Kalanmaksaöljy

sitä on nyt tullut otettua pieni pullollinen, päivittäinen annos tosin tuli kolminkertaisena eli 15 ml kun otin teelusikallisen sijasta ruokalusikallisen. No, nyt rupeavat hiukset olemaan sen näköiset että voi olettaa öljyn tulevan päänahasta läpi.
Aiemminkin käynyt näin, mutta silloin oli kyllä kalanmaksaöly kapselimuodossa ja vasta kahdensadan tabletin jälkeen rupesi tulemaan läpi - myös ihosta - no. Onko tässä nyt laitaa....

Mutta toisaalta vointi on kyllä, nyt kun on muitten juttuja kuunnellut ja sitä kauttaa omaan itseen kiinnittänyt huomiota, ollut virkeämpi. Flunssaa tosin pukkaa siltikin pienesti päälle - eli ei auta ainakaan siihen, vaikka jotkut väittävät, että D-vitamiini estäisi flunssia (kalanmaksaöljyssä nyt tietysti on muutakin kuin D-vitamiinia).

Siksipä tuon aloitinkin, kun ajattelin, että kuiva iho tarvitsisi jotain sisäistä hoitoa - mutta eipä tuo ole ihoon kyllä vaikuttanut...
83319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen syönyt jo kuukausia 1 rkl (10ml) kalanmaksaöljyä (möller). Iho on hyvä ja muutenkin masennus poissa. Syön lisäksi D-vitamiinia 50µg/vrk.

Iho tarvitsee paljon hyviä rasvoja ja ravinteita ainakin näin talvipakkasella.

Rasvaa ja proteiinia tarvii ihan tavis 70g/vrk. EI margariinia.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm

Äänestä
  • Kalanmaksaöljyssä on D-, A- ja E-vitamiineja. Miksi lisäät vielä erikseen D-vitamiinin, kun kerran otat kalanmaksaöljyäkin kolminkertaisen määrän verrattuna suositukseen?

    Äänestä

  • fhdösfhögh kirjoitti:

    Kalanmaksaöljyssä on D-, A- ja E-vitamiineja. Miksi lisäät vielä erikseen D-vitamiinin, kun kerran otat kalanmaksaöljyäkin kolminkertaisen määrän verrattuna suositukseen?

    Join kerran pullollisen kalanmaksaöljyä apteekin ovella. Se oli vedonlyönti ja sain pullon viinaa. Tulin känniin ja paska haisi pahalle.

    Äänestä

  • fhdösfhögh kirjoitti:

    Kalanmaksaöljyssä on D-, A- ja E-vitamiineja. Miksi lisäät vielä erikseen D-vitamiinin, kun kerran otat kalanmaksaöljyäkin kolminkertaisen määrän verrattuna suositukseen?

    1 ruokalusikka on 10 ml eli 2 kertaa, mitä pullossa ohjeistetaan. Siitä saa 62% päivittäisestä virallisesta A-vitamiinista. Muro-osan päivittäisestä D-vitamiinista eli vaan 20µg ja hiukan E-vitamiinia.

    Aikuisen tarve D-vitamiinille on vähintään 50µg.

    Kalojen D-vitamiinin arvot vaihtelee 2-24µg / 100g.

    Äänestä

  • fhdösfhögh kirjoitti:

    Kalanmaksaöljyssä on D-, A- ja E-vitamiineja. Miksi lisäät vielä erikseen D-vitamiinin, kun kerran otat kalanmaksaöljyäkin kolminkertaisen määrän verrattuna suositukseen?

    Ravintosisältö pr 5 ml
    Omega-3-rasvahappoja 1200 mg
    - josta DHA 600 mg
    - josta EPA 400 mg

    D3-vitamiini 10 µg (200%*)
    A-vitamiini 250 µg (31%*)
    E-vitamiini 10 mg (83%)*

    1 teelusikka on 5ml
    1 ruokalusikka on 10 ml

    D-vitamiinin tarve on 25-125µg per vuorokausi

    A ja E vitamiinit ovat erittäin tärkeitä elimistölle.

    Äänestä

  • fhdösfhögh kirjoitti:

    Kalanmaksaöljyssä on D-, A- ja E-vitamiineja. Miksi lisäät vielä erikseen D-vitamiinin, kun kerran otat kalanmaksaöljyäkin kolminkertaisen määrän verrattuna suositukseen?

    Aikuisella ei ole vaaraa D vitamiinin yliannostuksesta. Alan lehdessä oli juttu lääkäristä joka testasi ottamalla 27000 µm joka päivä monenvuoden aja eikä ollut sivuvaikutuksia. Nykyään saa kalanmaksaöljyä sitruunan makuisena. Huomasin kun aloin pitää huolta D vitamiinin tarpeestani, että yleinen vireys nousi kummasti.

    Äänestä

  • D vitamiini kirjoitti:

    Milloin liika D-vitamiini on vaaraksi?Voisiko joku ohjeistaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rasvoittuu kirjoitti:

sitä on nyt tullut otettua pieni pullollinen, päivittäinen annos tosin tuli kolminkertaisena eli 15 ml kun otin teelusikallisen sijasta ruokalusikallisen. No, nyt rupeavat hiukset olemaan sen näköiset että voi olettaa öljyn tulevan päänahasta läpi.
Aiemminkin käynyt näin, mutta silloin oli kyllä kalanmaksaöly kapselimuodossa ja vasta kahdensadan tabletin jälkeen rupesi tulemaan läpi - myös ihosta - no. Onko tässä nyt laitaa....

Mutta toisaalta vointi on kyllä, nyt kun on muitten juttuja kuunnellut ja sitä kauttaa omaan itseen kiinnittänyt huomiota, ollut virkeämpi. Flunssaa tosin pukkaa siltikin pienesti päälle - eli ei auta ainakaan siihen, vaikka jotkut väittävät, että D-vitamiini estäisi flunssia (kalanmaksaöljyssä nyt tietysti on muutakin kuin D-vitamiinia).

Siksipä tuon aloitinkin, kun ajattelin, että kuiva iho tarvitsisi jotain sisäistä hoitoa - mutta eipä tuo ole ihoon kyllä vaikuttanut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu