Eläinvisa

Leijona on hyvä. Sinähän olekin sellainen "leijona-emo", joka puolustaa lapsiaan/lastaan?

old_profile_48771 kirjoitti:

Leijona on hyvä. Sinähän olekin sellainen "leijona-emo", joka puolustaa lapsiaan/lastaan?

sitä pelotonta rohkeutta ja paljon. Tosipaikan tullen menisin jopa ison miehen eteen...ja sanoisin tyynesti jos, löydä pitää lyö minua. Muutaman kerran olen tuolla live-elämässä joutunut tosi paikkaan..ihan ratikkapysäkillä. Siinä se tilanne sellainen että, yksi iso korsto tuli puukon kanssa kohti ja uhkasi lyödä jos miesystäväni ei tarjoa hänelle röökiä. No. En tiedä mistä tuo rauhallisuus ja kylmähermoisuus tuli. Jostain...

Oikeesti väsyn;)) tähän selittelyyn...meillä kinasteltu viimeiset 2 kk siitä tarvitsemmeko uudet tuolit olohuoneen ruokapöydän ympärille (siis oikeesti tarvitsemme) vai emme....Lopputulos: Tuolla fyrkalla mikä nyt menee ylimääräisenä menoina. Onneksi on kasko-vakuutus...mutta, kun bonukset tipppuu aina 20% vahinkoa kohti..tulee pitkällä vällillä kalliiksi tämä riitely.;))) Himskutti...mies ei vieläkään myönnä...näillä fyrkilla moneen kertaan jo ostettu ne himskatin tuolit;)))

Joskus tämä oman mieheni periaatteellisuus....niin todella saa hermostumaan;))) Tästä vanhingosta kun eräälle toiselle ihmiselle ensiksi kerroin: En uskalla mennä nyt himaan koska.....Hän sanoi ilkikurisesti nauraen...niin tietysti kuvittelit mielessäsi....Sinäkin audimies siinä tiellä!! ja painoit kaasua lisää peruuttaessasi;)))

Onneksi nyt auto jälleen kunnossa;))) ja kaikki toistaiseksi taas....hyvin...

Tsau:Friidu

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

sitä pelotonta rohkeutta ja paljon. Tosipaikan tullen menisin jopa ison miehen eteen...ja sanoisin tyynesti jos, löydä pitää lyö minua. Muutaman kerran olen tuolla live-elämässä joutunut tosi paikkaan..ihan ratikkapysäkillä. Siinä se tilanne sellainen että, yksi iso korsto tuli puukon kanssa kohti ja uhkasi lyödä jos miesystäväni ei tarjoa hänelle röökiä. No. En tiedä mistä tuo rauhallisuus ja kylmähermoisuus tuli. Jostain...

Oikeesti väsyn;)) tähän selittelyyn...meillä kinasteltu viimeiset 2 kk siitä tarvitsemmeko uudet tuolit olohuoneen ruokapöydän ympärille (siis oikeesti tarvitsemme) vai emme....Lopputulos: Tuolla fyrkalla mikä nyt menee ylimääräisenä menoina. Onneksi on kasko-vakuutus...mutta, kun bonukset tipppuu aina 20% vahinkoa kohti..tulee pitkällä vällillä kalliiksi tämä riitely.;))) Himskutti...mies ei vieläkään myönnä...näillä fyrkilla moneen kertaan jo ostettu ne himskatin tuolit;)))

Joskus tämä oman mieheni periaatteellisuus....niin todella saa hermostumaan;))) Tästä vanhingosta kun eräälle toiselle ihmiselle ensiksi kerroin: En uskalla mennä nyt himaan koska.....Hän sanoi ilkikurisesti nauraen...niin tietysti kuvittelit mielessäsi....Sinäkin audimies siinä tiellä!! ja painoit kaasua lisää peruuttaessasi;)))

Onneksi nyt auto jälleen kunnossa;))) ja kaikki toistaiseksi taas....hyvin...

Tsau:Friidu

Sinä itsehän sen auton peruutit mihin peruutit. Eihän se liity rakkaaseesi mitenkään. Minä meinaan ajaa ihan omaa huolimattomuutani kolarin harva se päivä eikä minulla ole edes kaskoa. Toisaalta minua ei pelottaisi yhtään tulla kotiin, vaikka jotain sattuisikin. Joskus, tuskin muistan aikaa, pelotti mennä kotiin vaikka olin vain vartin myöhässä kauppareissulta tai jos olin jäänyt suustani kiinni asiakkaitteni kanssa. Tosin vastaanotto oli yhtä "lämmin" vaikka olisin ollut ajoissakin. Eilen lähdin ex tempore harrastamaan jotain uutta, eikä kukaan ollut minulle vihainen, vaikka katosin kenellekään menoistani tiliä tekemättä kolmeksi tunniksi. Halata ja lohduttaahan miehen olisi sinua pitänyt. Olit varmasti pahoillasi.

Tarkoitin kyllä toisenlaisia leijonaemoja. Koskettavia tarinoita. Itken muuten näitäkin lukiessani. Olen kova itkemään ja nauramaan ja vaikka yhtä aikaa. Kuulema johtuu siitä että on hyvät yhteydet oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä. Ei sen vakavampi vaiva. Olet tällainenkin:
http://www.leijonaemot.fi/

old_profile_48771 kirjoitti:

Sinä itsehän sen auton peruutit mihin peruutit. Eihän se liity rakkaaseesi mitenkään. Minä meinaan ajaa ihan omaa huolimattomuutani kolarin harva se päivä eikä minulla ole edes kaskoa. Toisaalta minua ei pelottaisi yhtään tulla kotiin, vaikka jotain sattuisikin. Joskus, tuskin muistan aikaa, pelotti mennä kotiin vaikka olin vain vartin myöhässä kauppareissulta tai jos olin jäänyt suustani kiinni asiakkaitteni kanssa. Tosin vastaanotto oli yhtä "lämmin" vaikka olisin ollut ajoissakin. Eilen lähdin ex tempore harrastamaan jotain uutta, eikä kukaan ollut minulle vihainen, vaikka katosin kenellekään menoistani tiliä tekemättä kolmeksi tunniksi. Halata ja lohduttaahan miehen olisi sinua pitänyt. Olit varmasti pahoillasi.

Tarkoitin kyllä toisenlaisia leijonaemoja. Koskettavia tarinoita. Itken muuten näitäkin lukiessani. Olen kova itkemään ja nauramaan ja vaikka yhtä aikaa. Kuulema johtuu siitä että on hyvät yhteydet oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä. Ei sen vakavampi vaiva. Olet tällainenkin:
http://www.leijonaemot.fi/

Tässä on sitten sellainen juttu. Minä olen pupu ja sinä olet leijona. Kuulun muuten ruokapöytääsi.

Siis miehesihän aivan varmasti lohdutti sinua eikä aloittanut kahden viikon mykkäkoulua tms. Me käsitämme niin eri tavoin lauseen "En uskalla mennä nyt himaan". Onhan se kolari jo itsessään nolo juttu, sattui se kenelle hyvänsä, vaikka kotona olisi oikeasti lämminkin vastaanotto.

old_profile_48771 kirjoitti:

Sinä itsehän sen auton peruutit mihin peruutit. Eihän se liity rakkaaseesi mitenkään. Minä meinaan ajaa ihan omaa huolimattomuutani kolarin harva se päivä eikä minulla ole edes kaskoa. Toisaalta minua ei pelottaisi yhtään tulla kotiin, vaikka jotain sattuisikin. Joskus, tuskin muistan aikaa, pelotti mennä kotiin vaikka olin vain vartin myöhässä kauppareissulta tai jos olin jäänyt suustani kiinni asiakkaitteni kanssa. Tosin vastaanotto oli yhtä "lämmin" vaikka olisin ollut ajoissakin. Eilen lähdin ex tempore harrastamaan jotain uutta, eikä kukaan ollut minulle vihainen, vaikka katosin kenellekään menoistani tiliä tekemättä kolmeksi tunniksi. Halata ja lohduttaahan miehen olisi sinua pitänyt. Olit varmasti pahoillasi.

Tarkoitin kyllä toisenlaisia leijonaemoja. Koskettavia tarinoita. Itken muuten näitäkin lukiessani. Olen kova itkemään ja nauramaan ja vaikka yhtä aikaa. Kuulema johtuu siitä että on hyvät yhteydet oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä. Ei sen vakavampi vaiva. Olet tällainenkin:
http://www.leijonaemot.fi/

Olen aika tempparamenttinen toisinaan. Täällä yhdelle kliffalle jäbälle kerroinkin mihin liittyi;))) siis mihin tämä kolarointi oli selvästikin syy- ja seuraussuhde.....Ei pitäisi lähteä jos on vähän kiukkuinen;))) auton rattiin minunkaan. Vaan odottaa sillee tasaantumista....hitsi en pääsi vielä ehkä seuraavanakaan vuonna...jos oikeesti jäisin odottamaan... Ei no....omaa huolimattomuuttani ajatukset olivat muualla...en katsonut taakseni....mutta kun sitä on tämä kliffa toinen aviomies...jolle uskallan soittaa;)))enttex...ja kysyin neuvoa...Menenkö himaan vai enkö?;))) himskatti ei se niin helppoa ole..kun ovet paukkuen lähtenyt...ja todenut jälleen kerran ties monenko...MINÄ EN TARVITSE sinua idiootti!!:)))) Tulla sitten nöyränä takaisin...Friiduhan on Stadilainen hitsi..siis nainen joten ei helppoa ei.....;))) Ottaa hiukkasen luonnon päälle....

Tsau:Friidu

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

Olen aika tempparamenttinen toisinaan. Täällä yhdelle kliffalle jäbälle kerroinkin mihin liittyi;))) siis mihin tämä kolarointi oli selvästikin syy- ja seuraussuhde.....Ei pitäisi lähteä jos on vähän kiukkuinen;))) auton rattiin minunkaan. Vaan odottaa sillee tasaantumista....hitsi en pääsi vielä ehkä seuraavanakaan vuonna...jos oikeesti jäisin odottamaan... Ei no....omaa huolimattomuuttani ajatukset olivat muualla...en katsonut taakseni....mutta kun sitä on tämä kliffa toinen aviomies...jolle uskallan soittaa;)))enttex...ja kysyin neuvoa...Menenkö himaan vai enkö?;))) himskatti ei se niin helppoa ole..kun ovet paukkuen lähtenyt...ja todenut jälleen kerran ties monenko...MINÄ EN TARVITSE sinua idiootti!!:)))) Tulla sitten nöyränä takaisin...Friiduhan on Stadilainen hitsi..siis nainen joten ei helppoa ei.....;))) Ottaa hiukkasen luonnon päälle....

Tsau:Friidu

Yleensähän ne läheltäpiti-tilanteet liittyvät siihen että ajatukset ovat muissa asioissa kuin ajamisesssa. Ei se nyt ylivoimainen juttu ole keskittyä ajamiseen kun ajaa.

Sinulla on kyllä ilmeisesti ihailtava kyky lähteä ovet paukkuen ja aina ystäväsi ottavat sinut uudelleen ja uudelleen takaisin, kun sitä anelet. Exäni aikansa uhkaili avioerolla ja kun se oli totta vetosin hänen aiemmin sanomiinsa sanoihin, vaikka leikkiähän ne sanat kuulema vaan olivat olleet. Anteeksi, jos otin aika huonon vertailukohdan. Yritän ymmärtää tempperamenttiasi enkä löydä muuta mihin verrata.

old_profile_48771 kirjoitti:

Yleensähän ne läheltäpiti-tilanteet liittyvät siihen että ajatukset ovat muissa asioissa kuin ajamisesssa. Ei se nyt ylivoimainen juttu ole keskittyä ajamiseen kun ajaa.

Sinulla on kyllä ilmeisesti ihailtava kyky lähteä ovet paukkuen ja aina ystäväsi ottavat sinut uudelleen ja uudelleen takaisin, kun sitä anelet. Exäni aikansa uhkaili avioerolla ja kun se oli totta vetosin hänen aiemmin sanomiinsa sanoihin, vaikka leikkiähän ne sanat kuulema vaan olivat olleet. Anteeksi, jos otin aika huonon vertailukohdan. Yritän ymmärtää tempperamenttiasi enkä löydä muuta mihin verrata.

No, ainakin vertailukohtaani liittyy sellainen opetus, että äkkipikaistuksissa sanottuihinkin sanoihin voi joku myöhemmin vedota.

old_profile_48771 kirjoitti:

No, ainakin vertailukohtaani liittyy sellainen opetus, että äkkipikaistuksissa sanottuihinkin sanoihin voi joku myöhemmin vedota.

onneksi hyvin toistemme kaltaisia;)) Ei tuo minunkaan mies mikään hyssykkä ole. Sellainen tietynlainen ylpeys meissä molemmissa. Hän se kuitenkin joka meillä suuttuessaan usein lähtee, minä vaan silloin kun pakko mennä myös ns. asioita hoitamaan...siis ovet paukkuen...

Joskus, sitä vaikka olemme elämänarvoiltamme mekin samankaltaisia...Sitä vaan minullakin ns. pinna palaa...Kuitenkin olen sellainen että, kun suutun lepyn samantien...Mies sellainen vähän pitkävihaisempi;)) Emme kuitenkaan palaa vanhoihin ríitoihin ehkä siksi kun tämä meidän elämämme on täynnä stressitekijöitä....muutenkin, ei vaan jaksa;)) Kun elämä on muutenkin stressaavaa...

En itse näe kyllä huonona sitäkään että, ihminen suuttuu kunnolla. Pahinta olisi pitää kaikki ns. sisällään ja räjähtää sitten eräänä kauniina päivänä totaalisesti....Himskatti räjähtäisin varmasti myös fyysisesti....todennäköisesti;))) Näiden minunkin miesten kanssa...minun on vaan pidettävä puoleni...ovat vain hiukkasen periaatteellisia tapauksia;))) Enhän minä...;))) Tuo riiteleminen ei aina ole diplomaattisista meilläkään...jos, ei niitä sanoja tavallaan ole...itse aina tähän ns. eräänlaiseen sanottomamuuten hermostun...minusta kun sellainen on eräänlaista välinpitämättömyyttä silloin...Olet aivan oikeassa...asiat pitäisi puhua sanoilla selväksi...mutta jos se vastapuoli on haluton yhteistyöhön...syntyy hiukka ongelmia;)))) Siis oikeesti ei naurata...mutta, joskus elämässäni kaikki kääntyy vaan lopulta ikäänkuin komedian puolelle....Tämäkin riitamme. Ystävät siinä minullakin tärkeintä saavat asiat näyttämään koomiselta....siksi minäkin tätä toista aviomiestäni nyt arvostan....Joskus ulkopuolinen ihminen on todella oikeessa...vaikka muuten täysi höhlä olisinkin;))) Tiedän ettei hän minulle tuosta höhlä sanasta suuttuisi...;))) Vaan ottaisi huumorilla...elämänkokemusta kun hänelläkin....

Tsau:Friidu

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

onneksi hyvin toistemme kaltaisia;)) Ei tuo minunkaan mies mikään hyssykkä ole. Sellainen tietynlainen ylpeys meissä molemmissa. Hän se kuitenkin joka meillä suuttuessaan usein lähtee, minä vaan silloin kun pakko mennä myös ns. asioita hoitamaan...siis ovet paukkuen...

Joskus, sitä vaikka olemme elämänarvoiltamme mekin samankaltaisia...Sitä vaan minullakin ns. pinna palaa...Kuitenkin olen sellainen että, kun suutun lepyn samantien...Mies sellainen vähän pitkävihaisempi;)) Emme kuitenkaan palaa vanhoihin ríitoihin ehkä siksi kun tämä meidän elämämme on täynnä stressitekijöitä....muutenkin, ei vaan jaksa;)) Kun elämä on muutenkin stressaavaa...

En itse näe kyllä huonona sitäkään että, ihminen suuttuu kunnolla. Pahinta olisi pitää kaikki ns. sisällään ja räjähtää sitten eräänä kauniina päivänä totaalisesti....Himskatti räjähtäisin varmasti myös fyysisesti....todennäköisesti;))) Näiden minunkin miesten kanssa...minun on vaan pidettävä puoleni...ovat vain hiukkasen periaatteellisia tapauksia;))) Enhän minä...;))) Tuo riiteleminen ei aina ole diplomaattisista meilläkään...jos, ei niitä sanoja tavallaan ole...itse aina tähän ns. eräänlaiseen sanottomamuuten hermostun...minusta kun sellainen on eräänlaista välinpitämättömyyttä silloin...Olet aivan oikeassa...asiat pitäisi puhua sanoilla selväksi...mutta jos se vastapuoli on haluton yhteistyöhön...syntyy hiukka ongelmia;)))) Siis oikeesti ei naurata...mutta, joskus elämässäni kaikki kääntyy vaan lopulta ikäänkuin komedian puolelle....Tämäkin riitamme. Ystävät siinä minullakin tärkeintä saavat asiat näyttämään koomiselta....siksi minäkin tätä toista aviomiestäni nyt arvostan....Joskus ulkopuolinen ihminen on todella oikeessa...vaikka muuten täysi höhlä olisinkin;))) Tiedän ettei hän minulle tuosta höhlä sanasta suuttuisi...;))) Vaan ottaisi huumorilla...elämänkokemusta kun hänelläkin....

Tsau:Friidu

Täytyy sanoa että yhtään "kuumakallea" en elämääni kaipaa. Kyllä minun elämäni on tunteita ja värejä täynnä ilman että olen äkkipikainen luonne. Siis toisethan meistä ovat ja toiset eivät. Niin, se etten ole äkkipikainen tarkoittaa, että kun pitäisi suuttua, en suutu, mutta seuraavana päivänä harmittaa. En siis ymmärrä, mikä patoutumien räjähdys pitäisi tapahtua, jos ei ole sen luontoinen. Olen kuullut tuon ennenkin. Olen kullut myös puhuttavan itsehillinnästä. Minunkin pitäisi kai hankkia vähintään Woodoo-nukke saadakseni annettua takaisin kaikki pahat sanat joita minulle on sanottu. Ei se ihan niin mene. Ei ole tarvetta sellaiseen.

Joskus kyllä saarnani pojille menevät hiukan yli, mutta en saarnaa kaiken aikaa, koska sillä ei olisi mitään tehoa tehoa. Enkä yksinkertaisesti jaksa kiukuta kuin hetken. Sehän vie kaikki mehut samantein ja itsestäkin tuntuu kurjalle, jos on sanonut jotain kurjaa. Ja kiukuttelujen ohi menoa odotan rauhallisesti, sillä siten saan aina sanotuksi sen viimeisen saman. Näin kotona nuorten kanssa.

Oikeista ja kunnollisista miehistä en tiedä mitään ja millaista heidän kanssaan olisi, koska kokemukseni on aika erikoinen -ei sellaista ikäänkuin oikeasti kellään voi olla- enkä ole vielä koskaan tavannut kelvollista/kunnollista miestä. En siis tiedä, kuuluuko terveeseen suhteeseen saada jotain ilmaa puhdistavia raivareita puolin ja toisin vai ei. Ajattelisin vaikka sellaista miestä kuin siskollani. Siskon sairastuttua ja jäätyä sairaseläkkeelle, hän kohtelee siskoani tosi ihanasti, vaikka siskoni ei kovien kipujensa kanssa varmaan ole ollut aina maailman herttaisin. Aina hän on ollut siskoni rinnalla ollut puolustamassa siskon kantaa asioihin. Siis tukena ja turvana. En oikein osaa kuvata miltä se näyttää kun välittäminen on miltei käsin kosketeltavaa. Minusta kukaan ei ole koskaan sillä lailla välittänyt. Sen tiedän. Ja onhan se heillä molemminpuolista. Sen tiedän siitä että siskoni kuvittelee että sellaista onnea voisi muka minullekin jostain löytyä. Niinhän ne toisiinsa rakastuneet/toisiaan rakastavat kuvittelevat saman autuuden olevan jossain tarjolla kaikille. En ole heidän koskaan nähnyt kohdistavan toisiinsa mitään vihanpurkauksia tai ovet paukkuen lähtöjä.

old_profile_48771 kirjoitti:

Täytyy sanoa että yhtään "kuumakallea" en elämääni kaipaa. Kyllä minun elämäni on tunteita ja värejä täynnä ilman että olen äkkipikainen luonne. Siis toisethan meistä ovat ja toiset eivät. Niin, se etten ole äkkipikainen tarkoittaa, että kun pitäisi suuttua, en suutu, mutta seuraavana päivänä harmittaa. En siis ymmärrä, mikä patoutumien räjähdys pitäisi tapahtua, jos ei ole sen luontoinen. Olen kuullut tuon ennenkin. Olen kullut myös puhuttavan itsehillinnästä. Minunkin pitäisi kai hankkia vähintään Woodoo-nukke saadakseni annettua takaisin kaikki pahat sanat joita minulle on sanottu. Ei se ihan niin mene. Ei ole tarvetta sellaiseen.

Joskus kyllä saarnani pojille menevät hiukan yli, mutta en saarnaa kaiken aikaa, koska sillä ei olisi mitään tehoa tehoa. Enkä yksinkertaisesti jaksa kiukuta kuin hetken. Sehän vie kaikki mehut samantein ja itsestäkin tuntuu kurjalle, jos on sanonut jotain kurjaa. Ja kiukuttelujen ohi menoa odotan rauhallisesti, sillä siten saan aina sanotuksi sen viimeisen saman. Näin kotona nuorten kanssa.

Oikeista ja kunnollisista miehistä en tiedä mitään ja millaista heidän kanssaan olisi, koska kokemukseni on aika erikoinen -ei sellaista ikäänkuin oikeasti kellään voi olla- enkä ole vielä koskaan tavannut kelvollista/kunnollista miestä. En siis tiedä, kuuluuko terveeseen suhteeseen saada jotain ilmaa puhdistavia raivareita puolin ja toisin vai ei. Ajattelisin vaikka sellaista miestä kuin siskollani. Siskon sairastuttua ja jäätyä sairaseläkkeelle, hän kohtelee siskoani tosi ihanasti, vaikka siskoni ei kovien kipujensa kanssa varmaan ole ollut aina maailman herttaisin. Aina hän on ollut siskoni rinnalla ollut puolustamassa siskon kantaa asioihin. Siis tukena ja turvana. En oikein osaa kuvata miltä se näyttää kun välittäminen on miltei käsin kosketeltavaa. Minusta kukaan ei ole koskaan sillä lailla välittänyt. Sen tiedän. Ja onhan se heillä molemminpuolista. Sen tiedän siitä että siskoni kuvittelee että sellaista onnea voisi muka minullekin jostain löytyä. Niinhän ne toisiinsa rakastuneet/toisiaan rakastavat kuvittelevat saman autuuden olevan jossain tarjolla kaikille. En ole heidän koskaan nähnyt kohdistavan toisiinsa mitään vihanpurkauksia tai ovet paukkuen lähtöjä.

hyvin vaikea asia....Itse taas ajattelen että, ei nämä meidän riidat eivätkä myöskään sitä tee...kaada tätä suhdetta. Elämässämme josta, täällä avoimesti kertonut on vaan nyt tällähetkellä niin paljon stressitekijöitä. On hyvä kun kumpikin "tuulettaa"...eikä ajattele että, pitäisi aina jaksaa....Siis tuota peruskiintymistä se ei ole muuttanut...ehkä vaan saamme oppia toisistamme tämänkin puolen..Nooh...jos, ajattelen eläämi taaksepäin...olen nainen joka nuorudessaan joutui tekemisiin hyvin mies-mäisten miesten kanssa. Olin ainoa nainen siinä porukassa;)) ja kuitenkin pitkään 13 vuotta..Jotenkin opin tuota miesmäistä asennetta ja puhetta myös heiltä...kuitenkin siten että, olin aina turvassa heidän kainalossaan....vaikea kertoa tätä muille mitä yritän selittää...oikea toverisuhde kun on vaan sellaista myöskin...että, oikeesti välitetään....ja minusta välitettiin...Samalla kun sitä tietynlaista Rohkeutta koulutettiin....Olenkin sanonut aina miehilleni näin; Olen miesten kasvattama;)) Niin hyvässä kuin pahassa. Nuoruudessani minulla ei juuri naisystäviä ollut....johtuen siitä että, minua ei kiinnostanut samat asiat...Naiset ehkä vaistosivat tuon...ja suhtautuivat ihan oikein....Dorka....;))) mikä Dorka.....nyt sitä myöhäistä muuttaa luonnettaan kovin paljon...;)))

Pupu...älä menetä koskaan toivoasi....itse ajattelen aina että, elämästä ja huomisesta en tiedä mitään...vaan tietyllä uteliaisuudella loppuun asti. Et voi vielä tietää kenet saatat kohdata...Elämä se yllättää aina...meidät...

Tsau:Friidu

Täällä moni varmasti ymmärtää että, Friidu on hiukkasen oma-laatuinen tapaus, joka ei suostu mihinkään valmiiksi luotuun formaattiin koska, ahdistuu;)))ja sitten...potkaisee ja se vielä lievää...;))) mutta koska on idioottimaisen positiivinen elämän suhteen....sentään yrittää olla ihmisiksi...sille pitää antaa pisteitä....siis yritykselle;)))

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

hyvin vaikea asia....Itse taas ajattelen että, ei nämä meidän riidat eivätkä myöskään sitä tee...kaada tätä suhdetta. Elämässämme josta, täällä avoimesti kertonut on vaan nyt tällähetkellä niin paljon stressitekijöitä. On hyvä kun kumpikin "tuulettaa"...eikä ajattele että, pitäisi aina jaksaa....Siis tuota peruskiintymistä se ei ole muuttanut...ehkä vaan saamme oppia toisistamme tämänkin puolen..Nooh...jos, ajattelen eläämi taaksepäin...olen nainen joka nuorudessaan joutui tekemisiin hyvin mies-mäisten miesten kanssa. Olin ainoa nainen siinä porukassa;)) ja kuitenkin pitkään 13 vuotta..Jotenkin opin tuota miesmäistä asennetta ja puhetta myös heiltä...kuitenkin siten että, olin aina turvassa heidän kainalossaan....vaikea kertoa tätä muille mitä yritän selittää...oikea toverisuhde kun on vaan sellaista myöskin...että, oikeesti välitetään....ja minusta välitettiin...Samalla kun sitä tietynlaista Rohkeutta koulutettiin....Olenkin sanonut aina miehilleni näin; Olen miesten kasvattama;)) Niin hyvässä kuin pahassa. Nuoruudessani minulla ei juuri naisystäviä ollut....johtuen siitä että, minua ei kiinnostanut samat asiat...Naiset ehkä vaistosivat tuon...ja suhtautuivat ihan oikein....Dorka....;))) mikä Dorka.....nyt sitä myöhäistä muuttaa luonnettaan kovin paljon...;)))

Pupu...älä menetä koskaan toivoasi....itse ajattelen aina että, elämästä ja huomisesta en tiedä mitään...vaan tietyllä uteliaisuudella loppuun asti. Et voi vielä tietää kenet saatat kohdata...Elämä se yllättää aina...meidät...

Tsau:Friidu

Täällä moni varmasti ymmärtää että, Friidu on hiukkasen oma-laatuinen tapaus, joka ei suostu mihinkään valmiiksi luotuun formaattiin koska, ahdistuu;)))ja sitten...potkaisee ja se vielä lievää...;))) mutta koska on idioottimaisen positiivinen elämän suhteen....sentään yrittää olla ihmisiksi...sille pitää antaa pisteitä....siis yritykselle;)))

Sehän on aivan ihanaa jos peruskiintymys säilyy ja molemmat ymmärtävät ja antavat tilaa tuulettaa tunteitaan. Minä en tiedä tuollaisesta mitään. Annat varmaan hurjan paljon arvoa, kun saat olla miehellesi juuri sellainen kuin olet ja sinun ei tarvitse tukahduttaa tunteitasi. Leijona.

Tuosta toivon menetyksestä. Olen Pupu. Lähden karkuun hyvissä ajoin ennen seuraavaa pettymystä. Voi, voi kun muistan ihan liian paljon siitä mitä olen tuntenut ja löysin tämän omasta sähköpostistani ihan itse olin tämän lähettänyt: http://www.youtube.com/watch?v=DPDTJdgIAVk&feature=related
Näin minua kohdellaan, jos päästän liian lähelle.

old_profile_48771 kirjoitti:

Sehän on aivan ihanaa jos peruskiintymys säilyy ja molemmat ymmärtävät ja antavat tilaa tuulettaa tunteitaan. Minä en tiedä tuollaisesta mitään. Annat varmaan hurjan paljon arvoa, kun saat olla miehellesi juuri sellainen kuin olet ja sinun ei tarvitse tukahduttaa tunteitasi. Leijona.

Tuosta toivon menetyksestä. Olen Pupu. Lähden karkuun hyvissä ajoin ennen seuraavaa pettymystä. Voi, voi kun muistan ihan liian paljon siitä mitä olen tuntenut ja löysin tämän omasta sähköpostistani ihan itse olin tämän lähettänyt: http://www.youtube.com/watch?v=DPDTJdgIAVk&feature=related
Näin minua kohdellaan, jos päästän liian lähelle.

Kun on kerran siis ainoastaan yhden kerran.Joutunut menemään yhdessä rakkaansa kanssa hiljaa tietäen, että, tämä reissu voi olla sitten viimeinen yhteinen hetki..ja kaikki oli tässä. Täältä ei ehkä palata elossa. Tuo matka opetti minulle sellaisen asian. Jos, on määrä..en tiedä. Olen hänen rinnallaan loppuun saakka, ja pidän kädestä silloin kiinni. Irti en kuitenkaan ennen sitä päästä...tiedän mieheni toimivan samoin... Kaikki muu sählä siinä välissä on vain elämää..joka kuuluu tähän meidänkin elämään.

Ehkä ajattelen jo niin, että, rakkaus kestää ja sen täytyy kestää myös negatiiviset tunteen purkaukset puolin ja toisin. Vasta silloin voi oikeesti vasta toiseen luottaa.

Jos, pelkäisin...niin sitten olisi parempi ollut etten olisi toisen kerran edes avioon minäkään mennyt...tuskin hänkään. Tämä ei tarkoita nyt enää sitä ajattelua ettenkö pystyisi elämään myöskin yksin naisena...tarvittaessa..mutta, en ilman ystäviäni...he ovat minulle erittäin tärkeitä myöskin...osa ilmaa jota hengitän...

Tsau:Friidu

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

Kun on kerran siis ainoastaan yhden kerran.Joutunut menemään yhdessä rakkaansa kanssa hiljaa tietäen, että, tämä reissu voi olla sitten viimeinen yhteinen hetki..ja kaikki oli tässä. Täältä ei ehkä palata elossa. Tuo matka opetti minulle sellaisen asian. Jos, on määrä..en tiedä. Olen hänen rinnallaan loppuun saakka, ja pidän kädestä silloin kiinni. Irti en kuitenkaan ennen sitä päästä...tiedän mieheni toimivan samoin... Kaikki muu sählä siinä välissä on vain elämää..joka kuuluu tähän meidänkin elämään.

Ehkä ajattelen jo niin, että, rakkaus kestää ja sen täytyy kestää myös negatiiviset tunteen purkaukset puolin ja toisin. Vasta silloin voi oikeesti vasta toiseen luottaa.

Jos, pelkäisin...niin sitten olisi parempi ollut etten olisi toisen kerran edes avioon minäkään mennyt...tuskin hänkään. Tämä ei tarkoita nyt enää sitä ajattelua ettenkö pystyisi elämään myöskin yksin naisena...tarvittaessa..mutta, en ilman ystäviäni...he ovat minulle erittäin tärkeitä myöskin...osa ilmaa jota hengitän...

Tsau:Friidu

Otan kantaa tuohon viimeiseen. Minä olen kuullut kuinka ihmiset antavat esim. vaikeista elämänvaiheista kaiken kunnian ystävilleen, jotka ovat olleet tukena. Minun pitäisi puolestani olla vielä ylpeämpi itsestäni, koska olen selviytynyt ilman ystäviä aivan mahdottomasta elämästä/tilanteesta ulos. Ystävät ja sukulaiset olivat jo siinä vaiheessa kadonneet, sukulaiset sanoivat etteivät halunneet enää tulla meille exäni loukattaviksi. Luulin ettei ulospääsyä olisi ollut ainakaan hengissä. Toisaalta saattoi olla parempikin että tukeuduin psykologiin ja lakimieheen enkä ystäviin ja luotin heihin eikä mitään katastrofia päässyt tapahtumaan. Minun kai pitäisi muistaa olla kiitollinen että olen hengissä ja lapsenikin ovat. Se voisi olla melko kantava ajatus, jos sellaista haen.

Tavallaan varmaan olen ollut vuosia niin eristetty ja ulkona maailman menosta etten oikein kaikkea ymmärrä. Siksikin olen joutunut pettymään. Ihmisillä on niin monenlaisia ihmissuhdevirityksiä. Lähinnä minulle opetettiin entisessä elämässäni negatiivista ajattelua kaikkia niitä kohtaan, joita olisin saattanut tarvita. Kaikki entiset ystävänikin olivat "huonoja ihmisiä". Kaikkihan eivät osaa edes hakea apua. En minäkään aluksi, vei monta turhaa vuotta kun etsin oikeaa "osoitetta" ja minua ei otettu oikein missään vakavasti, kun itse olin ja olen ns. "terve". Ikäänkuin se olisi merkinnyt että minun olisi pitänyt kestää mitä vaan. Opin kyllä paljon samalla joten hyvää tarkoittavat neuvot nyt jälkikäteen eivät minuun uppoa.

Nyt on aikaa jo senverran kulunut että uskallan kirjoittaa tänne yleiselle palstalle. Minulla on oikeus pitää jopa omaa kuvaani galleriassa. Siksi minulla on siellä kuva.

Olen kyllä lukenut että on valitettavaa seurausta eletystä, että kaltaiseni kuvittelevat ettei heidän kohdalleen voi enää sattua mitään hyvää. Siltä seuraukselta en ole minäkään välttynyt. Nyt sitten eroni jälkeiset kokemukset ovat tukeneet tätä ajatusta. Ymmärrän oikein hyvin elämäni syy- ja seuraussuhteet.

Tässä tätä elämänkertaa...

old_profile_48771 kirjoitti:

Otan kantaa tuohon viimeiseen. Minä olen kuullut kuinka ihmiset antavat esim. vaikeista elämänvaiheista kaiken kunnian ystävilleen, jotka ovat olleet tukena. Minun pitäisi puolestani olla vielä ylpeämpi itsestäni, koska olen selviytynyt ilman ystäviä aivan mahdottomasta elämästä/tilanteesta ulos. Ystävät ja sukulaiset olivat jo siinä vaiheessa kadonneet, sukulaiset sanoivat etteivät halunneet enää tulla meille exäni loukattaviksi. Luulin ettei ulospääsyä olisi ollut ainakaan hengissä. Toisaalta saattoi olla parempikin että tukeuduin psykologiin ja lakimieheen enkä ystäviin ja luotin heihin eikä mitään katastrofia päässyt tapahtumaan. Minun kai pitäisi muistaa olla kiitollinen että olen hengissä ja lapsenikin ovat. Se voisi olla melko kantava ajatus, jos sellaista haen.

Tavallaan varmaan olen ollut vuosia niin eristetty ja ulkona maailman menosta etten oikein kaikkea ymmärrä. Siksikin olen joutunut pettymään. Ihmisillä on niin monenlaisia ihmissuhdevirityksiä. Lähinnä minulle opetettiin entisessä elämässäni negatiivista ajattelua kaikkia niitä kohtaan, joita olisin saattanut tarvita. Kaikki entiset ystävänikin olivat "huonoja ihmisiä". Kaikkihan eivät osaa edes hakea apua. En minäkään aluksi, vei monta turhaa vuotta kun etsin oikeaa "osoitetta" ja minua ei otettu oikein missään vakavasti, kun itse olin ja olen ns. "terve". Ikäänkuin se olisi merkinnyt että minun olisi pitänyt kestää mitä vaan. Opin kyllä paljon samalla joten hyvää tarkoittavat neuvot nyt jälkikäteen eivät minuun uppoa.

Nyt on aikaa jo senverran kulunut että uskallan kirjoittaa tänne yleiselle palstalle. Minulla on oikeus pitää jopa omaa kuvaani galleriassa. Siksi minulla on siellä kuva.

Olen kyllä lukenut että on valitettavaa seurausta eletystä, että kaltaiseni kuvittelevat ettei heidän kohdalleen voi enää sattua mitään hyvää. Siltä seuraukselta en ole minäkään välttynyt. Nyt sitten eroni jälkeiset kokemukset ovat tukeneet tätä ajatusta. Ymmärrän oikein hyvin elämäni syy- ja seuraussuhteet.

Tässä tätä elämänkertaa...

toivon ihmisenä sinulle vaikka en sinua tunne. Vilpittömästi sitä Onnea..ymmärtää mistä kerroit. Sellainen vähän kulunut sanonta mutta, totta kuitenkin...Rakkaus jos, sellaisen aidon saat kohdata. Niin parantaa haavat...(en ole mikään teini-tyttö minäkään enää, paljon nähnyt ja kokenut....) Yritän vain sanoa että, älä koskaan menetä toivoasi...Elämästä siitä emme voi vain tietää mitä antaa mitä vie...Joskus, sitten otettava vain vastaan...kuten sinäkin...jälkeenpäin vasta voimme itseltämme pikkuhiljaa tehdä tuon kysymyksen miksi....

Itselleni tämä elämäni ns. kriisikohdat (puhun vähän isoimmista solmuista nyt)...ovat aina jälkeenpäin...tai olen opettanut itseäni katsomaan niin. Ne ovat olleet kuitenkin tavallaan alku uuteen suuntaan..

Uskon itse tähän vahvasti nyt. Ettemme tapaa tai kohtaa ketään toista ihmistä turhaan. Kaikilla joita tapaamme on meidän omassa elämänpolussamme se tarkoitus...miksi kohtaamme ja myös tuolla ajankohdalla milloin...Olen ehkä vähän kummallinen;)) mutta näin uskon...hyvin vahvasti.

Snadein askelin Pupu...;)) Rohkeutta sinulle toivon myös. Sillä Elämä...se on hyvä asia...aina. Jokainen meistä on hyvän elämän arvoinen...menneisyyden rajuista kokemuksista huolimatta...Tulevaisuutta kannattaa aina tavoitella....ei saa antaa vain periksi...myöskään haaveilleen eikä unelmilleen....

Tsau:Friidu

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

toivon ihmisenä sinulle vaikka en sinua tunne. Vilpittömästi sitä Onnea..ymmärtää mistä kerroit. Sellainen vähän kulunut sanonta mutta, totta kuitenkin...Rakkaus jos, sellaisen aidon saat kohdata. Niin parantaa haavat...(en ole mikään teini-tyttö minäkään enää, paljon nähnyt ja kokenut....) Yritän vain sanoa että, älä koskaan menetä toivoasi...Elämästä siitä emme voi vain tietää mitä antaa mitä vie...Joskus, sitten otettava vain vastaan...kuten sinäkin...jälkeenpäin vasta voimme itseltämme pikkuhiljaa tehdä tuon kysymyksen miksi....

Itselleni tämä elämäni ns. kriisikohdat (puhun vähän isoimmista solmuista nyt)...ovat aina jälkeenpäin...tai olen opettanut itseäni katsomaan niin. Ne ovat olleet kuitenkin tavallaan alku uuteen suuntaan..

Uskon itse tähän vahvasti nyt. Ettemme tapaa tai kohtaa ketään toista ihmistä turhaan. Kaikilla joita tapaamme on meidän omassa elämänpolussamme se tarkoitus...miksi kohtaamme ja myös tuolla ajankohdalla milloin...Olen ehkä vähän kummallinen;)) mutta näin uskon...hyvin vahvasti.

Snadein askelin Pupu...;)) Rohkeutta sinulle toivon myös. Sillä Elämä...se on hyvä asia...aina. Jokainen meistä on hyvän elämän arvoinen...menneisyyden rajuista kokemuksista huolimatta...Tulevaisuutta kannattaa aina tavoitella....ei saa antaa vain periksi...myöskään haaveilleen eikä unelmilleen....

Tsau:Friidu

Ihan lyhyesti: En todellakaan koe ansainneeni saamiani opetuksia eivätkä ne missään nimessä ole tuoneet elämääni mitään hyvää. Ei, ei tällaisia opetuksia en halua kenellekään toisellekaan.

Yks pikku juttu. Koko ajan menen eteenpäin. Olen jo reilun vuoden asunut itselleni uudessa talossa, uudessa ympäristössä, ajan uudella autolla, kohta minulla on uusi ammatti ja töitäkin näyttäs olevan niin paljon kuin jaksan tehä ja tykättykin minusta on. Nyt otan vuoden alun vähän iisimmin... ja vietän vähän vapaitakin viikonloppuja. Tuo burn outkin kun mahollinen näin monien uusien asioiden keskellä. Tämän lisäksi harrastan aika paljon liikuntaa verrattuna aiempaan ja yhtenä päivänä yksi pojan kaverin äiti sanoi minun muuttuneen myös ihan eri näköiseksi ja hän ei meinannut tuntea. Ikävä kyllä vanhat asiakkaanikaan eivät näytä tuntevan minua vastaan tullessaan. Muutos ei mielestäni ole ollut huonompaan.

old_profile_48771 kirjoitti:

Ihan lyhyesti: En todellakaan koe ansainneeni saamiani opetuksia eivätkä ne missään nimessä ole tuoneet elämääni mitään hyvää. Ei, ei tällaisia opetuksia en halua kenellekään toisellekaan.

Yks pikku juttu. Koko ajan menen eteenpäin. Olen jo reilun vuoden asunut itselleni uudessa talossa, uudessa ympäristössä, ajan uudella autolla, kohta minulla on uusi ammatti ja töitäkin näyttäs olevan niin paljon kuin jaksan tehä ja tykättykin minusta on. Nyt otan vuoden alun vähän iisimmin... ja vietän vähän vapaitakin viikonloppuja. Tuo burn outkin kun mahollinen näin monien uusien asioiden keskellä. Tämän lisäksi harrastan aika paljon liikuntaa verrattuna aiempaan ja yhtenä päivänä yksi pojan kaverin äiti sanoi minun muuttuneen myös ihan eri näköiseksi ja hän ei meinannut tuntea. Ikävä kyllä vanhat asiakkaanikaan eivät näytä tuntevan minua vastaan tullessaan. Muutos ei mielestäni ole ollut huonompaan.

Yritin vaan pehmentää... Sori. Itse kun ajattelen näin myöskin jo...en enää syytä itseäni enkä myöskään elättyä..elämää. En ketään. Koska sellainen asenne vaan mitenkä sanoisin...söisi loputkin jäljellä olevan minusta..Siksi ikävätkin asiat jo nyt kääntyneet ikäänkuin voimavaraksi tulevaan päin..Vaatinut tosin aikansa. Ei hetkessä tuosta vaan tietenkään...vaan vuosien saatossa.

On todella hieno lukea että, olet jaksanut laittaa elämääsi pikkuhiljaa eteenpäin. Toivoen edelleenkin Sinulle siihen elämääsi kaikkea parasta...

Tiedän itsekin kun niin monta kertaa;)) olen kaiken tavallaan rakentanut uusiksi alusta asti....se ei aina helppoa...vaan vaatii myös veronsa. Siksi minullakin jo sellainen elämänasenne että, snadein asekelin...vaikka totta vie...välillä haluisin h a r p a t a l o i k k i e n j a m a h d o l l i s i m m a n nopeasti e t e e n p ä i n...Mutta, Friidu nyt sellainen monisärmäinen ollut aina;))) Tasaisuus on elämässä ollut minulle kuin samaa pienoiskuolema;))) En siis muutu...tuskin...Höhlä mikä höhlä;)) Vain todella samantyyppiset Dorkkelit minuakin lopulta ymmärtävät;))) (eikä mikään ihme...jos, ajattelen asiaa puhtaasti järkevästi;))

Tsau:Friidu

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

Yritin vaan pehmentää... Sori. Itse kun ajattelen näin myöskin jo...en enää syytä itseäni enkä myöskään elättyä..elämää. En ketään. Koska sellainen asenne vaan mitenkä sanoisin...söisi loputkin jäljellä olevan minusta..Siksi ikävätkin asiat jo nyt kääntyneet ikäänkuin voimavaraksi tulevaan päin..Vaatinut tosin aikansa. Ei hetkessä tuosta vaan tietenkään...vaan vuosien saatossa.

On todella hieno lukea että, olet jaksanut laittaa elämääsi pikkuhiljaa eteenpäin. Toivoen edelleenkin Sinulle siihen elämääsi kaikkea parasta...

Tiedän itsekin kun niin monta kertaa;)) olen kaiken tavallaan rakentanut uusiksi alusta asti....se ei aina helppoa...vaan vaatii myös veronsa. Siksi minullakin jo sellainen elämänasenne että, snadein asekelin...vaikka totta vie...välillä haluisin h a r p a t a l o i k k i e n j a m a h d o l l i s i m m a n nopeasti e t e e n p ä i n...Mutta, Friidu nyt sellainen monisärmäinen ollut aina;))) Tasaisuus on elämässä ollut minulle kuin samaa pienoiskuolema;))) En siis muutu...tuskin...Höhlä mikä höhlä;)) Vain todella samantyyppiset Dorkkelit minuakin lopulta ymmärtävät;))) (eikä mikään ihme...jos, ajattelen asiaa puhtaasti järkevästi;))

Tsau:Friidu

Pupu-teemaan. Tiedätkös Friidu, kun minä en aluksi alkaessani tänne kirjoittamaan uskaltanut edes lukea saamiani vastauksia. Pelkäsin aina että joku tulee nurkan takaa haukkumaan minut tai sanoo pahasti tai ymmärtää minut väärin. Sellainen pelko minulla on joskus mennessäni uuteen paikkaan töihinkin. Sekin on seurausta eletystä, ei mikään perusluonteeni. Tämä palsta on ollut oikein hyvä paikka harjoitella.

Ja kun olin surullinen ja vailla ystävää, jonka kanssa jakaa murheeni, nämä palstalaiset ajoivat elämässäni ystävien paikan siinä kohtaa, vaikka samalla tulikin kerrottua kaikki koko maailmalle. Ei se minua haittaa. Tavallaan minulla ei ole mitään menetettävää. Joskus sanonkin olevani vain yksi maailma hylkäämä yksinhuoltaja jonka pienestä elämästä kukaan ei välitä. En koe voivani menettää edes kasvojani, koska ketä kiinnostaisi.

Sinä niikus loikit leijonan harppauksin ja minä pupun loikin välillä pää pensaassa eteenpäin.

old_profile_48771 kirjoitti:

Pupu-teemaan. Tiedätkös Friidu, kun minä en aluksi alkaessani tänne kirjoittamaan uskaltanut edes lukea saamiani vastauksia. Pelkäsin aina että joku tulee nurkan takaa haukkumaan minut tai sanoo pahasti tai ymmärtää minut väärin. Sellainen pelko minulla on joskus mennessäni uuteen paikkaan töihinkin. Sekin on seurausta eletystä, ei mikään perusluonteeni. Tämä palsta on ollut oikein hyvä paikka harjoitella.

Ja kun olin surullinen ja vailla ystävää, jonka kanssa jakaa murheeni, nämä palstalaiset ajoivat elämässäni ystävien paikan siinä kohtaa, vaikka samalla tulikin kerrottua kaikki koko maailmalle. Ei se minua haittaa. Tavallaan minulla ei ole mitään menetettävää. Joskus sanonkin olevani vain yksi maailma hylkäämä yksinhuoltaja jonka pienestä elämästä kukaan ei välitä. En koe voivani menettää edes kasvojani, koska ketä kiinnostaisi.

Sinä niikus loikit leijonan harppauksin ja minä pupun loikin välillä pää pensaassa eteenpäin.

jopa ollut minäkin. Uskotko....kuitenkin sitten kun elämä kantaa, se myös kantaa. Ihmiset ovat sellaisia eivät onneksi kaikki...kuitenkaan. Että, kun sinulla on todella vaikeeta...hylätään. Ikään kuin peläten sen epäonnen tarttuvan tai sitten ei tiedetä miten tulisi suhtautua. Olen itse oppinut myös että, tällaiset ihmiset..jotka olleet elämässäni ja tämän vuoksi poistuneet ehkä...En sure. Ajattelen että, he eivät lopulta olletkaan minun ystävyyteeni arvoisia...ja tällä asenteella sitten antanut myös tilaa uudelle mahdollisuudelle. Emme kukaan ole täydellisiä ihmisenä, eikä meidän tarvitse olla. On tärkeintä kuitenkin että, opimme myös hyväksymään itsemme ja elämämme..Suruineen ja iloineen. En usko itse siihen millään...etteikö jo tässä iässä olevilla ihmisillä itsekullakin olisi takaan sellaista elämänkokemusta etteikö tätäkin ymmärtäisi. Joskus vaan elämä kovuudessaan ja armottomuudessaan laittaa meidät menemään snadein askelein...mutta, Pupu usko minua...*Elämän otetta ja sitä että, näkee myös siinä paljon vielä hyvää...koettavaa...sitä älä menetä...'Sillä et voi tietää? Kuten en minäkään;))) ja loppujen lopuksi hyvä niin....koska se pitää meidät kiinni elämässä....Toivo...ja Rakkaus ja...usko siihen.

Tsau:Friidu

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

jopa ollut minäkin. Uskotko....kuitenkin sitten kun elämä kantaa, se myös kantaa. Ihmiset ovat sellaisia eivät onneksi kaikki...kuitenkaan. Että, kun sinulla on todella vaikeeta...hylätään. Ikään kuin peläten sen epäonnen tarttuvan tai sitten ei tiedetä miten tulisi suhtautua. Olen itse oppinut myös että, tällaiset ihmiset..jotka olleet elämässäni ja tämän vuoksi poistuneet ehkä...En sure. Ajattelen että, he eivät lopulta olletkaan minun ystävyyteeni arvoisia...ja tällä asenteella sitten antanut myös tilaa uudelle mahdollisuudelle. Emme kukaan ole täydellisiä ihmisenä, eikä meidän tarvitse olla. On tärkeintä kuitenkin että, opimme myös hyväksymään itsemme ja elämämme..Suruineen ja iloineen. En usko itse siihen millään...etteikö jo tässä iässä olevilla ihmisillä itsekullakin olisi takaan sellaista elämänkokemusta etteikö tätäkin ymmärtäisi. Joskus vaan elämä kovuudessaan ja armottomuudessaan laittaa meidät menemään snadein askelein...mutta, Pupu usko minua...*Elämän otetta ja sitä että, näkee myös siinä paljon vielä hyvää...koettavaa...sitä älä menetä...'Sillä et voi tietää? Kuten en minäkään;))) ja loppujen lopuksi hyvä niin....koska se pitää meidät kiinni elämässä....Toivo...ja Rakkaus ja...usko siihen.

Tsau:Friidu

Juu, kun on todella vaikeeta hylätään ja kun kaikki on hyvin, niin silloinkin hylätään. Ainahan hylkäämiseen löytyy syy. Jäämiseen syiden löytäminen on paljon vaikeampaa. No, nyt kyllä lipsuin jo aiheestasi... ;)

Ja minä en tavoittele mitään täydellisyyttä. Ihan käytännön tosiasiat ja vastuu omista pistää yrittämään. Siis motivoi kummasti. Kotinikaan ei varmasti ole kuin sisustuslehden sivuilta :) mutta toimii.

Joskus neljä vuotta sitten nuo elämän kantamisasiat olivat ajankohtaisempia ja ajatus siitä, että elämä kantaa tuntui hyvältä. Käytäntö on kyllä osoittanut että minähän se olen "kantanut" , ei elämä, itseäni eteenpäin. Vähän sama kuin äitini lause: "Kaikki järjestyy ihan itsestään, kun malttaa odottaa". Ei muuten järjesty, ellei itse järjestä.

old_profile_48771 kirjoitti:

Juu, kun on todella vaikeeta hylätään ja kun kaikki on hyvin, niin silloinkin hylätään. Ainahan hylkäämiseen löytyy syy. Jäämiseen syiden löytäminen on paljon vaikeampaa. No, nyt kyllä lipsuin jo aiheestasi... ;)

Ja minä en tavoittele mitään täydellisyyttä. Ihan käytännön tosiasiat ja vastuu omista pistää yrittämään. Siis motivoi kummasti. Kotinikaan ei varmasti ole kuin sisustuslehden sivuilta :) mutta toimii.

Joskus neljä vuotta sitten nuo elämän kantamisasiat olivat ajankohtaisempia ja ajatus siitä, että elämä kantaa tuntui hyvältä. Käytäntö on kyllä osoittanut että minähän se olen "kantanut" , ei elämä, itseäni eteenpäin. Vähän sama kuin äitini lause: "Kaikki järjestyy ihan itsestään, kun malttaa odottaa". Ei muuten järjesty, ellei itse järjestä.

itse kunkin...En nyt tuolla ihan konkretiaa tarkoittunut kun kirjotin tai sanoin: Elämä kantaa;)) Se on aivan sama kuin sanomme. Sade ei haittaa elämä voittaa...tai muuta vastaavaa. Tottakait ihmisen on itse elämänsä kannettava....Vitsi en jaksa vain turhaan saivarella minäkään sanoilla koska teot kuitenkin aina ratkaisemmivat vaikka sanottava että, sanojen voimaa en väheksy koskaan itse. Niillä on ainakin itselleni erittäinkin suuri merkitys,kuka sanoo ja miten...etc...ja loppujen lopuksi ei teoilla eikä sanoilla koska, kumpikakin tarvitaan ole juuri suurtakaan eroa...jos, oikein tarkkaa tuota miettii...Tulkinnassa sitten kuten täällä monesti todettu..on. Varsinkin kirjoitetun tekstin tulkinta ei mielestäni ole koskaan sama kuin ns. puhutun sanan oikeassa live-tilanteessa...

Tsau:Friidu

Intohimo meissä;)) kirjoitti:

itse kunkin...En nyt tuolla ihan konkretiaa tarkoittunut kun kirjotin tai sanoin: Elämä kantaa;)) Se on aivan sama kuin sanomme. Sade ei haittaa elämä voittaa...tai muuta vastaavaa. Tottakait ihmisen on itse elämänsä kannettava....Vitsi en jaksa vain turhaan saivarella minäkään sanoilla koska teot kuitenkin aina ratkaisemmivat vaikka sanottava että, sanojen voimaa en väheksy koskaan itse. Niillä on ainakin itselleni erittäinkin suuri merkitys,kuka sanoo ja miten...etc...ja loppujen lopuksi ei teoilla eikä sanoilla koska, kumpikakin tarvitaan ole juuri suurtakaan eroa...jos, oikein tarkkaa tuota miettii...Tulkinnassa sitten kuten täällä monesti todettu..on. Varsinkin kirjoitetun tekstin tulkinta ei mielestäni ole koskaan sama kuin ns. puhutun sanan oikeassa live-tilanteessa...

Tsau:Friidu

Ei mitään hätiä. Minä vaan vähän tarkensin. Tässä maailmassa puhuvat teot, eivät kauneimmtatkaan sanat. Ehkä kiitos on sellainen hyvä sana, mutta ystävyys ja rakkaus osoitetaan ystävyyden ja rakkauden teoin. Mies tai nainen on tekojensa, ei sanojensa mittainen.

Hyvää alkavaa viikkoa.

old_profile_48771 kirjoitti:

Ei mitään hätiä. Minä vaan vähän tarkensin. Tässä maailmassa puhuvat teot, eivät kauneimmtatkaan sanat. Ehkä kiitos on sellainen hyvä sana, mutta ystävyys ja rakkaus osoitetaan ystävyyden ja rakkauden teoin. Mies tai nainen on tekojensa, ei sanojensa mittainen.

Hyvää alkavaa viikkoa.

sinulle päin. Oikein mukavaa ja leppoisissa merkeissä olevaa viikkoa...

Täytyy nyt tylsästi keskittyä ison pyykin jälkiselvittelyyn...Ensi viikolla kun taas ollaan lähdössä mekin..snadiin reissuun...

Tsau:Friidu

Tullut kirjoiteltua aika väkeviä mielipiteitä, niin jospa haluaisinkin olla irukandi. Sellanen pieni ja läpinäkyvä. :)

Mut voin joutua yleisen paheksunnan kohteeksikin, jos asun ahtaalla alueella, ja ulkoilen vapaasti. Mikä on vähä mun luonne, kodin pitää olla suunnilleen "keskellä ei mitään".
Toisinaan yleisönosastokirjoituksia, jossa paheksutaan, mistä mä tiedän, ettei esim. siihen pehmeäan hiekkaan pihalla sais kakkia eikä pissiä, lapsukaiset kun leikkii siinä. =)

Mutta siinä piilee kastraation vaara. ;)))) Eikö jalostukseen käytettävä rotukissa olisi parempi vaihtoehto ?

wilmastiina kirjoitti:

Mutta siinä piilee kastraation vaara. ;)))) Eikö jalostukseen käytettävä rotukissa olisi parempi vaihtoehto ?

Jos olisin kissa, niin ehdottomasti maalaiskolli. Sais vapaasti kulkea kylänraittia misuja etsien...välillä muiden kollien kanssa tapella ja saalista vaania. Haittoina tietty ketut ja metsämiehet....Mutta pitäähän sitä rajojaan kokeilla ja riskinottoa.

Minä olen kultainen noutaja testin mukaan.

Kaikkea sinäkin pistät framille. Kuka nyt tuommoista testiä viitsii näpytellä? Hahaa.
Öh, minä:)
HarrrRRRrmillista, peräti harmillista. En yhtää tykkää, kun minulle ilmoitettiin, että olen Terrieri.

"Nyt lentävät ärräpäät! Tehokkaat terrierit ovat erittäin itsepäisiä, mutta älykkäitä koiria. Niillä ei useinkaan löydy juuri miellyttämisenhalua, vaan terrierit tekevät elämässä juuri niin kuin itse tahtovat...."

KÄÄK, en ilikiä pistää kaikkia lauseita luettavaksi. Jostakin syystä:)

Noh, onneksi tuli myös: "Terrierit ovat kuitenkin myös harvinaisen iloisia koiria".
On se vaan niin, että on mukavempaa olla ilooooonen, kuin puunaamainen viivasuu. Tämmönen:/

old_profile_48771 kirjoitti:

Minä olen kultainen noutaja testin mukaan.

Siis kultainen noutaja on lempeä ja yhteistyöhaluinen ja sopii lapsiperheeseen yms. Eikä menetä malttiaan juuri koskaan. Aika lailla. Sitä paitsi voisin kuvitella valitsevani koirakseni noutajan.

muuten aika hyvin sopi...;))) kuvaus...

Tsau:Friidu

Intiaanien vanhojen uskomusten mukaan korppi on valon ja ymmärryksen tuoja,

henrjii kirjoitti:

Intiaanien vanhojen uskomusten mukaan korppi on valon ja ymmärryksen tuoja,

kuolessaan ihminen muuttuu perhoseksi..Jostain muistan jotain tämäntapaista lukeeni. Tuohon uskon itse..En kuitenkaan laita miksi..(siitä tulisi Romaani;))))...Friidu yrittää olla nyt lyhytsanainen...,))) öhöhöh..)))

Tsau:Friidu

Olihan minun pakko katsoa millainen oinasluonne on. Ja kyllä tunnistin itseni....nyt ymmärrän miksi mulla on tarve "pomottaa" ;)))))

http://www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2010/01/1040450?ennustaja/horoskoopit

Donna Piccolino kirjoitti:

Olihan minun pakko katsoa millainen oinasluonne on. Ja kyllä tunnistin itseni....nyt ymmärrän miksi mulla on tarve "pomottaa" ;)))))

http://www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2010/01/1040450?ennustaja/horoskoopit

Se olen horoskoopissa ja kuvaus sopii minulle.....