Minä sen tässä teille kerron nyt,
mitä tässä olen tänään miettinyt.
Nyt,kun olen jonkinlaisia runoja alkanut väsätä,
niin tahtoisin vielä nyt siihen asiaan jotain lisätä.
Riimitellä tahdon runojani ainakin tällä hetkellä,
mutta eihän sitä tiedä miten siinä käy tällä elämäni retkellä.
Runoni voivat saada uuden muodon kokonaan
tai sitten:Kuka tietää en runoile enää laisinkaan.
Mutta tällä hetkellä riimitelty runo on mun juttu.
Sen tietää myös moni kaveri ja tuttu.
Rakkaalta äidiltäni olen tämän lahjan perinyt
ja sitäkin olen viime aikoina miettinyt,
että miksi minulle selvisi nyt vanhempana vasta,
että tälläiset taidot on minulla olemassa.
Aiemmin siitä selvää välittänyt ottaa en
ja nyt vanhempana,kuin itsestään puhkes runokukkanen.
Siis tiivistettynä sen vielä sanon tässä:
Erilaiset runot ovat tärkeitä meidän elämässä.
Riimittelyä
6
338
Vastaukset
- ok
runokukkanen kasvaa
jos elämän vettä sopivasti antaa - *m*
Et ole ainut myöhäissyttynyt.
Runo vaatii aikaa itselleen ja sitähän meillä on elämän ruuhkavuosien mentyä ohi.No kiva tietää,että on muitakin,jotka vähän vanhempana ovat saaneet runosuonen kukkimaan. Todellakin mietin joskus,että olisiko nuorempana runoilu onnistunut,mutta en todellakaan oo edes yrittänyt ottaa selvää.
- Lumpeenkukkanen
stmje kirjoitti:
No kiva tietää,että on muitakin,jotka vähän vanhempana ovat saaneet runosuonen kukkimaan. Todellakin mietin joskus,että olisiko nuorempana runoilu onnistunut,mutta en todellakaan oo edes yrittänyt ottaa selvää.
että melko yksinkertainen on runosi mutta
koeta elävöittää seuraavaa. Lumpeenkukkanen kirjoitti:
että melko yksinkertainen on runosi mutta
koeta elävöittää seuraavaa.Kiitos kommentistasi:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442797Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 591360
- 941253
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138- 471129