Jari Tervon suurena fanina kävin unohtumatonta lukuelämystä uumoillen ostamassa ”Koljatin” heti sen ilmestymispäivänä, ja rahtuakaan liioittelematta voin vakuuttaa, ettei Tervo pettänyt odotuksiani. ”Koljatti” on hirtehisenhauska kuvaus Suomen historian ehkä värittömimmän pääministerin persoonasta.
Jo tämän pelkkä nimi, Pekka Lahnanen, oli omiaan herättämään minussa elävämmän assosiaation Matti Vanhasesta kuin Matti Vanhasen oikea nimi; sielunlahjoiltaan kuin Pekka Puupää ja aloitteellinen ja mukaansatempaava luonne kuin sellainen naispuolinen petikumppani, jonka ns. aktiivisuutta vällyjen välissä tavan mukaan kuvataan viittaamalla lahnaan.
Matti Vanhasen olemus elävöityy kirjassa parhaiten, kun lukija Tervon taitavalla johdatuksella pääsee kurkistamaan sisään Lahnasen rasitettuun pääkoppaan. Pian kirjan julkaisemisen jälkeen Lahnasen unenpuutteen synnyttämien näköharhojen kuvailun johdosta lehdistössä nousikin pieni älämölö, kun tietyt tahot syyttivät Tervoa koulukiusaamistyylisestä kenkkuilusta. Hän nimittäin oli kuvannut, kuinka Mauri Pekkarisen peruukki Vanhasen silmissä leijaili eduskuntatalon katonrajassa. Tervo kiirehtikin heti selventämään, ettei iva tässä lainkaan kohdistunut Pekkariseen, vaan nimenomaan kyyryselkäisenä ja aneemisena zombina Suomen asioita ”hoitavaan” Vanhaseen. Omasta mielestäni tuo täsmennys oli tavallaan tarpeeton, sillä uskon, että rivien välistä lukemaan kykeneville Vanhasen näkemän hallusinaation pointti oli mitä hilmeisin ja sellaisenaan omasta mielestäni ilmiömäisen hauska ja kuvaava yksityiskohta.
”Koljatin” luettuani voin vain hartaasti toivoa, että Jari Tervo kirjoittaisi vielä joskus toisenkin parodian suomalaisesta päivänpolitiikasta jonkin todellisista poliitikoistamme ollessa taas tapahtumien keskipisteenä.
Tervo: Koljatti
2
706
Vastaukset
- Onko uutta
tulossa kun näin mainostetaan. Herra armahda Suomen kansaa niiltä lööpeiltä..
...tai jollekulle muulle neropatille:
Saippuaooppera "Tavja ja Eki". Sitkeähenkisen urbaanilegendan mukaan Bärtsikan punapää päästi arvostetun kokoomuspoliitikon pojan poikuudestaan... ja myöhemmin he molemmat kantoivat ulkoministerin salkkua, mahtoiko olla ihan peräkkäisinä vaalikausina? Mitä kaikkea nämä 60-luvun radikaalit tulivatkaan tehneeksi?
Juu, itsekin käkättelin nautinnollisesti kun luin Koljattia. Onneksi sentään päähenkilön esikuva osasi itse poistua näyttämöltä jotenkuten tyylikkäästi ennenkuin tuli itkupakko. (Soinin pää hyppää autotallin hyllyltä kuin jalkapallo ja huutaa: "Mä teen susta taas ilmaisjakelulehden toimittajan! Sä itket vaali-iltana suorassa lähetyksessä!") Ei ruvennut heilumaan haulikon kanssa. Helvetin hauska kirja, jos kohta olikin vain harakan nauru haaskalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2452811Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell31574- 1011164
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231141Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531012- 64974
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 63861
- 132858