Eri säännöt rahvaan lapsille kuin paremmalle väelle

Sortojärjestelmää tä

Helsingin Sanomat on valinnut tiukaksi linjakseen pakkoruotsin kannatuksen koko Suomessa.

Hesarin oma vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen ei kuitenkaan oman lapsensa kohdalla noudata muille suomalaisille suosittelemaansa pakkoruotsiperuskoulua, vaan hänen tyttärensä käy Helsingin ranskalaista koulua, jossa osa opetuksesta tapahtuu ranskaksi eikä siellä saa lainkaan pakkoruotsiopetusta.

Pentikäinen on kirjoittanut suurimman osan Helsingin Sanomien pakkoruotsia ylistävistä pääkirjoituksista - ne joissa ei ole nimeä. Mutta tänään Pentikäinen selostaa HS:n pääkirjoituksessa ranskalaisen koulun toimintaa:

"...Tyttäreni käy ensimmäistä luokkaa koulussa, jossa osa opetuksesta on suomeksi ja osa ranskaksi. Päivä alkoi yhteisellä aamunavauksella, jossa isompien oppilaiden teatterikerho esitti ranskankielistä draamaa. Lisäksi kävimme koulun kirjastossa ja ruokatunnilla.

Matematiikkaa harjoiteltiin ranskaksi, jota en osaa. Lähipulpettien poikia huvitti, kun vieras ei osannut tehtävää ollenkaan. Tytär aikoi selvittää pojille, etteivät isän virheet johtuneet laskutaidon puutteesta..."


Eli on eri säännöt rahvaan lapsille kuin paremmalle väelle. Älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon. Rahvas valmistautukoot pakkopalveluun, minun lapseni saakoon tärkeiden kielten taidon...

Pakkoruotsi on suomenkielisen väestön sortojärjestelmä. Sillä estetään suomalaisten työllistyminen ulkomailla ja urakehitys.

11

4232

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -aila

      Myös Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa aloitetaan ruotsin opiskelu 7. luokalla. Aivan kuten muuallakin.

      • se pieni ero

        on VAPAAEHTOISTA - siinä on se pieni ero suomen-suomalaisiin kouluihin.


    • kjjjjjjj

      Viisas mies

      • perätöntä juorua

        Helsingin ranskalais-suomalainen koulu on valtion koulu, josssa noudatetaan ihan tavallista suomalaista tuntijakoa. Erikoisuutena on A1 ranska, jota opettavat syntyperäiset opettajat, samoin, kuin joitakin lukuaineita. Ruotsin opetus alkaa 7. luokalla ja pakollista sekä peruskoulussa, että lukiossa. Eli ei siinä mitään poikkeuksia ole. Aika typerää kirjoitella tänne perättömiä.


      • peräntöntä juorua
        perätöntä juorua kirjoitti:

        Helsingin ranskalais-suomalainen koulu on valtion koulu, josssa noudatetaan ihan tavallista suomalaista tuntijakoa. Erikoisuutena on A1 ranska, jota opettavat syntyperäiset opettajat, samoin, kuin joitakin lukuaineita. Ruotsin opetus alkaa 7. luokalla ja pakollista sekä peruskoulussa, että lukiossa. Eli ei siinä mitään poikkeuksia ole. Aika typerää kirjoitella tänne perättömiä.

        Niin ja tuo heitto rahvaan lapsista. HRSK:n oppilaat tulevat suurimmaksi osaksi ihan tavallisista kodeista. Joukossa on yksinhuoltajaperheitä ja maahanmuuttajia, duunareita ja akateemisia. Kuka tahansa voi pyrittää lapsensa sinne ja paikan saa, jos tenava on edes suht normaali.


    • kokemusx

      Ja suurin osa ei ole...

    • Kokemustaon

      Ranskiksessa on pakkoruotsi, kuten muuallakin. Englanti alkaa viidennellä luokalla, ruotsi seiskalla. Kun oma lapsi aloitti siellä, tuli meille kuudennella luokalla kotiin lappu, että jatkaako lapsi englantia.

      Nykyään englanti on ranskiksessa pakollinen valinnainen. Kun muualla voi ottaa esim. 6 tuntia valinnaisia aineita, voi ranskalaisessa ottaa vain 4 tuntia, sillä enkku vie jokaiselta 2 tuntia valinnaisainekiintiöstä.

      Kertoo jotain Suomesta, että on pakkoruotsi mutta englanti on oli pitkään valinnainen.

    • 1säpappa

      Minä taas ihmettelen mitä ihmettä on tämä pakkosuomi ruotsinkielisissä kouluissa. Pakkosuomi tulee ainakin meilläpäin jo toisella luokalla, englannin saa valita vasta viidennellä. Ruotsinkieliset saavat vieraan kielen opetusta siis vasta kaksi vuotta myöhemmin kuin suomenkieliset. Katsotaanko suomen kielen olevan siis tärkeämpi kuin vaikkapa englanti, koska se on pakollinen ensimmäinen vieras kieli?

      • huono_sulle

        Kuule kun se kunkku otti ja lähti aika kauan sitten. Olisko aika alkaa puhua tämän maan kieltä. Miksi muuten se kunkku ei sinun sukuasi ottanut mukaan... nyt olisit Tukholmassa kenties.... jotain tai esi-isäsi töpeksiä...


      • 1säpappa
        huono_sulle kirjoitti:

        Kuule kun se kunkku otti ja lähti aika kauan sitten. Olisko aika alkaa puhua tämän maan kieltä. Miksi muuten se kunkku ei sinun sukuasi ottanut mukaan... nyt olisit Tukholmassa kenties.... jotain tai esi-isäsi töpeksiä...

        Kyllä mun lapseni osaa suomea ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin suomalainen. Ongelmahan tässä on nyt se, että vieraan kielen – jonkin jota ymmärretään ulkomaillakin – saa valita vasta viidennellä luokalla, ja tämä ainoastaan siksi että lapseni puhuu äidinkielenään sekä ruotsia että suomea.

        Kunkku ei ottanut mun sukuani mukaan minnekään, koska kunkku ei pahemmin Suomessa edes käynyt. Eikä mun suvussani taidettu edes osata ruotsia, sukuni kun on aina ollut suomenkielistä (lapseni äidin suku on sitten eri asia).


      • opex

        "Minä taas ihmettelen mitä ihmettä on tämä pakkosuomi ruotsinkielisissä kouluissa. Pakkosuomi tulee ainakin meilläpäin jo toisella luokalla, englannin saa valita vasta viidennellä. Ruotsinkieliset saavat vieraan kielen opetusta siis vasta kaksi vuotta myöhemmin kuin suomenkieliset. Katsotaanko suomen kielen olevan siis tärkeämpi kuin vaikkapa englanti, koska se on pakollinen ensimmäinen vieras kieli?"

        Et taida ihan ymmärtää..."pakkosuomea" tai "pakkoruotsia" kutsutaan virallisemmin toisiksi kotimaisiksi kieliksi, ei vieraaksi kieleksi. Lapsesi ei siis opiskele ensimmäisenä vieraana kielenä suomea. Lisäksi unohdit näppärästi kertoa, mikä on lapsellasi se oikea ensimmäinen vieras kieli eli A-kieli, jonka opetus alkaa 2. tai 3.luokalla. 5.luokalla alkaa A2-kieli eli valinnainen vieras kieli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1134
    3. 82
      992
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      800
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      601
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      581
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      518
    Aihe