Haluan jaksaa uskoa!

Aijon tehdä jotain sellaista, mitä kaveripiiri, sukulaiset ja opettajat halveksivat; aijon lähteä maailmalle kulkuriksi lukio-opintojeni päätyttyä. Hyvin moni pitää koko ideaa mahdottomana ja hankalana, mutta he vain pelkäävät heittäytyä tuntemattomaan. Oikeastaan moni asia on hyvin yksinkertainen, kun liikkuu sillä asenteella, että haluaa lähteä kokeilemaan onneaan ja uskaltaa heittäytyä uuteen ja tuntemattomaan.
Minusta ei ole perheen perustajaksi, enkä viihdy rutiinien parissa. Joillekin ko. elämäntyyli on juuri se oikea, en siis kritisoi heitä ollenkaan :) Minulle se vain ei sovi.
Haluan kokea ja nähdä kaiken Kiinan vuoristopuroista Portugalin "maailmanloppuun". Rakastan luontoa ja elämää enemmän kuin mitään muuta, ja olen valmis uhraamaan mahdollisuuden parisuhteeseen, uran, rahat ja katon pääni päällä, jos vain pääsen maailmalle vapauteen.
Todella moni pilkkaa suunnitelmiani ihan ilkeyttään, tai siksi, että heidän mielestään minun kuuluisi hankkia koulutus ja ammatti. Onneksi alitajunnassani heikko ääni muistuttaa minua silloin tällöin siitä, että voin valita minkälaisen tulevaisuuden vaan haluan. Vapaus on aina käden ulottuvilla, jos vain on valmis uhraamaan jotain sen saavuttamiseksi. Tällä hetkellä en haluaisi tehdä mitään muuta niin paljon, kuin istua junassa ja piirtää ikkunasta näkyvää maisemaa muistiin pienelle lehtiölle, tai kirjoittaa vihkoon runoja ja mietelmiä myötä- ja vastoinkäymisistä, joita kohtaan elämässäni jossain tuolla.

Voit ihan vapaasti sanoa "kasva aikuiseksi, ja lopeta typerä haaveilu!" Niin, kuka/mikä määrittelee sen, mikä on aikuismaista... Onko aikuisuus normatiivinen käsite? ....Vaiko vain veteen piirretty viiva. Pinnan alta voi löytyä niin paljon kaikkea sellaista, mikä jää kokematta monelta.

Haluan jaksaa uskoa, pitää uskoni siihen, että joku päivä toteutan haaveeni ja tajuan, että "tässä sitä nyt ollaan".
6303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ilmainen rajatiedon perusteos Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi ladattavissa osoitteessa: http://www.enlightenment.fi

Universaali todellinen historia (Lyran-Elohim wars, 1000 yrs wars, metatronic distortion, fallen angelics, dna distortion, stargates, wormholes, E.T's Metatron/YHWH/Thoth/Galactic Federation Deception, 2012 etc.)

EarthRealHistory1Metatronics
EarthRealHistory2Wesadeks
EarthRealHistory3
EarthRealHistory4

Ashayana Deane haastattelu suuresta kuvasta (Universal big picture - final conflict drama)
PROJECT CAMELOT: KERRY CASSIDY INTERVIEWS ASHAYANA DEANE

Osa 1, Osa 2, Osa 3

Ashayana Deane (Kathara) Angelic Realities - The Big Picture

Linkit osoitteessa: http://www.enlightenment.fi

Äänestä
  • Mistäs aattelit rahaa hommata projektias varten?
    Vaikka asuisit veneiden alla, tarvitset silti rahaa ruokaan ja juomaan

    Äänestä

hmm... minusta tuo on aika vastuutonta.

Äänestä
  • Perustele miten on vastuutonta lähteä kiertelemään maailmaa. Vanhat kaverit ja vanhemmat jää taakse mutta jos ei pistä välejä poikki ja ilmoittaa aikeistaan eikä esim jätä omaa uutta perhettä taakseen kun sitä ei ole, niin ei tuossa mitään vastuutonta ole. Kannatan ideaa ja toivotan onnea matkalle :)

    Äänestä

....tämä maailma tarvitsee lisää tuollaisia ihmisiä jotka haluavat elää omilla ehdoillaan!

Äänestä

Hyvä, kun olet löytänyt oman juttusi. Toivotan sulle onnea matkallesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


....., kirjoitti:

Aijon tehdä jotain sellaista, mitä kaveripiiri, sukulaiset ja opettajat halveksivat; aijon lähteä maailmalle kulkuriksi lukio-opintojeni päätyttyä. Hyvin moni pitää koko ideaa mahdottomana ja hankalana, mutta he vain pelkäävät heittäytyä tuntemattomaan. Oikeastaan moni asia on hyvin yksinkertainen, kun liikkuu sillä asenteella, että haluaa lähteä kokeilemaan onneaan ja uskaltaa heittäytyä uuteen ja tuntemattomaan.
Minusta ei ole perheen perustajaksi, enkä viihdy rutiinien parissa. Joillekin ko. elämäntyyli on juuri se oikea, en siis kritisoi heitä ollenkaan :) Minulle se vain ei sovi.
Haluan kokea ja nähdä kaiken Kiinan vuoristopuroista Portugalin "maailmanloppuun". Rakastan luontoa ja elämää enemmän kuin mitään muuta, ja olen valmis uhraamaan mahdollisuuden parisuhteeseen, uran, rahat ja katon pääni päällä, jos vain pääsen maailmalle vapauteen.
Todella moni pilkkaa suunnitelmiani ihan ilkeyttään, tai siksi, että heidän mielestään minun kuuluisi hankkia koulutus ja ammatti. Onneksi alitajunnassani heikko ääni muistuttaa minua silloin tällöin siitä, että voin valita minkälaisen tulevaisuuden vaan haluan. Vapaus on aina käden ulottuvilla, jos vain on valmis uhraamaan jotain sen saavuttamiseksi. Tällä hetkellä en haluaisi tehdä mitään muuta niin paljon, kuin istua junassa ja piirtää ikkunasta näkyvää maisemaa muistiin pienelle lehtiölle, tai kirjoittaa vihkoon runoja ja mietelmiä myötä- ja vastoinkäymisistä, joita kohtaan elämässäni jossain tuolla.

Voit ihan vapaasti sanoa "kasva aikuiseksi, ja lopeta typerä haaveilu!" Niin, kuka/mikä määrittelee sen, mikä on aikuismaista... Onko aikuisuus normatiivinen käsite? ....Vaiko vain veteen piirretty viiva. Pinnan alta voi löytyä niin paljon kaikkea sellaista, mikä jää kokematta monelta.

Haluan jaksaa uskoa, pitää uskoni siihen, että joku päivä toteutan haaveeni ja tajuan, että "tässä sitä nyt ollaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu