SW:llä näyttäisi olevan melkoisen edullisia saarikierroksi (vähän yli 20/hlö). Kokemuksia? Mikä olisi paras kierros? Olen käynyt Marion (Pestana) mukana itä- ja länsikierrokset, mutta voisihan niitäkin ottaa uusiksi. Aika paljonhan voi kiertää itsekin ja esim. Nunnalaaksoon kannattaa mennä Eira do Serranon näköalapaikalta kävellen alas. Innolla odotan kuitenkin kokemuksia ao. kierroksista!!!
Strawberry world
mölkerö
8530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt tammikuussa itä- ja länsikierrokset maksoivat vain 17 euroa. Molemmilla kerroilla oli erittäin taitavat ja tietävät oppaat. Lounas ei kuulu matkan hintaan, mutta näin saattoi valita ravintolan ja muun kuin mättöruuan ja silti hinta jäi alle 10 euron.
Mahtaako olla vähän kysyntää, jos noista 22 e hinnoista (sivuillaaan) on alennettu aika lailla.
Tammikuussa on vilkkaan joulu/uudenvuodensesongin jälkeen vain vähän turisteja. Lehdessä luki, että Pestana-ketjun hotellihuoneista vain 20% oli käytössä. Siksi SW:lläkin oli low season-tarjous 17 euroa. Olimme länsikierroksella lauantaina ja kaksi bussia oli täynnä turisteja - opastus englanniksi ja portugaliksi.
Portugalin turismissa kohteessa kuin kohteessa talvi on matalasesonkia ja hinnat ovat sen mukaisia. Madeiran suuria matkailijoiden lähettäjämaita, etenkin Britanniaa, on koetellut finanssikriisi. Madeiran turismia on myös vähentänyt viime viime helmikuun tuhoisa rankkasade eikä kulumassa olevan talvenkaan alkua ole sää erikoisesti suosinut.
Kävimme 11.1. ja 12.1. itä-pohjoinen ja länsi-pohjoinen saarikierroksilla. Tykkäsimme kyllä kovasti ja saaresta sai näin hyvän käsityksen. Pysähdyksiä oli useampi matkan varrella. Opas oli mukava ja osaava. Kierroksen jälkeen ainakin tiesi minne haluaisi mennä uudelleen linja-autolla tai vuora autolla.
Liittyykö näihin retkiin jotain "pakollista ohjelmaa", lomaosake-esittelyjä tai muuta kaupantekoa ? Vai ovatko ihan puhtaasti kiertoajeluita? Mistä olette niitä hankkineet? Strawberry myy myöskin useimpia hotelleja Madeiralla ihan suomenkielisillä varaussivuilla (jotka näyttävät ihan hotellien virallisilta sivuilta mutta eivät ole sitä) - onko jollain kokemusta varauksista tätä kautta netissä?
SW ei ole mikään lomaosakekauppias vaan ihan puhtaita kiertoajeluja firma järjestää. SW:llä on toimisto Monumental Lidon kiinteistössä katutasossa. Sen kun marssii sisään, varaa kierroksen, valitsee istumapaikat bussiin ja maksaa. Hyvin toimii ja oppaat ovat varmasti Madeiran parhaita - ovathan he olleet tehtävissä monia vuosia ja saaneet nettisivujen mukaan matkailualan palkintoja.
Kannattaa varata muuten matka ajoissa sillä menevät nopeasti täyteen.