Mun ei ollu vielä tarkotus kirjottaa tänne mutta on kyllä viimeaikoina ollu semmosta että pakko... Ei tästä kyllä mitään apuu oo mut ihan sama...
En oikein tiiä mistä alottasin... No, oon aina ollu aika yksinäinen. On mulle yleensä joku kaveri löytyny mutta oon myös tosi epäsosiaalinen enkä sen takia pysty pitämään kaverisuhteita yllä. Alakoulussa mulla oli pari kaverii joitten kanssa olin joskus ihan vapaa-ajallakin (tosi harvoin kuitenkin) mutta yläasteelle mennessä ne sitten jäi kun mentiin eri luokille eikä tullu enää pidettyy yhteyttä... Sen jälkeen en oo vapaa-ajalla kertaakaan tainnu olla kavereiden kanssa. Kaikenlaista tekemistä oon kotona yrittäny keksii mutkun ei oo oikeestaan mitään sosiaalisia suhteita niin elämä tuntuu aika tyhjältä...
Musta tuli siis seiskalla todella yksinäinen. Kyllä mä luokkaan pikkuhiljaa sopeuduin ja sain kavereitakin mutta vapaa-ajat vietin melkein poikkeuksetta kotona. Ei ollu oikeestaan ketään kenen kanssa jutella tai pitää hauskaa...
Mutta sitten. Tapahtu asia jota en ollu ikinä osannu ees kuvitella. Sain yheltä tytöltä tekstiviestin. Olin tietenkin vähän hämmentyny ja ajattelin eka että se oli laittanu sen väärään numeroon. No, eihän se väärä numero ollu ja alettiin siinä alkuhässäköiden jälkeen tutustuu toisiimme. Se vaikutti tosi kivalta ja aloin sitten pikkuhiljaa ihastuu siihen.
Yhtenä päivänä se sitten lopulta myöns että se tykkää musta. Olin niin onnellinen. Olihan se oikeestaan alusta asti selvää että pakko sen on musta tykätä mutta silti, kun se viimeinkin sai sen sanottuu niin... En ees osaa kuvailla miten onnellinen olin. Hymyilytti kyllä monta päivää :)
No, aikaa kului ja kaikki jatku entiseen malliin, tykkäsin siitä koko ajan enemmän ja enemmän. Sitten me lopulta ruvettiin seurustelemaan. En ikinä ennen oo ollu niin onnellinen... Miten ihana sitä oli halailla ja olla sen lähellä... Päästiin kerran nukkumaankin vierekkäin, oli ihanaa :)
No, enhän mä tätä tänne kirjottas jos tarina päättys tähän... Oltiin tunnettu jo puoltoista vuotta. Me oltiin perheen kanssa lomamatkalla. Sitten se vaan yhtenä päivänä lähetti mulle tekstiviestin ja... Siihen loppu ;( Kyllä, se oli jättäny mut tekstiviestillä.
Ei sitä kyynelten määrää... En ollu ikinä itkeny niin paljon kun sillon. Kesken yötä saatoin herätä ja ruveta itkemään... Kaikki ne muistot... Kaikki ne halit ja pusut... Kaikki oli ohi.
Me oltiin tavattu pari päivää ennemmin mutta eihän se sillon voinu mua jättää... Ei, se piti tehä tekstiviestillä. Meillä oli menny mun mielestä ihan hyvin... Olihan meillä riitoja ja kaikkee, mutta aina me niistä selvittiin... Se oli mun seurassa onnellinen, ja niin olin mäkin. Silti sen piti loppuu... ;(
Lopulta se sitten myöns että se oli ihastunu toiseen. Suru alkokin pikkuhiljaa muuttuu vihaks ja tuli sanottuu kaikkee mitä en todellakaan tarkottanu... Ottasin sen kaiken takasin jos vaan voisin...
Myönnän, olin ollu välillä todella ärsyttävä sillon kun seurusteltiin... Tunsin oloni yhä yksinäiseks ja angstasin siitä sille... En osannu arvostaa meidän suhdetta vaikka olin onnellisempi kun koskaan ennen... Purin vaan kaiken pahan olon siihen... Tiiän että se oli väärin, mulla ei vaan ollu ketään muutakaan kelle puhuu... ;(
Mä voisin oikeesti väittää että rakastin sitä vaikka jotkut sanoo että ei tän ikäset voi vielä rakastuu... Mä luulin että sekin rakasti mua, mut voiko rakkaus muka hävitä parin viikon ihastumisen takia? ;(
Siitä on nyt puol vuotta aikaa eikä vieläkään tunnu helpottavan... Joka päivä nään sen koulussa ja tuntuu tosi pahalta... Välillä on tullu jotain tekstattuu sen kanssa mutta kun en pysty olemaan pelkkä kaveri sen kanssa, tykkään siitä ihan liikaa... ;(
Mut pahinta on että välillä se anto merkkejä että se ois alkanu taas tykkäämään musta pikkusen... Mä oisin voinu saada sen takas mutta omaa tyhmyyttäni sain sen vaan vihaamaan mua... Tulin mustasukkaseks jos se puhu jostain muista pojista ja sitten riideltiin... Se vois olla nyt tässä jos en ois ollu niin kusipää sen eron jälkeen... ;(
No, siinä se kai sitten oli... Tuo yksinäisyys ei nyt oikeestaan liittyny tähän mutta ei se ainakaan helpota oloa… Kuten ei myöskään se että koulussakin vittuillaan mulle melkein joka päivä, lähinnä mun ulkonäön takii… En mä niistä välitä mutta ei se kivaakaan oo. Ennen oli ainakin yks henkilö joka aina kehu mua ja sano kuinka söpö sen mielestä olin… ;(
Ei tää kirjottaminen ainakaan helpottanu oloa yhtään... Kattoo nyt jos joku jaksaa tän lukee, mut luulen että tää vaan hukkuu noiden muitten kirjotuksien sekaan... Kysykää kuitenkin jos haluutte tietää lisää tai jotain jäi epäselväks, ihan mielelläni voin vastata...
En oikein tiiä mistä alottasin... No, oon aina ollu aika yksinäinen. On mulle yleensä joku kaveri löytyny mutta oon myös tosi epäsosiaalinen enkä sen takia pysty pitämään kaverisuhteita yllä. Alakoulussa mulla oli pari kaverii joitten kanssa olin joskus ihan vapaa-ajallakin (tosi harvoin kuitenkin) mutta yläasteelle mennessä ne sitten jäi kun mentiin eri luokille eikä tullu enää pidettyy yhteyttä... Sen jälkeen en oo vapaa-ajalla kertaakaan tainnu olla kavereiden kanssa. Kaikenlaista tekemistä oon kotona yrittäny keksii mutkun ei oo oikeestaan mitään sosiaalisia suhteita niin elämä tuntuu aika tyhjältä...
Musta tuli siis seiskalla todella yksinäinen. Kyllä mä luokkaan pikkuhiljaa sopeuduin ja sain kavereitakin mutta vapaa-ajat vietin melkein poikkeuksetta kotona. Ei ollu oikeestaan ketään kenen kanssa jutella tai pitää hauskaa...
Mutta sitten. Tapahtu asia jota en ollu ikinä osannu ees kuvitella. Sain yheltä tytöltä tekstiviestin. Olin tietenkin vähän hämmentyny ja ajattelin eka että se oli laittanu sen väärään numeroon. No, eihän se väärä numero ollu ja alettiin siinä alkuhässäköiden jälkeen tutustuu toisiimme. Se vaikutti tosi kivalta ja aloin sitten pikkuhiljaa ihastuu siihen.
Yhtenä päivänä se sitten lopulta myöns että se tykkää musta. Olin niin onnellinen. Olihan se oikeestaan alusta asti selvää että pakko sen on musta tykätä mutta silti, kun se viimeinkin sai sen sanottuu niin... En ees osaa kuvailla miten onnellinen olin. Hymyilytti kyllä monta päivää :)
No, aikaa kului ja kaikki jatku entiseen malliin, tykkäsin siitä koko ajan enemmän ja enemmän. Sitten me lopulta ruvettiin seurustelemaan. En ikinä ennen oo ollu niin onnellinen... Miten ihana sitä oli halailla ja olla sen lähellä... Päästiin kerran nukkumaankin vierekkäin, oli ihanaa :)
No, enhän mä tätä tänne kirjottas jos tarina päättys tähän... Oltiin tunnettu jo puoltoista vuotta. Me oltiin perheen kanssa lomamatkalla. Sitten se vaan yhtenä päivänä lähetti mulle tekstiviestin ja... Siihen loppu ;( Kyllä, se oli jättäny mut tekstiviestillä.
Ei sitä kyynelten määrää... En ollu ikinä itkeny niin paljon kun sillon. Kesken yötä saatoin herätä ja ruveta itkemään... Kaikki ne muistot... Kaikki ne halit ja pusut... Kaikki oli ohi.
Me oltiin tavattu pari päivää ennemmin mutta eihän se sillon voinu mua jättää... Ei, se piti tehä tekstiviestillä. Meillä oli menny mun mielestä ihan hyvin... Olihan meillä riitoja ja kaikkee, mutta aina me niistä selvittiin... Se oli mun seurassa onnellinen, ja niin olin mäkin. Silti sen piti loppuu... ;(
Lopulta se sitten myöns että se oli ihastunu toiseen. Suru alkokin pikkuhiljaa muuttuu vihaks ja tuli sanottuu kaikkee mitä en todellakaan tarkottanu... Ottasin sen kaiken takasin jos vaan voisin...
Myönnän, olin ollu välillä todella ärsyttävä sillon kun seurusteltiin... Tunsin oloni yhä yksinäiseks ja angstasin siitä sille... En osannu arvostaa meidän suhdetta vaikka olin onnellisempi kun koskaan ennen... Purin vaan kaiken pahan olon siihen... Tiiän että se oli väärin, mulla ei vaan ollu ketään muutakaan kelle puhuu... ;(
Mä voisin oikeesti väittää että rakastin sitä vaikka jotkut sanoo että ei tän ikäset voi vielä rakastuu... Mä luulin että sekin rakasti mua, mut voiko rakkaus muka hävitä parin viikon ihastumisen takia? ;(
Siitä on nyt puol vuotta aikaa eikä vieläkään tunnu helpottavan... Joka päivä nään sen koulussa ja tuntuu tosi pahalta... Välillä on tullu jotain tekstattuu sen kanssa mutta kun en pysty olemaan pelkkä kaveri sen kanssa, tykkään siitä ihan liikaa... ;(
Mut pahinta on että välillä se anto merkkejä että se ois alkanu taas tykkäämään musta pikkusen... Mä oisin voinu saada sen takas mutta omaa tyhmyyttäni sain sen vaan vihaamaan mua... Tulin mustasukkaseks jos se puhu jostain muista pojista ja sitten riideltiin... Se vois olla nyt tässä jos en ois ollu niin kusipää sen eron jälkeen... ;(
No, siinä se kai sitten oli... Tuo yksinäisyys ei nyt oikeestaan liittyny tähän mutta ei se ainakaan helpota oloa… Kuten ei myöskään se että koulussakin vittuillaan mulle melkein joka päivä, lähinnä mun ulkonäön takii… En mä niistä välitä mutta ei se kivaakaan oo. Ennen oli ainakin yks henkilö joka aina kehu mua ja sano kuinka söpö sen mielestä olin… ;(
Ei tää kirjottaminen ainakaan helpottanu oloa yhtään... Kattoo nyt jos joku jaksaa tän lukee, mut luulen että tää vaan hukkuu noiden muitten kirjotuksien sekaan... Kysykää kuitenkin jos haluutte tietää lisää tai jotain jäi epäselväks, ihan mielelläni voin vastata...
