Jossain keskustelun tiimellyksessä tuolla alhaalla joku sanoi, että miehen voi vaihtaa, mutta lasta ei ja äitiys on niin ihanaa.
Siis lapsi miehen ja parisuhteen edelle.
Oletteko muut(kin) tätä mieltä?
Itselleni parisuhteemme on niin arvokas ja tärkeä, että se menee lapsen edelle.
Mieheni on elämäni ykkönen ja minä hänen. Lapsi tulee hyvänä kakkosena.
Siis lapsi miehen ja parisuhteen edelle.
Oletteko muut(kin) tätä mieltä?
Itselleni parisuhteemme on niin arvokas ja tärkeä, että se menee lapsen edelle.
Mieheni on elämäni ykkönen ja minä hänen. Lapsi tulee hyvänä kakkosena.
Vastaukset 12
Vanhimmat
koira.
tseh, Mikko, tänne. hyvä poika - menepäs nyt tekemään vanhemmat ylpeiksi ja kukoista sillä aikaa kun minä ja mieheni keskitymme vain toisiimme.
...Anteeksi, oli vain pakko kärjistää, muistutukseksi.
tollasen kuvanhan teksti antaa..!
Valitettavasti toisilla näin!
Meillä ensisijalla on lapsi, tottakai muistamme myös toisiamme päivittäin halauksilla, suukoilla muilla jutuilla mutta kyllähän lapsi ja lapsen tarpeet on se mikä menee kaiken edelle.
Esim. Jos on tilanne jossa minä, mieheni ja lapsi tarvitsemme kaikki uudet kengät, mutta rahat riittää vain yksiin, niin kyllä jätämme omat ostamatta ja ostamme ne myöhemmin, siihen asti kuljemme rikkinäisillä.
Tämä nyt vain oli tällainen vertauskuva jotta ketjun aloittaja ymmärtää pointin.
Kyllä lapsi on aina ykkösenä... Itse olen tosin eronnut, mutta silti avioliitossa ollessani sekä minä että mieheni olimme sitä mieltä että jos valita täytyisi niin lapsi menisi edelle, se on kuitenkin vanhemmistaan riippuvainen. Ehkä asia muuttuu kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja elää omaa elämäänsä, mutta niin kauan lapsen etu on tärkein. Itse elän avoliitossa nykyään ja nykyinen mieheni tietää että lapseni on numero 1. ja hän vasta 2. jos valinta täytyisi tehdä. Ja ymmärtää sen täysin. Onneksi valintaa ei tarvitse tehdä joten pidänkin että molemmat ovat numero 1. eri "lohkoissa". :)
Nyt olisi kyllä kiva olla kärpäsenä katossa katsomassa sinua äitinä lapsellesi. Itselläni on todella hyvä ja kiltti aviomies ja suhde kunnossa mutta siltikin kaksi lastani ovat AINA ykkösenä, lähinnä sydäntäni. Ja samoin on mieheni kohdalla. Ja hyvä niin! En edes haluaisi mennä lasteni edelle mieheni elämässä. Jos olet rakastava vanhempi niin sellaista pyyteetöntä ja lojaalia rakkautta kuin lapseltasi saat,et saa mistään muualta! Et edes ihanalta aviomieheltäsi! Aika hirveää ja surullista että voit ajatella noin! Tämä on minun mielipiteeni.
Mulle parisuhteessa tärkeintä on kumppani -ennenkuin lapsi on hankittuna.
En voisi kuvitellakaan hankkiutuvani paksuksi miehen tietämättä ja sanoa että muru, meitä on pian kolme jonka jälkeen mies häipyy..
TAI jos tulisin oikeasti vahingossa raskaaksi, kuuntelisin kumppanin mielipidettä haluaako hänkin lapsen ja sen kautta päättäisin jatkosta, eli lapsi tulee silloin miehen jälkeen.
Nyt kun ollaan raskaana en voi enää sanoa että mies olisi tärkeämpi kuin syntyvä esikoinen.
En voi sanoa kumpi on tärkeämpi. Molemmat ovat minulle uhtä rakkaita!
Ajattelin heti viestin lähetettyäni että jos nyt kuitenkin menettäisin sekä kumppanini ja tulevan lapsen, surisin silti enemmän miestäni..
