perinnön huijaus

isäni eno oli tehnyt vaimoinensa testamentin vuonna 1995 jossa naaputilan isäntä oli merkattu maatilan edunsaajaksi isäni enon ja hänen vaimonsa kuoltua.

muut edunsaajat eli isäni ja enoni vaimon kaksi sukulaista saisivat perintönä heidän säästönsä.

testamenttiä tehdessä isäni eno oli yli 90 vuotias ja hänen vaimonsa oli 82 vuotias.
testamentti oli tehty niin että nämä naapurit lupautuivat hoitamaan heitä "suora kopio" (naapuri saa kylässä olevan tilan tilalle kuuluvine maatalosirtaimistoineen ehdolla, että hän huolehtii meidän elinaikanamme meidän hoidostamme,kustantaa sairaalamatkamme sekä huolehtii meidän asioiden hoidosta.
hänen velvollisuutenaan on myöskin järjestää ja kustantaa meille tavanomaiset hautajaiset ja hautakiven hoitoineen.
mikäli naapurin isäntä kuolee ennen meitä, hänen tilalleen testamentin saajaksi tulee hänen vaimonsa.

kolme muuta testamentissa mainittua henkilöä saavat muun omaisuuden siten että sisaren poika saa puolet ja kaksi muuta edunsaajaa jakavat keskenään toisen puolikkaan.

isäni oli sisarenpoika jolle kuului tuo puolikas muusta omaisuudesta.
isäni eno kuoli 2 vuotta testamentin teon jälkeen ja vasta silloin sai tietää testamentista. nämä naapurit olivat siihen asti jotenkuten heitä hoitaneet, mut heti kun isäni eno kuoli niin naapurin emäntä soitti hurjistuneena vanhemmilleni etteivät he kykene isäni enon vaimoa hoitamaan ja näin isäni leski tuli yli kuukaudeksi vanhemmilleni hoitoon siihen asti en löydetään hoitokoti paikka.
kummastuttaa et ku oli kaksi vaikeasti liikkuvaa vanhusta he kykeni heitä hoitamaan, mut heti kun isäni eno kuoli niin leski lempattiin kotoaan pois, silti isäni eno jolta oli lonkkanivelet vaihdettu oli vaimoaan huonommin liikkuva, eli yksi raihnainen vanhus on vaikeampi hoidettava kuin kaksi :)

testamentistä huomaa että naapurit pelasivat varmanpäälle neuvoessaan vanhuksia ja varmistamalla sen et jos toinen heitä kuoleen ennen kuin testamenttaajat niin vaimo perii miehensä puolesta.

minun adoptioisäni kuoli 9 kuukautta ennen kuin hänen enonsa vaimo kuoli :)
en ollut tietoinen et on eroja adoptioissa ja tuskin isänikään, valitettavasti 4.5 kuukausesta oli kiinni että kuulun heikkoon adoptioon joten en saa mitään mikä olisi isälleni kuulunut.
71299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Auttaisi, jos kirjoittaisit lyhyehti ja täsmällisesti.

Vaikuttaisi kuitenkin, että naapureita suosiva testamentti tulisi voimaan vain, jos testamenttaajat hoidettaisiin, varmaan molemmat heistä, naapurien taholta. Leskeä ei suostuttu hoitamaan, joten perintö siirtyy rintaperillisille, eikö?

Äänestä
  • >>Leskeä ei suostuttu hoitamaan, joten perintö siirtyy rintaperillisille, eikö?

    Äänestä

  • nasse-setä. kirjoitti:

    >>Leskeä ei suostuttu hoitamaan, joten perintö siirtyy rintaperillisille, eikö?

    Perintökaaren määräämä perillinen?

    Äänestä

  • nöfnöf sulle kirjoitti:

    Perintökaaren määräämä perillinen?

    rintaperillisiä niin voi testamentata kenelle tahansa ja muilla sukulaisilla ei ole oikeuttta silloin perintöön.Eli jos ei ole lapsia,lapsenlapsia tai vaimoketta niin silloin saa kaiken testamentin saaja.Jos ei testamenttia olisi niin myös veljet,siskot ja vanhemmat olisi seuraavana perinnön ottajina.Eli ensin vanhemmat ja jos ei ole elossa niin veli tai sisko...siis siinä tapauksessa ettei ole rintaperillisiä.

    Äänestä

Maatilan omistaville lapsettomille vanhuksille on usein kaiken tärkeintä tilansa pysyminen jakamattomana ja viljeltynä. Pitkäaikainen naapuri voi tuntua viljelyn turvaajana varmemmalta ja läheisemmältä kuin viljelystä vieraantuneet ja heikosti yhteyttä pitäneet sukulaiset. Onko siis perintö huijattu, kun säästöt testamentattiin sukulaisille. Jutustasi ei täysin selviä, mutta ilmeisesti 1997 isäsi enon jälkeen tilan sai leski ja vasta lesken kuoltua jaettiin perintö toissijaismääräyksen mukaisesti. Kukaan ei siis ole moittinut testamenttia lesken kuoltua hoidon laiminlyöntiin vetoamalla ja ehkä kuukauden hoitokatko ei olisi riittänytkään testamentin mitätöimiseen.

Heikon adoption takia (ennen 1980) et ole adoptiovanhempiesi sisarusten tai adoptioisäsi enon perillinen, joten adoptioisäsi kuoltua ennen perinnönjättänyttä leskeä et ole perillinen sijaantulijana. Tottakai tilanne harmittaa, mutta otsikoimasi perinnön huijaus on ehkä liioittelua. Heikon adoption etuna olet sentään biologisen sukusi perillinen perintökaaren mukaisesti.

Äänestä

Tässä taas tuoretta tietoa ikäihmisen huijauksesta.
25 vuotta sitten lupauduimme minä ja vaimoni sekä veljeni ja hänen vaimonsa hoitamaan sukulais naisen hautaan sitten joskus. Yksinäisenä ihmisenä hän testamenttasi omaisuutensa. Helsinkiläis asunto ja kohtalaisesti rahaa. Nämä puoliksi meille.
20 vuotta autoimme häntä kaikessa mahdollisessa koti tarpeessa. Siivous apteekki ,kauppa-asiat.
Sitten 24 päivä syyskuuta tuo mamma kuoli ja lähes tuntematon naishenkilö soitti että olisi testamentin jäljennös nähtävissä.
Niinhän siinä kävi että minä saan 7500€ ja veljeni 10000€
Tuo vainajan pikatuttava saa asunnon ja irtaimiston. Näin oli yli 90.stä helppo naruttaa. Vajaan vuoden tuttavuus kannatti hänelle.

Äänestä
  • Elikkä leski huijaa tytärtään täysillä.
    Oli velkaa sutkauksien jälkeen pesälle ja pesänjakaja jakoi tuota velkaa perinnöksi tyttärelle.
    Lisäksi leski osti pesän osuuden omakotitalosta ja jäi tietenkin velkaa tyttärelle.
    Lisäksi on hävittänyt kaiken pesästä mitä on irti saanut ja kyennyt muuttamaan rahaksi.

    Nyt on sitten lahjoitellut ja hävittänyt omaisuuttaan jotta kuollessaan tyttären saatavat voi merkitä luottotappioksi.

    Vielä on pesässä vähän osakkeita sekä pikkuisen rahaa mutta kullä se leski nekin saa huijattua jolei muuten niin väärentämällä valtakirjan.
    Varattomalta kuolleeltahan ei sitten edes rikoksella saatuja varoja voi periä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heikkoadoptio kirjoitti:

isäni eno oli tehnyt vaimoinensa testamentin vuonna 1995 jossa naaputilan isäntä oli merkattu maatilan edunsaajaksi isäni enon ja hänen vaimonsa kuoltua.

muut edunsaajat eli isäni ja enoni vaimon kaksi sukulaista saisivat perintönä heidän säästönsä.

testamenttiä tehdessä isäni eno oli yli 90 vuotias ja hänen vaimonsa oli 82 vuotias.
testamentti oli tehty niin että nämä naapurit lupautuivat hoitamaan heitä "suora kopio" (naapuri saa kylässä olevan tilan tilalle kuuluvine maatalosirtaimistoineen ehdolla, että hän huolehtii meidän elinaikanamme meidän hoidostamme,kustantaa sairaalamatkamme sekä huolehtii meidän asioiden hoidosta.
hänen velvollisuutenaan on myöskin järjestää ja kustantaa meille tavanomaiset hautajaiset ja hautakiven hoitoineen.
mikäli naapurin isäntä kuolee ennen meitä, hänen tilalleen testamentin saajaksi tulee hänen vaimonsa.

kolme muuta testamentissa mainittua henkilöä saavat muun omaisuuden siten että sisaren poika saa puolet ja kaksi muuta edunsaajaa jakavat keskenään toisen puolikkaan.

isäni oli sisarenpoika jolle kuului tuo puolikas muusta omaisuudesta.
isäni eno kuoli 2 vuotta testamentin teon jälkeen ja vasta silloin sai tietää testamentista. nämä naapurit olivat siihen asti jotenkuten heitä hoitaneet, mut heti kun isäni eno kuoli niin naapurin emäntä soitti hurjistuneena vanhemmilleni etteivät he kykene isäni enon vaimoa hoitamaan ja näin isäni leski tuli yli kuukaudeksi vanhemmilleni hoitoon siihen asti en löydetään hoitokoti paikka.
kummastuttaa et ku oli kaksi vaikeasti liikkuvaa vanhusta he kykeni heitä hoitamaan, mut heti kun isäni eno kuoli niin leski lempattiin kotoaan pois, silti isäni eno jolta oli lonkkanivelet vaihdettu oli vaimoaan huonommin liikkuva, eli yksi raihnainen vanhus on vaikeampi hoidettava kuin kaksi :)

testamentistä huomaa että naapurit pelasivat varmanpäälle neuvoessaan vanhuksia ja varmistamalla sen et jos toinen heitä kuoleen ennen kuin testamenttaajat niin vaimo perii miehensä puolesta.

minun adoptioisäni kuoli 9 kuukautta ennen kuin hänen enonsa vaimo kuoli :)
en ollut tietoinen et on eroja adoptioissa ja tuskin isänikään, valitettavasti 4.5 kuukausesta oli kiinni että kuulun heikkoon adoptioon joten en saa mitään mikä olisi isälleni kuulunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu