Lapsi uhkaa itsemurhalla

Minulla on 7-vuotiaat kaksospojat. Heidän ollessaan vielä aivan vauvoja, oli minun ja avomieheni (heidän isänsä) välit hyvin riitaisat. Äitiyden alkutaivat oli erittäin turvaton, lasten isä uhkasi jättää minut ja lapset ensimmäisen kerran kun vauvat olivat 2 kk vanhoja. Vauvat valvottivat 13 kuukautta ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Menin työelämään kun lapset olivat 1 v 10 kk. 2-vuotiaina he menivät ryhmäperhepäivähoitoon. Minä tein kahta työtä ja vaikka lasten isä oli työttömänä, hän silti vaati, että minun pitää yksin tehdä kaikki kotityöt. Kesällä kun lapset olivat 2 v 4 kk otin palkatonta lomaa 2 viikkoa. Lasten isä lähti merelle ja minä jäin kotiin kahden uhmaikäisen kanssa. Lasten isä piti kännykän suljettuna koko kaksi viikkoa eikä soittanut kertaakaan, ettei hänen lomaansa vaan olisi häiritty ikävillä kotiasioilla... Olin jo keväällä ollut kaksi viikkoa sairaslomalla uupumuksen vuoksi.
Seuraavan vuoden tammikuussa lasten isä sitten muutti pois. Masennukseni paheni enkä saanut nukuttua neljään kuukauteen. Jouduin jäämään sairaslomalle ja viimein myös sairaalahoitoon diagnoosilla totaalinen uupumus ja vaikea masennus. Lasten isä oli edelleen työttömänä ja hänelle tuli hätä siitä, miten hänen suunnittelemansa veneilyloman kävisi, kun minä olin sairaalassa. Ongelma ratkesi siten, että lastensuojeluviranomaiset sijoittivat lapset erääseen sijoitusperheeseen, niin että lasten isä pääsi merelle. Minä olin sairaslomalla koko kesän ja palasin syksyllä töihin. Pari vuotta olin vielä toipilaana, jouduin parin-kolmen viikon sairaslomalle kerran pari vuodessa masennuksen pahentuessa.
Nyt erosta on jo neljä vuotta. Viimeisen puolen vuoden aikana on toinen kaksospojistani alkanut oireilemaan. Hän satuttaa itseään, sanoo että tappaa itsensä. Kun kysyn häneltä syytä, hän sanoo, että hän on paska eikä häntä pitäisi olla olemassa. Olemme käyneet perheneuvolassa pari kertaa.
Miten pystyisin parhaiten auttamaan lastani? Olen aivan lohduton hänen puolestaan. Minä olen alkanut toipua, mutta nyt lapsi oireilee. Onko kenelläkään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta, onko kyseessä masentunut lapsi, auttavatko masennuslääkkeet häntä? Vai mikä auttaisi? Tunnen olevani niin yksin tämän ongelman kanssa, lasten isä tapaa lapsia neljänä päivänä kuukaudessa, muina aikoina ei tule edes puhelinsoittoa.
11811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin,
samoihin, joiden kanssa olette olleet
yhteydessä ennenkin.
Tuon ikäinen lapsi voi hakea vain huomiota,
mutta taustalla voi olla muutakin.
Toivon jaksamista teille! :)

Äänestä

lapset kärsii jos näkevät vanhempiensa voivan huonosti!!
paskat isästä!jos ei hän välitä,unohda koko tyypin olemassa olo!
keskityt nyt vain saamaan lapsesi kuntoon.
otat lomaa ja teet jotakin hänen kanssaan.juttelet hänen kanssaan ja kuuntelet häntä ja hankitte myös ammattiapua.en suosittelisi lapselle masennuslääkkeitä.

Äänestä

Lapsi oirehtii kovin selvästi, vaikkein olekaan mikään ammatti-ihminen. Itsemurha uhkailut pitää ottaa aina erittäin vakavasti, ne eivät ole missään tapauksessa asia, joka ohitetaan, esim. lapsi kerää huomiota-lausahduksilla, tms.

MItä nyt itsellä tuli mieleen, niin unohda se isä. Siitä et tukea saa, eikä saa lapsesikaan. Kovin tuntuu olevan lapsen tasolla itse isäkin. Ehkä jollakin tasolla kuitenkin odotat hänen tukeaan ja petyt ja väsyt, kun sitä ei tule. Kannattaa vaan asennoitua, niin ettei sitä tukea tule. Tuen voit hakea lasten-tai perheneuvolasta tms. Terveyskeskus lienee ensimmäinen paikka, josta hoitoon lähetetään lapsen osalta.

Ajattelisin lapsen kärsivän turvattomuutta ja arvottomuutta. Kannattaa tarttua hänen hengissä pitämiseensä heti, koska tervehtyminen on varmasti pitkä taival.

Kovasti sinulle voimia ja sisua tehdä asioille jotain. Elämä on usein rankkaa ja epäreilua ja ihmiset ovat epäreiluja. Hengessä mukana...

Äänestä

Ota pikaisesti yhteys neuvolan tai koulun terv.hoitajaan ja pyydä häntä järjestämään pikainen kriisipalaveri lasten psykiatriselle osastolle. Tarkoituksena ei ole se, että lapsesi jäisi osastolle, vaan se, että ammattihenkilöstö tapaa teidät ja arvioi tilanteenne sekä antaa ohjeistusta jatkoon. Kriisipalavereita järjestetään juuri tällaisissa tilanteissa ja toisinaan nämä palaverit antavat positiivisen potkun lapselle jatkoa ajatellen eikä muuta hoitoa enää tarvita. Oman sossunkin voi pyytää paikalle tueksi.

Äänestä

Rankkaa tekstiä jota ei oikein uskoisi todeksi, mutta Sinun näkemyksesihän se on.
Olen kuullut useammankin erolapsen itsemurhauhkailuja eikä kukaan ole sitä tehnyt. Tuskin tässäkään tapauksessa vaikka tausta näyttää varsin kurjalta. Lapset tuppaavat sopeutumaan ja unohtamaan ikävät asiat. Älä nyt liikaa hermostu noista puheista.
Selvää on kuitenkin, että kannattaa viipymättä kertoa jollekkin asiantuntijalle, vähintään terveyskeskuksessa.
Nämä foorumit ovat vain mielipidepalstoja joten tämän varaan ei pidä laskea yhtään mitään. Saat varmasti hyviäkin neuvoja, mutta mistä erotat sen oikean?
Kerää kuitenkin sisua pussiin ja hoida itseäsikin niin asiat aikaa myöten helpottuvat.

Äänestä

hei! vain jumala voi auttaa sinua ja lapsiasi. ota yhteyttä seurakunnan paimeneen. ja pyydä rukoilemaan puolestasi.

Äänestä
  • Miksi pyytää yhtään mitään joltain, joka kuitenkin tekee niin kuin tahtoo...?

    Äänestä

Olisiko poikasi saanut vaikutteita salatut elämät ohjelmasta ???

Hae apua neuvolasta...

Yritä jaksaa...

Äänestä

... vastaavassa tilanteessa. Itselläni ja tytärelläni on samantyypistä elämäntaustaa. Olen hakenut apua hänelle ja itsellenikin, monenlaista on jo läpikäyty, mutta asiat eivät ota vieläkään hoituakseen.

Olet saanut monta ohjetta hakea apua, se on aivan oikein. Ole sitkeä, älä luovuta, jos yhdeltä taholta ei apua tule.

On äitinä raastavaa katsoa, kuinka lapsi vahingoittaa itseään tai voi huonosti. Äiti kaiketi ottaisi kantaakseen kaikki lapsensa pahat olot ja murheet. Itse ainakin koen tarvitsevani tukea siihen, että osaisin suhtautua oman lapseni tuskaan oikein, häntä tukien parempaan, mutta masentuneen ihmisen voimat tahtovat mennä oman pahan olon kantamiseen. Siis älä unohda itseäsi hakiessasi apua lapsellesi!

Äänestä
  • niin sinua kuin lastasikin. Lapsella on kaikesta huolimatta uskomaton kyky selvitä ja ajan kuluessa hänen elämäänsä tulee uusia asioita, kivojakin, jotka auttavat häntä menemään eteenpäin.

    Tästä kaikki ei tykkää, mutta sanoisin, että lapsilla on taipumus toisinaan sanoa asioita voimakkain sanoin esim. tapan ton tyypin jos se vielä kiusaa mua tms. tai mä vihaan kaikkia, olen paska ja joutaisin kuolemaan yms. Aivan eri asia on todellinen syvä masennus, mutta se, että joka ongelma kriisitetään ja terapoidaan kannustaa vain kiertymään ongelmien ympärille, eikä näkemään sitä tosiasiaa, että elämässä on vaikeuksia ja niistä selvitään.

    Olet äitinä käynyt rankan ajan läpi ja toivut siitä vieläkin, mutta vähitellen olosi kohenee, pahin on takana ja on todella hienoa, että olet pystynyt irrottautumaan noin vastuuttomasta ihmisestä.
    Olen itse ollut vuosia totaaliyh. ja ensimmäiset vuodet tuntui rankoilta ja toivottomilta, kun keltään ei saanut tukea yhtään missään, kaikki vastuu oli yksin minun.

    Olen kuitenkin sopeutunut ja kasvanut tehtävieni tasalle, vaikka vaikeuksiakin on, mutta enää en pelkää niin kauheasti, että lapsille tapahtuisi jotain kamalaa, siksi, etten osaa toimia oikein.

    Olet huolissasi pojastasi ja ajattelet hänen käyttäytymisen johtuvan vaikeista varhaisvuosista, mutta nämä samat ongelmat olisivat voineet ilmaantua, vaikka kaikki olisi ollut kuinka hyvin.

    Vastaavassa tilanteessa pyrin saamaan enemmän kontaktia lapseen ja tekemään hänen kanssaan jotain sellaista mistä hän saa iloa ja missä hän voi purkaa pahaa oloa, joku peli voisi olla sellainen.

    Äänestä

Sun täytyy panostaa ensin omaan selviytymiseesi ja sitten lapseesi. Mahdollisimman paljon yhdessäoloa ja ihan tavallisia askareita ja pyydä häntä mukaan tekemään. Ota lapsi usein syliisi ja luette tai kerrotte juttuja. Ja mikäli mahdollista nukutte samassa huoneessa. Eli luot turvallisuuden tunnetta pojille. Hiero vaikka lasten varpaita ja jalkapohjia, eli tehkää mikä vain tuntuu hyvältä. Entä voisivatko pojat olla sukulaisten seurassa ja yökylässäkin, oppisivat laajemmalti juuriaan ja kiintyisivät heihinkin. Itse isoäitinä käytän näitä konsteja samanikäisiin poikaviikareihin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lohduton äiti kirjoitti:

Minulla on 7-vuotiaat kaksospojat. Heidän ollessaan vielä aivan vauvoja, oli minun ja avomieheni (heidän isänsä) välit hyvin riitaisat. Äitiyden alkutaivat oli erittäin turvaton, lasten isä uhkasi jättää minut ja lapset ensimmäisen kerran kun vauvat olivat 2 kk vanhoja. Vauvat valvottivat 13 kuukautta ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Menin työelämään kun lapset olivat 1 v 10 kk. 2-vuotiaina he menivät ryhmäperhepäivähoitoon. Minä tein kahta työtä ja vaikka lasten isä oli työttömänä, hän silti vaati, että minun pitää yksin tehdä kaikki kotityöt. Kesällä kun lapset olivat 2 v 4 kk otin palkatonta lomaa 2 viikkoa. Lasten isä lähti merelle ja minä jäin kotiin kahden uhmaikäisen kanssa. Lasten isä piti kännykän suljettuna koko kaksi viikkoa eikä soittanut kertaakaan, ettei hänen lomaansa vaan olisi häiritty ikävillä kotiasioilla... Olin jo keväällä ollut kaksi viikkoa sairaslomalla uupumuksen vuoksi.
Seuraavan vuoden tammikuussa lasten isä sitten muutti pois. Masennukseni paheni enkä saanut nukuttua neljään kuukauteen. Jouduin jäämään sairaslomalle ja viimein myös sairaalahoitoon diagnoosilla totaalinen uupumus ja vaikea masennus. Lasten isä oli edelleen työttömänä ja hänelle tuli hätä siitä, miten hänen suunnittelemansa veneilyloman kävisi, kun minä olin sairaalassa. Ongelma ratkesi siten, että lastensuojeluviranomaiset sijoittivat lapset erääseen sijoitusperheeseen, niin että lasten isä pääsi merelle. Minä olin sairaslomalla koko kesän ja palasin syksyllä töihin. Pari vuotta olin vielä toipilaana, jouduin parin-kolmen viikon sairaslomalle kerran pari vuodessa masennuksen pahentuessa.
Nyt erosta on jo neljä vuotta. Viimeisen puolen vuoden aikana on toinen kaksospojistani alkanut oireilemaan. Hän satuttaa itseään, sanoo että tappaa itsensä. Kun kysyn häneltä syytä, hän sanoo, että hän on paska eikä häntä pitäisi olla olemassa. Olemme käyneet perheneuvolassa pari kertaa.
Miten pystyisin parhaiten auttamaan lastani? Olen aivan lohduton hänen puolestaan. Minä olen alkanut toipua, mutta nyt lapsi oireilee. Onko kenelläkään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta, onko kyseessä masentunut lapsi, auttavatko masennuslääkkeet häntä? Vai mikä auttaisi? Tunnen olevani niin yksin tämän ongelman kanssa, lasten isä tapaa lapsia neljänä päivänä kuukaudessa, muina aikoina ei tule edes puhelinsoittoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu