Olipa ihana löytö YouTubessa. Siellä oli Eskon hienoja kappaleita ja muutama harvinaisuuskin. Kaiken ihanin yllätys, että siellä oli elävää nauhoitustakin tanssipaikalta, jossa Eko lauloi. Muistan hänet juuri tuollaisena, kun livenä näin häntä joskus 70-80-luvulla.
Esko oli todellinen prinssi ja ääni parani vain iän myötä.Hänen musikissaan oli tietty saundi, jota ei läheskään kaikilla ns.suurillakaan tähdillä ole. Surullista, että Eskoa ei vain mielestäni arvostettu, hänen eläissään, niin paljon, kuin olisi ansainnut arvostusta, sillä hän oli yksi meidän aikamme legendoistamme jo eläissään.
Voi, kun vielä ilmestyisi YouTubeen Ekon laulamana "Mun on tarinani, satu rakkauden" .
Hänen levyltään sitä voi kuunnella ja se uusi sovitus kappaleesta on hieno Ekon laulamana.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä kirjoitit asiaa! Olen myös aina pitänyt Eskon musiikista. Omasta mielestäni parhaita ja kauneimpia kappaleita ovat Soita hiljaa kitaraani ja Hiljainen elegia. Paljon myös muita hyviä!
http://debner.kotisivukone.com/albumi/eskorahkosenperikunnanautoja16.8.2007/