Kannattaako vielä mennä puistoon?

Seropi-kääpiö 6kg

Meidän pieni, vähän arka leikattu narttukoira oli tosi sosiaalinen pentuna kaikkien koirien kanssa. On vain vähemmän tullut oltua muiden koirien kanssa viime aikoina. Nyt 1v5kk koira on vähän jo arka toisten (varsinkin isojen) koirien seurassa. Seurailee toisten temmellystä, muttei oikein osaa leikkiä mukana. Aggressiivinen ei ole ollut ikinä. Mentiin sitten koirapuistoon jossa oli jo valmiiksi 3 isoa koiraa. Leikkivät riehakkaasti, mutta omistajat vakuuttivat että ovat kilttejä. Mentiin niin heti alkoi koiraani pelottaa. Toiset tulivat innolla (minusta ihan hyvä juttu) tutustumaan. Koirani vaan koki sen pelottavana ja juoksi karkuun pitkin puistoa uikuttaen. Välillä taas palasi jalkoihini. HÄntä koirallani oli jalkojen välissä aina kun toiset tulivat tutustumaan ja uikuttaen juoksi karkuun toiset intona perässään. Mikä on oikea tapa tässä tilanteessa?? teinko ihan väärin?? jäin nimittäin puistoon ja ajattelin ettei traumoja jäisi jos rauhottuisi (oma koirani siis) ensin ja tutustuisi vähän toisiin. Hetken kuluttua paikalle tulikin pari vähän pienempää koiraa joita arasteli aluksi ihan samalla lailla ja sitten noin 1½ arastelun jälkeen vihdoin alkoi vähän jo leikkkiä yhden koiran kanssa. Häntä heilui jo, ja nautti siellä olostaan. Mutta heti kun koiria oli koirani lähellä 2 tai useampi, alkoi pelokkuus ja juoksi pakoon uikuttaen ja kaarsi taas luokseni. Kannattaako mennä vielä? muut omistajat rohkaisivat tulemaan, niin itsekin luulisin, mutta traumatisoinko koirani? Koira oli illalla tämän jälkeen väsynyt muttei mitenkään säikähtänyt.

6

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap

      oma koirani on käynyt tottelevaisuuskoulutuksen ja harrastaa agilitya eli on hallinnassa ja reipas tietyissä tilanteissa. Rakastaa lapsia ja pitää kaikista ihmisistä, tulee kissojenkin kanssa toimeen. Mutta aristaa selvästi isoja koiria.
      Ja ei, vieressä ei ole pienille koirille omaa aitausta. Ei koko kaupungissa.

      • ap

        ette edes te useamman koiran kasvatuksesta vastanneet omistajat???

      • .
        ap kirjoitti:

        ette edes te useamman koiran kasvatuksesta vastanneet omistajat???

        .

      • Rötkäle
        ap kirjoitti:

        ette edes te useamman koiran kasvatuksesta vastanneet omistajat???

        Voiko sinne puiston aidan viereen mennä vaan ihmettelemään ja totuttelemaan niihin isoihin koiriin, jos niitä siellä on, ja mennä sitten leikkimään, kun on vaan "omankokoista" seuraa? Ja sellaisia koirakavereita, mistä tietää, ettei rähjäämistä tule? Ja ettei itse tartuta koiraan omaa jännitystä "voivoivoi ja aijaijai" meininkiä? Että puistossa käymisestä jää "aina" hyvät fiilikset, eikä stressi?
        Koskaanhan sitä ei oikeasti voi tietää, jos siellä sattuu olemaan koira jolla ei kemiat pelaa omasi kanssa, mutta vissiin se kuuluu koirapuistoelämään?

