Poliisin mielivalta Suomessa ei ole historiallisesti mikään uusi asia. Viranomainen on tehnyt aina vääriä sakottamisia ja tuominnut vastoin lakia. Tämä tapaus on maailman tunnetuin tapaus jossa viranomainen on tuominnut vastoin voimassa olevaa lakia:
Reilut 2000 vuotta sitten Jeesus Nasaretilainen tuotiin Juudean maaherra Pontius Pilatuksen eteen ensinnäkin laittomasti kiinniotettuna (kiinnioton suorittivat juutalaiset itse, eivätkä Rooman lailliset sotilaat) ja lisäksi Rooman lain mukaan laittomasti syytettynä, koska Rooman laki ei tuntenut käsitettä Jumalan pilkka samassa mielessä kuin juutalaisten oma laki, joka perustui Raamattuun.
Pilatus tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ilman varsinaista Rooman lakiin perustuvaa syytä. Alunperin Pilatus oli todennut väkijoukolle, että ei löydä syytä Jeesuksesta, joten Jeesus pääsisi kurittamisen jälkeen vapaaksi. Lopullinen tuomio oli kuitenkin lakiteknisesti laittomasti julistettu kuolemantuomio. Poliisin virkaa hoitanut legioona suoritti seuraavaksi rikoksen naulaamalla perusteettomasti kuolemaantuomitun Jeesuksen ristille, eli laittamalla laittoman teloituksen täytäntöön. Pilatus alleviivasi tuomion laittomuuden pesemällä kätensä väkijoukon edessä ja kirjoittamalla tuomiosyyjulistukseen kolmella kielellä "juutalaisten kuningas", eli Pilatus kaatoi vastuun juutalaisille itselleen. Jeesus ei ollut ilmoittanut olevansa Juutalaisten kuningas vaan oli sanonut, että hänen valtansa on peräisin Jumalalta eikä ole verrattavissa maalliseen valtaan. Jeesus ei myöskään väittänyt ottaneensa valtaa Juudean maakunnassa, jota Pilatus itse hallitsi edelleen laillisesti Rooman edustajana. Herodes Antipas hoiti käytännössä kuitenkin maakunnan hallitsemiseen liittyviä asioita.
Jeesuksen teloitus oli kaikkien aikojen ensimmäinen tekstiksi asti dokumentoitu oikeusmurha ja ihmisoikeusrikos.
Reilut 2000 vuotta sitten Jeesus Nasaretilainen tuotiin Juudean maaherra Pontius Pilatuksen eteen ensinnäkin laittomasti kiinniotettuna (kiinnioton suorittivat juutalaiset itse, eivätkä Rooman lailliset sotilaat) ja lisäksi Rooman lain mukaan laittomasti syytettynä, koska Rooman laki ei tuntenut käsitettä Jumalan pilkka samassa mielessä kuin juutalaisten oma laki, joka perustui Raamattuun.
Pilatus tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ilman varsinaista Rooman lakiin perustuvaa syytä. Alunperin Pilatus oli todennut väkijoukolle, että ei löydä syytä Jeesuksesta, joten Jeesus pääsisi kurittamisen jälkeen vapaaksi. Lopullinen tuomio oli kuitenkin lakiteknisesti laittomasti julistettu kuolemantuomio. Poliisin virkaa hoitanut legioona suoritti seuraavaksi rikoksen naulaamalla perusteettomasti kuolemaantuomitun Jeesuksen ristille, eli laittamalla laittoman teloituksen täytäntöön. Pilatus alleviivasi tuomion laittomuuden pesemällä kätensä väkijoukon edessä ja kirjoittamalla tuomiosyyjulistukseen kolmella kielellä "juutalaisten kuningas", eli Pilatus kaatoi vastuun juutalaisille itselleen. Jeesus ei ollut ilmoittanut olevansa Juutalaisten kuningas vaan oli sanonut, että hänen valtansa on peräisin Jumalalta eikä ole verrattavissa maalliseen valtaan. Jeesus ei myöskään väittänyt ottaneensa valtaa Juudean maakunnassa, jota Pilatus itse hallitsi edelleen laillisesti Rooman edustajana. Herodes Antipas hoiti käytännössä kuitenkin maakunnan hallitsemiseen liittyviä asioita.
Jeesuksen teloitus oli kaikkien aikojen ensimmäinen tekstiksi asti dokumentoitu oikeusmurha ja ihmisoikeusrikos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sori kun en heti tajunnut että tottakai tuo kertomasi on tapahtunut Suomessa, koska raamattuhan on kirjoitettu suomeksi!!!! On se hyvä että mielisairaaloista löytyy sunlaista potentiaalia joka selvittää meille harhaoppineille asiat tarkemmin:)
Oli vaan yks juttu mitä en keksi... Onko tuo Juudea jossain päin Venjälle luovutettuja alueita kun en löydä tiekartasta Suomen puolelta??? :)haahahhahah....vittu mikä molopää sä olet....kertoo paljon venkuloiden ajatusmaailmasta tuo sun valaistuksen pilkahdus...hahahahahhah
Juudea oli Rooman maakunta joka sijaitsi nykyisen Israelin alueella. Olet ilmeisesti liian tyhmä ymmärtääksesi ettei aloituksessa mainittu Suomea sanallakaan, vaan siinä puhuttiin Rooman vallan ajasta noin 2000 vuotta sitten. Prokuraattori Pilatus oli ROOMALAINEN virkamies, jolle oli luovutettu juudean maakunnan esivalta. Pilatus kuitenkin hoiti vain tuomitsemisasioita ja sotilaspuolen päätöksiä. Käytännössä juudean maakunnan alueella syntyneiden tuomioasiat olivat Herodeksen käsissä. Pilatus tuomitsi jos asia oli Rooman lain alainen. Jeesus oli syntynyt Nasaretin kaupungissa, joten Jeesus kuului Herodeksen tuomiovallan piiriin. Pilatus tuomitsi vastoin Rooman lakia ja tiesi sen itsekin. Pesemällä kätensä Pilatus sanoutui irti vastuusta sysäten lopullisen vastuun Jeesuksen tuomiosta juutalaisille itselleen. Käytännössä päätös Jeesuksen tuomiosta olisi kuulunut oikeasti Herodeksen käsiin ja tämä päätti vapauttaa Jeesuksen koska ei löytänyt Jeesuksesta riittävästi syytä tuomioon. Jeesus ei rikkonut riittävän vakavasti edes juutalaisten omaa lakia. Herodes noudatti juutalaista lakia. Pilatus uskoi tämän tuomiovallan Herodekselle joka oli kuninkaan asemassa alueella, joskaan ei missään nimessä Pilatuksen yläpuolella, koska Pilatus edusti Rooman keisaria. Ymmärretty? Jeesus vahvisti Rooman keisarin aseman täysin väkijoukon todistaessa, kenen kuva oli lyöty kolikkoon. Herodes ymmärsi saman idean. Pilatus katsoi voivansa rikkoa edustamansa hallinnon säätämää lakia, eli Pilatus oli rikollinen.
Raamattu on käännetty Suomeksi, käännös ei vastaa laadullisesti koskaan alkukielistä Raamattua. Raamatumme on myös hyvin erilainen kirjakokoelma kuin alkuperäinen Raamattu jota ei ole ollut olemassa enää ensimmäisen kirkolliskokouksen jälkeen. Hyvin, hyvin monta merkittävää evankeliumia ja muuta kirjaa on poistettu Raamatusta kokonaan.
Tiesitkö, että nykyisessä Raamatussa on vain viisi Mooseksen kirjaa? Niitä on kuitenkin olemassa kaikkiaan 7 kappaletta. 6. ja 7. Mooseksen kirja on poistettu Raamatusta myöhemmällä ajalla ja tuomittu sittemmin jopa väärennöksiksi.
Myöskään Raamatun neljä evankeliumia eivät ole lähelläkään alkuperäisiä ja itse asiassa kattavampia evankeliumeita jotka on poistettu Raamatusta. Näissä poistetuissa kirjoissa kerrotaan Jeesuksen elämästä seikkoja, jotka ovat ristiriidassa kirkon edustaman opin kanssa. Tiesitkö, että Jeesus ei olekaan Jumalan poika vaan sanoi oikeasti olevansa vain profeetta joka lähetettiin juutalaisille? Entäpä tiesitkö Jeesuksen elämästä sen, että tämä oli naimisissa ja, että hänellä oli lapsiakin? Lisäksi totuus on se, että Jeesuksen isä ei olekaan Joosef Nasaretista, vaan muuan Roomalainen legioonan komentaja, joka jätti Jeesuksen perheen Jeesuksen ollessa vielä lapsi?
Herodes ei koskaan laittanut toteen minkäänlaista verollepanoa eikä lastenmurhaa Juudean alueella, toisin kuin nyky Raamattu kertoo. Historiallisia todisteita ei ole.
Sensijaan kaikki evankeliumit, mukaanlukien Raamatusta poistetut tunnetut evankeliumit kertovat Jeesuksen tuomioprosessin samalla lailla. Pilatus tuomitsi vastoin Rooman lakia ja tiesi sen itsekin. Ainoa keino oli kaataa vastuu juutalaisten niskaan. Herodes vältti saman virheen tekemisen. Virkamies siis toimi vastoin lakia 2000 vuotta sitten ja se meni julkisesti kirjaan, josta tuli myöhemmin maailman tunnetuin pyhä kirja, Raamattu. Roomalainen korkea upseeri Tacitus vahvisti Pilatuksen antaman tuomion aitouden myöhemmin omassa historiankuvauksessaan tuolta ajalta.
Pontius Pilatus itse pakotettiin alas virastaan ja tekemään itsemurha Roomassa. Seuraava Juudean alueen maaherra oli jo huomattavasti onnistuneempi kuin raakalaisuudestaan tunnettu Pilatus.
Jos nyt oikein pilkkua viilataan niin maaherra Pilatus rikkoi saman tuomioprosessin aikana kahdesti eri tavoin Rooman lakia. Ensin Pilatus tuomitsi vastoin lakia Jeesuksen ja sitten Pilatus rikkoi Rooman lakia päästämällä toisen, oikeasti vaarallisen rikollisen nimeltä Barabbas (Barnabbas alkukielellä) vapaaksi saman tuomioprosessin aikana. Syytön mies tuomittiin, mutta sitten murhiin ja maantierosvoukseen syyllistynyt Barabbas vapautui koska Pilatus päätti päästää tämän vapaaksi. Rooman laissa ei suotu itse asiassa maaherralle valtuuksia vapauttaa Juudean alueella Rooman lain perusteella vangittua vankia ilman Keisarin päätöstä. Rooma ei ehtinyt ottaa mitään kantaa asiaan, koska Pilatus teki päätöksen alle kymmenessä minuutissa saman oikeusprosessin aikana. Pilatus käytti siis tuomarin valtaansa väärin ja lain vastaisesti omien poliittisten etujensa ajamiseen pitääkseen kansan tyytyväisenä.
Tässäpä meillä on hyvin dokumentoitu esimerkki rikollisesta viranomaisesta, joka asettui oman Keisarinsa ja oman maansa lain vastustajaksi rikkomalla merkittävässä tuomioasiassa Rooman lakia. Seurauksena syytön mies teloitettiin ilman lainvoimaista tuomiota. Rikollinen virkamies, laiton tuomio ja syytön teloitettu. Meni oikein mallikkaasti vai mitä? Miten tämä eroaa sitten Suomessa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista nykyisin? Ei muuten mitenkään, paitsi siltä osin, että meillä ei teloiteta koska perustuslaki kieltää sen. Muutoin meillä poliisi ei noudata ihmisoikeuksia eikä kyllä tuomioistuinkaan.
Se, joka Jeesuksen tuomion jälkeen olisi pitänyt naulata ristiin oli Pilatus itse. hän kuoli pakotetun itsemurhan kautta Roomassa. Keisari sai tarpeekseen Pilatuksen mokista.
Luuletkos että tuo jotenkin liittyy Suomen poliisiin??? Raamattuhörhöjen palsta on ihan toisaalla.... Eli sähän alat olla ton vakivenkulan tasolla tossa jankkaamisessas...Roomakaan ei ole Suomessa ja nuo jutut on juridisesti jo vanhentuneet, jotta lopeta se pössyttely...
epäilty oli ajanut Pontiac Pilatuksella pihalle Jerikon kurvista. Sitten oli pakoillut aasipoliisia pari päivää, että ei oltu voitu enää testata oliko juonut vettä ennen vai jälkeen viiniksi muuttamisen.
Ennustettu raamatussa hyvissä ajoin ja piti tapahtuman, jotta Armosta olemme pelastetut. Oikeusmurha syyttömän teloitus on aina. Raamatussa taitaa olla dokumetoituna oikeusmurhia ajalta ennen kristusta.
Itse en pidä Jeesusta kristuksena. Häntä kutsuttiin kristukseksi, mutta Jeesushan oli kieltänyt kutsumasta itseään sillä nimellä tai ylipäätään Jumalan pojaksi. Jeesus oli vain juutalainen mies ja juutalaiselle kansalle lähetetty profeetta, aivan kuten Barnabaan evankeliumissa sanotaan. Edes alkukristityille Jeesus ei ollut Jumala eikä tämän poika, vaan juutalaisille tullut profeetta joka käski levittää sanoman pelastumisen mahdollisuudesta kaikille kansoille, mutta ensin Jerusalemiin ja juutalaisille.
Barnabaan evankeliumin alkusanat kuuluvat: "Tosi evankeliumi Jeesuksesta, Kristukseksi kutsutusta, Jumalan maailmalle lähettämästä uudesta profeetasta: Barnabaan, hänen apostolinsa mukaan.
Barnabas, Jeesus Nasaretilaisen, Kristukseksi kutsutun, apostoli, toivoo
rauhaa ja lohdutusta kaikille maan päällä. "
Barnabaan evankeliumi paljastaa Jeesuksen olleen maallinen hahmo, profeetta, jonka Jumala lähetti maailmaan. Lisäksi Barnabas paljastaa Jeesuksesta yksityiskohtia joita muissa evankeliumeissa ei ole. Jeesuksen tuomioprosessista Barnabas kertoo mielenkiintoisen version, nimittäin Barnabas esittää, että Jeesuksen tilalla vangittiinkin Juudas, joka petti Jeesuksen.
Oma näkemykseni Jeesuksesta on se, että historiallinen Jeesus oli olemassa ja kuoli tavalla jonka evankeliumit kertovat varsin tarkasti. Ylösnousemuksen kohdalle uskoni Jeesukseen päättyy, koska siitä alkaa nimenomaan uskonto. Jeesus kuoli ja haudattiin, muttei noussut kuolleista.