Syntymän jälkeen luultavasti surisin lastakin "yhtälailla"??
että parisuhde menee lasten edelle. Vaikka itselläni ei vielä lapsia olekaan. Ilman parisuhdetta ei minulla ole lapsiakaan. Jos parisuhde kariutuisi niin minulla ei tulisi lapsenkaan kanssa elämisestä mitään. Minusta on kamala katsella naisia joilla mies on jäänyt täysin unholaan ja vouhotetaan vain lapsista koko ajan.
Niin, sulla ei olekaan lapsia... Mutta kun sulla on, niin sitten ymmärrät, että mikään ei niiden edelle mene. Ne on kuitenkin arvokkaimmat maailmassa. Sellaisesta mitä ei ole kokenut, ei voi tietää, eli äidinrakkaudesta et tiedä mitään ennenkuin olet sen kokenut. Enpä tiennyt itsekään ennen kuin sain muksun. Se on niin hieno asia, että mitään hienompaa en tiedä. Siltikin parisuhde on tärkeä, enkä ole unohtanut miestäni tai jättänyt huomioimatta, enkä varsinkaan vouhota lapsesta. Kuitenkin lapsi on tärkein.
Kirjoitit: ... Jos parisuhde kariutuisi niin minulla ei tulisi lapsenkaan kanssa elämisestä mitään.
Kysynpä vaan, että mihinkähän sitten lapsesi tällaisessa tapauksessa laittaisit???
On hyvä, ettei sinulla ole lapsia itselläsi!
Toi on just tota rasittavaa vanhempien oman tähden kiillotusta! Olen äiti ja sinä et, joten et voi tietää mikä SUURI rikkaus MINULLA on!!
Kaverini sai esikoisensa ja hän oli NIIN loistava äiti ettei uskonut että lapsettomat osaa vaihtaa vaipat tosta vaan.. tai hyssyttää.. tai ruokkia pullosta..
Mulla on kaksi vanhempaa siskoa ja heillä yhteensä 6 lasta, mutta enhän minä lapsettomana mitään lapsista tiedä.. ehkä kolmen kuukauden kuluttua kun synnytän esikoiseni..
Äidinrakkaus, mitä se on? Rakastat lastasi? Rakastaako lasta kun se on syntynyt vai jo ennen?
Pystyykö empatialla ja sympatialla käsittämään lapsiperheen elämää lapsettomana vai onko se aina järisyttävä kokemus??
Olen aina kuvitellut hetkeä kun lapsi syntyy, oppii nousemaan tuetta, rakastuu ja menee naimisiin? Mutta ei kai lapseton osaa kuvitella, ainakin osa lapsellisista on sitä mieltä..
Mutta mulla on suht. laaja kokemus lapsista, luulen että "tiedän" mitä perhe-elämä on kun meitä on kolme kahden sijaan! ;)
Mietin, että kun jotkut puhuvat miehen vaihtamisesta, ovatko nämä niitä henkilöitä, jotka haluavat lapsen, voipa parisuhde sitten hyvin tai huonosti? Itse haluan lapsia, mutta ehdottamasti hyvään, toimivaan parisuhteeseen.
Välillä kuullostaa, että joillekin tosiaan lapsen saaminen on tärkeintä, kun vauvakuume iskee - miehellä ei niin väliä.
Itse olen ehdottamasti sitä mieltä, että kun parisuhde voi hyvin, myös lapsi voi hyvin.
Toivon siis lapsia ja jos niitä ei ilmaannu, se on tietenkn kova pala. Miestä en kuitenkaan lähde sen vuoksi vaihtamaan.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsella pitää olla molemmat vanhemmat ja jo siinä vaiheessa kun lapsen hankintaa aletaan suunnitella. En voi ymmärtää niitä, jotka naisia jotka hankkivat lapsen 'yksin' tai sillä ajatuksella että isä menee 'vaihtoon' joka tapauksessa. Mielestäni tuollainen ajattelutapa on äärimmäisen itsekäs!! Entäs sitten jos äidille sattuukin jotain ja toisesta vanhemmasta ei ole tietoakaan? Pienestä lapsesta vastuussa oleminen ja hänelle turvallisen elämän(alun) mahdollisuuksien tarjoaminen on haasteellinen tilanne tuoreille vanhemmille, puhumattakaan jos huolehtii yksi kaikesta. Nostan vilpittömästi hattua yksinhuoltajille, jotka tahtomattaan ovat yksin pikkuisensa kanssa.
Siis ensin parisuhde kuntoon ja sitten vasta jälkikasvu suunnitteille.