Misähän se uusi abc asema viipyy??? Saatais edes yksi kunnon keidas tähän tuppukylään..Ja lähikauppa tällekin puolelle kylää..
ABC
Rattorilla kaupaan
19940
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei sitä tule, ennen kuin Himoksessa pääsee seuraava iso rakennusvaihe käyntiin. Eli se yksi taantumuksen taatto siellä jarruttaa valituksillaan muutakin kuin oman vuorenjuurensa kehitystä.
paljollako kaupunki subventoi liittymä- ja kaava-asioissa sun toivomaas huoltoasemaa. Jämsän kaupunki työntää tukeaan rikkaalle osuusliikkeelle, vaikka olis tuettava omia pienyrittäjiä. Ei täältä bensanmyyntipaikkoja puutu, vai ootko eri mieltä.
En minä ole mitään huoltoasemaa toivonut. Kerroin vaan miksi sitä ei toistaiseksi tule.
Kallis bensa ja löbökkä.
Perusbullat pahoja ja kalliita.
Samaa skeidaa tarjolla kaikkialla.
Nuoriso kokoontuu häiriköimään.
Ei kaivata. Tai minä en ainakaan käy. Käyn mieluummin yksityisissä paikoissa, missä saa muutakin kuin aapeecee purilaista.
Jämsän kaupunki estää työpaikkojen syntymistä jarruttaessaan tällaisten syyryritysten pääsyä Jämsään.
Niin oli Lidlinkin kanssa. Monta vuotta kaupunki jarrutti mutta pakko oli viimein taipua kun luottamushenkilöiden enemmistö alkoi hermostua moisesta jarrutuksesta.
Lidlin hintatasoon 20 - 30 % halvempi kuin esimerkiksi K-City Marketin.
Paljon on asiakkaita ja kauppa käy.
Kykllä se ABC -keskuskin aikanaan tulee. Viimeistään seuraavien kunnallisvaalien jälkeen kun kaikenmaailman änklyrät heitetään hallinnosta ulos.
Ei juuri totuuden sanaa tuossa kirjoituksessa. On nämä palstat melkoisia paskatunkioita, kun ihan mitä vaan saa tänne syytää ilman että joutuu siitä minkäänlaiseen vastuuseen.
Juur näi.
Jämsän kaupungin talo on täynn jarrumiehi. Ukkoa ja akkaa on ku paremmil paikkakunnil toriaikka.
Puolet pois ja kukkaa ei huom mittää.
Ensi vuonna tulee!
On se Jämsä kaupunginjohto voa semmonen tuluppa ettei ABC peäse rakatamaa.
Ainuu oikii järjevväläys o se Pirkanmoa kanssa riijuu suunnitelema.
Kaikessa Jyväskylä lyö Jämpsäläisiä silimää. 4-tie män Päijäntee itäpuolelle. Ei o tehty miteä 9-tielle Jäpsän kohalla. Rautatie korjoamista on koko aja yritetty esteä. Uutta rato ku Jämpsä alako suunnitella Lahtee ni heti Jyväskylä jyrähti: ei ku itäpuolelle.
Ei sitä tule ennen kuin Himoksen jarrumies on saatu järjestykseen. Näin se vaan on. Saatte nähdä, että heti kun siellä isot investoinnit lähtee liikkeelle alkaa ASBC:n kin tontilla tapahtua.
Aika ikävän näköisiähä nuo abc-asemat on, joka puolella. Mutta toisaalta se on nykyaikaa, huoltikselta saa kaikkea muuta paitsi ei autojen huoltoa. Voi sen siihen ristille hyvin kuvitella, näkee sielunsa silmin minkänäköinen se sitten on. Paljonko työllistää vaikea sanoa. Ainahan se jotain kumminkin. Se koko risteys on sitten yhtä huoltiksien ristikkoa. Voi olla etten kävisi siellä koskaan kun en sielläpäin edes asu. Nesteellä on hyvät sapuskat, kelpaa mulle. Abc :n pullat on pahoja ainakin niissä paikoissa missä olen käynyt.
Eikö niitä bensa-asiemia olekaan riittävästi?
On bensayrittäjän asia arvioida onko asemia riittävästi. ABC tuo työpaikkoja ja toimeliaisuutata, mutta jos niitä meillä on jo tarpeeksi, niin...
abc vie työpaikkoja yrittäjävetoisilta asemilta ja yksityisistä liikkeistä, kun bonuskarja kantaa pennosensa kolhoosi-osuuskunnan kassaan
Mielummin sitä kävisi täällä Jämsässä ABC:llä kuin jossain Nesteellä, missä ei kovin kummoista tuo palvelu ole.. Oispahan parempi laatuista ruokaa jne.
Eiköhän ne Nesteen ruokatarjoilut sentään ABC.n "herkut" voita. Pahimmanlaatuista perusmössöähän ne ABC:n sapuskat on.
Kyllä taas rallien ja kunikuusravien aikaan ois ABC asemalle ollut kysyntää..pikku kioskit tyhjiä?? ja jos olikin niin päiväykset menny MIKÄ MÄTÄÄ????
Jämsässähän mättää kaikki!!
Ei tänne kannata tulla.
Eihän täällä mätä muu kuin sinä. Lähde jonnekin muualle ruikuttamaan. Samaa ruikutusta se kuitenkin on menet minne tahansa luuseri