JALOSTUSYKSILÖ

Mitä tarkoittaa, se että kissa on jalostusyksilö?
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että ilkeät ihmiset voi teettää sillä oman mielensä mukaan pentuja tai jos se on uros, sen oletetaan tykästyvän johonkin toiseen jalostusyksilötyttökissaan ja näin saadaan omistajan onneksi ja autuudeksi lisää pieniä kantakirjakissoja, jotka siirtävät jotakin ihmegeeniä eteenpäin.

Äänestä
  • Muu olikin sitten vain katkeraa vuodatusta tai todella yksikantaisen näkökulman tulosta.
    Jalostuskissa on vähän hassu termi, mutta tarkoittanee puhdasrotuista kissaa jolla on kissaliitossa rekisteripaperit SEKÄ sitten nämä perusjutut, terveys ok, ei siis sydänvikaa,knikkejä yms, tarpeeksi tyypikäs olemus jolla tarkoitetaan rotustandardin täyttymistä. Usein kasvattajat miettivät huolellisesti mikä pennuista on jalostuskäyttöön, näyttelykastraatiksi tai lemmikiksi. Harvoin kasvattaja kuitenkaan myy kissaa ilman leikkausvelvoitetta mikäli vikoja löytyy tai yhdistelmä on liian "tavallinen". Ilman kasvattajalupaa jonka saa suomen rotukissayhdistykseltä on turha lähteä omia yhdistelmiä tekemään sillä ilman kasvattaja lupaa pentuja ei saa rekisteriin ja ovat näin kotikissoja, ei todistettavasti jonkin rotuisia. Näin estetään osaltaan pentutehtailua koska yhdistelmiä valvotaan "ylemmällä" tasolla :)
    Toki on niitäkin jotka väittävät rotukissatoiminna olevan pentutehtailua tiedä häntä...kuka on sitten oikeassa.
    Itsellä on sekä maatiainen että rotukissa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


- kirjoitti:

Mitä tarkoittaa, se että kissa on jalostusyksilö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu