Kilpailutus

Julkisektorin kilpailukyky verrattuna yksityiseen sektoriin.
Julkisella sektorilla ei ole kykyä kilpailla yksityisensektorin kanssa hinnalla eikä tuloksellisuudella.
Vaihtoehdoksi jää, että julkisenalan kapea ja pitkä leipä on yhteiskunnan etu.

On työllistettävä suurimäärä ihmisiä palkalla joka on huomattavasti alle yksityisenalan, silloin voidaan julkista alaa pitää kilpailukykyisenä ja turvata julkisenalan työpaikat, ei tarvitse kilpailuttaa ja ulkoistaa, kun pidetään palkat sellaisella tasolla, että ulkolaiset yritykset eivät pääse rahastamaan suomesta kaikkea jossa raha liikkuu.

Vuosien kuluessa olisi pitänyt huomata, että kyllä se varmatyöpaikka on parempi kuin satunnainen kullanvuolemine.

On luonnollinen asia, että yhteiskunnan työpaikat ovat myös sosiaaliturvapaikkoja ja nekin ovat tarpeellisia niin kuin Suomenpuolustusvoimat, mutta hintatasot (palkat) pitää olla sellaisia, että yksityisenalan verorahat riittävät.
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Julkisenalan palkkoihin pääsi hiljalleen hiipimään markkinatalous.
Presidentti, ministerit, kansaedustajat ja julkisenalan virkamiehet hakivat palkkoihinsa perusteita ulkomailta ja suurtenyhtiöiden johtajistonpalkoista, sekä perustivat kavereistaan oikein palkkiotoimikunnan päättämään palkoistaan ja siitä saakka heidän palkat ovat nousseet ja muut ovat tulleet perässä.

Mitä lisäarvoa yhteiskunta on saanut liian suurista julkisenalan palkkakustannuksista?
Rahat eivät riitä, kilpailukyky ja tuloksenteko on miinusmerkkinen.

Palvelut voidaan turvata vain suurella henkilömäärällä (enemmän käsiä niin kuin jotkut ovat sanoneet) ja sellaisella palkkatasolla että rahat riittävät.

Kenenkä etu on sellainen yhteiskunta jossa muutama satatuhatta lojuu työttömänä ja toiset valittavat kiireitä, koska kaikille kuitenkin pitäisi saada jokapäiväinen leipä.

Julkisenalan pitäisi olla tasapainottava tekijä palkkarahan jaossa, työttömyys nousee palkat pitää laske, työttömyys vähenee palkat pitää nousta.
( 0 taso voisi olla 50 000 työtöntä, koska aina on jotakin jota ei voida huomioida)
Yksinkertainen laskuoppi, verotulot eivät riitä, palkat alaspäin, verorahaa tulee palkat ylöspäin.
Tällä päästään siihen että tulot ja menot pysyvät tasapainossa ja työttömiä ei ole kuin tuo sovittu 50 000 henkilöä.

Tuskinpa kansaedustajilla on kykyä laittaa asioita kuntoon, ainahan kaikki ovat sitä mieltä olleet, että vanhusten asiat on laitettava kuntoon, vanhukset kuolee--- kansaedustajat jatkavat lupauksiaan, se taitaa olla maan tapa.

Äänestä
  • Olen ollut yksityisellä sekä julkisella puolella töitä tekemässä.
    Voin sillä perusteella ottaa kantaa edelliseen asiaan.

    Kannatan toimeentulonjakamista yhteiskunnan työpaikkojen kautta sellaisella palkkatasolla, että työllisyyttä voidaan lisätä ilman velanottoa, se olisi sitä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä.

    Onko ahneus vienyt mukanaan järkiperäiset ratkaisut?
    Halutaanko yhteiskuntaan kahden kerroksen väkeä?
    Kenelle kuuluu työpaikka yhteiskunnan rahoilla?
    Miksi työttömiä on liikaa?
    Yhteisvastuuta ei voida lisätä muuta kuin yhteiskunnan työpaikkojen kautta.

    Äänestä

  • lisää työtekijöitä kirjoitti:

    Olen ollut yksityisellä sekä julkisella puolella töitä tekemässä.
    Voin sillä perusteella ottaa kantaa edelliseen asiaan.

    Kannatan toimeentulonjakamista yhteiskunnan työpaikkojen kautta sellaisella palkkatasolla, että työllisyyttä voidaan lisätä ilman velanottoa, se olisi sitä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä.

    Onko ahneus vienyt mukanaan järkiperäiset ratkaisut?
    Halutaanko yhteiskuntaan kahden kerroksen väkeä?
    Kenelle kuuluu työpaikka yhteiskunnan rahoilla?
    Miksi työttömiä on liikaa?
    Yhteisvastuuta ei voida lisätä muuta kuin yhteiskunnan työpaikkojen kautta.

    Eihän poliitikot näistä yhteiskunnan sopeuttamis/päivittämis tarpeista puhu mitään, taitaa olla julkisenalan äänestäjien pelko, niin verkkosukkaisilla, kokovartaloilla, rukkasilla, viherpeipposilla kuin myös muilla persuksiaan kulutavilla.

    Äänestä

erään kilpailutuksiin liittyyvistä muodoista voidaan pitää kunta uudistusta ja sen seurauksena rapistunutta koko Suomen kattavaa terveyden sekä sosiaalijärjestelmän rapistumista,kiitos kookomuslaisten niukanlinjan säästö toimenpiteiden joka on lakkauttanut julkista terveydenhuoltoa ihan koko maasta samaan aikaan kun ne hyvät terveydenhoitajat sekä lääkärit ovat meneet yksityiselle puolelle ihan siitä syystä että siellä ansaitsee paremmin kuin kunnallisella sektorilla niin käynyt kaikissa terveydenhuollon osa alueilla hammashoidosa kuten kaikessa.Kokomuslaiset alkoivat oikein urakalla säästää kaikessa ja samaan aikaan kummpanit niinistö&katainen kokoomuslaisine kanssa sisarineen verrottavat köyhäkansaa hengiltä ja rakentavat suurituloisten yhteiskuntaa jossa ei köyhillä ole varaa elää,miten voi elää kun työpaikat viedään ulkomaille ja suomessa ei ole työtä? siinä toteutuu kokoomuslaisen kapitalismin puhtain olemus ilman mitään epäilyksiä

Äänestä
  • hyvänä esimerkkinä kokoomus out31.1.2011 13:54
    Miksi se terveysala lipuu yksityiselle puolelle?
    Yhteiskunnan pitäisi tukea ainoastaan julkista terveydenalaa.
    Pitää poistaa kelan ja muut tuet/edut yksityiseltä puolelta, sillähän sitä palkkatasoa siellä ylläpidetään.
    Tämä nykyinen kermat päältä yksityisille salliva toiminta ei ole "terveellistä" toimintaa.
    Yksityiset rahastaa erikoistoiminoilla joiden jälkiseuraukset siirretään julkiselle puolelle, eli vastuusta luistamista ei pidä sallia.
    Järjestelmässä on vikaa jos julkinen terveydenala ei kykene kilpailemaan yksityisenalan kanssa.
    Muistan kun aikoinaan poistettiin apteekkikuitit ja muut lääkärin kuitit verotuksesta, niin moni lääkäriasema sai laittaa ovensa kiinni, nyt noita yhteiskunnan taholta siirrettyjä erilaisia kannustimia ja muita houkutuksia on hiljalleen sallittu ja siitä on seurannut, että yhteiskunta tukee rahakasta toimintaa ja julkinen terveydenala on menettämässä kilpailukykyään.

    Äänestä

  • vika/kokoomus kirjoitti:

    hyvänä esimerkkinä kokoomus out31.1.2011 13:54

    Kyllä vieläkin yksityisellä puolella osataan.
    Koputetaan vasaralla polveen ja kuunnellaan stetoskoopilla, sitten lähete keskussairaalaan ja se on sitten 100 euroa ja toimistomaksu päälle.
    No eiköhän tuostakin saa jotakin kelalta takasin.

    Äänestä

  • on tämä kirjoitti:

    Järjestelmässä on vika:

    Suomen suurimmat terveystalot ovat ulkomaisessa omistuksessa.
    Yhteiskunta tukee kelamaksuilla ym. ja voitot virtaa ulkomaille.
    Yritysverotuksessa on mahdollista, että palkkaa voi nostaa verovapaasti, siksi lääkäreistä on tullut "yksityisyrittäjiä" ja palkasta nostetaan suuriosa verovapaasti.
    Eihän julkinen terveydenala voi kilpailla sellaisessa järjestelmässä jossa yksityinen terveydenala saa kuoria kermat päältä.

    Terveyttä terveydenhuoltoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaaliteemana kirjoitti:

Julkisektorin kilpailukyky verrattuna yksityiseen sektoriin.
Julkisella sektorilla ei ole kykyä kilpailla yksityisensektorin kanssa hinnalla eikä tuloksellisuudella.
Vaihtoehdoksi jää, että julkisenalan kapea ja pitkä leipä on yhteiskunnan etu.

On työllistettävä suurimäärä ihmisiä palkalla joka on huomattavasti alle yksityisenalan, silloin voidaan julkista alaa pitää kilpailukykyisenä ja turvata julkisenalan työpaikat, ei tarvitse kilpailuttaa ja ulkoistaa, kun pidetään palkat sellaisella tasolla, että ulkolaiset yritykset eivät pääse rahastamaan suomesta kaikkea jossa raha liikkuu.

Vuosien kuluessa olisi pitänyt huomata, että kyllä se varmatyöpaikka on parempi kuin satunnainen kullanvuolemine.

On luonnollinen asia, että yhteiskunnan työpaikat ovat myös sosiaaliturvapaikkoja ja nekin ovat tarpeellisia niin kuin Suomenpuolustusvoimat, mutta hintatasot (palkat) pitää olla sellaisia, että yksityisenalan verorahat riittävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu