LennänKuinLeppäKeihäs

Ongelma on, etten enää koe hallitsevani kahta koiraani lenkillä. Koirat rähisevät vastaantuleville koirille ja kiskovat voimakkaasti sitä kohti. Ongelma syntyy erityisesti silloin, kun ei olla menossa nuuhkimaan toista, vaan tarkoitus on vain ohittaa toinen koira. Mutta jos päästään nuuhkaisemaan, mitään rähinäongelmaa ei yleensä ole. Koirani eivät siis näytä olevan aggressiivisia muita kohtaan. Vanhempi 4v. uros on todella epävarmaa tyyppiä ja nuorempi 2v. uros sen sijaan lähinnä vain matkii toista. Ongelma on suurempi kun vastassa on iso koira. Nartuille koirani eivät rähise yleensä. Yritän vältellä muita koiria, eli käännyn jos näen vastaantulevan koiran. Joskus käy niin, että kun käännyn, niin siitäkin suunnasta tulee koira - koen siinä tilanteessa aivan kamalaa pakokauhua ja tuntuu etten selviä.

Tilanne on kamala, pelkään muiden koirien kohtaamista varsinkin nyt talvella kun tiet ovat lumen vuoksi kapeammat. Ensinnäkin hävettää se, että ihmiset luulevat, että minulla on vaarallisia koiria enkä hallitse niitä. Toiseksi luulen, että ihmiset oikeasti pelkäävät meitä. Saattaa käydä niin, että koirat pääsevät hyvän matkaa kiskomaan vastaantulijaa kohtaan rähisten ja haukkuen ja minä lennän perässä. Toinen koira painaa n. 20 kg ja toinen hieman päälle 30 kg, eli aikamoinen massa hallita. Yritän saada mieheni viemään koiria ulos mahdollisimman paljon, mutta hänestä on epäreilua aina "joutua ulkoiluttamaan" väsyneenä jne. kun koirat ovat kuitenkin yhteisiä ja omahan on vikani etten niitä hallitse. Koirat rähisevät jonkin verran myös kun mies vie niitä ulos, siksi en ole ajatellut että koirat "suojelisivat minua" käytöksellään.

Vanhempaa koiraa, eli sitä jota nuorempi matkii, olen yrittänyt viedä lenkille yksin ja makupalalla kiinnittää sen huomion kun vastaan tulee koira, mutta makupala ei voisi koiraa vähempää kiinnostaa silloin ja rähinä alkaa. Kun nuorempaa vie lenkille yksin, niin se saattaa leikkisästi haukahdella vastaantuleville koirille ja nousta takatassuille, muttei rähise ja kisko yleensä. Toivon todella, että voisin joskus viedä koirat samaan aikaan rauhassa lenkille, toki täytyy viedä ne erikseen, jos niitä ei kertakaikkiaan hallitse.

Olisiko sinulla vinkkiä tähän tilanteeseen? Muiden koirien ikuinen välttely on välillä hyvin vaikeaa kaupunkialueella.
3216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toimiiko kumpikaan koira yksittäin erikseen ulkoilutettaessa em. tilanteissa? Mikä on näiden koirien säkäero?

Äänestä

välillä ääsevät, välillä ei, ne eivät tiedä siis milloin se on sallittua, selvät säännöt. Minulla myös 2 koiraa, toinen 30 kg, toinen vajaa 30 kg, itse painan 40 kg. Mutta homma toimii, kun säännöt ovat selvät. Muutenkaan ei hihnassa pitäisi antaa nuuhkia, kiellän tylysti, kun joku fleksi-ilpo on pästämässä koiraansa omieni päälle.

Äänestä
  • Joutuin hankkimaan vermeet, joilla koirien vetäminen hihnassa estyy. Ihmiset "luulevat" oikein: sinulla on vaarallisia koiria, joita et hallitse. Vahinko on jo tulollaan, itsekin voit kaatua pahasti ja loukata pääsi tms. Ensihätään tee hihnan loppupäästä kuristussilmukka lisäavuksi, sen voi pistää joko niskan kohdalle tai nivusiin, irrottamatta kaulapannasta kytkentää. Tämän helpon viritelmän voi sitten poistaa, kun on rauhallinen ympäristö. Tämä siis ensiapuna, ei tietenkään poista koulutustarvetta. Kyllä kahta isoakin koiraa on mahdollista hallita, älä luovuta. Mielestäni tässä tilanteessa ei makupaloista ole apua, ole johtaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NeuvoistaKiitollinen kirjoitti:

Ongelma on, etten enää koe hallitsevani kahta koiraani lenkillä. Koirat rähisevät vastaantuleville koirille ja kiskovat voimakkaasti sitä kohti. Ongelma syntyy erityisesti silloin, kun ei olla menossa nuuhkimaan toista, vaan tarkoitus on vain ohittaa toinen koira. Mutta jos päästään nuuhkaisemaan, mitään rähinäongelmaa ei yleensä ole. Koirani eivät siis näytä olevan aggressiivisia muita kohtaan. Vanhempi 4v. uros on todella epävarmaa tyyppiä ja nuorempi 2v. uros sen sijaan lähinnä vain matkii toista. Ongelma on suurempi kun vastassa on iso koira. Nartuille koirani eivät rähise yleensä. Yritän vältellä muita koiria, eli käännyn jos näen vastaantulevan koiran. Joskus käy niin, että kun käännyn, niin siitäkin suunnasta tulee koira - koen siinä tilanteessa aivan kamalaa pakokauhua ja tuntuu etten selviä.

Tilanne on kamala, pelkään muiden koirien kohtaamista varsinkin nyt talvella kun tiet ovat lumen vuoksi kapeammat. Ensinnäkin hävettää se, että ihmiset luulevat, että minulla on vaarallisia koiria enkä hallitse niitä. Toiseksi luulen, että ihmiset oikeasti pelkäävät meitä. Saattaa käydä niin, että koirat pääsevät hyvän matkaa kiskomaan vastaantulijaa kohtaan rähisten ja haukkuen ja minä lennän perässä. Toinen koira painaa n. 20 kg ja toinen hieman päälle 30 kg, eli aikamoinen massa hallita. Yritän saada mieheni viemään koiria ulos mahdollisimman paljon, mutta hänestä on epäreilua aina "joutua ulkoiluttamaan" väsyneenä jne. kun koirat ovat kuitenkin yhteisiä ja omahan on vikani etten niitä hallitse. Koirat rähisevät jonkin verran myös kun mies vie niitä ulos, siksi en ole ajatellut että koirat "suojelisivat minua" käytöksellään.

Vanhempaa koiraa, eli sitä jota nuorempi matkii, olen yrittänyt viedä lenkille yksin ja makupalalla kiinnittää sen huomion kun vastaan tulee koira, mutta makupala ei voisi koiraa vähempää kiinnostaa silloin ja rähinä alkaa. Kun nuorempaa vie lenkille yksin, niin se saattaa leikkisästi haukahdella vastaantuleville koirille ja nousta takatassuille, muttei rähise ja kisko yleensä. Toivon todella, että voisin joskus viedä koirat samaan aikaan rauhassa lenkille, toki täytyy viedä ne erikseen, jos niitä ei kertakaikkiaan hallitse.

Olisiko sinulla vinkkiä tähän tilanteeseen? Muiden koirien ikuinen välttely on välillä hyvin vaikeaa kaupunkialueella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu