äkkilähdöt

Millaisia kokemuksia Goan matkojen määrittelemättömistä hotelleista?
3367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä kokemusta on vuodelta 2008 ja kävi tosi hyvä tuuri. Olin hotelli Tiglossa aivan Galanguten keskustassa hotelli oli siisti ja kuten aina henkilökunta aivan ihanaa.Huonetoverini oli Tanskalainen hän oli sitten asia erikseen tosi vaikea ihminen, mutta en antanut häiritä. Lähdettyämme takaisin kentällä vertailessamme muiden reissajien kanssa kokemuksiamme muut kyselivät, että olemmeko olleet edes samalla Gooalla. Hotellin pojat kulkivat mukanana joka paikassa HUOM ILMAISEKSI ja hinnat olivat myös sen mukaiset eli erittäin edulliset. Myöskin aviomieheni löytyi Tiglosta ja asumme nykyisin Keralassa niinpä en voi kuin kehua ja olla onnellinen äkkilähdöstäni reippaasti reissuun ja nauttimaan.

Äänestä

Olimme pari vuotta sitten Tjären äkkilähdöllä ja odotuksemme eivät olleet tietenkään kummoiset, joten pettymys ei nyt ollut oikeastaan mimmoinenkaan. Nimeä en nyt saa päähän, oli varsin hyvällä paikalla rannan keskustan suhteen (Calangue-Baga), huoneet vähän sinne päin, ilmastointi piti ostaa erikseen, aamiainen kuului, mutta tosi vaatimaton. Uima-allasta ei ollut.
Mutta ainahan matkatoimisto laittaa halvimpaan mahdolliseen, se on sitten tuuria jos sattuu pääsemään hyvään hotelliin.
Mutta hintaan nähden vastasi odotuksia, joita ei kannat virittää liian korkealle, kyllä viikko menee missä vain.

Äänestä
  • laitetaan aina halvimpaan ei kylläkään pidä paikkaansa. Laitetaan sinne missä on tilaa ja usein juuri nuo halvimmat myydään ekana loppuun. Lisäksi matkatoimistoilla on jokeri-paikkoja sellaisissa hotelleissa, joita ei edes ole esitteissä.

    Mutta kuten sanottu, niin tuurillahan tässä pelataan.

    Pohjois-Goalta ei luksus-hotelleja löydy, sellaisia keskitason hotelleja on suurin osa, joten eipä niissä mitään suuria eroja ole. Toisissa on parempi aamiainen kuin toisissa, jossain siivotaan huolellisemmin kuin toisessa yms. Uima-altaat eivät kuulu vakiona Goan hotelleihin, ja jos sellainen onkin, on se yleensä aika pikkuinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkakuumeinen kirjoitti:

Millaisia kokemuksia Goan matkojen määrittelemättömistä hotelleista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu