Yli 10v IT-alaa takana. Kun tulin alalle, niin olin täynnä intoa ja energiaa. Vedin pitkää päivää, opettelin innolla uusia juttuja, heittäydyin mukaan jokaiseen projektiin ja tein paljon ylimääräistä. Esimiehet tietenkin olivat silloin innoissaan. Silloin ihmettelin, että miten muutaman piiiitkään talossa olleet olivat niin väsähtäneitä, välinpitämättömiä ja innottomia jarruja. Nyt kuitenkin vuosien jälkeen itse olen samanlainen. Minusta vedettiin ensimmäisen viiden vuoden aikana kaikki mehut irti. Tietenkin pääsyy itselläni, itsehän duunit ja ylityöt tein.
Koodausuran jälkeen minut ylennettiin tietty projektipäälliköksi. Stressi vaan lisääntynyt kun vastaa monipäisestä tiimistä, deadlineistä jne.
En koe, että minulla olisi vielä burnouttia, mutta on fiilis, että semmosen kyllä saa jos tätä jatkaa vielä vuositolkulla. Olen myös miettinyt, että haluaako tälläistä elämää jatkaa? Toki on kiva kun on OK palkka jolloin saa pidettyä uutta autoa, shoppailtua perheen kanssa ja käytyä etelässä. Toistaalta alkanut miettiä, että oisko sitä loppuelämän onnellisempi jos stressaamattomampi vähäpalkkaisempi työ, mutta vähemmän materiaa, vanhempi auto ja lomat suomessa. Luultavasti olisi. Lisäksi olisi enempi antaa aikaa perheelle kun olisi fyysisesti ja henkisesti läsnä.
Mietin tässä, että ovatko vaihtoehtoni seuraavat:
- rupean välinpitämättömäksi työssäni jolloin stressi laskee. En jousta koskaan jäämällä ylitöihin jne. Annan projektejen kusta ja myöhästyä aina välillä välittämättä siitä. Huono puoli tossa mallissa on se, että se ei sovellu hyvin luonteelleni, lisäksi luulis, että pitkällä aikavälillä siitä kärsisi kuitenkin sekä työntekijä että firma.
- pyydän, että minut alennetaan johonkin yksinkertaisempaan vähäpalkkaisempaan hommaan, jolloin työstä ei tule niin iso osa elämää.
- vaihdan kokonaan alaa. Sekään ei helppoa koska putoisi moneksi vuodeksi opintotuen piiriin jolloin vaikeampi pärjätä lasten ja asuntovelan kanssa
- vaihdan firmaa ja toivon, että kyse ollut firmasta (meillä tosi tappotahti)
Ajatuksia ja vastaavia kokemuksia??

Vastaukset 4
Vanhimmat
Analysoisin niin että työn imu antoi aiemmin sinulle intoa ja energiaa. Se tuli uuden oppimisista ja omasta asiantuntijuudesta. Sitten sinut heitettiin arvostetumpaan tehtävään, jonka kyllä pystyt hoitamaan, mutta siitä puuttuu imu. Haasteet eivät ole oikein samat eikä niistä selviytymiseen ole oppeja ja omien esimiestenkin tuki on kehno. Näköalat puuttuvat. Mitähän jos tarttuisit oikein kunnolla esimiestyön kiemuroihin? Suorittaisit vaikka JET tutkinnon? Stressi voi tulla siitä, että vaikka päivittäiset jutut taklaa, niin niihin tarvittava tietopohja on riittämätön. Esimerkiksi liiketoiminnan suunnittelu, muutosjohtaminen, talouden asiat, myynti, oman työn analysointi ja kehittämisen suunnittelu.. Toimi minulla. Johti siihen että omissa töissä tulee nyt uusia onnistumisen elämyksiä, asioihin voi vaikuttaa enemmän ja palkkakin nousi. Työn teko on varmalla pohjalla, kun näkemys on parempi. Hommat alkavat maistumaan taas, kun on päässyt omien esimies hommien kanssa asiantuntijatasolle.
Taitaa aika moni painia samojen ajatusten kanssa :)
Kymmenen vuotta IT alalla ja toisinaan olen todella kyllästynyt tähän kaikkeen alalla. Samat ajatukset myös loppuunpalamisen suhteen, jonakin päivänä saatan hyvinkin olla asian kanssa vastatusten.
Turha naivius karisi kyllä tämän alan hommissa äkkiä. Sen ymmärsin heti aluksi, että ilmaista työtä en tee ja ylitöitäkin todella harvoin. Ei ole sen arvoista nämä hommat, että vapaa-aikaani uhraisin.
Väliinpitämätön asenne on ollut pakko omaksua jaksamisen kannalta. Ei ole minun ongelmani, jos ylempi taho lupailee asioita älyttömissä aikatauluissa. Repiköön onnistumisen vaikka omasta selkänahastaan sitten :)
Moni tekee tuon virheen, että hakeutuu näennäisesti parempiin tehtäviin. Muutaman euron takia tehdään omasta elämästä helvettiä. Lienee todella vaikeaa saada siirrettyä itseään vähemmän tressaaviin/alempiin hommiin muuta kuin työpaikkaa vaihtamalla?
Itse näen alan vaihdon ainoana pitkäjänteisenä vaihtoehtona itselleni. Työuraa olisi kuitenkin jäljellä vielä yli 30 vuotta...
Näinhän se on. Olennaista on mikä oikeasti parantaa elämän laatua. Työ ei koskaan ole se. elämäntapa on parasta opetella mitoittamaan tulojen mukaan ja niin että ne loppuu nykyisen irtissanomisajan kuluttua.
Sitä 250 neliön omakotitaloa pääkaupunkiseudulta ei kannata lähteä ohjelmoijan tai edes projektipäällikön lähteä edes kuvittelemaan. Elämänlaatua on se että selviää päivittäisetä työstä mitä vaaditaan noin 75% ajassa.
Antaa alottavien nörtien juosta ja ihmetellä. Omat hommat voi koodata ja miettiä valmiiksi ja antaa sitten eteenpäin kun niitä joku kaipaa.
mutta että 250m2 jo snyt jotain kohtuutta 5h perheelle kyllä riittää 130m2.