Vastaukset 16
Vanhimmat
nii minkä ikäne oot? :o ku luin tota tekstii ni tuli vähä sellane olo et sun tyttöystävä oli sulle "tavara" koska sanot et SE teki sitä ja SE teki tätä :/ mut en sit tiiä.. tuntuu vähä silt et ku oot ollu yksinäine ni sit ku joku huomiois sua ni sun oli pakko heti mennä sille selittää kaikki, tietenki se helpottaa jos ei oo kenellekkää voinu enne puhuu mut kyl sä säikäyttää tytöt pois. :(
vähä vaikee tilanne.. aattelin nyt kuitenki vastata ku kerra ton jutun luin:) kerro itestäs minkä näköne oot et kui sun ulkonäköö haukutaa? voin ite kertoo et mul on kyl muutama tosi hyvä ystävä, mut en oo ikinä seurustellu:) sun kannattais ottaa toi suhde hyvänä kokemuksena ja ruveta kattoo elämäs eteenpäi! :D tyttöi ja poikii tulee ja menee, eiks se nii menny ;) tsemppiä!
Joo arvasinkin että noin pitkää juttuu kirjottaessa jää aika paljonkin juttuja pois... Oon siis 15.
"ku luin tota tekstii ni tuli vähä sellane olo et sun tyttöystävä oli sulle "tavara" koska sanot et SE teki sitä ja SE teki tätä :/"
Öö siis en nyt oo ihan varma tajusinko mutta tuo on kyllä ihan puhekielellinen juttu... En mä kenestäkään muustakaan puhu "hän" jos sitä tarkotit... Oon vaan tottunu puhumaan tuolleen, se tyttö ei todellakaan ollu mulle mikään tavara...
"tuntuu vähä silt et ku oot ollu yksinäine ni sit ku joku huomiois sua ni sun oli pakko heti mennä sille selittää kaikki"
Joo no siis... Mä oon miettiny että ennen kun ees tiesin siitä niin ei mua sillon haitannu vaikka mulla ei oikeestaan elämää ollukaan... Mut sitten kun tutustuttiin niin rupesin varmaan liikaa vertaamaan omaa elämääni sen elämään vaikka se ihan erilainen onkin ja sen takii rupesin tuntemaan elämäni aika mitättömäks... Mut meni kyllä aika pitkään ennen kun uskalsin sille ekan kerran sanoo millasta mun elämä on...
"kerro itestäs minkä näköne oot et kui sun ulkonäköö haukutaa?"
No siis en mä muuten oo yhtään ruma mut hiuksista jaksetaan aina jotain sanoo... Pitkähiuksisista pojista ei vaan oikein tykätä =(
"sun kannattais ottaa toi suhde hyvänä kokemuksena ja ruveta kattoo elämäs eteenpäi!"
Mutkun itse asiassa se ei kovin hyvä kokemus ees ollu... En mie ois halunnu ensisuudelmaa sellasen ihmisen kanssa joka noin vaan jättää mut jonkun toisen pojan takii... ;(
"tyttöi ja poikii tulee ja menee, eiks se nii menny ;)"
Ei... En mä haluu olla sellanen jolla tytöt vaan tulee ja menee, haluun seurustella vaan sellasen ihmisen kanssa jota oikeesti rakastan ja josta välitän ;(
Joo mut kiitti kuitenkin kun vastasit... Kirjottelen tähän nyt vielä jotakin mitä oli tuosta alkuperäisestä tekstistä unohtunu.
Eli mä oon kuitenkin ihan hyvä koulussa joten siihen tää asia ei oo vielä hirveesti vaikuttanu... Paitsi välillä kun yrittää lukee kokeeseen niin ei pysty yhtään keskittymään kun rupee vaan ajattelemaan sitä tyttöö ;(
Sitten että oon aika usein surullinen koulussa ja sen takii alan pikkusen erkaantumaan muusta luokasta... Mua pidetään siellä ihan hauskana tyyppinä ja mielellään ne ottaa mut juttuihin mukaan, mut yleensä oon silti yksin kun ei surullisena huvita mitään läppää heittää... Eikä vaan pysty olemaan ilonen ;(
Ja sitten kun meen kotiin niin siellä pitää heti ruveta esittämään ilosta että vanhemmat ei arvais mitään... Ne taitaakin olla ainoita ihmisiä jotka musta vielä välittää mut en silti haluu puhuu niille tästä. Enkä kenellekään muullekaan. Kyllä me iskän kanssa sillon puhuttiin kun erottiin sen tytön kanssa, mut ei se auttanu kun väliaikasesti... Kohta kaikki oli taas samalla tavalla.
Niin sitten piti vielä sanoo että viihyn siis tosi hyvin koulussa, se kun on ainut paikka missä oon yhteydessä kavereihin. Mut ens vuonna on lukioon meno, luokka hajoaa ja mä oon taas ihan yksin...
Ymmärrän tuon tuskan. Kun ei ole muita kelle puhua, ja tyttöystävä on ainoa, jolle voit puhua kaikesta, siinä voi hänelle sanoa kaikki, hyvät ja huonot asiat. Ja kun juttu on ohi, tuntuu, että ainoa joka ymmärsi sinua, on lähtenyt. Eikä jäljelle jää käteen muuta kuin pelkät muistot. Rakastuminen on ihanaa, tiedän sen, ja kun menettää rakkaan, tuntuu kuin koko maailma työntyisi sinua vastaan. Mutta tässä vaiheessa elämää, kun olet niin nuori, ei kannata vaipua liian alas. Kaikki on varmasti sanoneet sinulle että: " Kyllä noita tyttöjä tulee vielä!", jolloin ajattelet, että mitä hän siitä tietää! Mutta vaikka tässä vaiheessa se on vaikea uskoa, niin se on ihan taivaan tosi. Tyttöystäväsi oli todella ilkeä, kun jätti sinut tekstiviestillä. Se on ilkein tapa, mitä olen koskaan kuullut. Ihminen, joka jättää toisen, pitää arvostaa asioita, mitä pari on kokenut keskenään, ja keskustella asioista ihan face to face. Siinä myös ymmärrän sinua, että tuntuu todella pahalta! Ja nämä kiusaajat koulussa... He ovat suuri runkkuja, joilla ei ole omaa elämää ja he esittävät kavereiden seurassa niin kovia, että on pakko esittää coolia haukkumalla muita. Se tuntuu pahalta, vaikka yrittäisi olla välittämättä. Ja jos kiusaaminen menee pahemmaksi ja he alkavat lyödä tai muuta pahaa, kannattaa kertoa VÄLITTÖMÄSTI opettajalle, vaikka se tuntuisikin tyhmältä. Minulla ainakin silloin ylä-asteella kiusaamiseen auttoi juuri tuo kertominen. Se ei ole vasikointia, vaan osoitat sillä, että et jaksa tuollaista pelleilyä ja ala-aste meininkiä. Ja jos nyt tuntuu, että et pysty olla ex-tyttöystäväsi kaveri, niin se on kanssa ihan hyvä, koska voit vapauttaa tunteesi häntä kohtaa hiljaa hitain askelin. Löydät varmasti tulevaisuudessa jonkun mahtavan, upean tytön, jonka kanssa vielä katsot maailmaa, lupaan sen! Olet vielä nuori miehen alku, joten nyt kannattaa pitää reipas mieli ja pidä ihmeessä yhteyttä muihin ystäviin ja tietenkin perheeseesi! He rakastavat sinua, vaikka mitä tekisit :) Ja lukioon menoa ei kannata hermoilla, siellä juuri voit vapautua paremmin ja löydät niitä uusia ystäviä, ja ehkä löydät tytönkin, jonka kanssa on todella mukavaa ja ihanaa :) Ja vielä pitkähiuksisista pojista... Minulla on MONIA tyttökavereita, jotka juuri haluaisivat pitkähiuksisen rokkarin ;) Älä heitä toivoa pois yhden tytön takia, jolla ei ole sydäntä ja on ilkeä sinulle. Hän ei ole eikä koskaan ole ollutkaan sinun arvoisesi. Toivon sinulle kaikkea hyvää
Kiitos viestistä! Täytyy kyllä sanoa että ihan nappiin meni tuo mitä sanoit :) Ja ei tuo kiusaaminen nyt oikeesti kovin pahaa oo, kaikillehan sitä joskus huudellaan...
"jos nyt tuntuu, että et pysty olla ex-tyttöystäväsi kaveri"
Tekstattiin tuossa jonkun aikaa sitten ja ajauduttiin riitoihin kun se kerto mulle pari asiaa... =/ Tuntuu että se on muuttunu tänä aikana hirveesti, ei se oo enää se tyttö keneen mä rakastuin... Tosin tiiän että se osaa vielä olla se sama ihana tyttö jos se vaan haluu, mut mikspä se mulle ihana ois... :(
"Löydät varmasti tulevaisuudessa jonkun mahtavan, upean tytön, jonka kanssa vielä katsot maailmaa, lupaan sen!"
No, saa nähdä... On kyllä tullu aika paljon mietittyy että ehkä se tyttö ei just se oikee ollukaan, mut silti sitä on vaan niin vaikee unohtaa...
"Ja lukioon menoa ei kannata hermoilla, siellä juuri voit vapautua paremmin ja löydät niitä uusia ystäviä"
Niin no just se vähän pelottaakin kun oon niin ujo että jos entä jos en löydäkään ketään kavereita ja jään ulkopuoliseks kun en uskalla mennä puhumaan kellekään... Mut onhan siihen vielä puol vuotta aikaa niin pitää vielä yrittää nauttii näistä viimesistä hetkistä peruskoulussa...
"Minulla on MONIA tyttökavereita, jotka juuri haluaisivat pitkähiuksisen rokkarin ;)"
Kiva kuulla, tuntuu vaan että sellaset on aika harvassa... =/
Posiitivisella asenteella eteenpäin :) Tai selitä kaikki sit suoraa sille ja sano et oon todella pahoillani ja muista ekaks kysyy et seukkaako se jos et tiedä ;)
Kiitti kun nostit tän... Luulin jo ettei kukaan enää vastaa ja tää hukkuu tuonne muitten keskusteluitten sekaan :( Mut aika hyvään paikkaan osasit vastaukses ajottaa, oon tän viikon yrittäny "pakottaa" itteni olemaan ilosella päällä mutta tänään kun näin exän niin tuli kyllä hirvee ikävä... Joten kiitos kun vastasit, tuli ees vähän parempi mieli :)
Joo ja siis on kyllä lopullisesti pilannu kaiken, ei se musta rupee enää tykkäämään vaikka mitä sille selittäsin ja pyytelisin anteeks... Oon niin monta kertaa saanu sen suuttumaan mulle ja joutunu pyytämään anteeks että ei sillä oo enää mitään merkitystä ;( Ja muutenkin se tykkää toisesta... Ei se taida vielä sen kanssa seurustella mut varmaan kohta rupee seurustelemaan...
Ja sitten vielä sellanen juttu että tuo positiivisuus ei kyllä oikein kuulu mun luonteeseen... Joo mut toivottavasti saisin lisää vastauksia, kyllä näistä jotan apuu on :)
Mun ei ollu tarkotus ite tätä ruveta nostelemaan mutta tää on pakko kirjottaa tänne... Eli kun se muutama viikko sitten seurusteli yhen tyypin kanssa... Niin eilen se kerto että sillä meni neitsyys sen kanssa... Että kiva. En ymmärrä miks se tuollasta mulle kertoo, eikö se tajuu että tykkään siitä vielä?? Joo mut outoo kyllä, en itkeny yhtään. En vaikka yleensä rupeen tosi herkästi tuollasista asioista itkemään... En sitten tiiä onko se hyvä vai huono asia. Mut hirveen pahalta tuntuu kun vaan ajatteleekin mitä ne teki...
mul tuli tuosta kommentistas mieleen että se haluaa että oot siitä mustasukkanen, taikka sit se vaan luottaa suhun ja halus siks kertoa sulle sen =) mut hei tsemppiä paljon sulle, ja oo oikeesti positiivinen, mieti aina positiivisiä asioita =) ja oon varma että aika parantaa sutkin.. mäki tykkäsin mun luokkalaisesta.. tykkäsin 2vuotta ja meil oli juttuakin ja nähtiin paljon.. mut se oli myös mulle ilkeä.. nyt en oo sen kans missään väleis.. ja oon paljon ilosempi.. vaikka kaipaan tosi paljon omaa kultaa jonka kaikkaan voin mennä ;( -16v tyttö, vantaalta =)
ja jos haluat niin me kyllä voidaan tutustua ja muhun voit luottaa ^^ haluan et ihmisil ois kaikki hyvin, tykkään auttaa ihmisiä :p
Joo no en usko että se haluis mun olevan siitä mustasukkanen, ei kai se vaan tajunnu että tykkään siitä vieläkin... Kun ei se nyt näytä ollenkaan ymmärtävän mitä se on tehny... No joo mut kyllä tää kaikki näyttäs vähän parempaan suuntaan olevan menossa =) Välillä tosin tulee sellanen kaipuu siitä kun oli joku tässä vierellä jota halailla ja pitää hyvänä... =( Tosin en oo varma että onko mulla enää sitä ite henkilöä ikävä vai onko tää pelkkää läheisyyden kaipuuta...
Joo mut kiitti kun kommentoit. Mut en oikein tuosta juttuseurasta tiiä... En oo mikään kovin puhelias tyyppi ja muutenkin... =/
ymmärrän, mut jos haluat ni pistä viestiä ^^
oo mulla oli melkein samanlainen juttu. tosin ite oon tyttö ja vähän just tälläinen syrjäytynyt.... kyl mul tarpeeksi kavereita on, mutta olen aika ujo ja varsinkin tommoisissa rakkaus jutuissa. Tapasin melkeimpä sattumalta yhen jätkän ja siitä se lähti, parissa päivässä olin ihastunut siihen ihan täysillä. No parisen kuukautta me oltiin yhes, ja mä olin jo ihan varma, että tästä se jatkuu!
No eihän se siitä sit jatkunutkaan. Tyyppi oli löytänyt jonkun toisen, ja jätti mut noin vaan. Tyyppi oli kumminkin mun ensirakkaus, niin kyllä se sattui ja sattuu edelleen kun se meni tollein tekemään. Tuntuu kun koko se aika hän olisi vaan esittänyt mulle jotain ja samalla kattellut muita. :/
Kiva että en oo ainut... Mitenkäs pitkä aika tuosta on kun se jätti sut?
Itelläki tällä hetkellä vähän vaikeeta kanssa... Voin sanoo että elämä opettaa. Vaikka saman ikänen oon ku sä niin kaikkee oon kohdannu ja niistä on selvitty. Vaikeet asiat kasvattaa sua ja kehittää sua poistiivisemmalle asenteelle. Itellä onneks on kavereita ja yks oikein hyväk ikaveri jolle voi puhua mistä vaan, niin kyllä tulee tukee. Mut jaksamisia sinne, jos viel tarviit :)
Mä ainakin tykkään pitkähiuksisista pojista : ) Kamalaa kun monet leikkaa painostuksen takia.
Eikä ole kyl helppoo ollu mullakaan. En oikein sovi "massaan" ja oon muutenkin erilainen kuin muut. Yksinäisyys on mullekin liian tuttu asia : ( On niin vaikeeta tutustuu uusiin ihmisiin. Ysiluokka oli mulle just sitä vaikeinta aikaa.
Monesta olen myös tykännyt, mutta : ( aika toivotonta. Lukiossa saat silti varmasti olla rauhassa ja mä oon ainakin vasta sieltä saanu ne hyvät ystävät. Jaksamista
Niinpä, nimenomaan rauhassa... Joo mut se on sen ajan murhe. Kiva että tykkäät pitkähiuksisista pojista, tuntuu vaan että teitä on aika harvassa... Onhan muakin painostettu (ja paljon) leikkaamaan hiukset mutta en todellakaan oo aikeissa leikata :D En ymmärrä niitä jotka muuttuu muiden ihmisten takii... Hyvä kun säkään et ilmeisesti oo mikään "massatyyppi", se on vaan hyvä jos erottuu massasta =)