      • veerraaggg
        Rötkäle kirjoitti:

        "Koskaanhan sitä ei oikeasti voi tietää, jos siellä sattuu olemaan koira jolla ei kemiat pelaa omasi kanssa, mutta vissiin se kuuluu koirapuistoelämään? "

        Kyllä omat koirani olleet ihan sinne 99% toimeentulevia..ja jos ei tule jonkun kanssa toimeen menen pois ellei koira peräti olisi uskomatta minua ettei haasta riitaa mitä ei ole noiden kahden koirani kanssa tosin koskaan tapahtunut. Eli uskovat heti jos huomautan asiasta niille. Mutta myös suojelen koiriani mikäli tarvetta tulee. Hyvä johtaja pitää huolen laumastansa ja myös vaatii hyvän käytöksen niin omilta kuin toisilta.

        Tosin omani ei haasta riitaa sillä en anna niiden tehdä niin pennusta asti hyvin sosiaalistettuja eli nollatoleranssi ei provosoida eikä provosoiduta ja leikkikaverit AINA tasapainoisia ei toisten päälle hyppiviä ja niiden omistajat samoilla linjoilla eli ei hyväksy tappelemista ja osaavat johtaa koiraansa eikä anna koirien itse selvittää.

        mutta on tullut tilanne kun kemia ei täsmännyt.

        Ykköskoirani ei tullut tuttuni yhden nartun kanssa toimeen ja teimme niin ettei erotettu koiria toisistaan siis tarkoitan että lenkeille mentiin edelleen kaikki koirat vapaana mutta tappelua ei suvaittu eli huomautimme heti koirille jos alkoi provomeininki. Hyvin meni mutta toki kaksin en olisi niitä jättänyt.

        Ja kakkoskoiramme puolestaan teki niin että kun näki naapurin koiran josta ei pitänyt(koira oli vain häseltäjämutta kävi koirani hermoille) niin kääntyi äkkiä kannoillaan toiseen suuntaan että voi ei tuolta toi tulee taas. ;) Toki jos olisi olleet nenäkkäin olisi koirani suvainnut tuon koiran vaikkei pitänyt. Muuten koiramme ovat olleet kaikkien kaveria.

        Eli kaikista ei pidä pitää mutta kenenkään kanssa ei tapella.

        Jos joku sanoo ettei ihan kaikkien kanssa tule toimeen menen pois, sillä hallinnassa ei ole jos koira itse sen määrittelee eikä isäntä miten ollaan muiden kanssa.

        Ja olen roturasisti eli jos näen laumanvartijan, dogon, akitan en mene..ellen tunne sen emäntää jo aiemmin tai isäntää että tiedän oikeasti onko hallinnassa ja kuuntelen viidakkorumpuja eli jos jonkun koira käynyt toisen kimppuun niin antaa vinkkiä. Esim kaikki tietävät puistossa jossa käyn heti haaveritapaukset ja tapaukset jotka ei piittaa eli sielläkin yksi koira jo useasti purrut toista..ei kuitenkaan pahasti mutta pienen koiran kanssa ei riskiä kannata ottaa eikä kyllä isonkaan.

      • veerraaggg
        veerraaggg kirjoitti:

        lisään vielä aloittajalle vie silloin kun ei ole kuin yksi iso koira aitauksessa. Mikäli se on tasapainoinen ja luotettava ja hallinnassa eikä liian raju vaan mieluummin vetäytyvä..hyviä kokemuksia vain.

        puistossa oli ihana dobberi joskus kun tuli pikkukoira niin se oli yltiövarovainen ja rakasti pikkukoiria..sillä puolestaan oli huonot kokemukset isoista jotka oli käynyt päälle pahasti. :(
        Sen jäykkä(fysiikka) ja arka epävarma luonne veti räyhääjät sen kimppuun..sekun oli kaukana provosoijasta ja meni muista etäällä.

        eli tarkkana on oltava kenen luo päästää..koirissakin on niitä jotka on ns.kiusaajia/rökittäjiä eli hyökkää jos uskaltaa..saattaa seurata toista kerran kaksi ja kun toteaa ettei vaaraa niin hyökkääkin. Ja sitten ihmetellään kun aiemmin oli tullut toimeen.

        Aran kanssa saa olla tuplavarovainen koska ei itse uskalla sanoa rajaansa ja muut saattavat hyödyntää sen henkisen heikkouden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2830
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      104
      2065
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      993
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe