Tutkimus:
Mäyräkoira puree herkimmin
7.7.2008 9:22 (Päivitetty 7.7.2008 9:45)
Pienet haukkujat valtasivat kärkisijat aggressiivisimpien koirarotujen listalla, kertoo Daily Mail.
Aggressiivisista koirista puhuttaessa keskustelu kääntyy usein raateleviin rottweilereihin ja pelottaviin pittbulleihin.
Tuoreen tutkimuksen mukaan ärhäkkäimmät rodut löytyvät kuitenkin pienten koirien joukosta. Eniten ihmisiä ja muita koiria purevat mäyräkoirat; kakkos- ja kolmossijat menevät chihuahualle ja jackrusselinterrierille.
Suurista roduista aggressiivisimman titteli menee Pennsylvanian yliopiston tekemässä tutkimuksessa akitalle, joka sijoittuu vertailun neljänneksi. Paljon otsikoissa ollut pitbull on listan kuudes. Kultainennoutaja, greyhound, labradorinnoutaja ja siperianhusky sijoittuvat aggressiivisuuslistan häntäpäähän.
James Serpell, yksi tutkimuksen tekijöistä, sanoo tulosten antavan viitteitä siitä, että pienet koirarodut ovat geneettisesti alttiimpia käyttäytymään aggressiivisesti. Samalla hän myöntää, että vaikka suuret koirat hyökkäävät tilastollisesti harvemmin, niiden teoilla on usein pikkuhaukkuja kohtalokkaammat seuraukset.
Puolesta ja vastaan
Briteissä tutkimus on jo ehtinyt synnyttää kiivasta keskustelua. Mäyräkoirajärjestön puheenjohtaja Chris Moore tuomitsee tulokset yksinkertaisesti roskana.
- Minua ei ole purtu kertaakaan 25 vuoden aikana, hän puuskahtaa.
"Vastapuolen" edustaja, Rottweiler-yhdistyksen puheenjohtaja Joyce Summers, on tutkijoiden kanssa samoilla linjoilla.
- Minä olen elänyt rottisten kanssa 40 vuotta ja saanut niiltä osakseni pelkkää hellyyttä ja kiintymystä. Jackrusselien sijoitus ei yllätä minua, ne ovat räksyttäviä otuksia, hän laukoo
Koirien käyttäytymisongelmiin erikoistunut kouluttaja Jacquie Bunn ei ole yllättynyt tutkimuksen tuloksista.
- Hyökkäävä käytös on paljon yleisempää pienten kuin suurten koirien keskuudessa, ja kouluttajat ovat tienneet sen jo muutamien vuosien ajan.
Applied Animal Behaviour Science -lehdessä julkaistua tutkimusta varten haastateltiin 6000 koiranomistajaa.
IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807077911085_ul.shtml

Vastaukset 14
Vanhimmat
Hölmö tutkimus ei muuta voi sanoa.
Eikös tuo sama asia ole todettu jo tarpeeksi monessa tutkimuksessa jo aiemminkin? Ja keskustelu näistä tutkimuksista on ollut yhtä puuduttavaa jo kymmeniä vuosia. Omakohtainen kantani on edelleen, että mäyräkoirat, lamppuharjat, tms. sekasikiöt saavat rähistä minulle aivan vapaasti. Niistä kun ei kokonsa puolesta ole harmia kuin lapsille. Siinä vaiheessa kun käyvät kiinni ne on helppo potkaista ojanpohjalle. Keskustelu ko. ongelmasta tulisi keskittää keskikokoisiin ja isoihin rotuihin, sillä ne voivat saada oikeaan vireeseen päästessään paljon pahaa aikaan.
Moneskohan lie tutkimuksessa ollut perinteinen ihmistenpurija saksanpaimenkoira? Joskus 90-luvullahan oli Suomessa tilanne se, että joka toinen lääkärin paikkausta vaatinut koiranpurema oli ko. rodun tekemä. Tosin sitä selittää suurelta osin myös rodun suosio (syytä voi tosin ihmetellä).
suosioon lienee ulkonäkö ainakin. Mutta että sakemanni menee siihen pisteeseen, että se puree ihmistä, on todella huonon kasvatuksen tulos. Se on niin ihmistä palvelemaan jalostettu, ettei se kotikoirana sitä muuten tee.
saksanpaimenkoira on vahtikoira..ja vahtii ei sen kuulu miellyttää ulkopuolisia. Tuttuni koira esim varoitti ystävääni tullessaan reviirille nousemalla vasten ja murisemalla. En tehnyt mitään jottei luule ystäväni liikkuvan ja laittavan hanttiin mutta toki olisin ottanut äkkiä koiran kiinni jos ei olis vain varoittanut. Minuun koira luotti olin tuntenut kauan. Eli ei saksanpaimenkoira todellakaan ole mikään mussukka sylikoira vaan vahti ja niin pitää ollakin.
Minua on elämäni aikana purrut yksi ainoa koira ja se oli perheemme oma mäykky. Monta vuotta aikaa ja vieläkin näkyy jäljet selvästi :)
yksinkertaista kumman pureman ottaisit vastaan mäyräkoiran vai rotikan?
en ole edes tavannut yhtään kiukkuista mäyräkoiraa, chihuahua tai jackia mutta rotikoita kyllä joten ihmetyttää tulos mutta eihän se liennyt edes suomesta.
Tuo tutkimus kertoo, millaisia omistajia milläkin koiraroduilla on.
Niin juuri, omistajat ovat syynä, jos koira puree. Joskus harvoin voi olla jokin sairaus taustalla, mutta kyllä sellaisiakin on. Useimmat pikkukoirat ovat rähiseviä ja hyökkääviä, mutta sellaisen saa omistaja pidettyä hallinnassa paremmin kuin ison. Onneksi USEIMMAT isojen koirien omistajat kouluttavat koiransa, mutta ne idiootit, jotka eivät kouluta pilaavatkin sitten meidän muitten maineen.
Saisivat kyllä pikkukoirienkin omistajat jo katosa peiliin ja alkaa kohdella hellantelttuaan niin kuin koiraa kuuluu.
Äläpäs yleistä. Hyvin monta kertaa olen tuolla lenkkipoluilla nähnyt, kun pienet koirat ovat rauhallisia ja toisten koirien ohitukset menee hyvin, kun taas jotkut omistajat joilla iso koira, niin he vaihtavat samantien tien toiselle puolelle ja pitelevät koiraansa kaksin käsin. Sama homma löytyy kyllä pienissäkin koirissa eli molemmissa on huonoja ja hyviä. Täällä missä asun olen muutamia kertoja nähnyt kaksi alle polvenkorkuista koiraa jotka kulkevat omistajillaan vapaana ja jos vastaan tulee toisia koiria, niin antavat koiralle käskyn jolloin koira kävelee ihan omistajansa vierellä, sekä yksi toinen jolla on collie joka myöskin on tällä omistajallaan useimmiten vapaana ja koira vaihtaa aina penkan puolelle, kun tulee toisia koiria vastaan eli jälleen kerran löytyy molemmissa hyviä, eikä pelkästään isoista.
Ei kaikki pikkukoirien omistajat oo samanlaisia. Mulla on chihu, mutta sitä kyllä pidetään ihan koirana, ei vauvana. Koiran paikka on lattialla omalla tyynyllä tai omassa pedissä, ei sängyllä tai sohvalla. Koiralle ei syötetä omalta lautaselta ruokaa, eikä se saa syödä muutenkaan muuta kun koirille tarkoitettua ruokaa. Koira ei saa rähistä muille, eikä se saa hyppiä vieraita vasten (vaikka säkää on n.18cm). Koira saa mennä ulos vasta mun jälkeen.
Uskon että koira tykkää/hyötyy paljon enemmän leikeistä ja kävelylenkeistä, kun pusuttelusta, halimisesta ja suklaasta.
Ja mun mielestä se on sitä oikeeta välittämistä. Että antaa koiran olla koira, joka tietää paikkansa.
Kuinkahan kauan näistäkin jutuista jaksetaan jauhaa...
kunnes tämä vireillä oleva lakimuutos saadaan aikaan. Sitten tulee hetken hengähdys. Toivottavasti aloite muuttuu nyt laiksi ja kaikki noudattaisivat niitä. Muuten tulee sitten vain lisää kiristyksiä.
Yksi urpo koiranomistaja munaa 1000 muun maineen.
Huooox, tosiaan!!!
Niin??? MItä tästä?? ritätkö tällä puolustaa isoja koiria? Kysehän on VAHINGOISTA! Edelleenkin on aivan suoraan sanottuna helvetin sama pureeko sinua marsua vai ei.. rottis on toinen juttu. Mitä väliä jos tiibetinspanieli "raatelee" sinua, potkaiset sen vain pois koirastasi tai itsestäsi, teetkö saman akitalle??
Niin kauan kun yhteentörmäyksiä tulee. Ja vastuullisuus on kaukana.