Oslossa on käynnistynyt mielenkiintoinen oikeusjuttu.
Syytettynä istuvat 17-vuotiaan tytön serkku (24), täti (47), setä (51), äiti (39) ja isä (40). No, pääepäiltynä pidetty setä ei oikeastaan istu, sillä hän häippässyt maahan, missä on niin turvatonta ettei sinne voida edes turvapaikkaa tarvitsemattomia ihmisiä käännyttää.
Neljä vuotta sitten täti, setä, äiti ja isä järjestivät naimakaupan serkun ja tuolloin 13-vuotiaan tytön välillä. Tyttö luuli ensin, että kyseessä oli leikinlasku. Hän asui viikot vanhempien luona, millä konstilla juksattiin kouluviranomaisia, etteivät he vain epäilisi mitään. Viikonloppuisin hänestä tuli aina serkkunsa lapsivaimo. Joku paikallinen imaami oli vihkinyt nuoren parin jossain huoneistossa Oslon keskustassa.
Toistuvasti vastoin tahtoaan ja joskus jopa puukko kurkulla seksuaaliseen kanssakäymiseen serkkunsa kanssa joutunut tyttö otti lopulta yhteyttä viranomaisiin, jolloin vyyhti alkoi purkautumaan.
Tapausta kuvaillaan lajissaan karmeimmaksi Norjassa, missä kolmen viime vuoden aikana 567 lasta on saanut pakkoavioliittoneuvontaa.
Tytöllä on nyt uusi henkilöllisyys ja hän asuu salaisessa paikassa jossain päin Norjaa. Hän väittää omien vanhempiensa toimineen muun suvun painostamina ja olevan syyttömiä, eikä vaadi näille rangaistusta.
Serkut ovat tytön ystävien kautta jo tiedustelleet tämän olinpaikasta. Poliisin mukaan tytön paljastuminen asettaisi tämän suureen hengenvaaraan.
http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=10037720
http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=10009995
http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=10009979
Monikulttuurista perhe-elämää Norjassa
Ihanaa, luonnollista
0
383
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604