Tarjouksessa kamera HP PHOTOSMART 635 hintaan 99 euroa ei varmaankaan kummoinen kapine???
Olen ostamassa Digi-kameraa, mutta on vaikea valita, ja kun ei ole näistä kameroista kokemusta. Olen kyllä harrastanut kuvausta vuodesta 1963, jolloin kehitin, ja kopioin itse mustavalkoiset kuvat. Viimeiksi mulla oli "tavallinen" järjestelmä kamera.
Kameran ei tarvitse välttämättä olla "taskuun sopiva". Pitäisi olla mahd. makrokuvaukseen ym.
Mutta kameran pitäisi toimia myös "idioottivarmasti ja helposti" koska sitä käyttäisivät myös muutkin kuin minä perheessä.
Automaatti Manuaali kuvaus mahdollísuudet.
Tietysti mahd.edullinen, mutta ei sellaista kameraa että tulisi kuukauden päästä ajatus "miksen uhrannut vähän enemmän rahaa niin olisi niitä, ja niitä mahdollisuuksia enemmän.
Siis hyvä kohtuuhintainen kamera, millä myös aloittelija pystyy kuvaamaan, mutta ominaisuuksia löytyisi myös vaativampaan kuvaamiseen.
Tiedoista kiitollinen

Vastaukset 4
Vanhimmat
No voit itse päätellä että jos kameran hinta on 99 ja muitten kameroiden esim. jotain 200-500 euroa niin kyllä niissä saattaa olla eroa. HP:n kameroista sanotaan että ne on patterisyöppöjä mutta ne on puheita en tiedä kannattaako luottaa mihin.
En oikein muista merkeistä tiedä kuin Canonista joten suosittelen niitä. Jos haluat manuaalisäätöjä niin katso näitä vähän arvokkaampia laitteita. Alle 200 euron saat A60:sen, alta 300 euron alta saat A75:den ja A80:sen saat alle 350:n. Niissä on mahdollisuus säätää esim. suljinaikoja, aukkoja, salamanvoimaa ja tarkennusta. Niitä ei voi monissa muissa säätää ollenkaan manuaalisesti. Em. Canoneissa on myös automaattikuvausmoodi mutta se joskus ylivalottaa, mutta siitä pääsee eroon kun säätää valotusta alaspäin hieman.
Jos haluaa hyviä kuvia ja säätömahdollisuuksia, niin kannattaa ostaa digijärkkä. Siinäkin on täysautomaatti-valinta!!! Ei niitä sataa säätöä ole pakko käyttää. Maksaa toki enemmän, mutta rahalla myös saa. Jos ei muuta, niin harrastuksen. Ainoa vaatimuksesi, mikä ei täyty, on hinta. Alle tonnilla ei saa.
Kyllä löytyy alle 1000e:n käyttökelpoista kameraa,
esim. Nikon 5400 ja 5700, sekä canonin G5. Hyvää
jälkeä tulee, ja säätöjä voi tehdä ihan siinä missä järkkärilläkin.
on ladattava/uusittava pahimmillaan 10 - 15 kuvan välein.