Onko sakemann?

Haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne siitä onko sakemanni kotikoira? Olemme perheeni kanssa miettineet saksanpaimenkoiran ottamista. Tietenkin lenkkeilisimme joka päivä ja koirakoulussa kävisimme, mutta pääasiassa se tulisi ihan vain seurakoiraksi.
5574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ainakin meillä on kaksi sakemannia ihan kotikoirina, tykkäävät olla siellä missä muukin porukka on, käydään lenkillä ja nuorempana koirakoulussa ja hyvin toimii!

Äänestä

Periaatteessa kyllä, mutta koulutus on kaiken a ja o jotta sinulla olis hyvä koira.
Eikä sakuista ihan sohvaperunaiseks ole, tarvii aktiviteettiä ja liikuntaa =)

Äänestä

..varmasti on kotikoiria enemmän,kuin koiria joiden kanssa kilpaillaan ja käydään näyttelyissä,joten yksi joukkoon ei varmaan tilannetta muuta.Mutta se täytyy muistaa että saksanpaimenkoiralle,niinkuin kaikille koirille on annettava tarpeeksi liikuntaa,koulutus jotta koira pysyy omistajan hallinnassa ja virikkeellinen elämä(PALVELUSKOIRA KUN ON!),eli opettamalla/kouluttamalla opittujen asioiden noudattaminen ja työskentely,se on koiran aivojumppaa ja edellytys hyvälle elämälle.

Vaikket koskaan kilpailisikaan,niin valitse koira kuitenkin kasvattajalta jolla on vuosien kokemus ja tieto/taito,koska olet aloittelija tarvitset varmasti neuvoja,apua ja tukea,jotta onnistuisit eikä sattuisi esim.pahoja ruokinta virheitä jotka voivat vaikuttaa koirasi elämään.

Kun on koira kasvattajalta joka on kiinnostunut pennustasi myöhemminkin on paljon helpompi koulutella ja opetella koiraa,ja oppia ymmärtämään pentua.

Tervetuloa maailman ihanimman,rakastetuimman ja vihatuimman rodun pariin!Kouluta koirallesi hienot käytöstavat,niin jokunen vihamies voi muuttaa käsitystä tästä hienosta rodusta!

Äänestä

No meidän sakemanni ainakin on seurakoira ;) Kulkee perässä koko ajan. Ja haluaa olla perheen kanssa samassa paikassa. Meillä on toinen koira (sekarotune) joka on mieluummi yksikseen.
Saksanpaimenkoirat rakstaa perhettään ja niiden vastuu on myös suojella laumaa eli perhettä. Sakemannit myös rakastaa juoksemista ja leikkimistä, ainakin meidän koira ;)

Äänestä

Pelkkä lenkkeily ei riitä saksanpaimenkoiralle! Hyvä että aiotte mennä koirakouluun,mutta spk tarvitsee lenkkeilyn lomassa säännöllistä aivojumppa,muutoin se turhautuu ja purkaa energiansa johonkin ei toivottuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


senna kirjoitti:

Haluaisin kuulla teidän mielipiteitänne siitä onko sakemanni kotikoira? Olemme perheeni kanssa miettineet saksanpaimenkoiran ottamista. Tietenkin lenkkeilisimme joka päivä ja koirakoulussa kävisimme, mutta pääasiassa se tulisi ihan vain seurakoiraksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu