Lähimetsää. Aina, kun yritan koirani kanssa mennä lenkillä erästä metsäpolkua, koira iskee jarrut paalle ja vetaa niin kovaa kun vain pystyy vastakkaiseen suuntaan. Ennen tälläistä ei tapahtunut ja koira piti metsälenkistä.
Koirani pelkää...
kkkkkkkkkkkiihuhuyg
6202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minkä ikäinen se koirasi on? Sukupuoli? Ja iskeekö käsijarru päälle tietyssä kohtaa sitä metsää ja hoituuko ulkoilut ongelmitta jollakin muulla suunnalla? Miten pitkään ko. käytös on jatkunut?
kysyi, niin olisi mielenkiintoista saada lisävalaistusta asialle. Ethän itse jännitä kävellä kyseistä osuutta?
Silloin koira aistii se. Onko jotakin poikkeavaa sattunut ennen ko. käyttäytymistä?
tehdä koiralle tuollaisen käytöksen on petoeläimet, eli jos siellä on liikkunut vaikka susihukkanen. Mut ei ne kai sitä metsää kokoaikaa pelkää, kait siellä täytyy olla tuore haju niistä.
No kai se sitten on jotakin säikähtänyt siellä. Onko se juossut siellä irti niin että se on voinut pelästyä jotain niin ettet ole huomannut?
Minun koira pelkäsi yhtäkkiä tiettyä paikkaa siksi että sinne oli vedetty sähköaita kun lampaita siirreltiin, itse en ollut tarkkana ja koira pääsi saamaan tällin. :-S Sen jälkeen sitä oli aika mahdotonta saada kulkemaan sitä rinnettä ollenkaan. Samaten se sai siellä napsauksen tien poikki kulkevasta karjaritilästä, minähän en tyhmänä kaupunkilaisena älynnyt sitäkään että siinä oli sähkövirta. Sen jälkeen tietysti nostin aina koiran siitä yli, mutta se painoi peppua maahan jo satoja metrejä ennen sitä paikkaa.
Että jos sielläkin teidän metsässä on joskus ollut jotain koiran mielestä hengenvaarallista?
tulee vahvasti vampyyrit mieleen. Meillä oli aikoinaan sama juttu, ei mennyt yhtä polkua koira millään, sitten kun näistä(kin) asioista on tietoa niin vähän tutkittiin ja selvisihän se, oli vuosisadan vaihteessa ollut noilla myyn heimolaisilla leiri siinä metsässä ja paha onnettomuus (kai, noista ei tiedä!) sattunut! Pappi kävi siellä ja annettiin mennä lepoon hengen, sen jälkeen oli ihan koiran lempireitti se! Koira kyllä huomaa nuo asiat ja paljon muutakin, meillä esimerkiksi koira alkaa heti äristä jos tulee paha henkilö vastaan, näkee kai auran. Naapurille ärisi vuositolkut ja aina mietittiin että mikähän se on tuokin ja mitä on tunnollan niin viime vuonna jäi kiinni kun oli työpaikaltaan varastanut! Koira tiesi samoin haistaa helposti valehtelijat alkaen haukkua, jos lukee tiettyjen viestejä ääneen niin saa tietää heistä monta asiaa koiran käytöksen perusteella!!!
muistellen koira tosiaan kerran nuuhki erästä puskaa siellä metsässä ja vetäytyi äkisti taaksepäin ja lähti pyrkimään kotia kohti, että olisikohan metsäkammo kotoisin siltä lenkiltä? =/