Meillä on 9kk sakarotuinen (rotikkaa ja ajokoiraa) uroskoira. koira käyttäytyy tosi agressiivisesti minua kohtaan. Etenkin jos koiraa jostain komennan, niin useimmiten saan vastineeksi vain hammasta. Ja koira ei siis suinkaan vain näyki minua vaan ihan puree. Koiran rapsuttelu ja hellittelykin on jo käynyt mahdottomaksi, sillä samantien kun lopetan, koira käy kiinni käteeni. Myös joidenkin naisvieraidemme kanssa ongelmia on.
Miestäni koira tottelee todella upeasti, harmi vain että mies on vain joka toinen viikonloppu kotona.
Noin viikko sitten koira puri myös tyttöäni (3v). Aikaisemminkin on näykännyt, mutta tällä kertaa puri ihan niin että hampaanjäljet jäi käteen.
Pian ei riitä enää voimavarat tai tahto taistella koiran kanssa. Niinpä koirasta luopumista on jo harkittu. Ajattelin ensin kuitenkin kysäistä, että voisiko koiran leikkuuttaminen auttaa tähän ongelmaan? Varmastikkin tuo yleinen rauhattomuus sillä saattaisi helpottua, mutta miten on meidän johtajuusongelmamme laita?
Purevan koiran leikkauttaminen
5
278
Vastaukset
- ,ol,oiugy,llug
Koira puree aina syystä, yleensä se on pelko. Oletko kohdellut koiraa asiallisesti? Eli, että sen ei tarvitse pelätä sinua? Entä muut ihmiset? Miten olet koiran kanssa, komennatko aina, käytkö käsiksi?
Erittäin haastavat rodut taustalla, ajokoira tarvitsee valtavasti liikuntaa, rotikka oikeanlaista koulutusta. Ilmeisesti nämä eivät toteudu?
Koiralla on menossa murkkuikä, se sekoittaa monen uroksen pään. Nyt sille pitäisi olla ehdottoman selkeä, johdonmukainen ja ennenkaikkea reilu.
Ehdotan syvästi, että hakeutuisitte ongelmakoirkouluttajalle, on erittäin vaikea neuvoa näkemättä koira, teitä omistajia sekä tilanteita. Ei mnnekkään koirakoulun kurssille vaan ihan oikealle kouluttajalle.
Leikkaus auttaa vain hössötykseen mikä johtuu nartuista. Teillä on ihan muusta kyse.
Avain asia on MIKSI koira ei hyväksy sinua? Siihen on syy ja se pitää löytää, sitten vasta voitte alkaa hoitamana sitä syytä pois. - n.nmnmnms
Taitaa olla kohtuullisen iso koira? Isompi ainakin kuin tyttösi. Ei hyvälle kuulosta. Omalle kohdalleni ei ole vastaavaa tapausta sattunut, mutta jos sattuisi, niin veisin koiran lopetettavaksi. Pallien poisto voi auttaa tai sitten ei. Vaikutus tulee jokatapauksessa viiveellä eikä keino ole yleensä mikään ihmeitä tekevä. Johtajuusongelmien vatvominen on yleensäkin turhaa. Tervepäinen koira kyllä ruokkivan käden tuntee eikä ärhentele isäntäväelle jos vain nämä jotensakin normaalit elinolosuhteet koiralle tarjoavat. Eli koira piikille ennenkuin se saa aikaan hirveitä.
- SYY ????
tavastasi kohdella koiraa.
Koira pelkää sinua, miksi?
Koira voi pärjätä erittäin hyvin jossakin toisessa perheessä. Pitäkää huoli, että se saa riittävästi liikuntaa, nimenomaan rodunomaista sekä muuta aktivointia. Koirat eivät ole idiootteja, niillä on aina syy tekemisiinsä.
Miten käyttäydyt, kun lapsi on lähellä koiraa? Mite lapsi käyttäytyy? Monesti vanhempi aiheuttaa nämä tapahtumat omalla käytöksellään sekä sillä, että lapselta ei vaadita mitään, kun se on "niin pieni". Pienenkin lapsen voi opettaa olemaan koiran kanssa, se ei ole kiinni lapsen iästä.- koira on vaarallinen
...enkä usko kastroimisen mitenkään auttavan asiaan. Tuskin on pelosta kysymys, vaan luultavasti dominanssista. Lapsesikin on vaarassa. Ethän anna aggressiivista koiraa eteenpäin kenelle tahansa? Ongelmakoirakoulutus, kokeneelle koiraihmiselle antaminen tai lopetus - siinä vaihtoehdot. Turha enää viivytellä ja odottaa, että jotain vakavaa sattuu.
- jjgjlkklklklkl
kivuista, se voi olla pahasti sairas ja asia voi hoitua lääkekuurilla.
Miten kohtelet ja muut naiset koiraa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 285651
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333613Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533522Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263417Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243006Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322727Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint222419Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1212392- 442390
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205