Milloinka joudutaan tehdä avanne

Lysu10

paksunsuolen alaosan syövän leikkauksen yhteydessä. Minulle tulee noin sigmasuolen kohdalle helmikuun alkupuolella leikkaus ja maaliskuun matka pitäisi sitovasti ilmoittaa. Tuli mieleeni se, että vaikka haava parantuisi olisiko minulla silloin tuo hankala avanne? Eilen sain tiedon kutsun tulemisesta leikkaukseen.
Ajattelin teiltä lyhytsuolisilta kysyä uskaltaisinko jo ilmoittautua 17.3. alk. matkalle?

24

4068

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lysu

      Varmastikin riippuu tapauksesta, milloin avanne tehdään. Luulisin kuitenkin, että lääkäri olisi kertonut siitä, jos sellainen tulisi. Minulla kasvain oli vain n. 2cm. peräaukosta ja väliaikainen avanne tuli sen takia, että leikkauskohta saa rauhassa parantua. Minun käsitykseni mukaan väliaikainen avanne on yleensä n. 2,5-3kk. Jos sinulla on yhtä iso leikkaus kuin minulla eli koko vatsa ylhäältä alas auki, niin aika pitkään leikkauksesta toipuminen kestää. Toisin minulla tuli suolitukos ja se aiheutti takapakkia toipumiseen. Kyllähän avanteenkin kanssa voi matkustaa, mutta tietysti se vaatii vähän suunnittelua, että on mahdollisuus riittävän usein käydä tyhjentämässä avannepussi. Itse kävin vain risteilyllä avanteen kanssa ja ihan hyvin se matka meni. Onnea sinulle leikkaukseen. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin.

      • Lysu10

        lysu. Muistin nikkisi ja siksi lisäsin siihen vuosiluvun 10 jolloin oireet vatsassani jo alkoi.
        En ehtinyt kysyä leikkauslähetteen laittaneelta lääkäriltä, kun minulle tuli kolonoskopiassa kova pahoinvointi
        ja hoitaja lähti minua saattamaan "yrjölle" enkä enää tavannut lääkäriä. Hoitaja sanoi ettei tarvitse
        huolestua kyllä he saavat sen poistetuksi. Kysyin kasvaimen sijainnista johon hän sanoi sen mielestään olevan vähän ylempänä kuin peräsuolessa. Selviää sitten minulle laikkauksessa. Minun pitäisi tänään antaa
        lopullinen vastaus lähdenkö minulle tärkeälle matkalle josta ei ennakkomaksuja saa takaisin.
        Minulla on tukkoisuutta ollut jo pitkään joten kiristää pallean kohdalta. Paitsi eilen tyhjennettiin mutta
        täyttyy taas vähitellen. Leikkauksen jälkeen tuleekin sitten pitkä "vellikuuri".

      • lysu
        Lysu10 kirjoitti:

        oikeassa paikassa oikeaan aikaan ;-). Harvemmin tälle palstalle tulee enää vilkaistua. Onko sinulla lääkärin vastaanottoa ennen leikkausta? Entä muita tutkimuksia? Minulla oli verikokeet, keuhkoröntgen ja ylävatsan ultraääni ja sitten kirurgian poliklinikalla lääkäri kertoi vastaukset tutkimuksista, patologin lausunnosta ja selvitti, kuinka hoito etenee: ensin sädehoito, sitten leikkaus ja leikkauksessa tehdään joko väliaikainen- tai pysyvä avanne sen mukaan, mitä leikkauksessa löytyy. Onneksi kasvain ei ollut läpäissyt suolen seinämää ja väliaikainen avanne oli mahdollinen.
        Johtuuko tukkoisuutesi kasvaimesta? Vaikka se "vellikuuri ei kestänytkään kuin vajaan viikon, niin meni pitkään, ettei tehnyt mieli sen enempää kiisseleitä kuin vellejäkään.
        Kysy vain, mikä mieltäsi askarruttaa, yritän nyt lukea palstaa enemmän ja vastailla kysymyksiisi. Valitettavasti tuohon matka-asiaan en uskalla sanoa mitään. Olisiko sinulla mahdollisuus soittaa esim. kirurgian poliklinikalle ja kysyä sieltä?

      • MöKin-MuiJa
        Lysu10 kirjoitti:

        lysu. Muistin nikkisi ja siksi lisäsin siihen vuosiluvun 10 jolloin oireet vatsassani jo alkoi.
        En ehtinyt kysyä leikkauslähetteen laittaneelta lääkäriltä, kun minulle tuli kolonoskopiassa kova pahoinvointi
        ja hoitaja lähti minua saattamaan "yrjölle" enkä enää tavannut lääkäriä. Hoitaja sanoi ettei tarvitse
        huolestua kyllä he saavat sen poistetuksi. Kysyin kasvaimen sijainnista johon hän sanoi sen mielestään olevan vähän ylempänä kuin peräsuolessa. Selviää sitten minulle laikkauksessa. Minun pitäisi tänään antaa
        lopullinen vastaus lähdenkö minulle tärkeälle matkalle josta ei ennakkomaksuja saa takaisin.
        Minulla on tukkoisuutta ollut jo pitkään joten kiristää pallean kohdalta. Paitsi eilen tyhjennettiin mutta
        täyttyy taas vähitellen. Leikkauksen jälkeen tuleekin sitten pitkä "vellikuuri".

        pitkän tovin ennenkuin,,,vastaan sinulle kyllä se suolenlyhennys on tosi iso operointi ja toipuminen kestää useita kuukausia,saatikka avanteeseen sopeutuminen.Itse en uskailtisi matkustaa ainakaan kauemmaksi,jos jotain häikkää tulee.Olen itse avanneton onneksi syöpäni oli siellä alkupäässä paksusuolta,joten en osaa siihen antaa tietoa enenpää.Mutta eikös saa matkan peruutuksien takia rahansa takaisin kun on näinkin hyvä syy kun syöpäleikkauksesta on sentään kyse.

      • gyn.syöpä
        MöKin-MuiJa kirjoitti:

        Tuo leikkaushaava olisi niin tuore ja todella iso! Koskaan ei tiedä jos tulee ongelmia! Ainakin minulle tuli vatsaan sittenkin ongelma, kun haava tulehtui ja jouduin syömään antibioottia, vaikka leikkauksesta oli kuulunut vajaa pari kuukautta. Sitten leikkausarpi jäi rumaksi jälkeen.
        Kannattaa jättää matka väliin ja odottaa puolen vuoden kuluttua, kun olet sopeutunut avannepussin kanssa, vaikka se olisi väliaikainen.
        Toimita matkatoimistolle lääkärinlausunto ja saat rahat takaisin, jos olet ehtinyt ilmoittautua matkaan. Kysy sinua hoitavalta lääkäriltä, koska saat matkustaa ulkomaille. Se olisi viisainta. Vaikeaa on kulkea kultaista keskitietä!

      • Lysu10
        gyn.syöpä kirjoitti:

        lysu:lle, MöKin-MuiJa:lle ja gyn.syöpä nimimerkeille. Kotimaan järjestötoiminnan ryhmämatkasta
        on kysymys ja ilmoittautumismaksun joudun maksamaan mutta sihteeriltä kuulin, että jos sairaus on syy saisin rahat takaisin. Kysymykseen tulevista kokeista koko verenkuva on tammikuussa tehty ja
        mitään levinneisyyttä en sen perusteella pelkää. (ei tulehdusarvoja koholla eikä sen suuntaisia
        syöpäarvoja) sain tosin puhelimessa tulokset jotka lääkäri tulkkasi. Minulla on veriuloste ja suolen toimintahäiriö pahinta muttei nyt anemiaa havaittavissa. Kutsu leikkaukseen tulee kuitenkin pian
        ja siitä selviää millaisia tapaamisia kidurgiselle osastolle on suunniteltu ennen toimenpidettä.
        Syöpälääkärikin varmaan on katsonut marssijärjestystä. Se pahanlaatuisuus on erikoislääkärin silmämääräinen arvio mutta varmistus tulee niistä näytepaloista. Toivoisin välttyväni avanteelta.

      • 12

        Jokainen valitsee. Silti elämä jatkuu.
        Myönnän olevani kateellinen! Kun en uskalla elää omieni tuntemuksieni toipuneena syövästä.
        Eläkää!

      • ??+
        Lysu10 kirjoitti:

        lysu:lle, MöKin-MuiJa:lle ja gyn.syöpä nimimerkeille. Kotimaan järjestötoiminnan ryhmämatkasta
        on kysymys ja ilmoittautumismaksun joudun maksamaan mutta sihteeriltä kuulin, että jos sairaus on syy saisin rahat takaisin. Kysymykseen tulevista kokeista koko verenkuva on tammikuussa tehty ja
        mitään levinneisyyttä en sen perusteella pelkää. (ei tulehdusarvoja koholla eikä sen suuntaisia
        syöpäarvoja) sain tosin puhelimessa tulokset jotka lääkäri tulkkasi. Minulla on veriuloste ja suolen toimintahäiriö pahinta muttei nyt anemiaa havaittavissa. Kutsu leikkaukseen tulee kuitenkin pian
        ja siitä selviää millaisia tapaamisia kidurgiselle osastolle on suunniteltu ennen toimenpidettä.
        Syöpälääkärikin varmaan on katsonut marssijärjestystä. Se pahanlaatuisuus on erikoislääkärin silmämääräinen arvio mutta varmistus tulee niistä näytepaloista. Toivoisin välttyväni avanteelta.

        sinulle lysu 10..tehty jo suolisto tähystys,toivotaan että suolistotukos ei ole syöpää.

      • Opettele huijaamaan

        Raukka, opettele huijaamaan paremmin. Olet paljastunut, sillä palstalla on oikeita virassa olevia terveydenhuollon ammattilaisia, joita ei pysty huijaamaan, vaikka olet entinen apuhoitaja ja ambulanssikuski.

      • isoäiti.
        Opettele huijaamaan kirjoitti:

        on kysymys tässä nimimerkki LYSU 10:nen asiassa,onko hän edesmenneen Raspikurkun leski vai ei? Minä uskon ihmiseen enkä ikinä jaksa uskoa että kukaan huijaisi näin vakavassa asiassa.
        Luotan että tässä ei ole mitään huijausta,vaan hän on oikeasti raspiksen leski.

      • Taustatuki

        ... rumasti. Lysu10:llä on ehkäpä täällä "ystäviä" joiden kanssa tämä vaimo-juttu on keksitty, syystä tai toisesta ;-).

      • Ammatti-ihminen
        isoäiti. kirjoitti:

        Ei ole Raspin leski.

      • isoäiti.
        Taustatuki kirjoitti:

        ... rumasti. Lysu10:llä on ehkäpä täällä "ystäviä" joiden kanssa tämä vaimo-juttu on keksitty, syystä tai toisesta ;-).

        ihminen on hyväuskoinen,ei arvaa epäillä,luottaa mitä kerrotaan,ei tällaisessa asiassa arvaa epäillä ja pettyy jos on ollut liian hyväuskoinen ja uskoo ihmiseen.

      • Taustatuki
        isoäiti. kirjoitti:

        ihminen on hyväuskoinen,ei arvaa epäillä,luottaa mitä kerrotaan,ei tällaisessa asiassa arvaa epäillä ja pettyy jos on ollut liian hyväuskoinen ja uskoo ihmiseen.

        Kerronpa sinulle et näillä tällaisilla palstoilla, jotka eivät vaadi rekisteröitymistä, eivät päde mitkään normaalin elämän lait. Siis tarkoitan että ei kannata uskoa kaikkea mitä lukee, näkee ja kuulee. Näkeehän sen jo tästä sairaasta riitelystäkin ja miten toisia kirjoittajia kohdellaan, eihän tällaista sallittaisi normaalissa elämässä ollenkaan.

      • Lysu10
        ??+ kirjoitti:

        sinulle lysu 10..tehty jo suolisto tähystys,toivotaan että suolistotukos ei ole syöpää.

        tehty kolonoskopia toissa perjantaina. Kasvain on jo sen verran iso ja kiertää lääkärin kertomuksen mukaan
        jo ympäri suolen niin että tyhjentäminen on hankalaa. Tukos tulee, kun kaikki karheampi jää kasvaimen
        eteen. Movicol annospussin olen toisinaan sekoittanut veteen ja pärjännyt mutta leikkauksesta tulee
        kohta apu. Huomenna alan tyhjentämään sairaalan ohjeen mukaan koska maanantaina on CT-kuvaus.
        Se on kuulemma pahan näköinen ja sitä se onkin sanoi lääkäri. Mutta toivon ettei olisi.

      • so what
        Taustatuki kirjoitti:

        Kerronpa sinulle et näillä tällaisilla palstoilla, jotka eivät vaadi rekisteröitymistä, eivät päde mitkään normaalin elämän lait. Siis tarkoitan että ei kannata uskoa kaikkea mitä lukee, näkee ja kuulee. Näkeehän sen jo tästä sairaasta riitelystäkin ja miten toisia kirjoittajia kohdellaan, eihän tällaista sallittaisi normaalissa elämässä ollenkaan.

        Sairastuneen ihmisen blogissa?
        Kaikki on suhteellista.

      • Taustatuki
        so what kirjoitti:

        Sairastuneen ihmisen blogissa?
        Kaikki on suhteellista.

        Kaikki on suhteelista...........................Just samaa tapausta ajattelin tämän yhteydessä. Jos joku täällä sanoo et kuka voi olla niin sydämetön, niin kyllä voi. Näkeehän täällä muutoinkin useitsa kirjoituksista että sydäntä ei ole.

    • -ra

      syömään.Hankalaa se on,jääkaapissa herkkuja muttei pystynyt syömään.

      • lysu

        mutta letkuruokinnalla ei ole mitään tekemistä avanteen kanssa.
        Sellainen asia putkahti vielä mieleeni, että leikkauksen jälkeen ei saanut viiteen viikkoon nostaa maitopurkkia painavampaa. Sekin voi aiheuttaa esteitä matkalle lähtöön. Mutta hienoa, että saat sitten rahasi takaisin, jos et pääse lähtemään.

    • marianne41

      Hyvät ihmiset!Lukekaa(tai mieluummin ei,ennen leikkausta)näitä eri ihmisten kirjoituksia.Turhaa pahaa mieltä ja epätietoisuutta leviää näistä kertomuksista.Ottakaa selvää ennen kaikkea leikkaavalta lääkäriltä,mitä jatkossa seuraa.Usemmat kirjoitukset ovat joko vahingossa,tai tarkoituksella kerrottu liioitellen.Jokaisessa sairaalassa on koulutettu(kokenut) avannehoitaja.Hän osaa neuvoa jokaista yksilöllisesti ja pystyy varmasti vastaamaan kaikkiin mieltä painaviin kysymyksiin suolistoleikkaksessa asetetun avanteen hoidossa.Jokaisen potilaan avanne on yksilöllinen.Riippuu leikkausen laajuudesta.Syöpödiagnoosi on jo raskas tieto.Turhaa taakkaa on parsta välttää ennen leikkausta.Leikkauksen jälkeen avannehoitaja neuvoo "kädestä pitäen",miten avannetta hoidetaan.Repasta mieltä ja rauhallista valmistautumista leikkaukseen!!

    • Anonyymi

      Avanne on ihan kätevä, itselläni oli kauhu kuvia mielessä koko pussista, ja voin sanoa ettei se mikään ylitsepääsemätön riesa ole, itseasiassa välillä tuntuu helpommalta kuin luontaisen reitin kautta. Matkustelut onnistuu ihan näppärästi kunhan vain pussin vaihto sujuu. No sen vaihdon kyllä oppii avannehoitajan opettamana todella nopeasti, itselle se tuntui hankalalta mutta kun avannehoitaja neuvoi tekniikan niin ei mitään ongelmia. Matkustaessa voi itse ottaa rennosti ja hymähdellä kun muut jonottavat vessaan. Pussin voi tyhjentää, eli reilu meikkipussillinen tarvikkeita ja mukaan ja menoksi vain. Vessaan, pussi pois, pieni putsaus kuivaus, uusi pussi ja siinä se. Eli jos jollekulle on tulossa avanne nii liikaa ei kannata stressata. Tosin miehillä jos peräsuoli joudutaan poistamaan niin elämästä voi tulla helvettiä ja yleensä tuleekin. Seksielämä voi mennä lopullisesti pilalle tuntihäiriöiden ja erektiohäiriöiden vuoksi. Ne johtuvat siis hernovsurioista mitä peräsuolen poistossa voi ja yleensä tulee. Väliaikainen jos on niin huoli pois. Pysyväkään ei paha ole jos vain peräsuolta ei tarvitse poistaa.

      • Anonyymi

        Hyvä kun muuten pärjäät aikas mukavasti avanteen kanssa, vaikka siihen muuten liittyy ikäviäkin haittoja monessa muodossa.

        Mä haluaisin tietää (en oikein netistä löytänyt), voiko avanne alkaa jonain päivänä yllättäen täysi holtittomasti vuotaan ja että ongelmat jatkuu tuntikausia? Joskus kun on puhuttu mennä johonkin, olen monesti kuullut "on nyt vähän heikko olo". Olen kumminkin kuullut, että avanne välillä sohlaa ja just noin kun eka lauseessa kirjoitin. Mun mielestä voisi ihan hyvin sanoo ettäö avanne sohlaa. Kyllä noi heikot olot tiedetään, ei siis vaan huvita, näitä esimerkkejä riittää ja kaikkee muuta kitinää. Koskaan ei avanne ole pettänyt tai ulostetta tule hullun lailla, kun mä olen ollut mukava. Mä oikein usko noita juttuja, että niinku tänään avanne sohlaa mutta ei huomenna, vaan härskisti käytetään fyysistä sairautta tekosyynä.

        Itsellä on monenlaista ongelmaa, sos. pahimmat cauda-tyyppinen ja elektrolyytteihin liittyvät sekä ajoittainen alivireys ja puheongelmat, että kyllä ottaa päähän tekosyiden käyttö, kun näillä aveceilla vielä kyselytulva ja kaikki tarttis selittää, kun ei netistä haluta tai kyetä omaksuun yksinkertaisiakaan asioita niin ei kiitos ja kun ne menemiset on usein jotain syömisiä. Eikä mua kiinnosta, kun samaa saa aika helposti kaupan antimilla halvemmalla ja joskus parempaakin enkä syö kuin hevonen. Sitten vielä se kun telkkarista sitä ja tätä aamusta iltaan, siis telkkaria, ruokaa ja karkkia vaan se on elämää se!!!

        Mullakin on siis se käsitys, että aika vähän avainteiden kanssa on isoja ongelmia, kun he harrastaa, matkustaa ja käy töissä siinä missä muutkin. Enkä ole ikinä elämässäni huomannu avanteen pettävän, mutta virtsa- ja ulosteongelmiin olen törmäillyt jonkin verran.
        Tulipas nyt tekstiä...

        lajijasuris

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... eikä taatusti petä avanne, jos sen on huolella kiinnittänyt, samalla tavalla kuin sfinkterit caudassa joka mulla osittainen sekä elektrolyyteissä, ja vähän IBS-oirettakin (selkä ja ruokaperäistä) Nämä ne nyt vaihteleekin jonkin verran ja välillisesti syömisillä ja juomisilla myös merkitystä. Vielä huonommin ihmiset tajuaa mitä on heikot sfinkterit eikä ihme kun se on väestötasolla suht harvinaista ja yleisempiä muut pidätyskyvyn häiriöt, kuten urge, suolistotaudit, estrogeenin puute jne.

        Ja tämä nyt ihan aihetta mutta mä en tosiaan ole niitä jotka katsoo telkkaa aamusta iltaa ja syö ruokaa ja karkkia kuin syöttöporsaat tai on heikko olo, kun tarttis tehdä vaikkei huvita, ei muka voi syödä jos on yksikin makkararuoka (ei ole pakko ottaa!), jos edes joskus johonkin uuteen paikkaan tai jotain uutta ja ne rutiinit&suunnitelmát kaikesta niin ei muuta kuin vinku vinku, stanan kele ittu!!!

        Syöminen menisi ja kuunnella tyhjänpäiväisyyksiä, jos tarjoisivat mutta se että itse maksan niin ei ellei se maistu hyvin! Mutta kun mulla seki että maistuuko päivällä, kun mä yleensä syön illalla pääruoan tai sit vaan jugurttia ja ruisleipää täytteillä. Jos tohon lähipaikkaan tulis mentyä, viimeistään joululounaalle. Kahvilla käyn joskus, kun jotai uutta, tänään kin söin liian kalliin vähähän fiinimmän konvehdin. Näissäkin on ne manterit ja pähkinät, ei mulla anafylaksiaa mutta pari kertaa kotona kun geishakonvehteja niin tuli infernaalinen paine suoleen ja peräsuoleen, onneksi olin kotona - avanne tuskin lähes räjähtää ja kaikki tulee!
        En ole geishoja syönyt enää ja vältänb jos lisättyä mantelia

        ...ja vielä semmonen, että juurikin syövän takia on avanne. Löytöhetkellä se oli tosi pitkällä mutta silti selvis vaikka aika vanhakin. Tätä taustaa vasten mä en voi ymmärtää sellasta pikku kitinää ja osa noista mitä kirjotin on toisen perheenjäsenen piirteitä myös. Yleensä tollaset vakavat kokemukset ns. kasvattaa mutta toisilla se vaan jatkuu sama infaalikin valitus ja vinkuna pikkuasioista

        lajijasuris

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1695
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1538
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1421
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1261
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      91
      1201
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1064
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1035
    Aihe