Buddhan viisaudet

Topiikki on tuolla yleisella osastolla ja tyrkkykistalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9621140

Minusta tuli Buddhalainen Thaimaassa. Vaimoni ja hanen sukunsa ovat kaikki Buddhalaisia. Toiset enemman ja toiset vahemman.
Ryhtyminen Buddhalaiseksi oli helppoa minulle. En ole koskaan kristitty ollutkaan. Tappoivat perimatiedon mukaan esisukulaisiani ja loivat turpeeseen. Kovat niilla on riidat jatkuvasti. Olen uutisista nahnyt.

Olen rauhantahtoinen ihminen. Kirkossa olen muutaman kerran kaynyt. Siella syyttivat minua murhamieheksi. Olen tappanut jonkun Jeesuksen jossain Golgatalla. En ole siella elaissani edes kaynyt.
Linnaa ei sentaan annettu, mutta nyrkkia heristettiin ja solvattiin. Sitten siihen ryypattin verta ja syotiin taman Jeesuspolon ruumista. Makaaberia touhua. Minua pelotti.

Minua on aina kirkossa pelottanut se uhoaminen. Kapakassa on turvallisempaa.
5470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ulkomuistista latelen että jo raamatun ensi sivuilla (8-10) luetaan kuinka
Jumala ihmiskunnan luotuaan ei ollut lainkaan tyytyväinen aikaansaannoksiinsa
vaan tuhosi kaikki. Mukana linnut, muut eläväiset sekä kaiken elämän.
Sitten päätti luoda uuden ihmisrodun.
Ei ollut tyytyväinen näihinkään.
Pakkasi Noan arkkiin muutaman hänen lähisukulaisistaan ja yhden parin
kutakin eläinkuntaa. Muut hukutti. Olemmeko sukurutsaisen Noan jälkeläisiä?

Lisäksi on Hän on vakuuttanut etä kostaa isiemme pahat teot kolmanteen tai
neljänteen sukupolveen saakka.

Lisäksi todellakin tapatti oman poikansa.

Onko tämä todellakin rakastava Jumalamme jota meidän tulisi palvoa?

On paljon muitakin uskontoja jotka vaikuttavat ihmisarvoisimmilta.
Buddhismi on varmaankin yksi niistä.... Se kiinnostaa minua mutta en tiedä siitä
oikeastaan yhtään mitään. Pitääkö opiskella? Uskon kuitenkin että siihen uskoon
pitää syntyä omaksuakseen sen täysin. On se niin vierasta matti meikäläiselle.
Toki oikeissa- ja kotititemppeleissään ollessani olen kohtelias ja koetan olla huomaamaton.
Koskaan eivät ole minua torjuneet tai mulkoilleet vieraana farangina....

Pyydänkin tietäväisiä suomalaisia budhisteja kertoilemaan kokemuksistaan sekä
uskoontulostaan ja mistä tietoa saisi painettuna sanana!?

Äänestä
  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Buddhalaisuus

    En ole siihen mitenkaan opiskellut. Se on tullut kylkiaisena vaimoni ja vaimon puoleisen suvun mukana.
    Kaymme aina eri Wateissa. Matka on samalla lomareissu. Watit ovat todella kauniita. Watista ei ajeta ketaan pois.
    Olen nahnyt miten pienella matkabudjetilla olevat yopyvat Watin puistossa. Siella ei kukaan ryosta tai ole mitaan vaaraa nukkua.

    Se ei ole mitaan pakkopullaa ja liturgiaa ja jos mokaat jotain vahan etiketissa kukaan ei naura tai ivaile. Useat vanhemmista thaimaalaisista eivat osaa lukea. Siksi Wateissa on paljon symbolisia kuvia hyvasta ja pahasta ja erityisesti ahneudesta. Ahneutta pidetaan tuhoisana.
    Jotkut Thaimaassa ovat ottaneet siita vain sen osion, joka koskee heidan taloudellista hyotyaan ei Buddhalaisesta. Siita ei pideta.

    Buddhalaisuudessa on parasta. Se on koko aika lasna, mutta siita ei tule stressia ja oikeaoppisuuskiistoja.

    Thaimaan paakaupunki Bangkok on maailman turvallisin metropoli. Kiitos Buddhismin.

    Äänestä

  • bangsaen kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Buddhalaisuus

    Kiitos erittäin ankaran rikoslain.

    Käsittääkseni buddhalisuuteen ei kuulu synnin käsite niin kuin se meidän kristinuskossa mielletään.
    Buddha opettaa ,että on viisaita tekoja ja myös vähemmän viisaita tekoja.

    Thaimaalainen prostituoitu on pääsääntöisesti buddhalainen.

    Mihin vähemmän viisaan teon asteelle heidän toimintansa asettuu buddhalaisen viisauden janalla ?

    Riittääko 'viisastumiseen' esimerkisksi puhdistautuminen temppelissä ?

    p.s. kysymykseni on aivan pyytetön ,vaikkakin hieman ilkikurinen.
    Kunnioitan buddhalisuutta uskontona.

    Äänestä

  • siamsmile kirjoitti:

    Syyllistaminen on ollut ja on tuhoisaa Suomen rehelliselle kansalle. Valtiovalta ja kirkko pitavat sita ylla saadakseen noyralta kansalta heidan korkean elintasonsa, vahalla vaivalla.
    Suomalaiset ovat uhreja. Kaytetaan myos nimea uhrilampaat. Todella haikailematonta on ollut/on paattajien syyllistamisen tarve, jota he tarvitsevat valtansa valineena ja hyvana aseena kansan hallintaan omaksi edukseen.

    Buddhismissa syyllistamista ei ole. Pahuutta halutaan vastustaa vetoamalla ihmisten oikeamielisyyteen ja omatuntoon. Monesti jotain henkiloa paheksutaan, mutta se on enemman hanen oma asiansa tehda muutos. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

    Tarpeeksi kun topeksii, niin suku voi hylata valottomana ja suvulle hapeallisena. Osa suvusta saattaa hadassa auttaa, mutta olet astunut tumman joen toiselle puolelle ja saat odottaa siella uutta elamaasi.
    Uudessa elamassa on sitten tuo nykyinen reppu sovitettava hyvilla teoilla.

    Monet langenneet ovat myohemmin kaantyneet kristinuskoon. Siita oli pitka kirjoitus Thaimaalaisessa sanomalehdessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

bangsaen kirjoitti:

Topiikki on tuolla yleisella osastolla ja tyrkkykistalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9621140

Minusta tuli Buddhalainen Thaimaassa. Vaimoni ja hanen sukunsa ovat kaikki Buddhalaisia. Toiset enemman ja toiset vahemman.
Ryhtyminen Buddhalaiseksi oli helppoa minulle. En ole koskaan kristitty ollutkaan. Tappoivat perimatiedon mukaan esisukulaisiani ja loivat turpeeseen. Kovat niilla on riidat jatkuvasti. Olen uutisista nahnyt.

Olen rauhantahtoinen ihminen. Kirkossa olen muutaman kerran kaynyt. Siella syyttivat minua murhamieheksi. Olen tappanut jonkun Jeesuksen jossain Golgatalla. En ole siella elaissani edes kaynyt.
Linnaa ei sentaan annettu, mutta nyrkkia heristettiin ja solvattiin. Sitten siihen ryypattin verta ja syotiin taman Jeesuspolon ruumista. Makaaberia touhua. Minua pelotti.

Minua on aina kirkossa pelottanut se uhoaminen. Kapakassa on turvallisempaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu