Hei! Omistan Itäsiperianlaika nartun 9v. Koira on terve ja käyttäytyy normaalisti mutta huolena on karvanlähtö nyt, keskellä talvea. Koira on aina ollut ulkokoirana ja kestää kovatkin pakkaset ulkosalla. Koirallani on aina ollut karvanlähtö melko aikaisin keväällä kun lumet vielä ovat maassa mutta ei koskaan näin keskellä talvea. Turkin pohjavilla on lähtenyt kokonaan kyljistä ja tilalla on ns. kesäkarvaa ja huolena onkin että ilmojen kymetessä ,se ei riitä suojaamaan tarpeeksi. Olen lueskellut että esimerkiksi hormonitoiminta sekä stressi voivat aiheuttaa karvanlähtöä mutta en ole huomannut mitään muutoksi koiran käytöksessä. Onko kellään samanlaisia kokemuksi ja tulisiko olla huolissaan vai odotella vain karvan kasvua takaisin? Ruoka on pysynyt koralla samana, tulisiko ravintoon lisätä jotain karvan kasvua vahvistavia aineita?
Karvanlähtö
Laika.
1519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
otats en sisälle. Tai hankit sille vähintäänkin kunnollisen loimen, lämminhän koppi pitää olla muutenkin, mutta se pitäisi erikoislämmittää. Omistaja ei aina huomaa koiransa stressiä, hormonihomma voi hyvinkin olla, eikä seaina näy päälle. Syötä lihaista rasvaa, jos paino sallii.