Kannatan

Kannattaa lukea:

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2011/01/25/todellinen-kannustusloukku/

Isokallio on ollut myös verotuksesta sitä mieltä, että ansiotuloja sekä pääomatuloja pitää verottaa samoilla perusteilla, siitä hän kertoi MOT ohjelmassa.
6208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvin järkevää tekstiä.

Osoittaa selvästi että valtio ohjaa työpaikat ulkomaille, kalliiden välilisten työvoimakustannuksien takia.

Äänestä
  • Siis typerän politiikan ansiosta mikään ei kannata.
    Ymmärrän senkin että yhteiskunta tarvitsee veroja, mutta veroista suurin osa katoaa johonkin mustaan aukkoon, sitä voisi verrat vaikka Kaikkosen kaivoon, oliko niitä mappeja jo noin 6500 kpl?
    Siis muutaman sadan tonnin epärehellisyydestä tulee yhteiskunnalle miljoonien tappiot.

    Poliitikot eivät ole palkkaansa ansainnut, rahanvalta on muutettava kansanvallaksi.
    Nuoret töihin verottomalla päivärahalla ja pois perusturvasta, kyllä yrittäjä antaa perusturvaa kunhan se voidaan tehdä järkevällä tavalla.

    Äänestä

  • ei järjestetä kirjoitti:

    Siis typerän politiikan ansiosta mikään ei kannata.
    Ymmärrän senkin että yhteiskunta tarvitsee veroja, mutta veroista suurin osa katoaa johonkin mustaan aukkoon, sitä voisi verrat vaikka Kaikkosen kaivoon, oliko niitä mappeja jo noin 6500 kpl?
    Siis muutaman sadan tonnin epärehellisyydestä tulee yhteiskunnalle miljoonien tappiot.

    Poliitikot eivät ole palkkaansa ansainnut, rahanvalta on muutettava kansanvallaksi.
    Nuoret töihin verottomalla päivärahalla ja pois perusturvasta, kyllä yrittäjä antaa perusturvaa kunhan se voidaan tehdä järkevällä tavalla.

    Perusturvasta siirrettävä nuoria yrittäjien perusturvan puolelle töihin sopivalla päivärahalla.
    Perusturvasta siirrettävä nuoria julkisenalan perusturvan puolelle töihin sopivalla ruokarahalla.
    Julkiselle alalle oppimaan tehottomuutta silloin riittänee ruokaraha, kun sekin kuitenkin kustannetaan niistä riittämättömistä verorahoista.

    Molemmissa tapauksessa kun nuori saa tilipussin verottomana, alkaa hän kuitenkin maksamaan arvonlisäveroa, kiinteistöveroa, polttoaineveroa, alkoholiveroa, makeisveroa ja lukuisia muita veroja, se riittäköön tällä hetkellä yhteiskunnan ahneudelle.

    Äänestä

Ettekö voisi puhua MEIDÄN asioista eikä valtakunnan murheista.
On siis käsittämätöntä, että keskustelu menee aina ns politiikkaan.
Kuka siitä on kiinnostunut näillä sivustoilla - ei yksikään.

Lopettakaa heti!

Äänestä
  • Tämä on meidän asiaa, mutta perusuomalaisilla on oikein omat sivut miksi et ole siellä?
    Nuorisoa ei ohjata töihin, vaan annetaan hyvän aineen rappeutua.

    http://api.ning.com/files/upI*qv4Ko5aUrpXSKWQFpzqsSfkVdcVQzU55zDcGTcyxchl6MIe1J3PNs3Ne5JwMZ9epSThbuW4gzd5clUPEleIcoG-rakETajNvISTXXf4_/soinikalja.jpg

    Äänestä

Kyllä tämä nuorison "hoitaminen" oikealla tavalla on täysin unohtunut.
Luomalla työpaikkoja vaikka "päivärahan" turvin luodaan valmiudet tosityöntekemiseen ja siitä hyötyvät kaikki.
On typerää seisottaa/istuttaa järkeviä nuoria tyhjänpantteina ja vaatia "vanhuksia" jatkamaan työsarkaansa lähes seitsemänkymppisiksi.

Verotus vääristää se ei tapahdu enää tulojen ja veronmaksukyvyn mukaan, vaan hyväosaiset ovat päättäneet, että köyhille ei saa jäädä sellaista varallisuutta joilla voisi elää inhimillistä elämää.
Mummo istuu kotona ja kutoo sukkaa, sosiaalinen kanssakäyminen tapahtuu TV:tä tuijottamalla siinä se elämä lipuu hiljalleen ja lehdestä saa lukea kuinka monta euroa pienituloisten ansiot ovat taas nousseet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkevää kirjoitti:

Kannattaa lukea:

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2011/01/25/todellinen-kannustusloukku/

Isokallio on ollut myös verotuksesta sitä mieltä, että ansiotuloja sekä pääomatuloja pitää verottaa samoilla perusteilla, siitä hän kertoi MOT ohjelmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu