Minä olen niin yksin, että joskus elän pitkään jonkun asiakaspalvelijan, kassan tms. ystävällisillä sanoilla. Työssäni olen jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä, mutta se on työtä. Olen silloin asiantuntija. Minulta vain vaaditaan ja odotetaan. Mitään ei anneta. Joskus kiitetään, mutta ei minua, vaan organisaatiota.
Yksityiselämää ei ole. Kuristaa kurkkua taas katsella näitä ystävänpäiväkortteja joka marketissa. (En ole sosiaalityöntekijä enkä peruskoulunopettaja.)
Yksityiselämää ei ole. Kuristaa kurkkua taas katsella näitä ystävänpäiväkortteja joka marketissa. (En ole sosiaalityöntekijä enkä peruskoulunopettaja.)
Vastaukset 14
Vanhimmat
sulle nyt ruttauksen, noooiiin. Tuntuuko yhtään paremmalta?
Minä tarjoan kahvit jos otat kutsun vastaan :)
Sivullisen on aina hyvä antaa ohjeita.
Ilmeisesti asut kerrostalossa, siellä sitä on yksin.
Luullaan että korvessa ihminen on yksin, ei se niin ole, korvessa aniharva pärjää ilman toisten apua.
Sitä pitää olla hiukan aloitteellinen, jos haluaa yksinäisyydestä eroon.
Jos kulkee suu supussa, katse maahan luotuna, niin ei kukaan uskalla tehdä aloitetta.
Jos olet nainen, niin annan Sinulle hyvän ohjeen, jos haluat miesten kanssa tekemisiin.
Keksi jokin asia rautakauppaan, katso sellainen aika, kun siellä on paljon miehiä.
Esitä itseäsi tyhmempää, keksi liuta kysymyksiä suht helppoon asiaan.
Kyllä me miehet aina haluamme auttaa vähän avutonta naista, siitä sitten vähän silmäpeliä, jne.
Onnea matkaan.
Jos olet mies, ehkä naiset osaavat siinä tapauksessa antaa parempia ohjeita.
katselin tuossa kurssitiedotetta joka jo tullut pariviikkoa sitten ja siinä oli ilmoitus : uskalla ottaa askel ulos yksinäisyydestäsi. Se tiedote oli kohdistettu heille jotka jääneet yksinäisiksi esim eron takia. Ajatuksena on luoda uusia sosiaalisia kontakteja, siis ei mitään deiting juttuja. Taidanpa osallistua siihen.
Kiitos sinulle ja kaikille muille! Olen nyt aloittanut kurssin, kielikurssin, mutta enköhän mene muillekin vielä. Huomasin jo tuolla aika vaativalla kielikurssilla, että siellä on mukavia ihmisiä, jotka eivät koko ajan arvostele. Opettaja on hyvä, keskittyy opettamiseen eikä viihdyttämiseen. Oma työni on sellaista, että aina on palautteen kohteena.
Ihan kuin muiden yleensä laiskuudesta johtuvat epäonnistumiset olisivat minun tai kollegoideni tai esimiesteni vika. Olen puun ja kuoren välissä. Haluaisin työssä tulosta, ja sitä jo työnkuvaus edellyttää, mutta sitten "asiakaskunnan" pitäisi tykätä kaikesta. Joskus tulokset vain vaatisivat panostusta, ja jos tästä sanoo, niin saa ikävän maineen.
Olen aikaisemmin tykännyt työstäni ja elänyt sille, mutta nyt en enää jaksa, kun koko ajan kytätään ja kerätään palautetta ja luullaan, että hyvä tulos on sama kuin mielistelty "asiakas".
Harmittaa kaikkia. Luotettavimmat ihmiset vielä jääneet eläkkeelle. Itsellä siihen onneen on yli kymmenen vuotta. Enkä viitsi tuppautua kenenkään seuraan. Huonoja kokemuksia on siitäkin, että ottaa yhtyttä ihmisiin. Kaikilla on jatkuvasti muita menoja. Ja hirveästi kavereita. Työkin on verottanut sosiaalista elämää, ehkä oma persoonallisuuskin. Olen ihan tavallisen näköinen ja oloinen viiskymppinen kumminkin.
yksinäinen. Olen joutunut pätkätyökurimukseen. Ja nämä pätkät ovat ajoittuneet tietenkin, milloinkas muuten kuin kesiin. Yhdessä vaiheessa oli 13 kesää peräkkäin työssä. 17:sta kesästä olen kahtena kesänä ollut vapaalla. Ihmiset liikkuvat ja tapailevat toisiaan ja keräävät voimia juuri kesällä, mutta minä olen saanut rämpiä koleat talvet työttömänä ja kesät hikoilla töissä. Parina kesänä on ollut ilmastointi rikki joten työhuonnen lämpötila on ollut 32 astetta. Kyllä täälläkin kuules kurkkua kuristaa kun ajattelen että kesä lähestyy ja taasko pitäis olla kesä töissä, kun talven aikana ei ole tarjottu mitään. Kaikki pitempiaikaiset sijaisuudet annetaan aina muille. 6-kymppiä lähestyy ja ajattelen, että on vain yksi elämä, joten kannattaako pilata kaikkia loppuelämänsä kesiä hyväksikätettynä kesäsijaisena. Terveys ei nimittäin kauaa kestä elellä pienellä rahalla ja odotettavissa ei ole kummoinenkaan eläke tällä menolla. Mutta nämä työnantajat ovatkin olleet naisia. Noita-akkojen armoilla siis.
Ei tässä auta kuin lotota joka viikko josko onnistais...:)
Samalta täälläkin tuntuu, vaikka on jälkikasvuakin ja lapsenlapsi, mutta olen silti 24/7 omissa oloissa suurimman osan viikosta. Sinulla on onneksi edes työ, eläkkeellä tämä on aika yksinäistä, sama tunne kuin sinulla, mutta ei pääse enää töihin ihmisiä tapaamaan.
Yksinäisyys on ikävä kaveri, liikuntarajoitteisuus tekee vielä vaikeammksi kestää sitä.
Tsemppiä sinulle kuitenkin :)
Älä ole nolla, sillä nyt jo olet näyttänyt olevan vahva....
eämä on mielestäni "teatteria" pelaa rooli missä olet vahva.
Puhua työn antajasi kanssa ?
Tiesitkö ? Ilman työläistä ei ole työn antajaa, muutakuin Suomessa!
Voi kuule, minulla työttömällä ei ole edes työkavereita keiden kanssa jutella. Välillä menee viikkokin etten juttele kuin kaupan kassan kanssa sen muutaman sanan. Muutama ystävä on, mutta ei heillekään voi aina soitella kun ovat töissä. Ei voi osallistua mihinkään kursseillekaan tai muuhun, kun ei ole rahaa maksaa niitä. Onneksi kirjasto on vielä ilmainen, että edes sieltä saa ajankulukseen kirjoja joita lukea, kun ei aina lenkilläkään jaksa juosta. Maksullisiin harrastuksiinkaan kun ei ole varaa. Silti on pakko yrittää olla valoisalla mielellä ettei ihan jämähdä tänne neljän seinän sisälle. Onneksi kohta tulee kesä ja pääsee fillarilla vähän pitemmälle lenkille.
päästä töihin kun lomailijoita on niin paljon vai etkö halua tehdä kesällä töitä?
Eipä tunnu yli viisvitonen kelpaavan enää töihin, täällä kesätyötkin menee nuoremmille ja opiskelijoille joita täällä on paljon.
Kesät olen töissä minäkin ja talvet työttömänä kuten muutama muukin ikäiseni nainen. Talvisin harrastamme kimpassa lenkkeilyä, hiihtoa, kahvittelua yms. Lisäksi käyn kansalaisopiston kielikurssia, joka on aikuisille tarkoitettu keskusteluryhmä. Oletko koskaan pyrkinyt vaikkapa seurakunnalle kesätöihin? Ainakin meillä sinne otetaan kausityöntekijöitä ikään katsomatta. Ovat jopa olleet tyytyväisiä 50 aikuisten työhön sitoutumiseen.
tunteen kanssa tulla hyvin toimeen kun miettii että kuinka vähän ihmisillä on todellisia ystäviä.
Tuttuja ja kavereita.
Tällä iällä on erilaista ystävystyä enää. Pitää lähteä ulos harrastamaan ja kerhoihin. Tai oppia rakastamaan itseään ja nauttia yksinolosta. Se ei ole yhtään hassumpaa mutta siihen saattaa mennä aikaa ennenkuin sen viihtyvyyden tunteen löytää.
Loppujen lopuksi kaikki olemme yksin. Sen kun tajuaa, helpottaa.