Sori masentaa kaikkia, mutta kuolema on jokaisella meillä edessä.
Minulla oli kesäloma 2009, ex-naisystäväni teki itsarin hyppäämällä junan alle heinäkuun 3. päivä 2009.
Sitten en tajunut yhtään äitini masennusta, äitini teki itsemurhan liuvottamlla pillereitä nesteeseen ja juomalla tätä kuoleman nestettä elokuun lopussa, vähän lomani loputtua, 19.8.2009.
Oli aika ahistava tunne mennä äitini asuntoon, asuntoon missä äitini oli riistänyt henkensä. Poliisitkin katsoi jotenkin "säälien"???
Ennen niin iloinen ympäristö "hehkui" masennusta, kukat olivat melkein kuolleita, koko asunto haisi kuolleelta, hylätyltä asunnolta! Yksi tuska oli viskata roskiin äitin tavaroita, joissa oli vielä tunnearvoa, mutta ei auttanut, kaikki roskiin vain tai kierrätykseen!
Anteeksi masentavasta viestistä, mutta: Haluan sanoa, mikään ei ole lopullista. Rakkaat ihmiset kuolevat tai voivat lähteä pois yllättäenkin. Mutta se on vain elämää!
Kaikki olemme vain ihmisiä, toivon teille kaikille kaikkea hyvää!
Äitini (Mummoni jälkeen) vielä iloisena ja nuorena on tässä muutaman kuvan jäljeen
http://www.knubits.com/index.php?page=55
Itse olen kuvissa penutna alta

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se aurinko paistaa huomennakin. Sitä on mahdotonta ymmärtää tuota valintaa mutta toisille se on helpotus taakkaan jota me vielä elävät emme voi käsittää. Aika parantaa kun muistaa hymyillä.
nuo koulukuvat kun itsekin melkeen samaa ikäluokkaa kanssasi. Melkeen kuin omia koulukuvia olis katsellut. Ruotsinmaalla asuin itsekin 1971-74 kun vanhemmat sinne Suomesta (monien muiden suomalaisten tavoin siihen aikaan) työn perässä muuttivat.
Jaksamista ja voimia sulle.
Kovasti on ollut raskasta sullakin, itsellä vähän samaan suuntaan mutta ei noin kovilla panoksilla silti. Tsemppiä mies vaikka ilmeisesti olet pärjäillytkin mutta suru on saamarin sitkeä sissi eikä tahdo jättää rauhaan. Minullakin oli kummituksia vuosikaudet ;(
Tarvitset rinnallesi juurikin sopivan ihmisen joka ymmärtää mielentilaasi mutta silti välittää sunsta, kyllä niitä on, usko kokemuksen sanaan. Suomessakin on paljon hienoja naisia ihan vapaana enkä ole ehtinyt vierailemaan läheskään kaikkien luona ;) Hyvä kumppani täydentää elämää ja parantaa sielun haavoja vaikkei niistä koskaan täydellisesti eroon pääsekään. Elämä on kuitenkin siedettävämpää kun on joku jota rakastaa ja jonka kanssa voi jakaa arkimurheet. Kumppanuus on jakamista.
Anyway, parasta jatkoa sulle!
Laittaa miettimään miksi läheisesi tappavat itsensä?
Olisiko nyt paikallaan tutkia itseään? Vaikkei tämä palsta ole mikään surutyö-palsta niin jos joku tänne sellaista kertoilee täytyisi siihenkin suhtautua normaalilla kunnioittavalla tavalla eikä vittuilulla. Maccileipä sitäpaitsi on ollut jo melko kauan palstan vakijäsen joten siksikin voisimme hyväksyä asian sellaisenaan.
Mutta jonkun tarpeettoman kusipään täytyy tästäkin alkaa valittamaan näennäisesti koomisin keinoin, sanonpahan ettei vitsisi naurata ainakaan minua. Pässi.