USB levysoitin

Jos ostan soittimen uutena, siis USB- vinyylisoittimen, tallennan 1 metriä hyllyssäni olevat levyt ja myyn sen pois tai heitän vesilintua sillä.

On hyödytön minulle sen jälkeen ja jollakin muullakin voi olla samoin ja voi myydä minulle kun on omat vinyylit tallentanut nykyaikaiseen muotoon.

Noin ajattelen asiassa.

jari

jarlau kirjoitti:

Jos ostan soittimen uutena, siis USB- vinyylisoittimen, tallennan 1 metriä hyllyssäni olevat levyt ja myyn sen pois tai heitän vesilintua sillä.

On hyödytön minulle sen jälkeen ja jollakin muullakin voi olla samoin ja voi myydä minulle kun on omat vinyylit tallentanut nykyaikaiseen muotoon.

Noin ajattelen asiassa.

jari

Lue lisää

"Noin ajattelen asiassa."

Sinulle ei ole selvästikään auennut vinyylimiesten ajatusmaailma.

Vinyylisti kirjoitti:

"Noin ajattelen asiassa."

Sinulle ei ole selvästikään auennut vinyylimiesten ajatusmaailma.

Heh, jep,

Vinyylihommat ovat varmasti toki harrastus.

Minulla on 1 metri ajattomia vinyylejä. Siivosin niitä kuitenkin nuoruuteni sellaisista levyistä joiden katsoin jollakin tavalla olevan arvottomia tai rieneevia jopa, olihan sen ajan musiikki usein mm. Alice Cooper tms joku sellainen että en toivo rienattavan pyhiä arvoja kuitenkaan.

Juice oli juuri kuollut ja pyysin vitosta yhdestä Juicen älppäristä.
Myyjä antoi minulle 40 euroa vaikka olisi saanut sen vitosella.

Seuraavista sain noin 10 euroa ja 5 euroa ja puolet koko kasasta sitten jouduin lahjoittamaan.

Satanen kertyi kuitenkin.

Minusta vinyylin äänenlaatu on pehmeä ja voittamaton kun levy on kunnossa.
Tein niin että äänitin C-kasetille kaikki vinyylit siis kuunneltavaksi. Pehmeni ääni entisestään.

Vuonna 77 17 vuotiaana menin työhön ja ostin kaupungin komeimmat stereot. Ne maksoivat silloin 10 000 markkaa ha maksoin bensamyyjän (letkunjatkon) palkasta niitä 3,5 vuotta osamaksulla.
Ovat minulla vieläkin ja otimivat, ja niillä niin suuri tunnearvo etten ole malttanut niitä vaihtaa kun kerran toimivat, ja äänenlaatu hyvä, mutta nyt olen henkisesti valmistautunut luopumaan niistä.

Nuoruuden ystäväni olisi maksanut levyistä puolet enemmän sanoi jälkeenpäin.

Minä olen kaikenlaisesta musiikista innostunut kuuntelemaan ja soitan ja laulan itse myös.

Sanoisin että nuoruuteni kaksi laulua olivat minulle rakkaimmat: Tässä ne tulevat;

- Dawid Bowie. "The man who sold the word" ja
The Moody Blues: "Night in white satin"

En ymmärtänyt enlantia sanaakaan ja sanomalal ei ollut merkitystä. Ihan noiden melodia ja solistin esitys tekväti niistä minulle rakkaimmat. Kuuntele netistä.

Mies joka myös maailman ja valkoinen/vaalea satiiniyö. Kai niissä sanomaa on.

Hankin kielitaitoa vasta nyt ja joskus 10 vuoden kuluttua kun laulan ja soitan voin lauleskella teini-iän biisejä.

Sinatra ei ollut minun heiniäni eikä Beatles eikä Elvis. Olisi pitänyt olla 5 vuotta vanhempi.

Kuitenkin Sinatran "My Way" on mielestäni iskelmämusiikin, siis iskelmän, ei rokin- siis iskelmämusiikin maailmanhistorian kruunuesitys. Kuuntele netistä You Tube kun hän laulaa sen 58 vuotiaana ison sinfoniaorkesterin kanssa vuonna 1974.

Paljon on kauniita lauluja, mutta täytyy sanoa että nuo 3 eivät jätä minua koskaan.

Olen itse laulanut kotiharrastuksena iskelmää vuosikymmenien varrelta ja hengellistä.
Rakkaimpia ovat aina jotkut päällä ja sitten jäävät.

Haluan venyä joskus noissa lauluissa monen muun laulun kanssa sitten paappana kun/ja on kielitaito kohdallaan.

Myös Johnny Cash kuuluu varmaan niihin joita laulan paappana sitten kun ensin opin kielen.

En uskonut kun lehdessä oli ilmoutus että Dawid Bowie Seinäjoen Sorsanpesässä 1980 luvulla ja asuin 20 kilometrn päässä. En muista mikä syy esti mennä katsomaan.
Toivon joskus kuulla livenä "The man who sold the the world" ja laulan myös itse.
Pitää hankkia nuotti.

jari

jarlau kirjoitti:

Heh, jep,

Vinyylihommat ovat varmasti toki harrastus.

Minulla on 1 metri ajattomia vinyylejä. Siivosin niitä kuitenkin nuoruuteni sellaisista levyistä joiden katsoin jollakin tavalla olevan arvottomia tai rieneevia jopa, olihan sen ajan musiikki usein mm. Alice Cooper tms joku sellainen että en toivo rienattavan pyhiä arvoja kuitenkaan.

Juice oli juuri kuollut ja pyysin vitosta yhdestä Juicen älppäristä.
Myyjä antoi minulle 40 euroa vaikka olisi saanut sen vitosella.

Seuraavista sain noin 10 euroa ja 5 euroa ja puolet koko kasasta sitten jouduin lahjoittamaan.

Satanen kertyi kuitenkin.

Minusta vinyylin äänenlaatu on pehmeä ja voittamaton kun levy on kunnossa.
Tein niin että äänitin C-kasetille kaikki vinyylit siis kuunneltavaksi. Pehmeni ääni entisestään.

Vuonna 77 17 vuotiaana menin työhön ja ostin kaupungin komeimmat stereot. Ne maksoivat silloin 10 000 markkaa ha maksoin bensamyyjän (letkunjatkon) palkasta niitä 3,5 vuotta osamaksulla.
Ovat minulla vieläkin ja otimivat, ja niillä niin suuri tunnearvo etten ole malttanut niitä vaihtaa kun kerran toimivat, ja äänenlaatu hyvä, mutta nyt olen henkisesti valmistautunut luopumaan niistä.

Nuoruuden ystäväni olisi maksanut levyistä puolet enemmän sanoi jälkeenpäin.

Minä olen kaikenlaisesta musiikista innostunut kuuntelemaan ja soitan ja laulan itse myös.

Sanoisin että nuoruuteni kaksi laulua olivat minulle rakkaimmat: Tässä ne tulevat;

- Dawid Bowie. "The man who sold the word" ja
The Moody Blues: "Night in white satin"

En ymmärtänyt enlantia sanaakaan ja sanomalal ei ollut merkitystä. Ihan noiden melodia ja solistin esitys tekväti niistä minulle rakkaimmat. Kuuntele netistä.

Mies joka myös maailman ja valkoinen/vaalea satiiniyö. Kai niissä sanomaa on.

Hankin kielitaitoa vasta nyt ja joskus 10 vuoden kuluttua kun laulan ja soitan voin lauleskella teini-iän biisejä.

Sinatra ei ollut minun heiniäni eikä Beatles eikä Elvis. Olisi pitänyt olla 5 vuotta vanhempi.

Kuitenkin Sinatran "My Way" on mielestäni iskelmämusiikin, siis iskelmän, ei rokin- siis iskelmämusiikin maailmanhistorian kruunuesitys. Kuuntele netistä You Tube kun hän laulaa sen 58 vuotiaana ison sinfoniaorkesterin kanssa vuonna 1974.

Paljon on kauniita lauluja, mutta täytyy sanoa että nuo 3 eivät jätä minua koskaan.

Olen itse laulanut kotiharrastuksena iskelmää vuosikymmenien varrelta ja hengellistä.
Rakkaimpia ovat aina jotkut päällä ja sitten jäävät.

Haluan venyä joskus noissa lauluissa monen muun laulun kanssa sitten paappana kun/ja on kielitaito kohdallaan.

Myös Johnny Cash kuuluu varmaan niihin joita laulan paappana sitten kun ensin opin kielen.

En uskonut kun lehdessä oli ilmoutus että Dawid Bowie Seinäjoen Sorsanpesässä 1980 luvulla ja asuin 20 kilometrn päässä. En muista mikä syy esti mennä katsomaan.
Toivon joskus kuulla livenä "The man who sold the the world" ja laulan myös itse.
Pitää hankkia nuotti.

jari

Lue lisää

Selvästi sentään ymmärrät meitä.

Tuli ihan tippa silmään tuosta Sorsanpesä-maininnastasi.
Olin siellä konsertin jälkeisen yön.
Ei nukuttanut.

Vinyylisti kirjoitti:

Selvästi sentään ymmärrät meitä.

Tuli ihan tippa silmään tuosta Sorsanpesä-maininnastasi.
Olin siellä konsertin jälkeisen yön.
Ei nukuttanut.

Vai niin.

Ettet ollut konsertissa, mutta seuraavan yön.

Oli minun yöpymispaikkani usein myös 80 luvun alussa ihan reissuhommissa, en silloin asunut 20 km päässä, vaan noin 100 km. En voinut ajaa kotiin aina kun matka jatkui.

Kyllä Bowie on Helsingisä käynyt, mutta olen aina virrastanut isoja massajuttuja, linja-autoissa sentään vessat on.

Kerran tulin Mallorcalta joskun 70 luvun lopussa ja en koskaan unohda miten tuskallinen kotimatka oli linja-autossa jossa ei vessaa. Olut maistui, mutta ei siellä etelässä itseään juovuksiin koskaan saanut, ja vaikka olisin kaatanut aamusta iltaan olutta en minä oluesta humalaan tullut enkä viinastakaan, en pystynyt juomaan niin paljon.

En ole sen jälkeen mennyt linja-autoon, mutta tänään toista, on vessat.

MInä en ole innokas matkustelija, polkupyörällä olen tehnyt lomamatkat, mutta nyt uupumuksen myötä meni matkapyöräilykunto ja pitää alkaa alusta. Menee jokunen vuosi kesät siis joka päivä aamusta iltaan polkea.
Olen ajatellut että noin 60 vuotiaana voisin kiertää Suomen jos innostus jatkuu.
Kunto laski nyt tilapäisesti, mutta jospa kesät joka päivä 100-130 km, niin siinä se on taas.

jari

jarlau kirjoitti:

Vai niin.

Ettet ollut konsertissa, mutta seuraavan yön.

Oli minun yöpymispaikkani usein myös 80 luvun alussa ihan reissuhommissa, en silloin asunut 20 km päässä, vaan noin 100 km. En voinut ajaa kotiin aina kun matka jatkui.

Kyllä Bowie on Helsingisä käynyt, mutta olen aina virrastanut isoja massajuttuja, linja-autoissa sentään vessat on.

Kerran tulin Mallorcalta joskun 70 luvun lopussa ja en koskaan unohda miten tuskallinen kotimatka oli linja-autossa jossa ei vessaa. Olut maistui, mutta ei siellä etelässä itseään juovuksiin koskaan saanut, ja vaikka olisin kaatanut aamusta iltaan olutta en minä oluesta humalaan tullut enkä viinastakaan, en pystynyt juomaan niin paljon.

En ole sen jälkeen mennyt linja-autoon, mutta tänään toista, on vessat.

MInä en ole innokas matkustelija, polkupyörällä olen tehnyt lomamatkat, mutta nyt uupumuksen myötä meni matkapyöräilykunto ja pitää alkaa alusta. Menee jokunen vuosi kesät siis joka päivä aamusta iltaan polkea.
Olen ajatellut että noin 60 vuotiaana voisin kiertää Suomen jos innostus jatkuu.
Kunto laski nyt tilapäisesti, mutta jospa kesät joka päivä 100-130 km, niin siinä se on taas.

jari

Lue lisää

kuten Juha Watt laulussa

"Olin minä konsertissakin, kertoo muut".

Se oli sitä nuoruusaikaa...huoh...

jarlau kirjoitti:

Heh, jep,

Vinyylihommat ovat varmasti toki harrastus.

Minulla on 1 metri ajattomia vinyylejä. Siivosin niitä kuitenkin nuoruuteni sellaisista levyistä joiden katsoin jollakin tavalla olevan arvottomia tai rieneevia jopa, olihan sen ajan musiikki usein mm. Alice Cooper tms joku sellainen että en toivo rienattavan pyhiä arvoja kuitenkaan.

Juice oli juuri kuollut ja pyysin vitosta yhdestä Juicen älppäristä.
Myyjä antoi minulle 40 euroa vaikka olisi saanut sen vitosella.

Seuraavista sain noin 10 euroa ja 5 euroa ja puolet koko kasasta sitten jouduin lahjoittamaan.

Satanen kertyi kuitenkin.

Minusta vinyylin äänenlaatu on pehmeä ja voittamaton kun levy on kunnossa.
Tein niin että äänitin C-kasetille kaikki vinyylit siis kuunneltavaksi. Pehmeni ääni entisestään.

Vuonna 77 17 vuotiaana menin työhön ja ostin kaupungin komeimmat stereot. Ne maksoivat silloin 10 000 markkaa ha maksoin bensamyyjän (letkunjatkon) palkasta niitä 3,5 vuotta osamaksulla.
Ovat minulla vieläkin ja otimivat, ja niillä niin suuri tunnearvo etten ole malttanut niitä vaihtaa kun kerran toimivat, ja äänenlaatu hyvä, mutta nyt olen henkisesti valmistautunut luopumaan niistä.

Nuoruuden ystäväni olisi maksanut levyistä puolet enemmän sanoi jälkeenpäin.

Minä olen kaikenlaisesta musiikista innostunut kuuntelemaan ja soitan ja laulan itse myös.

Sanoisin että nuoruuteni kaksi laulua olivat minulle rakkaimmat: Tässä ne tulevat;

- Dawid Bowie. "The man who sold the word" ja
The Moody Blues: "Night in white satin"

En ymmärtänyt enlantia sanaakaan ja sanomalal ei ollut merkitystä. Ihan noiden melodia ja solistin esitys tekväti niistä minulle rakkaimmat. Kuuntele netistä.

Mies joka myös maailman ja valkoinen/vaalea satiiniyö. Kai niissä sanomaa on.

Hankin kielitaitoa vasta nyt ja joskus 10 vuoden kuluttua kun laulan ja soitan voin lauleskella teini-iän biisejä.

Sinatra ei ollut minun heiniäni eikä Beatles eikä Elvis. Olisi pitänyt olla 5 vuotta vanhempi.

Kuitenkin Sinatran "My Way" on mielestäni iskelmämusiikin, siis iskelmän, ei rokin- siis iskelmämusiikin maailmanhistorian kruunuesitys. Kuuntele netistä You Tube kun hän laulaa sen 58 vuotiaana ison sinfoniaorkesterin kanssa vuonna 1974.

Paljon on kauniita lauluja, mutta täytyy sanoa että nuo 3 eivät jätä minua koskaan.

Olen itse laulanut kotiharrastuksena iskelmää vuosikymmenien varrelta ja hengellistä.
Rakkaimpia ovat aina jotkut päällä ja sitten jäävät.

Haluan venyä joskus noissa lauluissa monen muun laulun kanssa sitten paappana kun/ja on kielitaito kohdallaan.

Myös Johnny Cash kuuluu varmaan niihin joita laulan paappana sitten kun ensin opin kielen.

En uskonut kun lehdessä oli ilmoutus että Dawid Bowie Seinäjoen Sorsanpesässä 1980 luvulla ja asuin 20 kilometrn päässä. En muista mikä syy esti mennä katsomaan.
Toivon joskus kuulla livenä "The man who sold the the world" ja laulan myös itse.
Pitää hankkia nuotti.

jari

Lue lisää

Ehkä oudoin koskaan lukemani keskustelupalstaviesti.
Ihan kuin olisi google-kääntäjällä kirjoitettu outoja ilmaisuja ja asioita.

Ei se mitään, kaikenlaista on ja saakin olla.