Curling-vanhemmat ovat kauppiaan unelma
31.1.2011 8:47 | Kommentit A A
Maija Aalto
HELSINGIN SANOMAT
Kun tulee vanhemmaksi, oppii pelkäämään. On joku, jonka puolesta pelätä.
Ja sehän ei yllätä, että tämäkin pelko on kaupallistettu jo aikoja sitten.
Vielä vihreämpänä kuvittelin, että riittää, kun käyttää maalaisjärkeä. Pieni ihminen tarvitsee tietysti jatkuvaa silmälläpitoa.
Joitain varusteitakin on, joista ei uskalla tinkiä, vaikka hintoja kauhisteleekin: turvaistuin, turvaportti portaisiin, lukko veitsilaatikkoon.
Ennen äidiksi tuloani en kuitenkaan tajunnut, miten monella tavalla ovelat kauppiaat vetoavat vanhempien epävarmuuteen. Ihan kaikkeen löytyy sopiva tuote.
Riittääkö, että on videokamera itkuhälyttimessä, vai pitäisikö olla erikseen vielä kätkythälytin? Voiko lapselle tarjota sormiruokaa, jos sitä ei ole ensin pakattu tukehtumista ehkäisevään hedelmäverkkoon, saatavana hyvin varustetuista lastentarvikeliikkeistä?
Ja mitä muuta vielä tarvitaan? Lapsilukko vessanpöntön kanteen, lämpömittari ruualle, konttauskypärä, jäljitin lapsen ranteeseen sieppausten varalta?
Televisiokanavilla pyörii parhaillaan mainos, jossa varoitellaan äitejä kauhistuttavista bakteereista, jotka uhkaavat pilttiä kaikkialla. Onneksi niistäkin selviää oikealla pesuaineella.
Pelosta ei pääse eroon toimimalla. Voihan se lapsi silti vaikka saada sähköiskun, vaikka olisi miten tunnollisesti asentanut tulppia sähköpistokkeisiin.
Sopivien tuotteiden jälkeen olisi helppo siirtyä sopiviin aatteisiin. Kuinka monta poliittista mielipidettä meille myydäänkään muka lasten turvallisuuden nimissä?
Kun koko maailmaa ei pääse pehmustamaan, sitä keskittyy siihen mihin voi, lapseen itseensä.
Nykylapselle sallittu reviiri on pienempi kuin koskaan. Kaikki on valvottua ja suunniteltua.
Todellisten vaarojen ohella suojelemme lasta uutterasti pieniltä kolhuilta ja pettymyksiltäkin. Ja samalla rajoitamme lapsen liikkumista.
Eniten pelkäämme väkivaltaa, vaikka enimmäkseen turhaan. Jokainen tapaus on totta kai liikaa, mutta tilastojen mukaan lapsiin kohdistuva rikollisuus ei edes ole mitenkään kasvussa Suomessa.
Pelolla on epäilemättä biologinen syy. Totta kai pientä lasta pitää suojella, ja huoli pakottaa omalta osaltaan ottamaan vastuuta pienestä siinä kuin rakkauskin.
31.1.2011 8:47 | Kommentit A A
Maija Aalto
HELSINGIN SANOMAT
Kun tulee vanhemmaksi, oppii pelkäämään. On joku, jonka puolesta pelätä.
Ja sehän ei yllätä, että tämäkin pelko on kaupallistettu jo aikoja sitten.
Vielä vihreämpänä kuvittelin, että riittää, kun käyttää maalaisjärkeä. Pieni ihminen tarvitsee tietysti jatkuvaa silmälläpitoa.
Joitain varusteitakin on, joista ei uskalla tinkiä, vaikka hintoja kauhisteleekin: turvaistuin, turvaportti portaisiin, lukko veitsilaatikkoon.
Ennen äidiksi tuloani en kuitenkaan tajunnut, miten monella tavalla ovelat kauppiaat vetoavat vanhempien epävarmuuteen. Ihan kaikkeen löytyy sopiva tuote.
Riittääkö, että on videokamera itkuhälyttimessä, vai pitäisikö olla erikseen vielä kätkythälytin? Voiko lapselle tarjota sormiruokaa, jos sitä ei ole ensin pakattu tukehtumista ehkäisevään hedelmäverkkoon, saatavana hyvin varustetuista lastentarvikeliikkeistä?
Ja mitä muuta vielä tarvitaan? Lapsilukko vessanpöntön kanteen, lämpömittari ruualle, konttauskypärä, jäljitin lapsen ranteeseen sieppausten varalta?
Televisiokanavilla pyörii parhaillaan mainos, jossa varoitellaan äitejä kauhistuttavista bakteereista, jotka uhkaavat pilttiä kaikkialla. Onneksi niistäkin selviää oikealla pesuaineella.
Pelosta ei pääse eroon toimimalla. Voihan se lapsi silti vaikka saada sähköiskun, vaikka olisi miten tunnollisesti asentanut tulppia sähköpistokkeisiin.
Sopivien tuotteiden jälkeen olisi helppo siirtyä sopiviin aatteisiin. Kuinka monta poliittista mielipidettä meille myydäänkään muka lasten turvallisuuden nimissä?
Kun koko maailmaa ei pääse pehmustamaan, sitä keskittyy siihen mihin voi, lapseen itseensä.
Nykylapselle sallittu reviiri on pienempi kuin koskaan. Kaikki on valvottua ja suunniteltua.
Todellisten vaarojen ohella suojelemme lasta uutterasti pieniltä kolhuilta ja pettymyksiltäkin. Ja samalla rajoitamme lapsen liikkumista.
Eniten pelkäämme väkivaltaa, vaikka enimmäkseen turhaan. Jokainen tapaus on totta kai liikaa, mutta tilastojen mukaan lapsiin kohdistuva rikollisuus ei edes ole mitenkään kasvussa Suomessa.
Pelolla on epäilemättä biologinen syy. Totta kai pientä lasta pitää suojella, ja huoli pakottaa omalta osaltaan ottamaan vastuuta pienestä siinä kuin rakkauskin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Melkoista hysteriaa toteaisin, jos kaikki nämä vaaratekijät pitäisi ottaa huomioon! Pientenkin lasten hoidossa tulee käyttää tervettä järkeä, ettei pahimassa tapauksessa lapsikin alkaa tiedostamaan äidin pelon. Ovat tarkkanäköisempiä kuin arvaammekaan. Jo äänensävy kertoo lapselle paljon.
Muistammehan miten meillä oli silmät selässäkin---vaistosimme jos hiljaisuus yllätti lapsen leikkiessä viereisessä huoneessa? Automaattisesti vilkaisimme muiden puuhien lomassa:D
Vieläkin tuo systeemi toimii meissä, samanaikaisesti voimme puhua puhelimessa, vilkaista hellalla olevaa keitostamme sen vaheita, arvioida pesukoneen selviämistä, jolloin voimme lähteä ostoksille , isän haettua lapsenlapsemme hoidosta!
Pelko pois Rosmarin! ja normaalin kotiintuloajat ja varoitukset lapsille, muuten saamme olla henki kurkussa jatkuvasti. Jos nyt on äitejä, niin avuttomia mainosten uhreja, niin hyötyyhän edes kauppiaat!
Lapsien elämä oli entisinä aikoina paljon monimuotoisempaa kuin nykyisin. Kukapa maalla elänyt ei muistaisi vesileikkejä rannoilla, vanhaa soutuvenettä, huojuvaa laituria. Ei aikuisia mailla halmeilla, siellä lapset uivat ja melskasivat vesileikeissä päivittäin.
Metsissä leikittiin, tehtiin koijat ja marjastettiin. Monille lapsille mustikoiden keruu lankesi ihan sen takia, etteivät aikuiset kerinneet metsään. Lasten piti marjat poimia.
Monilla pojilla oli puukko jo alle kouluikäisenä. Saunapuut opeteltiin pilkkomaan kirveen korkuisina.
Kotitöitä tehtiin ja opittiin ruuanlaittoa ja muuta huushollia toisella kymmenellä. Pienemmät sisarukset olivat isompien hoivissa.
Nyt ei mitään tällaista tapahdu. Aikuiset istuvat rantakivillä kun lapset leikkivät vesirajassa uimaliiveissään ja lakki päässä. Soutaminen on vaarallista, ja jos vene vuotaa, niin ei tietenkään voi sinne lasta päästää.
Pelastuliivissä on vaikea soudella.
Missään tapauksesa ei lasta saa päästää metsään ilman valvontaa. Siellä voi tulla karhu vastaan. Marjojen poimiminen on lapsityövoiman käyttöä, kuten pikkusisarten paimentaminen ja keittiöhommatkin.
Puukkoa poika ei tarvitse ennen kuin on koulussa oppinut sen käyttöä käden taidon tunnilla.
Saunapuita ei saa ennen rippikouluikää pilkkoa!
Joka lehdessä ja julkaisussa selitetään, mitä apuvälineitä on oltava, miten varmistetaan ettei onnettomuuksia pääse tapahtumaan. Varoitetaan niistä ja näistä jalkineista, ruskettumisesta, paljain jaloin kävelemisestä, saastuneista uimavesistä jne.
Vanhemmat velvoitetaan unohtamaan, että hekin selvisivät aikuisiksi ilman kaikkia näitä kommervenkkejä. Nyt ne on oltava, muuten on välinpitämätön ja liian huoleton vanhempi.
Ensimmäinen kappaleesi on yksi yhteen oman lapsuuteni kanssa vaikka asuimmekin taajaman tuntuman torpassa.
Alle koulukäisenä inhotti koska en saanut terävämpää puukkoa vaan kaikkein tylsimmän.
Eivät ne talviset puurevohkat kylmässä kuurissa kahdesti viikossa, pari tuntia kerrallaan, mitään herkkua olleet mutta peruskunto rakentui, kuten muissakin töissä.
Omia penskojamme alomme opettaa työntekoon ja vastuuseen jo alle eskari-ikäisinä.
Alkaen omien huoneiden lattioiden tyhjentämisestä päätyen 10:n pinnassa kaikkien ok:n töiden tekemiseen.
Ml. omat pyykit ja leipomukset.
11 / 12 vuotiaina voimme luottaen jättää tenavat keskenään kolmeksi viikoksi asutelemaan taloon.
Hoitivat asiansa, talon ja tavarat, harrastukset ja koulun.
14 / 15 vuotisina penskat olivat ensimmäisen kerran keskenään viikon Lontoossa.
Kertaakaan ei tullut pettymystä eikä edes yllätystä.
"Ahdistava" asenteemme näyttää periytyneen.
Ihmettelen vanhempia joiden, jopa lukioikäiset penskat rälläävät holtittomasti tuhoten oman kotinsa irtaimistoa.
Järkyttävintä on kuulla alle murrosikäisten vanhempien suusta ettei niille mitään mahda!??!
Jukopliuta!
Makriinan kuvaamat leikit ja touhut ovat tuttuja minullekin, kotirannan tuntumassa seilattiin myös tukkilautasta karanneista tukeista kyhätyllä lautalla, leiskauteltiin korkealle koivuun kiinnitetyn köyden varassa veteen kuin tartsanit liaaneista. Metsässä kallioilla me tytötkin leikittiin pum-sotaa, kaivettiin poteroita ja ajettiin toisiamme takaa. Suksia katkottiin hyppyreissä, ongittiin kosken partaalla, uitiin saareen. Autossa istuin pienenä äidin sylissä, ei ollut pellareista tai turvavöistä tietoakaan. Eipä ollut kummoinenkaan liikennekään, oli tuttu ja huolehtiva naapurusto, isommat lapset pitivät silmällä pienempiään. Uimamaistereiksi valmistuttiin jokaikinen, rohkeita, reippaita ja ruskettuneita olimme. Vanhemmat tiesivät, kenen kanssa vietimme aikaa, iltaisesta kotiintuloajasta eikä ateria-ajoista käyty neuvottelua. Koulunkäyntiä vanhemmat terottivat, sen merkitys oli minulle ja sisaruksilleni kristallinkirkas. Iltahuviksi riitti radion kuuntelu, kirjojen lukeminen ja lautapelit.
En pidä liioteltuna lasten varjelua rannoilla palamiselta ja veneessä on jo lain mukaan oltava pelastusliivit. Lapsen ikä ja taidot täytyy aina tietenkin ottaa huomioon, ja käsittääkseni Suomessa on perinteisesti varsin korkeat lasten kotitapaturmatilastot. Curling-vanhemmuudella tarkoitetaan lähinnä kuitenkin liioteltua tien tasaamista niin, ettei lapsi joudu koskaan pettymään. Lapsi saa jopa valita , mitä perheessä syödään, mitä hän pukee ylleen. Roolit menevät helposti sekaisin, lapsi alkaa olla kaiken keskipiste ja kaapin paikan määrääjä kodissa. Vastuuseen oppii vain vaputta sallimalla, mutta ei liian paljon liian varhain. Lapsia uhkaavat ihan toisenlaiset vaarat, kuten huumeet ja porno.
Telkkarissa on sarjoja, joissa ammattilaiset pelastavat perheitä lapsityranneilta. Curling-lasten "kaikki minulle heti" -vaatimukset näkyvät päiväkodeissa ja kouluissa, äärimmillään lastenpsykiatriassa ja nuorisorikollisuudessa. Uskon, että vanhemmat haluavat antaa lapsilleen kaikkein parasta, korvaavat ehkä myös aikaa, jota eivät osaa tai jaksa antaa. Ihan uusi ilmiö tämä ei ole muuta kuin nimellä, on jo nähtävissä, millaisia aikuisia kasvaa lapsista, joitten ei ole koskaan tarvinnut kokea pettymyksiä.
on nykylapsien elämässä huolestuttanut minuakin, siksi laitoin tuon aiheen tänne.
Miten rikas ja monipuolinen olikaan oma lapsuuteni niihin verrattuna!
Ja sekin, että kun kuljetin pakkasella huopatossut jaloissani 2 suurta villalankapussillista 5 km:n päässä asuvalle konekutojalle, missä en ollut koskaan käynyt, ohjeet vain kuultuani, ja loppukaneettina: "Kun sanot huomenta ovella, niin jos hän vastaa oikein kimeällä äänellä, niin olet oikeassa paikassa!"
Villalangat eivät painaneet paljoa, mutta pussit olivat suuret ja matka pitkä. Kun tulin perille ja sain huomeneeni ja niiaukseeni vastauksen, tiesin olevani kutojalla ja näinhän ne koneetkin siellä.
Kotiin tultuani sain kiitoksen ja olin tosi tyytyväinen voituani auttaa.
Äidin ilahduttaminen oli lapsuudessani aivan valtavan tärkeätä minulle.
Kesäisin näitä auttamisia oli paljon enemmän, Jo pienestä asti olimme saaneet laajentaa maailmaamme kotipihaa kauemmaksi vähitellen. Joitain rajoituksia oli, kuten se, että uimaan ei saanut koskaan mennä yksin. Mutta sekin oli aivan turha, sillä naapurin vuotta vanhempi tyttö oli aina seuranani, usein myös pikkusiskoni. Uimaankin opin naapurin Tuulian kanssa samana päivänä. Isän rantaan tuoma paksu lankku oli ollut opetusvälineenämme vedessä. Ja kun äiti tuli rantaan, näytin kaiken osaamiseni, rintauinnin, sukeltamisen, selkäuinnin, se oli aina suuri ilo!
