, ei omistamista, sallii mitä vaan, nöyränä alistuu aina kaikkeen, on niin epäitsekäs, että antaa toisen "toteuttaa" ja "etsiä itseään" vapaasti".
Niin ihana ihminen kuin oletkin, niin en eläisi sinun kanssasi päivääkään jos ajatusmaailmasi olisi tuollainen, kaikella kunnioituksella. Ja,.. en osaa ich bin sanoa, mitä tuo tunne voi olla, voiko tuo ihminen tuntea aidosti rakkautta vai kuvitteleeko hän vain. Minusta hän on.. jotenkin tyytynyt vain kohtaloonsa, tuohon ihmiseen, tyytynyt osaansa, jäänyt riippumaan suhteeseen, joka antaa hänelle jotain, mutta jättää hänet lopulta niin tyhjäksi...hmm..vaikea sanoa, kun en tunne tapausta,..mutta jokainen elää sen mukaan minkä kokee parhaaksi, enkä minä tuomitse vaikka itselläni aika tiukka moraali tässä suhteessa onkin.
Sorgen kun tungen itseäni tähän väliin :)
Ymmärrän kyllä sun kantasi Lottamari, sun esimerkki oli loistava ;D Mutta aika suppeasti ajattelet minusta sitä asiaa, toteuttaa itseään voi myös muuten kuin fyysisesti :) Et ole tainnut koskaan olla tilanteessa jossa rakastat kahta yhtä aikaa? Tai sellaisessa suhteessa jossa sinut tukahdetaan. Tai suhteessa jossa muillakin on sanottavaa kuin vain niillä kahdella rakastavaisella. Niissä sitä tilan antamista tarvitaan. Ei niinkään siihen että juoksee vieraissa, vaan että saa tilaa hengittää ja selvittää mitä haluaa. Joskus tarvitsee etäisyyttä rakkaisiin jotta osaa kaivata, eikä ota niitä itsestäänselvyytenä.
Minusta sellainen ehdottomuus, ettei anna toisen mennä jos sen on tarvetta siihen, se se vasta on ripustautumista. Omistushalua. Eikä rakkaus ole kyse omistamisesta. Se on vaan kylkiäinen, vähän kuin iilimato :)))
En tiedä mitä Ich bin naisena on joutunut kokemaan, mutta mua on joskus rakastettu niin ettei ollut tilaa hengittää. Se oli sen suhteen loppu. Jos olisin saanut itse valita, olisin voinut valita jotain muuta kuin vapautta.
Tosi rakkaus tai aito rakkaus on todellakin tuota mitä kuvailit, se antaa tilaa ja ei estä toista toteuttamasta omia haaveitaan ja unelmiaan. Jos kuitenkin ollaan jo vakinaisessa parisuhteessa, sanotaan rakastavansa toisiaan, niin silloin jos toinen haluaa alkaa siinä vaiheessa etsiä mitä elämältä haluaa tai ottaa etäisyyttä selvittääkseen tunteeko ikävää ja mitä toinen merkitsee hänelle, niin minusta kyse ei ole aidosta rakkaudesta vaan se ihminen ei tiedä mitä elämältään haluaa. Hän ei uskalla päästää kokonaan irti ja lähteä tuntemattomaan, mutta etsii tyytymättömänä jotain syvempää tunnetta, jota ei suhteessaan saa.
Ehkä ajattelen suppeasti, mutta miehelle on paljon yksinkertaisempaa pitää yllä haaremia kuin naisen hyväksyä miehensä muut naiset. Evoluution kannalta tämä on ymmärrettävää ja on tavallaan miehille "jäänteitä" Evol. alkuajoilta.
Sinua ei olla rakastettu valitettavasti, se ei ole ollut rakkautta. Siinä kysymys mitä todennäköisemmin on ollut narsistisesta halusta omistaa, joka taas ensi alkuun hivelee, mutta lopulta tukahduttaa ja imee kaiken energia itsestä.
Minä en ole ehdoton muuta kuin siinä asiassa, että haluan olla rakkaalleni ainoa ja hän minulle. En tarvitse ketään muuta sillä saan häneltä kaiken sen, mitä rakkauteen kuuluu ja tahdon antaa ja tehdä toisen niin onnelliseksi, ettei hänenkään tarvitse miettiä rakastaako minua vai ei ;)
Hullu rakkaus ei tunne rajoja, eikä taivu esteiden edessä...
Mitäs jos vähän vaan lainaa? No ei vaan, oikeassa olet, ei tarvitse havitella omakseen, mutta rakastaa voi ja olla onnellinen siitä, että rakastaa ja saa vastarakkautta...
"Vuosikaudet olin taistellut sydäntäni vastaan,
sillä olin pelännyt murhetta, kärsimystä ja hylätyksi tulemista.
Olin kuitenkin aina tiennyt,
että todellinen rakkaus on sellaisen yläpuolella
ja että on parempi kuolla kuin elää ilman rakkautta."
- Paolo Coelho -
Silloin kun tunteet lähtee liikkeelle ja huomaa pitävänsä myös toisesta miehestä tosi paljon, ei sille järki mitään mahda.
Putkivalo aikaisemmin mainitsi tästä ja sen tietää vain asian kokenut. Olen yksi heistä.
Kotona kiva mies ja samalla tutuksi tullut mies on ajatuksissa alati. Järki ei toimi tunteiden kanssa yksissä, niin se vaan on.
Näin ei pitäis olla.... ihminen on heikko... ihan pelottaa.
On aivan eri asia huomata pitävänsä toisesta ja olla ihastunut kuin tuntea syvää rakkautta, joka saa unohtamaan kaikki muut ihastukset. Jos on tunneihminen kannattaa olla tarkkana siinä mikä tunne on ihastumista mikä tunne taas syvää rakkautta,..hmm..sen kyllä tunnistaa. Ihastuksia tulee ja menee, mutta aito rakkaus jää ja se kyllä jättää jäljet... sitä ihmistä ilman ei voi elää, mutta se ajatuksissa oleva tulee ja menee ja elää omaa elämäänsä ;)
Ihminen on heikko ja tunneihminen painii tunteidensa kanssa aina enemmän kuin järki-ihminen.
Mitä ajattelit tehdä? Itselläni on aika lailla sama tilanne. On hankala päättää, mitä tekisi. Toinen saa aivan mielettömän tunteen aikaiseksi pelkästään läsnäololla, mutta olen niin vanha, että tiedän jo, mitä on alkuvaiheen rakastumisessa eikä se samana pysy loppuun saakka kaiketi ikinä. Toisaalta toinen on lämmin ja luotettava, mutta ei herätä enää samanlaisia tunteita, koska suhde on kumminkin jo vakiintunut.
En haluaisi lähteä pelkän tunteen perässä, mutta toisaalta mielessä kummittelee, josko järkeillessään liikaa unohtaaa itsensä - ja jospa se on vielä enemmän väärin myös sitä ihmistä kohtaan kenen kanssa asuu, että jatkaa vain, vaikka tunteita on toista ihmistä kohtaan. Kun samaan pakettiin lisää lapset, niin aika paljon alkaa olla liikkuvia osia. Jos olisin lapseton, ehkä olisin jo lähtenyt. En tiedä. Kauhealta tuntuu sekin tunnustaa itselleen.
Aika pitkään olen toivonut, että tämä olisi väliaikaista ja olen onnistuneesti pysynyt kaukana siitä ihmisestä, joka herättää voimakkaita tunteita. Välillä onkin kotona mennyt loistavasti, sitten tulee taas takapakkia. Ei kunnon parisuhteesta voi kuitenkaan juosta karkuun aina, jos on erimielisyyksiä, mutta vaikeatapa se on ollut hahmottaa, missä kohtaa se olisi juoksemista karkuun ja vaikeiden ristiriitojen hautaamista - ja missä kohtaa oikeasti vain sitä, että toteaisi molempien muuttuneen ja että on aika aloittaa kummankin oma elämä erillään toivoen, että lapset saadaan silti kasvatettua sovussa.
anna palaa! Sinulla on vain yksi elämä. Ellet saa häntä mielestäsi ja pelkkä läsnäolo saa mielettömät tunteet sinussa aikaan, niin olet rakastunut ja sitä tunnetta älä haaskaa "kunnonkaan" parisuhteen takia. Ihminen saa olla tässä kohtaa itsekäs, se ei loukkaa toista, jos kerrot totuuden ja lähdet suhteesta rehellisesti.
Tee itsesi onnelliseksi. Tauski Sinä vain,..
http://www.youtube.com/watch?v=sxqaw4UVvhM&feature=related
Ajattelin repiä itseni tuusan nuuskaksi,ihan hajalle säpäleeksi...koska olen näin pitkään tässä tunteessa ollut. Paljon on mennyt energiaa.. välillä olen halunnut vihata valtavasti ja sen jälkeen huomaan leppyneeni ja ajattelen taas parempaa. Myös huonoja ja hyviä puolia on tullut mietittyä, mutta ei ne ole johtaneet mihinkään. Sekä välttelyä on tullut kokeiltua, kunnes ei enää jaksa pakoillakaan.
Kun tapaa, tuntuu niin hyvälle.
On vaikeaa vetää rajaa siihen mitä on ihastuminen ja rakastuminen vaikka ne eri vahvuisia asioita onkin.
Samaan aikaan kalvaa syyllisyys ja oman epäonnistumisen tunne ihmisenä. Miksi olla näin rikki.
Ei voi tietenkään olla varma siitä, että kannattaako hajottaa perhe.... entä jos tuleekin eteen se, että menettää sen mitä on nyt ja ei saakaan sitä mitä mielessään kuvittelee siitä uudesta suhteesta... se on todennäköistä.
Suhteen vaaliminen on välttämätöntä, eikä sekään meinaa riittää.
Oma rukoukseni on se, että saisin niin paljon voimavaroja, että unohtaisin pysyvästi haaveilut ja pystyisin nauttimaan tässä ja nyt.
Kirjoitit niin hyvin, tuli oikein kotoinen olotila.
Tsemppiä tehdä oikeita ratkaisuja!
Ei muuta kuin aivot käyttöön, luulisi jokaisen tietävän 40 iässä miten parisuhetta hoidetaan. Toisaalta nykykulttuuri ei suosi minkään parisuhteen hoitamista.
hellyyttä ja sitä pitää vaalia...Toki aito rakkaus vaalii ja hoitaa itseään jos ihmisellä on rakastamisen taito. Rakastumisen alkuhuuma on tunnetila, joka luo kasvupohjan aidolle rakkaudelle. Eihän ihmisen arkipäivä voi kokoajan olla suurta hullantumista...Toisen huomioon ottamisella ja kohtelemalla toista samoin kuin haluaisi itseään kohdeltavan pääsee jo pitkälle...Ei siihen mitään ihmeempää tarvita. Välillä jotain hauskaa piristystä arkisen aherruksen vastapainoksi. :)
Onpas naivia ihmisiä, jos luulevat, että rakkautta voi hoitaa.
Heh . . . taitaa se rakkaus ja "hoito" olla hieman eriasioita ;)))
Mut, ei rakkaus säily, jos siihen ei satsaa.
Kumppani on huomioitava ja hänen toiveensa ja odotuksensa on huomioitava.
Ei kumppani saa olla pelkkää ilmaa!
Ja molempien on mietittävä, missä kulkee se raja jota ei saa ylittää, ettei luokkaisi omaa rakkaintaan, eikä hänen tunteitaan, eikä luottamustaan.
Rakkaus on tunne, halu olla yhdessä. . . jos se yhteenkuuluvuuden tunne häviää, niin silloin rakkauskin katoaa.
se on kuulostanut aina joltain kodinhoidolta. Väärä yhdistelmä. Kenkiä voi plankata, mutta rakkauden pitäis kai tulla sydämestä. Mutta muuten pitäis huolehtia muista eikä olla vaan itsekäs.
mä en kelvannut sille. Se ei ollut 100% totta. Mutta sen sijaan nautin vaan siitä , että on absoluuttisen seesteistä tyhjyys onn ja rauha, kun ei tarvitse koko ajan puhaltaa tulta roihuamaan.Mutta hänellä on ehkä vähemmän vaatimuksia ja jälkeisherännyt. Liian pinnallista vaan mulle. Tai sitten oon vaan keksinyt kaiken.
Jotka eivät tosiasiassa halua tuntea rakkauden tunteita muihin kuin omiin lapsiinsa. Rikkinäisestä perheestä olen kotoisin ja ainoa kenellä on pisin suhde meidän suvussamme. Kyllä se pitkän suhteen vaaliminen vaatii älykkyyttä ja pitkäjännitteisyyttä ja sitä säkääkin että löytää sellaisen kumppanin joka haluaa sitä samaa. Jos se suhde on paha, sairas niin johan siitä lähtee jompikumpi tai kummatkin hakemaan jotain muuta. Älykkäät ihmiset eivät takerru pikku virheisiin sillä jokaisessahan meissä on niitä. Pitkässä suhteessa on otettava huomioon ihmisen eri kasvukaudetkin sillä kaikki ihmiset muuttuu iän myötä ja huolestuttavinta olisikin jos ei muuttuisi. Jotka takertuu lapsiinsa niin lapsethan häipyy mutta puoliso ei häivy koskaan. Se on taitolaji elää esimerkiksi neljäkymmentä vuotta saman kumppanin kanssa käyden kummankin kriisiajat läpi. Toiset valitsee sen lapsen jota on helpompi ohjailla kuin aikuista ihmistä.
Mistä perheistä tulee näitä poikalapsia jotka tappavat tyttöystävänsä ja häiritsevät nuoria naisia jopa lenkkipoluilla? Tapasin kerran lapsuuden ystäväni jolla oli ihan häiriintynyt poikalapsi jolla ei ollut isää. Rajoja ei oltu asetettu ja lapsi pääsi pilalle. Nuori nainen kun sellaisen rajoja asettamattoman miehen kynsiin kun joutuu niin lähtee henki. Ihmettelen että vielä uskaltaa hentoinen nuori nainen lähteä lenkille ilman turvavälineitä? Jos on kropanmalli hentoinen ja vieläpä nuori niin pitäisi aina olla se huutopilli taskussa.