Ei ole nykyvanhemmilla kaikissa suhteissa yhtä hyvin kuin silloin oli, vaikka työtä olikin paljon aina.
Kyllä mekin olemme mökillä soutuveneeseenkin turvaliivit pienille päälle aina pukeneet,
on hyvä, että oppivat pitämään niitä itsestäänselvyyksinä vesillä.
Tietenkin maailma on muuttunut siitä omasta lapsuudestamme, mutta en sanoisi monimuotoisuuden puuttuvan nykylapsillakaan.
Suomalaisilla on eniten kesämökkejä suhteessa maailmassa, lapset matkustavat ja näkevät jo pienenä maailmaa. Virikkeitä on tänäkin päivänä, jääkiekko on suosittua, on kerhotoimintaa jo alakoulun luokilta lähtien.
Hajanaisempaa se kyllä on, kuin maalaiskodin pihapiiristä laajentuneet harrastukset. Pitkä ehjä kasvukausi, ja vähitellen kaikki kodin askareet oppivina, on turvallisempaa kuin elämä vilkkaissa kaupungeissa, missä jo liikenteen vaarat ovat toista luokkaa kuin minunkin laosuudessani.
Kehityksen kiihkeys,TV maailma, tietokoneet, oppimäärien lisääntyminen, kaikki on laajentaneet tietoisuutta varhain nuorisossamme.
Peruskasvatus ja turvallisuus, on tänäkin päivänä vanhemmista kiinni. Se ei ole muuttunut miksikään, eikä sitä voi korvata mikään, sen kostautumatta. Isovanhempienkin merkitys on tärkeämpi, kuin ehkä tiedostammekaan.
Uskaltaa sanoa mielipiteensä rehellisesti, niin omilleen, kuin lapsenlapsilleenkin, on hyväksi.
Onneksi ne periaatteet ovat menneet edelleen omissa lapsissa, vastuu on siirtynyt heille. Nyt vaan katsellaan mihin rahkeet riittää, autetaan jos kohtuuttoman hankalaksi käy selvitä käytännön paineissa:D
rajoituksia ja niihin keksittyjä laitteita,
se kaikki on tosiaan lapsen elämän monipuolisuuden rajoittamista tarkkaan.
Satun avaus on hyvä. Monta kertaa tätä nykyajan meininkiä on tullut ihmeteltyä. Toki hienoja keksintöjä tulee liukuhihnalta ihan turhakkeiksi asti. Se paha puoli vaan tässä on, että nykyihmisistä tehdään /tulee aivan uusavuttomia ja aivot pannaan naulaan näissä jokapäiväisten arkiasioiden hoitamisessa.
Tämä "erittäin tarpeellisten" välineiden keksiminen vauvavanhemmille on vaan yksi alue esimerkkinä. Nuoret perheet valittavat, kun rahat ei tahdo riittää kaikkeen.
Me kokeneet ja kauan eläneet paremmalla talonpoikaisjärjellä ja kätevyydellä varustetut osaamme toki harkita ostoksemme, että ostamme kahvi- ja kauraryynipaketin annospussien sijaan. Osaamme annostella valmistusmäärän ja säästää euroja sekä pakkausmateriaaleja. Nämä kaikki muutkin "välttämättömyydet" jätämme suosiolla kaupan hyllylle. Noista turhakkeista saisi ihan oman aloituksenkin.
on kaikki itkuhälyttimet ja veitsilaatikon lukitukset kokeiltu,
ja niin kaikkien muidenkin nuorempien perhetuttujen vauvojen hoidossa.
Molempien vanhempien työssäkäyminen on lasten kannalta huono homma,
sen koin aikoinaan mahdottoman vaikeaksi ruuhkavuosinani itsekin.
Kaikki nuo 'turhakkeet' lienevät eräänlaista vakuutusta, varmistusta,
ettei mitään pahaa pääsisi sattumaan.